Maaseutu

Maaseutu on aluetta, joka ei ole kaupunkia eikä asumatonta erämaata. Maaseudun tyypillinen asutusryhmä on kylä, vaikkakin monet maaseutualueet ovat tasaisesti haja-asuttuja. Maaseudun ja kaupungin rajaa ei ole kattavasti määritelty, vaan puhe maaseudusta viittaa eri maissa, eri aikoina ja eri yhteiskunnallisen keskustelun piireissä erilaisiin asioihin.

Maaseudun määritelmiä

Yorkshire Dalesin maaseutua Englannissa

Historiallisesti ensimmäiset maaseudun määritelmät laskevat maaseuduksi alueen, joka ei ole kaupunkia. Näin esimerkiksi antiikin Kreikassa polis oli yhtäältä koko valtio ja toisaalta sen kaupunkimainen keskus. Tälle vastakäsitteenä oli khora eli maaseutu, kirjaimellisesti taustalla oleva (vrt. kuoro), takamaa.^[1] Tämä "maaseutu = ei-kaupunki" on edelleen yksinkertaisin käytetty määritelmä, mutta yksinkertaisuudessaan jättää monia näkökulmia huomioimatta ja perustuu kaupungin määrittelyyn.

Väestötiheyteen tai -tihentymiin perustuva määritelmä on varsin yleinen maaseutua tilastoitaessa. Esimerkiksi Tilastokeskus määrittelee tilastollisessa kuntaryhmityksessä kuntien maaseutumaisuuden niiden asukasluvun ja taajama-asteen mukaan:^[2]

»Maaseutumaisia kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä alle 60 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 15 000, sekä kunnat, joiden väestöstä vähintään 60 %, mutta alle 90 %, asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 4 000.»

Huomattavaa on, että tällainen määritelmä perustuu kyseisen maan tilanteeseen. Suomalaisen maaseudun asukastiheys on kertaluokaltaan kymmenen asukasta neliökilometrillä, alankomaisen sata ja bangladeshilaisen tuhat.

Suomen maaseutupolitiikassa maaseutua on jaoteltu eri vahvuuksia ja kehitysnäkymiä omaaviin maaseututyyppeihin: kaupunkien läheinen maaseutu (eli maaseutu–kaupunki-vuorovaikutusalue), ydinmaaseutu ja harvaan asuttu maaseutu. Näiden lisäksi osa kunnista on luokiteltu kaupunkimaisiksi.^[3] Vuonna 2006 päivitetyssä maaseudun kolmijaon kriteeristössä on kymmenkunta eri muuttujaa, kuten asuttujen neliökilometriruutujen osuus, alkutuotannon osuus elinkeinoista, nettomuutto ja huoltosuhde. Maa- ja metsätalousministeriön valmistelemaan Manner-Suomen maaseutuohjelmaan liittyy ko. aluejaon määrittelevä kartta.^[4]

Suomessa suppea maaseudun määritelmä tarkoittaa sitä, että maaseutuun luetaan mukaan haja-asutusalueet ja sellaiset taajamat, joissa on 200–499 asukasta. Vähintään 500 asukkaan taajamat luokitellaan taaja-asutukseksi.^[5]

Maaseutu yhteiskunnan muutoksissa

Teollistumisen myötä maaseudun ominaispiirteeksi on muodostunut maatalouden suuri osuus elinkeinoista. Maailmalla on maita, joissa yli 80 % maaseudun työpaikoista on maataloudessa, osassa alle 20 %, mutta kumminkin suhteellisesti ottaen maaseudulla on enemmän maataloustyöpaikkoja kuin kaupungeissa.

Kun työpaikkoja on teollistumisen myötä ollut kaupungeissa tarjolla, on tavanomaista ollut, että maaseudulta on muuttanut paljon väkeä työn perässä keskuksiin enemmän kuin muuttanut takaisin maalle. Muuttotappio vaikuttaa maaseutualueiden palveluihin ja elinkeinojen edellytyksiin.

Tietoyhteiskuntakehityksessä maaseudut ovat jääneet kaupungeista jälkeen ajanmukaisten tietoliikenneyhteyksien saatavuudessa. Tämä digitaalinen kuilu vaikuttanee myös maaseudun elinkeinojen kehittymiseen tulevaisuudessa.

Suomalainen maaseutu

Vielä 1950-luvulle asti yli puolet maaseudun väestöstä sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta, nykyisin vain alle viidesosa. Suurin osa työikäisestä väestöstä on nykyään teollisuuden ja palveluiden palveluksessa joko kotikunnassaan tai he pendelöivät yleensä seutukunnan tai maakunnan keskuspaikoille päin. On kuitenkin huomattava, että monissa maaseutukunnissa käydään myös kaupungeista töissä, esimerkiksi teollisuudessa ja julkisissa palveluissa. Harvaan asutulla maaseudulla myös eläkkeet ja tulonsiirrot ovat yksi merkittävä tulonlähde.

Elinkeinorakenteen muutos aiheuttanee tulevaisuudessa muutoksia myös kylärakenteeseen. Myös palveluiden keskittyminen yhä suurempiin taajamiin vaikuttaa siihen, kuinka suosittu maaseutu on asuin- ja elinympäristönä. Vastaliikkeenä muuttotappiolle ovat jotkin syrjäseutujen kunnat aktivoineet 2000-luvulla paluumuuttoa ja muuta tulomuuttoa.

Maaseutupolitiikka ja -tutkimus Suomessa

Suomalaista maaseutupolitiikkaa koordinoi ministeriöiden, keskusvirastojen, tutkimuslaitosten ja joidenkin maaseutujärjestöjen välinen Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä (YTR), joka on eurooppalaisesti ainutlaatuinen foorumi sektorirajat ylittävälle maaseutua koskevalle julkishallinnon yhteistyölle.

Maaseutua koskevaa tutkimusta harjoitetaan useassa eri suomalaisessa yliopistossa ja monilla eri tieteenaloilla. Kahdeksassa yliopistossa on erillinen maaseutuprofessori ja yliopistojen välisenä maisteriohjelmana toimii Rural Studies -kokonaisuus. Maaseutututkijoilla on vuosittainen monitieteinen tapaaminen. Maaseutututkimuksen tieteellinen lehti on Maaseudun Uusi Aika, jota julkaisee samanniminen yhdistys.

Katso myös

Tulevaisuudentutkimus

Lähteet

↑ Hansen, Mogens Herman (1998): Polis and City-State. An Ancient Concept and its Modern Equivalent. Det Kongelike Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 76 (Acts of the Copenhagen Polis Centre vol. 5), Copenhagen, sivut 30-33.
↑ Taulukko 6. Tilastollinen kuntaryhmitys (PDF) (sivu 32) Kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot 2012. Tilastokeskus. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 18.2.2013.
↑ Elinvoimainen maaseutu - yhteinen vastuumme. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2005-08. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 10/2004, Hyvinkää, sivut 27-29.
↑ Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Luonnos 14.6.2006. Maa- ja metsätalousministeriö. Erityisesti sen Liite 1 Tiivistelmä Suomen maaseudun kolmijaosta 2006, tekijät Oulun yliopisto / Kajaanin yliopistokeskus / Lönnrot-instituutti ja Suomen aluetutkimus FAR.
↑ Aluetyypit ja alueet (Ohjelmakausi 2007-2013) 7.12.2011. Tilastokeskus. Arkistoitu 15.11.2011. Viitattu 2.7.2013.