Robert II (Ranska)

Robert II Hurskas (ransk. Robert le Pieux, 27. maaliskuuta 972 Orléans – 20. heinäkuuta 1031 Melun) oli frankkien kuningas 996–1031 ja kapetingien dynastian toinen hallitsija.

Tausta

Robert II oli kapetinkien dynastian perustajan ja frankkien kuninkaan Hugo Capet'n ainoa poika ja siten dynastian toinen kuningas. Robertin isä kruunautti hänet valtakunnan ylhäisten suostumuksella jo elinaikanaan melko pian oman kruunaamisensa jälkeen, 25. joulukuuta 987, kuninkaaksi ja takasi näin vaalikuninkuuden vallitessa dynastisen jatkuvuuden. Robertin äiti oli Akvitanian Adelaide (952–1004).

Robert sai ajankohtaan nähden hyvin perusteellisen koulutuksen. Hän opiskeli ns. Reimsin koulussa arkkipiispa-herttuan sihteerin ja isänsä hyvän ystävän Gerbertin johdolla. Koulutuksensa kautta hän oli erittäin kiinnostunut muun muassa teologiasta, mistä johdettiin hänen lisänimensä ”Hurskas”. Robert oli oman aikansa intellektuelleja, mikä oli harvinaista kirkonmiesten piirin ulkopuolella. Häntä pidettiin myös aikansa parhaana säveltäjänä ja virsirunoilijana. Jos oli Robertin arkielämä usein ristiriidassa hänen Hurskas-lisänimensä kanssa, niin sama ristiriita oli myös toisen lisänimen ”Pasifisti” kanssa, sillä Robert oli taitava ja tehokas sotilas.

Avioliitot

Robert Hurskaan pitkästä, lähes neljä vuosikymmentä kestäneestä hallituskaudesta, ovat historian lehdille jääneet eritoten hänen avioliittonsa ja niissä sekoileminen. Robert II solmi kolme avioliittoa, joista ensimmäinen oli poliittinen järkiavioliitto isän tahdosta, toinen oli hullaantumiseen asti intohimoa täynnä ollut avioliitto, joka mitätöitiin, ja kolmas oli järkiavioliitto perillisten saamiseksi valtaistuimen tarpeisiin. Robert II:n avioliitot olivat:

1. Noin vuonna 989 Susanna (Rosala), Italian prinsessa (n. 945– 26. tammikuuta 1003. Rosala oli Flanderin kreivin Arnulf II:n leski ja lähes 30 vuotta miestään vanhempi. Tämä Hugo-isän järjestämä avioliitto päättyi avioeroon vain vuosi sen solmimisen jälkeen.
2. Noin vuonna 996 oli vuorossa Bertha, Burgundin prinsessa (952–1035). Bertha oli Blois'n kreivin Theobald II:n leski ja lisäksi Robertin läheinen sukulainen. Berthalla oli viisi lasta edellisistä avioliitoistaan. Paavi Gregorius V ei halunnut avioliiton täytäntöönpanoa ja niin hän julisti Robertin pannaan. Kuitenkin pitkien neuvottelujen jälkeen uusi paavi Sylvester II mitätöi avioliiton.
3. Vuonna 1001 Arlesin Constance (973–2. heinäkuuta 1034. Hän oli Arlesin kreivin Guillaumen tytär. Hän oli jännittävä nainen, joka teki miehensä elämän tuskaisaksi, mutta kuitenkin hänestä tuli Robertin lasten äiti. Vuonna 1010 Robert halusi erota hankalasta puolisostaan ja avioitua uudelleen Berthan kanssa, mutta paavi ei suostunut tähän järjestelyyn.

