Mannerjalusta
Mannerjalusta eli mannermaajalusta on mantereita ympäröivä, yleensä matalan meren vyöhyke.
Topografia
muokkaaMannerjalusta päättyy yleensä jyrkkenevään rinteeseen, mannerrinteeseen, joka päättyy syvän meren tasankoon.
Jalusta on jaettu kolmeen osaan, joista jokaisella on omat geomorfologiansa ja biodiversiteettinsa.
Jalustan muoto muuttuu huomattavasti mannerrinteen alkaessa. Muutos tapahtuu lähes poikkeuksetta 140 metrin syvyydessä. Tämä on todennäköisesti edellisen jääkauden aikaansaannosta, jolloin merenpinnan taso oli huomattavasti nykyistä alhaisempi.
Mannerrinteen kaltevuuskulma on keskimäärin kolme astetta, mutta vaihtelee noin yhden ja kymmenen asteen välillä. Rinteissä on myös paljon kanjoneita.
Geografiset ominaisuudet
muokkaaJalustojen koko vaihtelee huomattavasti. On alueita, joilla ei ole mannerjalustaa käytännössä lainkaan, vaan syvän meren tasanko alkaa käytännössä heti. Alueet ovat yleensä kahden mannerlaatan törmäysvyöhykkeessä, esimerkiksi Chilen rannikko. Mannerjalustoista suurin, Siperian mannerjalusta, ulottuu mantereelta noin 1 500 kilometrin etäisyydelle. Suuria mannerjalustojen päällä sijaitsevia meriä ovat muun muassa Pohjanmeri, Etelä-Kiinan meri ja Persianlahti. Mannerjalustat yltävät keskimäärin 80 kilometrin päähän mantereista. Mannerjalustojen syvyydet vaihtelevat, mutta pääasiallisesti ne ovat alle 150 metrin syvyisiä. Jalustan kaltevuuskulma on hyvin loiva, noin puoli astetta.
Sedimentit
muokkaaMannerjalustat ovat sedimenttien peitossa. Vain 30–40 prosenttia sedimenteistä on jokien tuomia. Loppu on jäännöstä viime jääkaudesta. Sedimentit kasaantuvat keskimäärin 30 senttimetriä tuhannessa vuodessa, vaihteluvälin ollessa 15–40 senttimetriä.
Käyttö
muokkaaÖljy-yhtiöt kiinnostuivat mannerjalustoista sen jälkeen, kun mantereiden öljy- ja kaasuesiintymät olivat tutkittu, ja siinä vaiheessa mannerjalusta-alueet jaettiin sopimuksin. Barentsinmeren mannerjalusta-alue on kuitenkin yhä tutkimatta, koska on epäselvää, kuuluuko se Norjalle vai Venäjälle.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ Turun yliopisto utu.fi. Viitattu 31.10.2007.[vanhentunut linkki]