Marin kieli
Mari on suomalais-ugrilaisten kielten volgalaiseen ryhmään kuuluva kieli. Marin kielestä ja sen puhujista on ennen käytetty nimitystä tšeremissi. Nykyisin heitä kutsutaan mareiksi, ja heistä noin puolet asuu Marin tasavallassa, loput muualla Venäjällä.
| Mari | |
|---|---|
 |
|
| Oma nimi |
марий йылме (niittymari), мары йӹлмӹ (vuorimari) |
| Muu nimi | tšeremissi |
| Tiedot | |
| Alue | Marin tasavalta |
| Virallinen kieli | Marin tasavalta |
| Puhujia | 388 000 |
| Sija | ei 100 suurimman joukossa |
| Kirjaimisto | kyrillinen |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | uralilaiset kielet |
| Kieliryhmä |
suomalais-ugrilaiset kielet suomalais-permiläiset kielet suomalais-volgalaiset kielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-1 | - |
| ISO 639-2 | chm |
| ISO 639-3 |
(niittymari) mrj (vuorimari) [vanhentunut linkki mhr (niittymari) mrj (vuorimari) [vanhentunut linkki]] |
Historia ja nykytilanne
muokkaaMarin kielen päämurteet ovat länsimari eli vuorimari ja itämari eli niittymari[1] ja varsinainen itämarilähde?. Vuorimarin nimitys tulee siitä, että sen puhujat asuvat Marinmaan lounaiskolkassa Volgan oikean rannan mäkisellä seudulla. Niittymarien nimitys tulee siitä, että sen puhujat asuvat Volgan vasemman rannan tasamaalla. Varsinaiset itämarit muuttivat tältä alueelta 1700-luvulla pakoon uskonnollista käännytystä nykyisen Baškortostanin alueelle. Lisäksi on olemassa pieni luoteismurteen ryhmä Nižni Novgorodin ja Kirovin alueella.lähde? Kielet eroavat toisistaan jonkin verran, mutta puhujat yleensä ymmärtävät toisiaan melko hyvin[1]. Niittymarin kieltä pidetään uhanalaisena ja vuorimaria erittäin uhanalaisena kielenä[1].
Mareja on yhteensä noin 548 000 (vuonna 2010), joista vuorimareja on arviolta 23 500. Suunnilleen 70 % puhuu äidinkielenään maria; muiden ensisijaisena kielenä on venäjä, vaikka he pitävätkin itseään yhä mareina.[2] Marinmaan asukkaita on 760 000, joista 43 % on marilaisia; loput asuvat nimikkotasavallan ulkopuolella.lähde?
Marin kielellä on kaksi kirjallista muotoa kyrillisin kirjaimin. Niiden syntyhistoria alkaa 1800-luvulla, jolloin Venäjällä pyrittiin käännyttämään pikkukansoja ortodoksisuuteen. Uskonnollisia tekstejä kirjoitettiin eri murteilla, jotta marit olisivat oppineet lukemaan. Tavoitteena ei kuitenkaan ollut luoda mareille kirjakieltä. Näistä kirjoitustraditioista syntyivät vuorimarin ja niittymarin kirjalliset muodot. Kielellisesti kyseessä on vain murre-ero, ja pitkään on suunniteltu kirjakielten yhdistämistä. Yhdistämistä vastustaa lähinnä vuorimarien pieni älymystö.lähde?
Marin kirjakielen päivää vietetään 10. joulukuuta.[3] Päivää juhlitaan vuonna 1775 ilmestyneen ensimmäisen marin kieliopin kunniaksi.[3] Kielioppikirjan nimi oli Sotšinenija, prinadležashtšija k grammatike tšeremiskago jazyka ('Tšeremissin kielen kielioppi'), ja se julkistettiin Pietarissa.[4] Painos oli 300 kappaletta.[4] Kirjalla oli merkittävä osa kirjakielen kehittämisessä.[4] Marin kielen päivää on vietetty vuodesta 1990 alkaen.[4]
Aakkosto
muokkaaNiittymari
muokkaa| А а | Б б | В в | Г г | Д д | Е е | Ё ё | Ж ж |
| З з | И и | Й й | К к | Л л | М м | Н н | Ҥ ҥ |
| О о | Ö ö | П п | Р р | С с | Т т | У у | Ӱ ӱ |
| Ф ф | Х х | Ц ц | Ч ч | Ш ш | Щ щ | Ъ ъ | Ы ы |
| Ь ь | Э э | Ю ю | Я я |
Vuorimari
muokkaa| А а | Ӓ ӓ | Б б | В в | Г г | Д д | Е е | Ё ё |
| Ж ж | З з | И и | Й й | К к | Л л | М м | Н н |
| О о | Ö ö | П п | Р р | С с | Т т | У у | Ӱ ӱ |
| Ф ф | Х х | Ц ц | Ч ч | Ш ш | Щ щ | Ъ ъ | Ы ы |
| Ӹ ӹ | Ь ь | Э э | Ю ю | Я я |
Foneemit
muokkaa- a e i o ö u ü ja redusoitunut vokaali ə, joka äännetään kuten englannin epämääräinen artikkeli a
- klusiilit: p t k
- spirantit: β δ ɣ
- sibilantit: s z, suhulliset š ž
- affrikaatta: ć (aina liudentuneena)
- nasaalit: m η (kuten suomen äng) ja n (myös liudentuneena)
- tremulantti: r
- lateraali: l (myös liudentuneena)
- puolivokaali: j
Paino on sanan viimeisellä täysvokaalilla. Jos sanassa on vain redusoituneita vokaaleja, paino on ensimmäisellä tavulla.
