Kullervo Koivisto

suomalainen valokuvaaja
Tämä artikkeli kertoo pornotuottajasta. Maalarista kerrotaan artikkelissa Kullervo Koivisto (taidemaalari).

Kullervo Koivisto (oik. Heikki Mattinen) on suomalainen pornoelokuvien tuottaja ja kuvaaja.

Henkilöhistoria

muokkaa

Kullervo Koivisto aloitti uransa 1980-luvulla Kalle-, Jallu-, Ratto-, Erotica-, ErotiCats jne. -pornolehtien valokuvaajana. Taiteilijanimi Kullervo Koivisto kehittyi myöhemmin, kun Jallun toimitussihteeri halusi ettei samanniminen henkilö esiintyisi kaikissa pornolehdissä. Koivisto haki elantonsa myös pornon ulkopuolelta. Hän teki kuvaustöitä myös muille Lehtimiehet-konsernin lehdille, kuten Hymylle ja Nykypostille.[1]

Oman elämänsä stuntti -näyttely

muokkaa

Kullervo Koivisto päätti uransa pornokuvaajana vuonna 2011 Brande Arts -galleriassa järjestettyyn Oman elämänsä stuntti -näyttelyyn. Valokuvanäyttelyyn Koivisto oli valinnut kuvia, joilla oli oma tarinansa. Kuvat eivät sisältäneet kovaa pornoa. Näyttelyn harvinaisuuksiin kuuluivat muun muassa ensimmäinen mallikuva Angelika Kalliosta, kuvia ex-missi Tarja Smurasta ja Marika Hakalasta, sekä kuva Lilli Suomalaisesta alastonmallina.[2] Näyttelyssä oli esillä myös Rasputin-elokuvan kuvauksista otettuja kuvia ja Penthousessa 1980-luvulla maailmalle levinneitä kuvia, joissa Xena-tyyppinen nainen poseeraa niukassa taisteluasussa jäällä Laajasalon edustalla. Näyttelyn päätteeksi taiteiden yönä huutokaupattiin esillä olleiden töiden vedokset. Huutokaupan meklarina toimi Kauko Röyhkä, ja siitä saaduilla rahoilla lahjoitettiin maalaus- ja piirustustarvikkeita helsinkiläisille päiväkodeille.[2]

Tunnustukset

muokkaa
  • Kunnia-Jorma 2008[3]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Jorma Kalliokoski: Tämä on paras tie yksinäisyyteen (PDF) Keijo. 9/07.[vanhentunut linkki]
  2. a b Suomi-pornon "kuningas" lähtee hyväntekeväisyyteen Ilta-Sanomat. 25.08.2011. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 30.9.2014.
  3. Jorma 2008 (tiedote) susiwolf.fi. Viitattu 23.4.2013.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.