Wikipedia

Fuerte de Samaipata

inkojen rauniokaupunki Boliviassa

El Fuerte de Samaipata (suom. Samaipatan linnoitus) on nykyisessä Boliviassa sijaitseva inkavaltakuntaan kuulunut kaupunki, joka oli sekä hallinnollinen että uskonnollinen keskus. Se sijaitsi valtakunnan raja-alueella ja puolusti valtakuntaa ulkopuolisten hyökkäyksiltä. Espanjalaisten saapumisen ajankohdasta ei ole täyttä varmuutta, mutta Fuerte de Samaipatan merkitys väheni, kun lähelle perustettiin Samaipatan siirtomaakaupunki. Paikka hylättiin, mutta siellä on sittemmin tehty arkeologisia tutkimuksia. Fuerte de Samaipata on myös Bolivian historiallinen muistomerkki ja Unescon maailmanperintökohde.

Fuerte de Samaipata
Ilmakuva alueesta.
Ilmakuva alueesta.
Sijainti

Fuerte de Samaipata
Koordinaatit 18°10′30″S, 63°49′10″W
Valtio Bolivia
Historia
Tyyppi rauniokaupunki
Valtakunta Inkavaltakunta
Merkitys hallinnollinen ja uskonnollinen keskus
Aiheesta muualla

Fuerte de Samaipata Commonsissa

Rauniot voidaan jakaa kahteen alueeseen. Kalliokukkula oli seremoniakeskus. Sieltä on löytynyt erilaisia kaiverruksia ja kohokuvioita sekä temppelien ja pyhäkköjen jäänteitä. Kukkulan eteläpuolella oli hallintokeskus, jossa oli myös suuri Kallanka-nimellä kutsuttu rakennelma, joka symbolisoi aikanaan inkojen valtaa.

Historia

muokkaa

Fuerte de Samaipataa ovat todennäköisesti käyttäneet asuin- ja rituaalikeskuksena Mojocoyasin kulttuurin asukkaat jo 300-luvulla. Espanjalainen pappi Diego de Alcaya kirjoitti paikasta 1600-luvun alussa, ja hänen mukaansa inkat olivat vallanneet alueen 1300-luvulla ja tehneet siitä aluehallinnollisen keskuksen. Kaivauksissa tehdyt löydöt ovat vahvistaneet kaupungin tarkoituksen, sillä sen piirteet vastaavat inkojen muita hallintokaupunkeja. Samalla Fuerte de Samaipata tarjosi suojaa alueen asukkaille Gran Chacosta 1520-luvulla hyökkäyksiä tehneitä chiriguanoja vastaan.[1]

Espanjalaisetkin havaitsivat paikan strategisen merkityksen, mutta siitä ei ole varmuutta, koska espanjalaiset saapuivat alueelle. Perun varakuningaskunnan raja kulki vielä 1560-luvulla kuitenkin Fuerte de Samaipatan länsipuolelta. Potosín Cerro Ricon kultakaivokset tarvitsivat kuitenkin jo vuonna 1545 niin paljon työvoimaa ja tarvikkeita, että niitä todennäköisesti etsittiin myös Fuerte de Samaipata alueelta. Inkojen historiallisen kaupungin läheisyyteen rakennetusta Samaipatan siirtomaakaupungista tuli joka tapauksessa nopeasti merkittävä pysähdyspaikka Asunciónista ja Santa Cruzista korkeammalla Andeilla sijaitseviin La Plataan (nykyinen Sucre), Cochabambaan ja Potosíin.[1]

Samaipatan kaupungin perustamisen jälkeen Fuerte de Samaipata menetti merkityksensä ja se hylättiin. Paikka peittyi kasvillisuuteen, eikä siellä vieraillut moneen vuosisateen ketään satunnaisia metsästäjiä ja paimenia lukuun ottamatta.[1] Ensimmäisen laajemman selvityksen alueesta teki ranskalainen tutkimusmatkailija Alcide d'Orbigny vuonna 1832.[2] Hänen mukaansa kukkulan kanavat ja altaat oli tarkoitettu kullanhuuhdontaan. Saksalainen antropologi Leo Pucher puolestaan esitti 1936 nykyisin hyväksytyn teorian paikan asemasta auringon ja kuun palvonnassa.[3] Alueella on tehty säännöllisesti kaivauksia 1960-luvulta, ja Bonnin yliopisto järjesti siellä 1990-luvulla laajan tutkimusprojektin.[4]

Samaipatan muinaisjäännöksestä tuli vuonna 1951 Bolivian historiallinen muistomerkki, ja vuonna 1998 se valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon.[5] Bolivia perusti jo 1974 paikan hallinnoisemiseksi CIAAS-tutkimuskeskuksen, mutta sillä ei ole ollut varoja alueen kunnolliseen turvaamiseen eikä rakennelmien entisöintiin.[6] CIAAS:n toimet alueella ovat lähinnä olleet kasvillisuuden kontrollointia ja alueen jonkinlaista turvaamista.[4] Samaipatassa ei ole tehty kunnollista entisöintiä, ja alue on rappeutunut vielä 2000-luvullakin maailmanperintökohteeksi tulemisen jälkeen.[6]

Rauniot

muokkaa

Kukkula ja sen lähiympäristö

muokkaa
 
Kukkula ja siinä olevia kanavia.

