Metsäojitus
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Metsäojitus on termi, joka viittaa pääasiassa soiden kuivattamiseen ojittamalla.
Tarkoitus
muokkaaVesilain mukaan ojitus on alueen käyttöä haittaavan veden poisjohtamista. Metsäojitus palvelee metsätaloutta. Ennen muuta sillä pyritään lisäämään puiden kasvualustan hapellisuutta säätelemällä maan vesipitoisuutta. Ilmanvaihdon varmentamisen ohella pohjaveden pinnan tasoa laskemalla saadaan puiden juurille lisää syvyyttä ja samalla puille ravinteita paksummasta maakerroksesta. Metsäojituksen seurauksena myös puun korjuuolosuhteet usein paranevat.
Periaate
muokkaa
Suometsien ojituksessa käytetään sekä avo-ojia että salaojia. Ojastot rakentuvat ojitusalueelle haarautuvista kuivatusojista eli sarkaojista, jotka tuovat vettä aluetta halkovaan kokoojaojaan. Sarkaojia ympäröi aluetta kiertävä niskaoja, valtaoja taas siirtää veden pois alueelta. Avo-ojat ovat yleensä syvyydeltään 60 sentistä metriin. Aina 1950-luvulle saakka ojitus tehtiin Suomessa pääosin lapiotyönä. Nämä ojat ovat säilyneet hyväkuntoisina.
Sodan jälkeen kokeiltiin lyhyen ajan ojitusta räjäyttämällä, mutta tulokset olivat huonot ja menetelmästä luovuttiin. Ojajyrsin kehitettiin 1960-luvulla. Sillä syntyi kapeita ojia ja se sopi parhaiten kivettömille ja paksuturpeisille maille, mutta käyttö jäi vähäiseksi. Eniten käytetty ojitustapa 1950-luvun puolivälistä 1960-luvun loppupuolelle oli auraus, menetelmänä nopea ja edullinen. Kuivatustulokset eivät kuitenkaan olleet parhaat mahdolliset mm. aurauspalteiden takia. Ojien kokoa oli lisäksi vaikea muuttaa ja ojien risteyskohdat piti viimeistellä lapiolla tai kaivurilla.
Niin sanottu konekaivuu eli traktorikaivurilla tehty ojitus tuli Suomessa vallitsevaksi 1960-luvun lopussa; se on nopea ja joustava työtapa. Muotokauhalla saadaan haluttu ojan muoto ja koko. Ojanteko kaivinkoneella on yleisimpiä tapoja nykyään, varsinkin kunnostusojituksissa. Kaivinkone on traktoria tehokkaampi, esimerkiksi koska se pyörii akselinsa ympäri ja voi kulkea kunnostettavan ojan päällä.
Kritiikki ja luonnonsuojelu
muokkaa
Metsäojitusta on myös kritisoitu, muun muassa siten, että se pilaa tai tuhoaa suon ekosysteemejä ja hillapaikkoja, likaa vesistöjä ja hävittää kalojen kutupaikkoja, karkottaa riistan sekä vapauttaa turpeesta hiiltä ilmakehään. Suuret ojat haittaavat myös retkeilyä ja marjastusta toimimalla kulkemisen esteinä maastossa. Varsinkin soiden ojituksen metsätaloudellisia etuja on arvosteltu toteamalla, että se on kallista, eikä silti tuota kunnon puustoa.
Ojien kaivumaista lähteekin aina kiintoainesta, joka voi aiheuttaa erilaisia haittoja pintavesistöissä. Ojituksen yhteydessä kiintoaines pyritään sitomaan erilaisin keinoin, kuten kaivujärjestyksen ja -suunnan valinnoilla, lietekuopilla, tekemällä kaivukatkoja sekä rakentamalla pintavalutuskenttiä ja sakeutusaltaita. Ojituksessa vapautuu kiintoainesten lisäksi ravinteita (typpi, fosfori, kalium), joiden huuhtoutumisen estäminen on vaikeampaa.
Ojitusta rajoittavat nykyään mm. (PEFC-metsäsertifiointi), luonnonsuojelulain suojelemat metsätyypit sekä metsälain määrittelemät erityisen tärkeät tai muuten arvokkaat elinympäristöt.
Metsäojitus Suomessa
muokkaaJokia ja järviä kuivatettiin Suomessa jo 1800-luvulla, mutta varsinainen metsäojittaminen alkoi vasta 1850-luvun paikkeilla. Valtion tukemaa metsäojitusta on toteutettu 1900-luvun alusta.
Metsäinventoinnin perusteella suometsien kokonaistilavuus oli vuodesta 1951 vuoteen 1953 tehtyjen selvitysten mukaan noin 250 miljoonaa kuutiota ja vuosien 1986–1994 inventoinnin mukaan 365 miljoonaa kuutiometriä. Kokonaiskasvu oli siis lähes kaksinkertaistunut kyseisenä aikana.
Nykyisin pääosa metsäojittamisesta on kunnostusojitusta, jossa vanhoja ojituksia isonnetaan ja parannetaan. Kunnostuksen syynä ovat mm. että ajan myötä ojien ympäristöjen maakerrokset painuvat, kasvillisuus tai hakkuutähteet tukkivat ojia, ojien luiskat sortuvat tai ojat syöpyvät tai liettyvät. Kunnostusta voidaan tehdä perkaamalla eli vanhojen ojien puhdistuksella ja syventämisellä, tai täydennysojituksella vanhojen ojien väliin. Perkaus on halvempaa, täydennysojitus saattaa lisäksi hankaloittaa puunkorjuuta ja pienentää kasvualaa.
Osia ojitetuista suometsistä on ennallistettu, esimerkiksi Olvassuon luonnonpuiston alueella Utajärvellä on ennallistettu suon laitaan aikoinaan kaivettuja suuria valtaojia.
Lähteet
muokkaa- Metsäojitus ja suot metsätaloudessa[vanhentunut linkki] (viitattu 25.4.2009)
Aiheesta muualla
muokkaa- Metsäojitus - virtuaalisuo (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 25.4.2009)