Käkisalmen lääni

entinen Ruotsin lääni
Läänin hallintopitäjätselvennä
1634 1721    [1][2][3]
Käkisalmen eteläinen kihlakunta; "etelälääni"
Rautu Rautu
Sakkola Sakkola
Pyhäjärvi Pyhäjärvi
Räisälä Räisälä
Käkisalmen pohjoinen kihlakunta; "pohjoislääni"
Tiurula Hiitola
Kurkijoki Kurkijoki
Uukuniemi Uukuniemi
Sortavala Sortavala
  Jaakkima (osia Kurkijoesta, Sortavalasta ja Uukuniemestä)
Joukio Parikkala
Suistamo Suistamo
  Impilahti (erotettu Suistamosta)
Salmi Salmi
Kitee Kitee
Pälkjärvi Pälkjärvi
Tohmajärvi Tohmajärvi
Suojärvi Suojärvi
Liperi Liperi
Ilomantsi Ilomantsi
Pielisjärvi Pielisjärvi

Käkisalmen lääni (ruots. Kexholms län) eli Käkisalmen Karjala[4] oli Käkisalmen linnan ympärille muodostunut ja sille veroa maksava hallintoalue. Se oli Ruotsin hallinnassa vuosina 15801595 ja 16171710 ja käsitti Laatokan- ja Pohjois-Karjalan sekä Karjalankannaksen pohjoisosan. Vuonna 1721 alue jaettiin kahtia, ja sen eteläosa oli siitä lähtien osa Venäjälle kuulunutta Vanhaa Suomea, kunnes vuodesta 1812 lähtien entinen lääni kokonaisuudessaan oli osa Suomen suuriruhtinaskuntaa. Käkisalmen lääni -nimitys liittyy vuosiin 1580–1721, minkä jälkeen alueen historia on osa Vanhan Suomen historiaa. Nykyään entisen Käkisalmen läänin pohjoisosat kuuluvat Suomeen ja eteläosat Venäjään.

Käkisalmen läänin vaakuna Kustaa II Aadolfin hautajaisista vuodelta 1633.
Käkisalmen läänin vaakuna keisari Aleksanteri II:n muistomerkin (1894) jalustassa Helsingin Senaatintorilla

Suomen historiallisena maakuntana Käkisalmen lääni nähdään vielä vuonna 1894 Helsingin Senaatintorilla paljastetussa Aleksanteri II:n muistomerkissä, jossa sitä edustaa palavaa linnaa kuvaava vaakuna.

Käkisalmen Karjalaa on nimitetty myös Novgorodin Karjalaksi, mutta tällä nimityksellä voidaan tarkoittaa myös karjalaisen väestön asumia seutuja Borovitšin, Tihvinän ja Valdain kihlakunnissa.[5][6]

Maantiede

muokkaa

Käkisalmen eteläisestä kihlakunnasta käytetään nimitystä Etu-Karjala. Eritoten tämä nimitys oli käytössä 1600-luvulla. Etu-Karjala poikkesi menneisyydeltään ja etniseltä rakenteeltaan Taka-Karjalasta eli Käkisalmen läänin pohjoisosasta.[7]

Historia

muokkaa

Käkisalmen läänin alue keskiajalla

muokkaa

Ensimmäinen maininta Vuoksen suuraluetta tarkoittavasta Korelasta on vuodelta 1143. Novgorodilaiset ja myöhemmin venäläiset käyttivät Käkisalmesta Korela-nimitystä 1600-luvulle asti. Käkisalmi sijaitsi Viipurista 85 kilometriä koilliseen Vuoksen rannalla Suomenlahdelta Laatokalle johtavan kauppareitin varrella. Käkisalmi ja Viipuri olivat tärkeitä reitin valvontapisteitä.

Sota ja miehitys – Ruotsin vallan aika alkaa

muokkaa
Pääartikkeli: Käkisalmen linnalääni

Vuonna 1570 alkoi Ruotsin ja Venäjän välillä 25 vuotta kestänyt sotimisen kausi, jonka tuhovaikutus ulottui Karjalaan hyvin raskaana. Vuonna 1580 Ruotsin armeija valloitti Käkisalmen Pontus De la Gardien johdolla.

