Lemminkäinen

Lemminkäinen, Lemminki ja Lemmin poika, on suomalaisen kansanperinteen heeros, jota Elias Lönnrotin kokoamassa Kalevalassa kutsutaan myös nimillä Ahti Saarelainen ja Kaukomieli. Kalevalassa esiintyvä Lemminkäinen on korea ja kiivasluonteinen nuorimies, joka on heikko vastustamaan naisten ja sodankäynnin kiusauksia. Lönnrot loi Kalevalan Lemminkäis-hahmon yhdistelemällä useita erillisiä kansanrunouden hahmoja.

Lemminkäisen äiti, Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1897

Lemminkäisen epiteettinä on usein lieto, joka merkitsee pehmeää tai lempeää, toisaalta kevytmielistä tai huikentelevaista.

Kalevalan Lemminkäinen

Lemminkäinen kasvaa perheinensä korkeassa kodissa Kaukoniemen vierellä. Lemminkäisen punaiset hiukset ja henkiset kyvyt Kalevala selittää sillä, että hän söi kasvaessaan runsaasti kalaa. Tosin samassa kerrotaan hänen ajautuneen vikasuuntaan, turmiolliseksi naistenmieheksi. Hän ei ole suurta sukua, mutta omistaa tulisen miekan, jolla kerskuu suurentavansa sukunsa.

Lemminkäinen ryöstää Saarelta vaimokseen hyväsukuisen Kyllikin. Kyllikki ei tahtoisi sodankävijän vaimoksi. Puolisot tekevät valan, että Lemminkäinen ei mene sotiin eikä Kyllikki kylille. Kyllikki moittii Lemminkäisen kotia nälkäraunioksi, jolloin Lemminkäinen lupaa rakentaa uudet isommat tuvat.

Kyllikki kuitenkin menee kylille, jolloin Lemminkäinen lähtee vaaralliselle matkalle Pohjolaan kosimaan Pohjolan neitoa. Lemminkäinen karkottaa loitsutaidoillaan Pohjolan tuvasta kaikki muut loitsijat paitsi märkähattu karjapaimenen, jota hän solvaa sukurutsasta ja eläimiin sekaantumisesta. Pohjolan emäntä Louhi antaa Lemminkäiselle tehtäviä, jotka hänen täytyy suorittaa saadakseen Pohjolan tyttären. Ensimmäisenä tehtävänä on Hiiden hirven hiihdäntä, jonka Lemminkäinen lopulta selvittää saatuaan apua metsänjumalilta. Toisena tehtävänä on tulisen Hiiden ruunan suistaminen, joka onnistuu raekuuron sammutettua tulen. Kolmantena tehtävänä hän lähtee ampumaan tuonen joutsenen, mutta kuten suomalaisten mytologia opettaa, pyhän vesilinnun joutsenen ampujaa kohtaa tuho. Katkera märkähattu karjapaimen syöksee vesikyyn tai umpiputken Lemminkäisen läpi ja sortaa hänet tuonen mustaan virtaan. Tuonen verinen poika nostaa hänet joesta rautaverkolla ja iskee miekalla palasiksi.

Lemminkäisen äiti saa tiedon poikansa kuolemasta, koska harjasta alkaa valua verta. Hän pyytää Ilmarista takomaan haravan, jolla nostaa poikansa palaset joesta. Sitten hän kokoaa niistä poikansa, sitoo suonet ja lihat kiinni mehiläisen medellä.

Pian Pohjolassa (alkuperäisessä kansanrunoudessa Päivölässä) vietetään häitä, eikä riitapukari Lemminkäistä ole kutsuttu. Lemminkäinen menee luvatta Pohjolaan. Hän tappaa Pohjolan isännän kaksintaistelussa ja pakenee saarelle, jossa viettelee piikoja ja leskiä. Sillä aikaa Pohjolan väki kostaa tuhoamalla Lemminkäisen talon. Lemminkäinen huomaa, että saaren katkerat miehet teroittavat miekkojaan ja tapparoitaan hänen päänsä menoksi.

Lemminkäinen pakenee takaisin kotirantaan. Hän löytää talonsa rauniot, ja arvelee perheensä kuolleen. Lemminkäinen löytää kuitenkin piilopirtille, jossa perhe on elossa.