Rauniot on jaettu kahteen alueeseen, ja kukkulan on oletettu olleen historiallisen kaupungin uskonnollinen keskus. Punertava hiekkakivikallio on luonnollisesti kahdessa tasossa. Kukkulan korkeimmassa kohdassa on niin kutsuttu Coro de los Sacerdotes (”pappien kuori”). Siihen kuuluu syvä kaivettu ympyrä, jonka ulkohalkaisija on seitsemän ja sisähalkaisija viisi metriä. Ympyrän seinämiin on kaiverrettu kolmion ja suorakulmion muotoisia syvennyksiä. Ympyrän länsipuolella on rakennelma, joka esittänee kissaeläimen päätä. Kissat ja käärmeet liittyivät läheisesti Aurinkoon inkojen uskonnossa.[7]

Kukkulan alempi, läntinen osa on noin hehtaarin laajuinen. Siellä sijaitsevat alueen ainoat korkeat pintareliefit, ja ne esittävät kahta kissaa. Lisäksi aluetta halkoo inkakauden aikainen kivimuuri, joka kulkee useiden aiempien kaiverrusten päältä. Niihin kuuluu muun muassa kaksi rinnakkaista kanavaa, jotka saattoivat kuljettaa vettä alempana sijaitsevaan asutuskeskukseen. Paikalliset ovat antaneet nimen El Dorso de la Serpiente (”Käärmeen selkä”) kanavien välissä ja vieressä kulkeville pienemmille kanaville, jotka on tehty siksak-kuvioon.[7]

Kalliokukkulan eteläisellä rinteellä oli ainakin viisi temppeliä tai pyhäkköä, joista on enää jäljellä niiden muureihin tehdyt syvennykset. Kukkulan juurella keinotekoisellä tasanteella sijaitsee Casa Colonial. Siirtomaa-aikaisesta rakennelmasta on jäljellä enää kivisten seinien alaosat. Sen paikalta on löytynyt myös rakennelmia sekä inkoja edeltäneeltä ajalta että inkakaudelta. Sen lähellä on kahden inkatalon rauniot, mutta espanjalaiset todennäköisesti hajottivat sen rakentaakseen oman talonsa.[7]

Asutuskeskus ja muut rauniot

muokkaa
 
Kukkulan juurella olleiden asutusten raunioita.

Inkakauden hallinnollinen keskus sijaitsi kukkulan eteläpuolella kolmella keinotekoisella penkereellä. Alimmalla niistä oli Kallanka-nimellä tunnettu suuri, 68 metriä pitkä ja 16 metriä leveä rakennus. Sen seinän alaosa on 1,4 metriä paksu ja rakennettu muotoilluista kivistä, kun yläosa oli savitiilistä. Sen läntinen seinä sortui aikoinaan yhtenä kappaleena, joten siitä on päätelty, että rakennus oli noin 12 metriä korkea. Sen pohjoisseinällä kalliokukkulan suuntaan oli kahdeksan 3,4 metriä leveää sisäänkäyntiä.[7] Kallankat olivat tyypillisiä suuria inkarakennelmia, joita löytyi lähes kaikista hallinnollisista keskuksista. Niiden koko symbolisoi valtaa, ja Fuerte de Samaipata Kallanka on toiseksi suurin Bolivian alueelta löydetty; vain Inkallaqtan rakennelma on suurempi.[8]

Kallankan länsipuolella toisella penkereellä on vähintään 12 suurta tai keskikokoista taloa. Ylimmällä penkereellä puolestaan on seitsemän inkataloa, joiden alta on löytynyt jälkiä myös aiemmista rakennelmista.[7] Kaikkiaan alueelta on löytynyt tähän mennessä noin 500 asumuksen jäänteet. Lisäksi noin 300 metriä pääraunioista etelään on löytynyt Chincana-nimellä tunnettu syvä kolo, joka on todennäköisesti luonnon muovaava. Sitä on kuitenkin saatettu käyttää vesisäiliönä, vankilana tai osana pääraunioiden ja sitä ympäröivien alueiden maanalaista viestintäjärjestelmää.[3]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c Advisory Body Evalution, s. 1.
  2. ↑ Archaeological Project Samaipata StoneWatch. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 17.7.2013. (englanniksi)
  3. ↑ a b Mutić & Armstrong & Smith, s. 280–281.
  4. ↑ a b Advisory Body Evalution, s. 3.
  5. ↑ History of the Samaipata Area El Fuerte de Samaipata 3D Scanning Project. Viitattu 17.7.2013. (englanniksi)
  6. ↑ a b Stubbs & Makaš, s. 642.
  7. ↑ a b c d e Advisory Body Evalution, s. 2.
  8. ↑ Angeles Muñoz, María de los: The Kallanka at Samaipata, Bolivia. Teoksessa. Burger, Richard R. & Morris, Craig & Matos Mendieta, Ramiro: Variations in the Expressions of Inka Power. Footscray, Victoria: Trustees for Harvard University, 2007. ISBN 978-0-88402-351-7 Google-kirjat (viitattu 18.7.2013). (englanniksi) s. 256.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fuerte_de_Samaipata&oldid=21006315”