Ruotsin miehittämien alueiden veroja kantoi käskynhaltija, joka johti Käkisalmen linnalääniä. Hallinto oli tuolloin melko epämääräinen käsite, sillä kuullessaan ruotsalaisen voudin saapuvan lähtivät rajaseutujen asukkaat erämaahan. Jos voudilla oli apunaan sotaväkeä, lähtivät asukkaat Venäjän puolelle. Veronkanto vaikeakulkuisessa Taka-Karjalassa oli muutoinkin vaikeaa ja verokertymä jäi pieneksi. Käkisalmen linnan varusväen muonittamiseksi oli kerättävä veroja myös Savosta ja Viipurin Karjalasta.

Käkisalmen läänin palauttamisesta Venäjän hallintaan sovittiin Täyssinän rauhassa vuonna 1595, vaikka läänin luovutus tapahtui vasta rajankäynnin jälkeen vuonna 1597. Vuonna 1611 Pontus De la Gardien poika Jakob De la Gardie valtasi Käkisalmen.

Ruotsin vallan vahvistaminen 1617

muokkaa

Läänin siirtyminen Ruotsille virallistui Stolbovan rauhassa vuonna 1617, jolloin Ruotsi sai valtansa alle myös Inkerinmaan. Länsiosa Karjalasta kuului Viipurin linnalääniin, mutta valloitettua Käkisalmen lääniä ei liitetty sen yhteyteen. Käkisalmen lääni muodosti Kustaa II Aadolfin aikana yhdessä Inkerinmaan ja Liivinmaan kanssa kenraalikuvernöörikunnan, jonka keskus oli Narvassa ja kenraalikuvernöörinä oli Johan Skytte.

Käkisalmen lääniä ja Inkerinmaata pidettiin voittomaana, joka annettiin Jaakko De la Gardielle vuokralääniksi vuoteen 1629 asti. Lääninherra, voudit ja virkamiehet saivat pitää lääninsä verotulot maksettuaan kuninkaalle tietyn verosumman. Läänillä ei ollut lähettää edustajia Ruotsin valtiopäiville voittomaa-statuksen vuoksi[8]. Monet ortodoksiset asukkaat pakenivat läänistä Venäjälle, lähinnä Tverin alueelle peläten luterilaisuuden levittämistä heidän keskuuteensa[8].

Hallinto ja talonpoikien asema

muokkaa

Läänin asukkailla ei ollut oikeutta lähettää edustajiaan Ruotsin valtiopäiville. Papit voivat kyllä toimittaa anomuksiaan valtiopäiville ja kansan asiamiehiä eli valtuutettuja kävi silloin tällöin Tukholmassa edistämässä seudun asioita. Sitä vastoin ennen kuninkaan vallan lujittumista pidetyillä maapäivillä ritaristo ja rälssimiehet saivat esittää toivomuksiaan ja osallistua päätösten tekoon. Vuonna 1661 Käkisalmessakin järjestettiin maapäivät, jonka päätöksiin sen jälkeen oikeuden istunnoissa usein vedottiin[9].

Vuodesta 1633 läänin alue oli Tukholman kollegioitten alainen maaherrakunta, joka 1637 liitettiin Pietari Brahen hallitsemaan Suomen kenraalikuvernöörikuntaan. Käkisalmen läänin maaherra asui Käkisalmessa ja oli kenraalikuvernöörin alainen. Oikeudellisesti lääni kuului Turun hovioikeuden piiriin[10].

Kreivikunnat ja vapaaherrakunnat

muokkaa

Käkisalmen läänissä oli 1600-luvulla yhdeksän kreivi- ja vapaaherrakuntaa:

Ortodoksien pako Venäjälle

muokkaa

Ankara verotus, katovuodet, ortodoksien uskonnollinen sorto ja lääninherrain mielivalta saivat aikaan voimakkaan muuttoliikkeen. Yli puolet Käkisalmen läänin asukkaista pakeni Venäjälle 1600-luvun aikana ja heidän tilalleen tuli uudisasukkaita, eniten Savosta ja Pohjois-Pohjanmaalta.