Sijataivutus
muokkaaEsimerkkisanat muno ’muna’, βüt ’vesi’ (siis v -mäisesti: vrt. suomen vete-nä).
| Nominatiivi | muno | βüt |
| Genetiivi | munə-n | βüδ-ən |
| Akkusatiivi | munə-m | βüδ-əm |
| Datiivi | munə-lan | βüt-lan |
| Latiivi | mun-eš | βüδ-eš |
| Illatiivi | munə-ško | βüδ-əškö |
| Inessiivi | munə-što | βüδ-əštö |
| Komparatiivi | munə-la | βüt-la |
| Komitatiivi | munə-ɣe | βüt-ke |
Verbintaivutus ja persoonapronominit
muokkaaMarissa on kaksi konjugaatiota, yksikön ensimmäisen persoonan mukaisesti am- ja em-konjugaatio (muissa suomen sukukielissä ei ole konjugaatioeroa). am-konjugaatiossa verbillä on konsonanttivartalo ja em-konjugaatiossa vokaalivartalo. Tämä ero näkyy esimerkiksi imperatiivin yksikön toisen persoonan muodossa: (am-konjugaatio:) pur! ’pure!’, (em-konjugaatio:) puro! ’tule sisään!’. Kaikkien verbintaivutuksessa esiintyvien suffiksien muoto riippuu siitä, kumpaan konjugaatioon verbi kuuluu. Esimerkkisanat puraš ’purra’, kolaš ‘kuolla’.lähde?
Preesens:
| yks. 1. p. | məj | puram | kolem |
| yks. 2. p. | təj | purat | kolet |
| yks. 3. p. | tuδo | pureš | kola |
| mon. 1. p. | me | purəna | kolena |
| mon. 2. p. | te | purəδa | koleδa |
| mon. 3. p. | nuno | purət | kolat |
1. preteriti:
| yks. 1. p. | məj | purəm | koləšəm |
| yks. 2. p. | təj | purəć | koləšəć |
| yks. 3. p. | tuðo | puro | koləš |
| mon. 1. p. | me | purna | koləšna |
| mon. 2. p. | te | purða | koləšta |
| mon. 3. p. | nuno | purəć | koləšt |
Suomen ja marin kielisukulaisuutta osoittavia sanoja
muokkaa
|
|
|
|
|
Katso myös suomalais-permiläinen sanasto ja uralilainen sanasto.
Sanajärjestys
muokkaaMarin kielessä on edelleen käytössä vanha suomalais-ugrilainen (uralilainen) perussanajärjestys, jonka mukaan verbi (predikaatti) on lauseessa viimeisenä (subjekti – objekti – verbi eli sov).lähde?
Esimerkkilauseita:
Padassa on kuusi kalaa. – Poδəšto kut kol ulo.
Tuli palaa ja siksi lumi sulaa. – Tul jüla δa satlan lum šula.
Eilen minä annoin sinulle kaksi kirjaa. – Teηkeće məj təlanet kok kniɣam puenam.
Huomenna hän tulee jalan luokseni, me ostamme neljä pulloa olutta ja menemme puistoon istumaan. – Erla tuδo δekem jolən toleš, me nəl klenća puram naləna δa parkəške sintšaš kajena.
