Asevelisosialistit
Asevelisosialistit olivat vaikutusvaltainen ryhmä suomalaisia oikeistososiaalidemokraatteja, jotka olivat sotavuosina toimineet Suomen Aseveljien Liitossa (SAL). Aseveliliitto oli talvi- ja jatkosodan muistotoimintaan ja muun muassa invalidien, sotaleskien ja sotaorpojen huoltotoimintaan keskittynyt järjestö. Vuonna 1945 SAL jouduttiin Neuvostoliiton vaatimuksesta lakkauttamaan, kun kommunistit leimasivat sen fasistiseksi. Asevelisosialistit siirtyivät jatkosodan jälkeen vaikuttamaan SDP:ssä, jossa heistä muodostui hyvin vaikutusvaltainen ryhmä kahden vuosikymmenen ajaksi.
Asevelisosialistit ja heidän poliittinen linjansa viitoittivat monin tavoin sosialidemokraattien politiikkaa aina 1960-luvun puoliväliin asti. Leimallista sille oli tiukka rajanveto suomalaisten kommunistien suuntaan, joiden vaikutusvaltaa asevelisosialistit pyrkivät kaikin keinoin rajoittamaan. Sen sijaan asevelisosialistit olivat valmiita yhteistyöhön oikeistolaisten kanssa ja muun muassa Tampereen kunnallispolitiikassa sosiaalidemokraattien ja Kokoomuksen yhteistyötä kutsuttiin aseveliakseliksi. Tunnetuimpia asevelisosialisteja olivat Erkki Lindfors,[1] Unto Varjonen, Väinö Leskinen, Penna Tervo, Yrjö ”Jahvetti” Kilpeläinen, Aarre Simonen ja Arvi E. Heiskanen.[2] Heistä Lindfors ja Simonen siirtyivät vuonna 1955 SDP:n puoluehajaannuksen aikana ”leskisläisten” leiristä tukemaan ”skogilaisia”.[3] Asevelisosialistit olivat pitkään myös Urho Kekkosen poliittisia vastustajia. Tunnetuin asevelisosialisti Väinö Leskinen käänsi poliittisen linjansa ympäri 1960-luvun puolivälin jälkeen.
Lähteet
muokkaa- ↑ Ulla Aatsinki: Asevelivalta 1940–1960 Koskesta voimaa. Viitattu 12.1.2015.
- ↑ Jarkko Vesikansa: Aseveliyhteistyö käytäntönä ja optiona Työväenperinne.fi. Viitattu 12.1.2015.
- ↑ Lyytinen, Eino: Mauno Koivisto. Tie politiikan huipulle, s. 81. WSOY, 1995. ISBN 951-0-19811-0