Robertin ja Constancen yhteiset lapset

• Advisa, Auxerren kreivitär, (n. 1003 – jälkeen 1063), naimisissa Neversin kreivin Renaud I:n kanssa
• Hugh Magnus, kuninkaaksi voideltu vanhin poika (1007 – 17. syyskuuta 1025), josta varhaisen kuolemansa vuoksi ei tullut itsenäistä hallitsijaa
• Henrik I (4. toukokuuta 1008 – 4. elokuuta 1060)
• Adela de France, Contenancen kreivitär (1009 – 5. kesäkuuta 1063), naimisissa 1)Normandian herttuan Rikhard III:n kanssa ja 2) Flanderin kreivin Baldwin V:n kanssa
• Robert I, Burgundin herttua (1011 – 21. maaliskuuta 1076)
• Eudes (1013–1056)
• Constance (1014–tuntematon), naimisissa Manasses de Dammartin kanssa.

Robert II:n jälkeläiset eivät hallinneet vain Ranskassa, vaan myös Englannissa, jossa hänen lapsenlapsensa Flanderin Mathilda oli Vilhelm Valloittajan kuningattarena, Portugalissa sekä Kastilian ja Leónin kuningaskunnassa.

Hallitsija

Robertin perimä kuningaskunta ei ollut alueellisesti kovin suuri. Hän pyrkikin päättäväisesti laajentamaan kruunulle ja siten suoraan hallitsijalle kuuluvaa aluetta ottamalla kaikki lääninherratta jääneet alueet kuninkaan haltuun. Usein tämä kuitenkin oli tavalla tai toisella sodan seurausta ja sen, että tapaoikeuden mukaan katsottiin, ettei nainen voinut periä feodaalivelvoitteista maata. Monet poikkeukset vahvistivat tämän säännön, varsinkin jos naisen kautta tulleen edun saajana oli hallitsija itse.

Robertin taistelu Burgundin herttuakunnasta muodostui pitkäksi. Vuonna 1003 hän aloitti hyökkäyksen herttuakunnan alistamiseksi hallintaansa, mutta vasta 1016 hänet lopullisesti tunnustettiin myös Burgundin herttuaksi. Vasta silloin hänelle oli tullut mahdolliseksi saada kirkon täysi tuki tavoitteilleen. Robert myös kohotti Dijonin herttuakunnan pääkaupungiksi.

Hurskas Robert sai hallitusaikanaan muutamia harvoja ystäviä, mutta paljon vihollisia. Jopa hänen omasta pojastaan Hugosta tuli tällainen. Robert voitelutti Hugon kanssakuninkaakseen vuonna 1017, mutta tämä ei tyydyttänyt kunnianhimoista nuorta miestä, sillä hän olisi halunnut omia läänityksiä. Hugo Suuri kapinoikin äitinsä tukemana isäänsä vastaan, ja hän kuoli äkisti vuonna 1025 kapinoidessaan ja taistellessaan tällaisessa isänsä vastaisessa taistelussa. Myös henkiin jääneet pojat Henrik ja Robert kääntyivät isäänsä vastaan, ja käynnissä oli sisällissota vallasta ja alueiden omistuksesta. Kuningas Robertin armeija kärsi tappion, ja hän itse vetäytyi Beaugency'n lähelle Pariisia. Robert kuoli keskellä poikiaan vastaan käymäänsä sotaa Melunissa 20. heinäkuuta 1031. Hänet on haudattu Saint-Denisin katedraaliin kolmannen vaimonsa kanssa.

Robertin hallitusaikana vuonna 1022 ilmenivät ensimmäiset vakavat harhaoppiset ajatukset katolisen kirkon sisällä. Vuonna 1024 tuomittiin ensimmäiset harhaoppiset roviolle Orléansissa. Papisto oli vastustanut tuomiota, mutta kuningas oli innolla sen kannalla, ja niin hän olikin puolisonsa kanssa katselemassa ensimmäistä harhaoppisuuden tähden syytetyn polttamista roviolla.

Robert II Hurskaan pannaanjulistus. Jean-Paul Laurensin orientalistinen maalaus 1800-luvulta.

Lähteet

• Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997-
• Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989-
• Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sekä Mémoires de Commines. 1996.
• Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.