Läänin jako ja venäläisvalta

muokkaa

Suuren Pohjan sodan aikana Venäjä valloitti Käkisalmen läänin vuonna 1710. Vuonna 1712 Pietarista tehtiin Venäjän pääkaupunki, jolloin Etelä-Karjalan hallinta tuli tärkeäksi kaupungin turvallisuuden takaamiseksi. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Karjalan alue jaettiin uudella tavalla ja syntyi Vanha Suomi, joka samalla päätti Käkisalmen läänin tarinan. Hallinto poistui pian Käkisalmesta ja Viipuri sai johtavan aseman alueella. Käkisalmen läänin Ruotsille jäänyt pohjoisosa eli nykyinen Pohjois-Karjala sen sijaan liitettiin Savonlinnan ja Kymenkartanon lääniin.

 
Suomen läänit 1635: 1: Turun ja Porin lääni, 14: Uudenmaan ja Hämeen lääni, 18: Pohjanmaan lääni, 20: Viipurin ja Savonlinnan lääni, 21: Käkisalmen lääni
 
Suomen läänit 1721: 1: Turun ja Porin lääni, 14: Uudenmaan ja Hämeen lääni, 18: Pohjanmaan lääni, 19: Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni
 
Suomen läänit 1747: 1: Turun ja Porin lääni, 14: Uudenmaan ja Hämeen lääni, 17: Kymenkartanon ja Savon lääni, 18: Pohjanmaan lääni
 
Suomen läänit 1776: 1: Turun ja Porin lääni, 4: Vaasan lääni, 10: Oulun lääni, 14: Uudenmaan ja Hämeen lääni, 15: Kymenkartanon lääni, 16: Savon ja Karjalan lääni
 
Suomen läänit 1812: 1: Turun ja Porin lääni, 4: Vaasan lääni, 10: Oulun lääni, 13: Viipurin lääni, 14: Uudenmaan ja Hämeen lääni, 15: Kymenkartanon lääni, 16: Savon ja Karjalan lääni

Maaherrat

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Jukka Korpela (2004): Viipurin läänin historia II, ISBN 952-5200-43-4
  • Erkki Kuujo (1959): Taka-Karjalan verotus v:een 1710. Historiallisia tutkimuksia 52

Viitteet

muokkaa
  1. Marja Huovila (1995): Käkisalmen läänin vaiheita esihistoriasta vuoteen 1811, ISBN 952-90-6565-5.
  2. Eino Jutikkala (1959): Suomen historian kartasto.
  3. Heikki Kirkinen (1983): Karjala idän ja lännen välissä. Teoksessa Karjala, osa 4 Karjalan vaiheet, ISBN 951-23-1553-X.
  4. Karjala – kieli, murre ja paikka Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 31.12.2023.
  5. Kirkinen, Heikki: Karjala idän kulttuuripiirissä – Bysantin ja Venäjän yhteyksistä keskiajan Karjalaan, s. 14. Kirjayhtymä, 1963. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.6.2024).
  6. Karjala Kielikello. 31.12.2002. Viitattu 12.6.2024.
  7. Saloheimo, Veijo: Siirtolaisuudesta 1600-luvulla. Rautulaisten lehti, 1991. Artikkelin verkkoversio.
  8. a b K. K. Meinander: Käkisalmen lääni. Teoksessa Iso tietosanakirja, osa 7, s. 546. Helsinki: Otava, 1934.
  9. J. M. Salenius (1911): Käkisalmen läänin oloista kuudennentoista sataluvun loppupuolella. Historiallinen arkisto 22.
  10. A. A. A. Laitinen (1938): Impilahden pitäjän ja seurakuntain historia, Sortavala, sivut 91–92.