Marien kirjallisuus
muokkaaEnsimmäinen tunnettu marinkielellä kirjoitettu kaunokirjallinen teos on tuntemattomaksi jääneen tekijän vuonna 1767 Kazanissa tsaarin vierailun kunniaksi kirjoittama tervehdysruno.[5] Marinkielistä kirjallisuutta on alusta asti ilmestynyt sekä vuori- että niittymariksi, mutta kirjakielet olivat pitkään vakiintumattomia. 1900-luvulle tultaessa marin kirjakieli alkoi muotoutua nykyisen kaltaiseksi ja kirjoitustapa vakiintui. 1920-luvulla otettiin käyttöön kaksi kirjakieltä, läntinen ja itäinen.[1] Varsinaisesta marinkielisestä kaunokirjallisuudesta voidaan puhua 1900-luvulta alkaen. Marilaisen kirjallisuuden klassinen kausi ajoittuu 1900-luvun alusta 1930-luvun loppuun, jolloin marinkielinen älymystö tuhottiin käytännössä viimeiseen mieheen ja naiseen Stalinin puhdistuksissa. Klassisen kauden kirjailijasukupolvi aloitti julkaisutoimintansa keisarikunnan kahtena viimeisenä vuosikymmenenä ilmestyneissä kirjallisissa vuosikirjoissa, ”kalentereissa”, ja dominoi marinkielistä kirjallisuutta 1930-luvun loppuun saakka. Pääosa oli syntyisin talonpoikaisperheistä ja saanut opillisen sivistyksensä opettaja- ja pappisseminaareissa.[6]
Klassikoista kuuluisin on Sergei Tšavain (1888–1937). Hänen kirjallinen toimintansa ajoittui vuosiin 1905–1936 ja käsitti niin lyriikkaa, näytelmiä kuin proosaakin. Tšavainin merkkiteoksena pidetään osin omaelämäkerrallista romaania Elnet (1936), joka jäi keskeneräiseksi kirjailijan vangitsemisen johdosta. Muita klassisen polven kirjailijoita olivat muun muassa lyyrikot Nikolai Muhinin (1890–1937), V. Savi (alias Vladimir Muhin) (1888–1938), Olik Ipai (1912–1937) ja Jivan Kirlja (1909–1937?). Monitaitoinen Šketan (alias Jakov Majorov) (1898–1937) toimi sanomalehtimiehenä ja teatteriohjaajana kirjoittaen proosaa ja humoristisia maalaisnäytelmiä, Osip Šabdarin (1898–1937) romaani Üdrimaš korno (1937) on marinkielisen kirjallisuuden klassikkoja. Sukupolven edustajia olivat myös maailmankirjallisuuden marinkielelle kääntäjä Janiš Jalkain (1909–1937?) ja vuorimarin kirjakielellä kirjoittanut prosaisti N´ikon Ignat´ev (1895–1941).[7]
Klassisen kauden kirjailijoiden runoudessa ja proosassa kansalliset aiheet nivoutuivat usein yhteen uuden ajan aatteiden ja vilpittömän poliittisen innostuksen kanssa. Ennen 1930-lukua tämä oli suhteellisen ristiriidatonta, sillä neuvostohallinnon alkuvaiheiden kansallisuuspolitiikka loi huomattavasti keisarivaltaa paremmat edellytykset kansallisten vähemmistöjen kulttuuripyrinnöille.[8]
Stalinin hallintokauden hävityksestä marinkielinen älymystö ja kirjallisuus alkoivat elpyä 1950-luvun mittaan. Toisen maailmansodan jälkeisen kirjailijasukupolven suurhahmo on Valentin Kolumb (1935–1974), joka lyhyen elämänsä aikana ehti julkaista kolmatta kymmentä runokokoelmaa. Hänen työnsä maailmankirjallisuuden (muun muassa Kalevalan osien) marintajana ja yleisenä kulttuurivaikuttajana oli niin ikään huomattava.[9]
Viime vuosikymmenten marinkielisessä kaunokirjallisuudessa lyriikalla onkin ollut keskeinen asema. Osin tähän on vaikuttanut se, ettei runous ole ollut samalla tavoin kuin proosa toisiaan seuranneiden autoritääristen hallintojen kahlitsemaa. Nykylyyrikoista tunnetuimpia ovat muun muassa Albertina Ivanova (s. 1954), Albert Vasiljev (s. 1957), Gennadi Ojar (s. 1958), Vjatšeslav Abukajev-Emgak (s. 1959), Vitali Popov (s. 1964), Zoja Visvis (s. 1966), Lidia Iksanova (s. 1966), Aleksander Petrov (s. 1967), Svetlana Grigoreva (s. 1967), Tatjana Otšejeva (1968), Zoja Dudina, Tatjana Ivanova (s. 1970), Lilia Issai (s. 1971), Svetlana Elembajeva (s. 1975), Nadežda Nikitina (s. 1975) ja Elvira Kuklina (s. 1981). Merkille pantavaa on niin naisrunoilijoiden suuri määrä kuin aiheiden ja muotokielen monimuotoisuuskin.[10] Maininnan ansaitsee myös Anatoli Spiridovin vuonna 2002 ilmestynyt marilaisen kansanrunouden ja mytologian pohjalta kirjoitettu Jugorno-eepos, vaikka onkin alun perin venäjäksi kirjoitettu.[11]