Lemminkäinen lähtee jälleen sotaretkelle Pohjolaan, ja pyytää mukaansa taidokkaan keihäänkäyttäjän Tieran. Pohjolan emäntä jäädyttää Pohjolan meren, ja Lemminkäinen ja Tiera joutuvat hylkäämään laivansa ulapalle. He vaeltavat jalkaisin kylmillä ja nälän vaivaamilla seuduilla, kunnes päättävät palata kotiin.

Tämän jälkeen Lemminkäinen liittyy Sampoa ryöstämään lähteneisiin Väinämöiseen ja Ilmariseen. Pohjolassa Väinämöinen vaivuttaa Pohjolan väen maagiseen uneen ja Lemminkäinen kyntää härällä irti Sammon juuret. Ryöstäjät kantavat Sammon veneeseensä ja lähtevät paluumatkalle. Lemminkäisen epäsointuisen laulannan seurauksena Pohjolan väki kuitenkin herää unesta ja seuranneessa taistelussa sampo hajoaa kappaleiksi.

Viimeisen kerran Lemminkäinen mainitaan Kalevalassa, kun hän moittii Väinämöistä siitä, ettei tämä pyytänyt häntä mukaansa vapauttamaan aurinkoa ja kuuta Pohjolan kivimäestä.

Lemminkäinen kansanrunoudessa

Kalevalan Lemminkäisen taustalla on pääasiassa kolme kansanrunoa: varsinainen Lemminkäisen virsi, Kaukomielen runo sekä Ahdin ja Kyllikin runo. Muita Lemminkäiseen Kalevalassa liitettyjä runoaiheita ovat Hiiden hirven hiihdäntä (Kalevalan 13. ja 14. runo) ja naisen ryöstöstä kertova Äijön pojan runo (Kalevalan 11. runo).

Lemminkäisen virsi

Lemminkäisen virsi tai Lemminkäisen runo yhdistelee samanistisia ja varhaiskristillisiä uskomuksia. Runossa on kaksi pääteemaa, joista jälkimmäinen tunnetaan myös nimellä Lemminkäisen surma. Lemminkäisen virttä on käytetty perustana Kalevalan 12., 15. ja 26. runolle sekä osittain 14. runolle.

Ensimmäisenä pääteemana on kuvaus samaanin matkasta kilpailijan kotiin. Matkan valmistelut, varoitukset, vaarat ja tapa jolla Lemminkäinen voittaa esteet ovat tyypillisiä samaanirunouden aiheita. Samaanit kilpailevat keskenään loitsukilpailussa ja Lemminkäinen tappaa vastustajansa tai karkottaa hänet tuonpuoleiseen. Runossa esiintyvä käärme-oluen tarjoamisen motiivi on aiheuttanut muiden runoaiheiden, kuten oluenpanosta kertovan Päivölän pitojen ja olutpidoista alkavan Kaukomielen runon, liittymisen pääteemaan.

Toisena pääteemana oleva kuvaus Lemminkäisen kuolemasta ja hänen äitinsä pyrkimyksistä palauttaa hänet eloon on todennäköisesti Savossa barbaari-kristillisenä aikana syntynyt versio aiemmasta runosta. Lemminkäinen tekee hyviä tekoja kaikille paitsi yhdelle läsnäolijoista ja syrjitty mies (usein sokea) kostaa tämän tappamalla Lemminkäisen. Varhaiskeskiajan myytit Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ovat selvästikin vaikuttaneet runoon, mutta vain melko heikosti. Eräässä Arhippa Perttuselta kerätyssä toisinnossa kauan sitten tapettu härkä nousi mylvimään; näin kotiväki sai tiedon Lemminkäisen kuolemasta. Runon toisissa versioissa Lemminkäisen henkiinherättäminen näyttää epäonnistuvan ja hänen täytyy jäädä tuonpuoleiseen.

Kaarle Krohnin Lemminkäisen Päivölänretki , Martti Haavion Lemminkäinen ja Matti Kuusen Lemminkäisen surma edustavat tutkijoiden käsityksiä runon alkuperäisestä muodosta.

Lemminkäinen verrattuna muihin kansanrunouden hahmoihin

Skandinaavinen jumala Balder kuolee jumalten pidoissa sokean jumalan surmaamana, mikä on antanut tutkijoille aihetta olettaa, että Balderilla ja Lemminkäisellä olisi yhteiset juuret barbaarikristillisyydessä.

Martti Haavion mukaan tarina Lemminkäisen kuolemasta ja henkiin heräämisestä on pohjimmiltaan samaa kantaa kuin muinaisen Egyptin Osiris-myytti. Egyptiläisen myytin mukaan Osiris-jumala paloiteltiin, mutta palat koottiin yhteen ja Osiris herätettiin henkiin. Molemmissa myyteissä olisi alkujaan kyse vuodenkierrosta, vanhan satokauden kuolemasta ja uuden syntymästä.

