Tiina (kirjasarja)

Anni Polvan kirjoittama tytöille suunnattu kirjasarja

Tiina-kirjasarja on Anni Polvan kirjoittama tytöille suunnattu kirjasarja. Siitä on ilmestynyt 29 osaa. Tiina-sarja on kirjoitettu vuosina 1956–1986. Kirjasarjan kirjoja on myyty yli miljoona kappaletta.[1]

Tiina-kirjat käsittelevät tamperelaisen Tiina Lehtolan elämää. Tapahtumat sijoittuvat Tammelan kaupunginosaan, ja kirjojen näyttämönä toimii usein Tiinan pihapiiri, jossa naapuruston lapset leikkivät ja kasvavat yhdessä. Tiina kuvataan oikeudenmukaisena, rehellisenä, hyväsydämisenä ja kapinallisenakin poikatyttönä. Kirjat perustuvat Anni Polvan omiin lapsuudenmuistoihin.[2]

Tiinan paras ystävä on naapurin Juha, joka on komea ja Tiinan mielestä reilu kaveri. Hänen kanssaan Tiina kokee seikkailuja, viettää kesäisin aikaa mummolassa ja järjestää urheilukilpailuja naapuruston poikien kanssa. Kirjan muita henkilöhahmoja ovat esimerkiksi turhamainen Leila, talonmiehenä toimivan äitinsä kurin alla elävä Kalle ja tunnollinen, arka Elvi. Kirjoissa esiintyy myös Tiinan vanhempi veli Veli, jonka kanssa Tiina on jatkuvasti tukkanuottasilla, joskin heidän välillään kuvataan myös sisarellisia ja lämpimiä tunteita. Lisäksi Tiinan perheeseen kuuluvat isä ja äiti.

Tiinan perheessä työt jaetaan perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti: isä käy töissä konttorissa ja antaa työstä ansaitut rahat äidin käyttöön, joka hoitaa kotia. Perheen äidillä on kuitenkin sanottavanaan viimeinen sana. Perheen malli heijastelee kirjojen kirjoittamisajankohdan perinteisiä arvoja. Tiinan toiminta ja hänen ainainen pulaanjoutumisensa asettavat haasteita ajan tyttöihanteelle. Kirjojen tapahtumat saavat ajan mukaisen kulttuurisen merkityksen, mutta ne kuvaavat myös ajattomia ilmiöitä, kuten ystävyyttä, vanhemmuutta ja moraalista päätöksentekoa.

Tiina-kirjat

muokkaa
  • Tiina (1956)
  • Tiina aloittaa oppikoulun (1957)
  • Tiina kesälaitumilla (1958)
  • Tiina toimii (1959)
  • Tiina ei pelkää (1960)
  • Tiinalla on hyvä sydän (1961)
  • Tiina epäilee Juhaa (1962)
  • Tiina seikkailee (1963)
  • Tiina on aina Tiina (1964)
  • Tiinan uusi ystävä (1965)
  • Tiina saa ehdot (1966)
  • Tiinastako näyttelijä (1967)
  • Tiinaa harmittaa (1968)
  • Tiinalla on hauskaa (1969)
  • Tiinaa ei ymmärretä (1970)
  • Tiinan ampiaiskesä (1971)
  • Tiinaa tarvitaan (1972)
  • Tiina joutuu sairaalaan (1973)
  • Tiinakin ratsastaa (1974)
  • Tiina ottaa vastuun (1976)
  • Tiinalle otetaan pikkusisko (1978)
  • Tiina ei löydä Tinttamaria (1979)
  • Tiina saa suukon (1980)
  • Tiina eksyy (1981)
  • Tiina etsii juuriaan (1982)
  • Älä itke, Tiina (1983)
  • Tiina ja vieras poika (1984)
  • Tiina vauhdissa (1985)
  • Taitaa olla rakkautta, Tiina (1986)
  • Tiina ja Juha (2000) – sisältää teokset Tiina, Tiina epäilee Juhaa ja Taitaa olla rakkautta, Tiina

Lähteet

muokkaa
  1. Hybinette-Bergknut, Leena (toim.); Lehtinen, Jukka & Laine, Helena: Vuosikirja 1996, s. 10. Malmö, Ruotsi: Bertmarks Förlag, 1995. ISBN 951-35-5845-2
  2. Kirjailijat: Anni Polva 2008. Karisto. Arkistoitu 15.7.2016. Viitattu 23.7.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa