Melodifestivalen 2010

Melodifestivalen 2010 oli Ruotsissa 6. helmikuuta – 13. maaliskuuta 2010 järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Ruotsin edustaja vuoden 2010 Eurovision laulukilpailuun. Kilpailun voitti Anna Bergendahl kappaleella This is my life.

Eurovision laulukilpailu 2010
Ruotsi Ruotsin euroviisukarsinta
Melodifestivalen 2010
Päivämäärä 6. helmikuuta - 13. maaliskuuta 2010
Tapahtumapaikat Fjällräven Center
Göransson Arena
Scandinavium
Malmö Arena
Conventum Arena
Globen
Juontaja(t) Måns Zelmerlöw
Christine Meltzer Lind
Dolph Lundgren
Kappaleiden määrä
Alkukarsinnoissa 32
Voittaja Anna Bergendahl
This is my life
2009 2011

Kilpailun kulku

muokkaa

Kilpailu alkoi neljällä alkukarsinnalla, joissa jokaisessa kisasi kahdeksan kappaletta, joita puhelinäänestäjät äänestivät kaksikierroksisessa äänestyksessä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen eniten ääniä saanut eteni suoraan finaaliin ja kolme vähiten ääniä saanutta kappaletta putosivat, minkä jälkeen jäljellä olevien neljän kappaleen kesken järjestettiin toinen kierros. Toisella kierroksella eniten ääniä saanut eteni finaaliin, seuraavat kaksi toiseen mahdollisuuteen ja vähiten ääniä saanut putosi.

1. semifinaali

muokkaa

Ensimmäinen semifinaali kilpailtiin 6. helmikuuta Fjällräven Centerissä Örnsköldsvikissä.

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2
1 Ola Svensson "Unstoppable" Dimitri Stassos, Alexander Kronlund, Hanif Sabzevari, Ola Svensson 44 796 64 601 2 Finaaliin
2 Jenny Silver "A Place to Stay" Torben Hedlund 6 970 8
3 Linda Pritchard "You're Making Me Hot-Hot-Hot" Tobias Lundgren, Johan Fransson, Tim Larsson 27 482 34 609 5
4 Pain of Salvation "Road Salt" Daniel Gildenlöw 28 457 46 788 4 Toinen mahdollisuus
5 Anders Ekborg "The Saviour" Henrik Janson, Tony Nilsson 26 044 6
6 Jessica Andersson "I Did It for Love" Lars "Dille" Diedricson, Kristian Wejshag 45 622 57 629 3 Toinen mahdollisuus
7 Frispråkarn "Singel" Hamed K-One Pirouzpanah, Håkan Bäckman 13 592 7
8 Salem Al Fakir "Keep on Walking" Salem Al Fakir 47 047 1 Finaaliin

2. semifinaali

muokkaa

Toinen semifinaali kilpailtiin 13. helmikuuta Göransson Arenalla Sandvikenissa.

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2
1 Eric Saade "Manboy" Fredrik Kempe, Peter Boström 58 005 1 Finaaliin
2 Andra Generationen & Dogge Doggelito "Hippare Hoppare" Vlatko Ancevski, Vlatko Gicarevski, Mats Nilsson, Teddy Paunkoski, Otis Sandsjö, Stevan Tomulevski, Douglas Léon 18 411 6
3 Anna-Maria Espinosa "Innan alla ljusen brunnit ut" Stefan Woody, Danne Attlerud 6 155 8
4 MiSt & Highlights "Come and Get Me Now" Mia Terngård, Stefan Lebert 10 978 7
5 Pauline "Sucker for Love" Fredrik "Fredro" Ödesjö, Andreas Levander, Johan "Jones" Wetterberg, Pauline Kamusewu 37 478 53 604 4 Toinen mahdollisuus
6 Andreas Johnson "We Can Work It Out" Bobby Ljunggren, Marcos Ubeda, Andreas Johnson 43 794 66 794 2 Finaaliin
7 Kalle Moraeus & Orsa Spelmän "Underbart" Johan Moraeus, Lina Eriksson 54 912 57 063 3 Toinen mahdollisuus
8 Hanna Lindblad "Manipulated" Sarah Lundbäck, Iggy Strange Dahl, Hayden Bell, Erik Lewander 22 504 27 287 5

3. semifinaali

muokkaa

Kolmas semifinaali kilpailtiin 20. helmikuuta Scandinaviumissa Göteborgissa.

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2
1 Alcazar "Headlines" Tony Nilsson, Peter Boström 31 978 40 234 4 Toinen mahdollisuus
2 Johannes Bah Kuhnke "Tonight" Sharon Vaughn, Anders Hansson 6 201 8
3 Elin Lanto "Doctor Doctor" Tony Nilsson, Mirja Breitholtz 16 491 7
4 Erik Linder "Hur kan jag tro på kärlek?" Tony Malm, Niclas Lundin, Kenneth Gärdestad 22 327 28 482 5
5 Getty Domein "Yeba" Tuomas Pyhäjärvi, Getty Domein Mpanzu 16 572 6
6 Timoteij "Kom" Niclas Arn, Karl Eurén, Gustav Eurén 65 762 1 Finaaliin
7 Darin "You're Out of My Life" Henrik Janson, Tony Nilsson 63 144 113 593 2 Finaaliin
8 Crucified Barbara "Heaven or Hell" Håkan Larsson, Jörgen Svensson, Björn Lönnroos 51 179 61 923 3 Toinen mahdollisuus

4. semifinaali

muokkaa

Neljäs semifinaali kilpailtiin 27. helmikuuta Malmö Arenalla Malmössä.