Lemminkäisen saapuminen kutsumattomana Pohjolan tai Päivölän pitoihin sekä loukkaava käytös siellä muita vieraita kohtaan on temaattisesti lähimpänä Lokin käytöstä Runo-Eddan Lokasenna-runossa. Lokiin (tai jättiläissukuiseen Logiin) viittaa Lemminkäisen attribuuteissa esiintyvä tulisuus - muinaissuomen sanat lemmes ja sen monikkomuoto lemmenet merkitsivät tulta ja tulenliekkejä. Samaa sananjuurta on myöhempinä kristillisinä aikoina demonisoidun Lempo-jumalolennon nimi. Todennäköisesti Mikael Agricolan jumalaluettelossa mainittu 'Lieckiö', joka hallitsee kaikkea helposti syttyvää (ruohot, juuret ja puut), on viite metsäpaloihin yhdistetystä tulenjumalasta.

Lemminkäinen sekä Liekiöinen tunnetaan myös Kalevanpoikien niminä. Suomen myyttinen kuningas Kaleva vertautuu Norjan perustamisesta kertovassa Fundinn Noregr-saagassa mainittuihin Suomen muinaisiin kuninkaihin jotka olivat Fornjótrin sukua. Näistä kuninkaanpojista Logi hallitsi tulta.

Kaukamoisen virsi

Kaukamoisen virsi tai Kaukomielen runo kuuluu viikinkiajan tai varhaiskeskiajan merisankareista kertovaan niin sanottuun saarelaisepiikkaan, johon luetaan myös Saaren kuninkaasta Ahdista kertovat säkeet. Kansanrunojen Saaren sijainti on jäänyt mysteeriksi. Sen sijainniksi on ehdotettu muun muassa Gotlantia, Saarenmaata, Ahvenanmaata, sekä Mietoisten Saarta, mutta Saari saattaa olla myös puhtaasti kuvitteellinen.

Kaukomielen runon yhteiset piirteet venäläisen Vavilon bylinan kanssa viittaavat siihen, että se on syntynyt Karjalassa tai Inkerinmaalla.

Runon pääteema on mutkaton: loukkaus viikinkien olutpidoissa johtaa kaksintaisteluun. Kaukomieli, joka esiintyy runoissa myös nimillä Kauko ja Kaukamoinen, surmaa vastustajanaan olleen soturin ja joutuu pakenemaan kostoa meren yli. Maassa jossa hän etsii turvapaikkaa naisväki rakastuu häneen, hän osoittaa seksuaalisen suorituskykynsä ja joutuu taas pakenemaan miesväen vihaa. Turvapaikan nimenä on tavallisesti "Saari".

Martti Haavio ja eräät muut tutkijat ovat pitäneet mahdollisena, joskaan ei toteen näytettynä, että Egillin saagassa esiintyvän kveenien kuningas Faravidin nimi olisi käännös Kaukomieltä muistuttavasta nimestä.

Kaarle Krohnin Kaukomieli ja Vetrikka, Martti Haavion Kaukomieli ja Matti Kuusen Kaukomieli edustavat tutkijoiden käsityksiä runon alkuperäisestä muodosta.

Kaukomieli esiintyy usein myös Väinämöisen tuomio -runossa mainitun isättömän lapsen nimenä.

Kaukamoisen virttä on käytetty perustana Kalevalan 27., 28. ja 29. runolle.

Ahdin ja Kyllikin runo

Ahdin ja Kyllikin runo, joka tunnetaan myös nimellä Vala, kuuluu samaan saarelaisepiikan maailmaan kuin Kaukomielen runo. Tässä vain katkelmina säilyneessä runossa on kuitenkin huomattavasti enemmän psykologista syvyyttä kuin Kaukomielen runossa.

Ahti ja Kyllikki solmivat avioliiton pitkän ja vaikean seurustelun jälkeen ja vannovat luopuvansa entisistä tavoistaan – sodankäynnistä ja ”kylillä käynnistä”. Kyllikki rikkoo lupauksensa, jolloin Ahti katsoo voivansa vuorostaan purjehtia pois etsimään seikkailuja. Kyllikki ei pidä rikkomustaan riittävänä mitätöimään valaa ja yrittää turhaan suostutella Ahtia jäämään kotiin. Tämä kuvailee kaipuutaan seikkailuihin ja lähtee matkaan vanhan sotatoverinsa Teurin tai Tieran kanssa. Tässä vaiheessa runo katkeaa, ja jäljellä on vain niukkoja viittauksia siitä, että aikainen talvi estää sotaretken. Ahdin ja Kyllikin suhteen jatko jää täysin auki.

Myös läntisestä Inkeristä on kerätty muutamia runotoisintoja, joita kutsutaan nimellä Ahdin meriretki. Päähenkilö on Ahti tai Aukoi, joka Ahdin ja Kyllikin runon Ahdin tavoin lähtee sotaan ja kysyy toverikseen kapriolaisen akan poikaa Anteroista. Tämäkin versio katkeaa kesken tai sekaantuu Ison härän runoon tai Jaakko Puntukseen.

Runon alkuperäistä versiota ovat Kaarle Krohn (Ahdin sotaretkelle lähtö), Martti Haavio (Ahti ja Kyllikki) ja Matti Kuusi (Ahti Saarelainen) yrittäneet rekonstruoida säilyneiden katkelmien perusteella.

Ahti mainitaan satunnaisesti myös muissa runoissa, joissa kerrotaan seuraavaa:
- Armas Haahti (=Ahti), Saaren vanhin, Saaren kuuluisa kuningas, lähti pikkuissa (=pienenä, nuorena) sotahan, pikkuissa perän pitohon, lassa (=lapsena) laivan vanhimmaksi. SKVR VII1 931
- Ahti aina arvelevi, rahojansa raksuttavi, helkyttävi hopeitansa; kaksin päivin, kolmin päivin rahat raksui pöydän päällä, helkkyi Huotolan (=Luotolan, ts. Ahvenanmaan) hopeat. SKVR VII3 loitsut 273
- Hoi on Ahti veijoseni, muistatko kuin sotia käimme, kuin ennen hyvin elimme: sata päätä tappelimme, tuhat päätä turmelimme. SKVR I2 834, SKVR I2845
- Ennen Ahti maita uupu, kuin Sampsa siemeniä. SKVR I4 100, SKVR VII3 loitsut 282

Ahdin ja Kyllikin runoa on käytetty perustana Kalevalan 12. ja 30. runolle sekä osittain 11. runolle.

Galleria

• 
  Lemminkäinen, Carl Eneas Sjöstrand, 1872
• 
  Kyllikin ryöstö, Johan Kortman, 1890
• 
  Kyllikin ryöstö, Joseph Alanen, 1916–1917
• 
  Hiiden hirven hiihto, Väinö Hämäläinen, 1902
• 
  Hiiden hirven hiihto, Akseli Gallen-Kallela, 1894
• 
  Lemminkäisen surma, Robert Wilhelm Ekman, 1860
• 
  Lemminkäisen äiti Tuonelan joella, Joseph Alanen, 1908–1911
• 
  Lemminkäisen äiti Tuonelassa, Robert Wilhelm Ekman, 1862
• 
  Lemminkäinen tulijoella, Akseli Gallen-Kallela, 1920
• 
  Lemminkäinen ja tulinen kotka, Robert Wilhelm Ekman, 1867
• 
  Lemminkäinen tulisella järvellä, Robert Wilhelm Ekman, n. 1867
• 
  Lemminkäinen ja suuri käärme, Joseph Alanen, 1919–1920
• 
  Lemminkäisen lähtö saaresta, Pekka Halonen, 1899
• 
  Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen tulo Pohjolaan, Joseph Alanen
• 
  Sammon haku Pohjolan kivimäestä, jossa Lemminkäinen kyntää Pohjolan härällä irti Sammon juuret, Veikko Aaltonan mosaiikki vuodelta 1940

Lähteet

• Kuusi, Matti: Suomen kirjallisuus I – Kirjoittamaton kirjallisuus, s. 236–244, 253–257, 321–324. Helsinki: Otava, 1963.
• Kuusi, Matti: Finnish Folk Poetry: Epic. Helsinki: SKS, 1977.
• Kuusi, Matti: Kalevalaista kertomarunoutta, s. 227–228. Jyväskylä: SKS, 1980.
• Haavio, Martti: Suomalainen mytologia, s. 232–264. Porvoo: WSOY, 1967.
• Haavio, Martti: Väinämöinen: Suomalaisten runojen keskushahmo, s. 224–265. Porvoo: WSOY, 1950.