Marinkielinen kirjallisuus on vielä elinvoimaista. 1960-luvulla alkaneen uuden venäläistämispolitiikan, johon 1990-luku toi vain lyhyen katkoksen, pitkän aikavälin seuraukset uhkaavat kuitenkin merkittävästi niin marinkielen kuin marinkielisen kirjallisuudenkin tulevaisuutta. Keskeisintä ja tuhoisinta on ollut marin kieltä opetuskielenä edes osinkaan käyttävän koululaitoksen lakkauttaminen. Kirjallisuus tarvitsee, paitsi kirjailijoita, myös lukijoita. Marinkieli siirtyy toistaiseksi vielä puhuttuna sukupolvelta toiselle, mutta marin kirjakielten taito marinkielisen väestön parissa on heikentymässä nopeasti. Kielestä on tulemassa kieli, jota vielä puhutaan, muttei enää osata suppean älymystön piirin ulkopuolella lukea.[12]
Uskonnollista kirjallisuutta mariksi ilmestyi jo 1700-luvun puolivälissä ja myöhemmin 1800-luvulla, muun muassa yksittäisten evankeliumien käännöksiä.lähde? Vuorimariin perustuva Uuden testamentin käännös ilmestyi vuonna 1821. Kirkko piti 1800-luvulla yllä myös kouluja, joissa annettiin opetusta mariksi. Tuolloin marin kielellä ilmestyikin erityisesti uskonnollista kirjallisuutta ja opetuskirjallisuutta.[1] Raamatun Uusi testamentti julkaistiin itämariksi (У Сугынь) kokonaisena kuitenkin vasta vuonna 2007[13] ja länsimariksi (У Сoгoнь) vuonna 2014.[14]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Mari - M.A. Castrénin seura www.ugri.net. Viitattu 12.12.2023.
- ↑ Prozes, Jaak: Venemaa rahavaloendus ja uurali rahvad (teoksessa Soome-ugri sõlmed 2010–2011), s. 13–15. Fenno-Ugria, 2012. ISSN 2228-1894 (viroksi)
- ↑ a b Ahola, Elina: ITSENÄISYYTTÄ M. A. Castrénin seura Jäsentiedote. 4 / 2016. M. A. Castrénin seura. Arkistoitu 7.2.2022. Viitattu 27.11.2020.
- ↑ a b c d MARIN KIELEN PÄIVÄ M. A. Castrénin seura Jäsentiedote. 4 / 2016. M. A. Castrénin seura. Arkistoitu 7.2.2022. Viitattu 27.11.2020.
- ↑ Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 47. Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-305-9
- ↑ Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 46–48. Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-305-9
- ↑ Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 48–62. Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-305-9
- ↑ Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 46–62. Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-305-9
- ↑ Kolumb, Valentin: Kes paneb jõe põlema? s. 76–77. Tallinn: Kirjastuskeskus, 2007. ISBN 978-9985-9749-9-5 (viroksi)
- ↑ Kuum öö. Soome-ugri rahvaste tänapäeva luulet, s. 568–677. Tallinn: Kirjastuskeskus, 2006. ISBN 978-9985-9727-0-0 (viroksi)
- ↑ Spiridov, Anatoli: Jugorno. Laul pühast teest. Tallinn: Kirjastuskeskus, 2015. ISBN 978-9949-445-77-6 (viroksi)
- ↑ Soome-ugri sõlmed 2012, s. 109–112. Tartu: Fenno-Ugria Asutus, 2013. ISSN 2228-1894 (viroksi)
- ↑ У Сугынь. Йoшkap-Oлa: Библийым кусаpишe институт, 2007. ISBN 978-952-5634-12-9
- ↑ У Сoгoнь. Чебokсаp: Библим сäpӹшӹ институт, 2014. ISBN 978-952-5634-45-7
Kirjallisuutta
muokkaa- Moisio, Arto & Saarinen, Sirkka: Tscheremissisches Wörterbuch – Aufgezeichnet von Volmari Porkka, Arvid Genetz, Yrjö Wichmann, Martti Räsänen, T.E. Uotila und Erkki Itkonen. Suomalais-Ugrilainen Seura / Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2023 (verkkoversio) / 2008. Lexica Societatis Fenno-Ugricae XXXII. / Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 151. ISBN 978-952-7262-41-2
Aiheesta muualla
muokkaa
Niittymarinkielinen Wikipedia- Vuorimarinkielinen Wikipedia
- Ääninäytteet ugri.net. Viitattu 11.3.2019.
- Wienin yliopiston marinkielen oppimateriaalia univie.ac.at. Viitattu 11.3.2019.
- Marin keskeinen sanasto (venäjäksi)
- lyhyt marin kielioppi (venäjäksi)