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Äänet Sija Tulos
Kierros 1 Kierros 2
1 Sibel "Stop" Mikaela Stenström, Dimitri Stassos 16 513 7
2 Py Bäckman "Magisk stjärna" Py Bäckman, Micke Wennborn 3 822 8
3 NEO "Human Frontier" Tobias Jonsson, Anneli Axelsson 25 772 31 110 4 Toinen mahdollisuus
4 Lovestoned "Thursdays" Thomas G:son, Peter Boström, Sharon Vaughn 25 070 6
5 Anna Bergendahl "This Is My Life" Bobby Ljunggren, Kristian Lagerström 52 838 1 Finaaliin
6 Pernilla Wahlgren "Jag vill om du vågar" Pontus Assarsson, Jörgen Ringqvist, Daniel Barkman, Pernilla Wahlgren 36 138 42 439 3 Toinen mahdollisuus
7 Noll disciplin "Idiot" Niklas Jarl, Per Aldeheim 27 504 26 082 5
8 Peter Jöback "Hollow" Anders Hansson, Fredrik Kempe 49 464 61 099 2 Finaaliin

Toinen mahdollisuus

muokkaa

Toinen mahdollisuus kilpailtiin 6. maaliskuuta Conventum Arenalla Örebrossa. Toiseen mahdollisuuteen päässeet kahdeksan kappaletta jaettiin ensin neljään kappalepariin, joista puhelinäänestäjät äänestivät toisen jatkoon. Neljä jatkoon päässyttä kappaletta jaettiin kahteen pariin, joista kummastakin puhelinäänestäjät äänestivät toisen finaaliin.

Kierros 1 Kierros 2 Jatkoonmenijät
                   
         
 Pain of Salvation - "Road Salt"  52 570
 
 Pernilla Wahlgren - "Jag vill om du vågar"  62 677  
 Pernilla Wahlgren - "Jag vill om du vågar"  79 693
 
   Crucified Barbara - "Heaven or Hell"  74 933  
 Pauline - "Sucker for Love"  50 111
 
 Crucified Barbara - "Heaven or Hell"  54 139  
 Pernilla Wahlgren - "Jag vill om du vågar"
 
   Jessica Andersson - "I Did It for Love"
 Kalle Moraeus & Orsa Spelmän - "Underbart"  81 619
 
 NEO - "Human Frontier"  50 700  
 Kalle Moraeus & Orsa Spelmän - "Underbart"  90 050
 
   Jessica Andersson - "I Did It for Love"  93 447  
 Alcazar - "Headlines"  68 618
 Jessica Andersson - "I Did It for Love"  94 623  

Finaali

muokkaa

Finaali kilpailtiin 13. maaliskuuta Globenilla Tukholmassa. Voittajan valitsivat yhdessä raati, johon kuului kuusi kansainvälistä raatia eri maista sekä viisi alueraatia ympäri Ruotsia ja puhelinäänestäjät. Kukin raati antoi mielestään seitsemälle parhaalle kappaleelle pisteitä kaavalla 1-2-4-6-8-10-12, ja puhelinäänestyksen kärkiseitsikko sai pisteitä kaavalla 11-22-44-66-88-110-132.

Numero Artisti Kappale Raatipisteet Puhelinäänet Yht. Sija
Äänet Osuus Pisteet
1 Darin "You're Out of My Life" 51 209 392 12,0% 66 117 4
2 Pernilla Wahlgren "Jag vill om du vågar" 12 37 408 2,1% 0 12 10
3 Andreas Johnson "We Can Work It Out" 50 59 587 3,4% 0 50 6
4 Timoteij "Kom" 51 188 002 10,7% 44 95 5
5 Peter Jöback "Hollow" 21 77 776 4,4% 11 32 9
6 Ola Svensson "Unstoppable" 47 74 358 4,3% 0 47 7
7 Jessica Andersson "I Did It for Love" 15 110 339 6,3% 22 37 8
8 Salem Al Fakir "Keep on Walking" 95 299 746 17.1% 88 183 2
9 Anna Bergendahl "This Is My Life" 82 363 546 20,8% 132 214 1
10 Eric Saade "Manboy" 49 334 750 19,1% 110 159 3

Eritellyt raatiäänet

muokkaa
Numero Kappale Kansainväliset raadit Alueraadit Yht.
  Venäjä   Serbia   Kreikka   Ranska   Irlanti   Norja Luulaja Uumaja Göteborg Malmö Tukholma
1 "You're Out of My Life" 12 12 2 2 4 1 2 8 8 51
2 "Jag vill om du vågar" 4 6 1 1 12
3 "We Can Work It Out" 4 6 10 10 4 4 6 4 2 50
4 "Kom" 2 2 6 4 8 8 12 8 1 51
5 "Hollow" 1 4 10 6 21
6 "Unstoppable" 1 12 1 8 12 2 4 6 1 47
7 "I Did It for Love" 1 2 6 6 15
8 "Keep on Walking" 10 10 12 1 12 10 10 8 10 12 95
9 "This Is My Life" 8 4 10 6 8 12 12 12 10 82
10 "Manboy" 6 8 8 6 2 10 2 1 2 4 49

Lähteet

muokkaa