Olavi Nikkilä
Olavi Allan Nikkilä (12. huhtikuuta 1922 Sääksmäki – 15. kesäkuuta 2014 Sääksmäki, Valkeakoski[1]) oli suomalainen maanviljelysneuvos ja poliitikko. Hänen puolueensa oli Kansallinen Kokoomus.
Nikkilän vanhemmat olivat maanviljelijä Väinö Ilmari Nikkilä ja Fanny Erika Seppälä. Hänen puolisonsa oli Sisko Marjatta Laaksonen vuodesta 1950 alkaen. Pariskunnalla on kolme lasta.
Nikkilä syntyi Rantoon Nikkilässä 12. huhtikuuta 1922. Hän kävi oppikoulun Toijalan yhteiskoulussa. Jatkosotaan Nikkilä lähti vapaaehtoisena 19 vuoden iässä. Agronomiksi hän valmistui vuonna 1948. Nikkilä toimi Päivölän maatalousoppilaitoksen johtajana vuosina 1955–1985 ja kansanedustajana ja viljeli samanaikaisesti kotitilaansa Rantoolla.[1]
Nikkilä nousi eduskuntaan vuoden 1966 eduskuntavaaleissa. Hän toimi kansanedustajana yhteensä neljä vaalikautta vuosina 1966–1975 ja 1979–1983. Hän ehti toimia myös Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana sekä presidentin valitsijamiehenä 1968, 1978 ja 1982.
Luottamustehtäviä Nikkilällä oli muun muassa Kansaneläkelaitoksen hallituksessa ja Valmetin hallintoneuvostossa. Nikkilä toimi Sääksmäen kunnanvaltuuston puheenjohtajana, kun Sääksmäen silta valmistui vuonna 1963, ja kun Sääksmäen valtuusto hyväksyi Sääksmäen ja Valkeakosken kuntaliitoksen. Nikkilä toimi vielä Valkeakosken kaupunginvaltuustossa vuodet 1973–1982 ja kaupunginhallituksessa 1983–1986.[1]
Lähteet
muokkaa- Kokoomusbiografia[vanhentunut linkki]
- Olavi Nikkilä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Pitko, Matti: Olavi Nikkilä oli Sääksmäen suurmies. Aamulehti, 15.8.2014, s. B11.