Skandinaavinen muinaisusko
Skandinaavinen muinaisusko on Skandinavian ihmisten esikristillisellä ajalla harjoittamaa uskontoa. Siihen kuuluivat jumalat ja muut yliluonnolliset olennot, kosmologia, käsitykset kuolemanjälkeisestä elämästä, vahva usko kohtaloon sekä mytologia. Skandinaaveilla ei ollut varsinaisia temppeleitä tai papistoa, vaan he suorittivat uskonnollisia seremonioitaan usein ulkotiloissa. Uskontoon kuului muun muassa eläin- ja ihmisuhreja sekä ennustamista.
Historia
muokkaaArkeologisten löytöjen perusteella voidaan jo kivi- ja pronssikaudella eläneiden ihmisten rituaaleista, uskomuksista ja myyteistä tehdä varovaisia päätelmiä. Parhaiten tunnetaan kuitenkin rautakauden uskonto, josta on säilynyt yksityiskohtaisia kirjoitettuja kuvauksia.
Pronssikauden uskonnollisuus
muokkaa
Pronssikauden ajalta ei Skandinavian kansanuskomuksista ole muistiinpanoja, mutta niitä voidaan jäljittää kalliotaiteen avulla. Kallioihin tehtyjen kuvakenttien arvellaan olleen uskonnonharjoituksen keskuksia. Kuvien aiheina on riistaeläimiä, aseita, soittimia, palvontamenoja, veneitä ja maanviljelyyn liittyviä aiheita. Kuvien tulkinta on kuitenkin vaikeaa, koska ne voi ajatella joko konkreettisiksi arkielämän kuvauksiksi tai symboliikaksi. Niissä on kuitenkin uskonnollisia piirteitä, kuten hedelmällisyyden turvaamiseen liittyviä symboleja. Erityisen arvoituksellisia ovat labyrinttikuviot. Niiden ajatellaan tarkoittanneen maagista voimaa.[1][2]
Kristinuskon leviäminen
muokkaaKristinuskon leviämisen myötä vanhat uskomukset vähitellen sulautuivat kristillisiin oppeihin, ja myöhemmin hävisivät kansan kääntyessä kristinuskoon. Aluksi kristityt lähetyssaarnaajat korostivat yhtäläisyyksiä kahden uskon välillä saavuttaakseen hyväksynnän kansan keskuudessa. He jopa kannustivat vanhojen uskomuksien säilyttämiseen kristittyjen rinnalla. Tämän vuoksi monet vanhat kirkot rakennettiin perinteiselle pakanallisille palvontapaikoille.lähde?
Lähetyssaarnaajilla oli suuri etu pohjoisiin pappeihin nähden, koska he olivat järjestäytyneitä. Pakanalliset papit toimivat yksittäin eikä heillä ollut järjestäytynyttä organisaatiota takanaan.lähde?
Nykyaikana
muokkaaEsikristillisten uskomusjärjestelmien piirteitä säilyi kansanuskomuksissa 1800-luvulle saakka.[1] Aasainusko on nykyaikainen uuspakanallinen uskonto, joka perustuu muinaispohjoismaalaiseen perinteeseen.[3]
Jumalat
muokkaaSkandinaavien jumalat eivät olleet kaikkivoipia, eivätkä toisaalta myöskään vain yhden asian jumalia. Vaikka jumalat olivatkin voimakkaampia kuin ihmiset, he olivat silti vain osa maailmankaikkeutta eivätkä ohjailleet sitä ulkopuolelta. Jumalat syntyivät maailman syntyessä, ja kun maailma tuhoutuu, myös jumalat tuhoutuvat sen mukana. Skandinaavien jumalissa oli myös monia puolia, ja he olivat ihmisenkaltaisia vahvuuksineen ja heikkouksineen.[4]
Tärkeimpiä jumalia olivat Odin, Thor, Freija, Frigg, Freyr, Loki ja Balder. Jumalten asuinsijaa Asgårdia vartioi Heimdall.[4] Jumalten lisäksi oli jättiläisiä, valkyrioita, menninkäisiä, kääpiöitä ja maan henkiä.[5]
Jumalat jaettiin monissa kirjoituksissa kahteen heimoon, aasoihin ja vaaneihin. Näiden heimojen erot eivät ole täysin selvät, mutta aasoihin on usein yhdistetty sota ja kulttuuri, ja vaaneihin rauha ja hedelmällisyys.[4]
Kosmologia
muokkaaMuinaiset skandinaavit uskoivat oman maailmansa olevan vain osa paljon laajempaa maailmankaikkeutta, joka on enimmäkseen näkymätön.[6] Jumalten ja myyttien maailma oli tuonpuoleinen. Se oli kaukainen paikka todellisuuden eri tasoilla, mutta samalla se oli lähellä, ja sen asukkaat vuorovaikuttivat ihmisten maailman kanssa. Odin esimerkiksi päätti taistelujen lopputuloksista, ukkonen oli Thorin vasaran paukahdus, ja maan henget takasivat suosikeilleen hyvät sadot. Myös ihmiset saattoivat käydä tuonpuoleisessa ja osallistua sen tapahtumiin. Tämä oli mahdollista esimerkiksi menemällä sateenkaaren taakse, meren taakse, pimeyteen, luolaan, veteen, vuorten taakse, hautakumpuun, vesiputouksen läpi tai syvälle metsään tai suolle.[7]
Tuonpuoleinen kuvattiin ihmisten maailman kaltaiseksi mutta kaikin tavoin sitä voimakkaammaksi. Sen keskellä oli jättimäinen puu, Yggdrasil. Jumalten asuinsija Asgård sijaitsi Yggdrasilin rungon ympärillä. Jättiläiset asuivat Jotunheimissa eli Utgårdissa ja ihmiset Midgårdissa. Näitä tasoja katsotaan olleen yhteensä yhdeksän.[7]
Skandinaavien aikakäsityksestä ei tiedetä varmasti. Jotkut ovat arvelleet heillä olleen syklinen aikakäsitys, jossa maailma syntyy ja tuhoutuu yhä uudelleen. Toisten mukaan heidän aikakäsityksensä oli lineaarinen, eikä alkuperäisessä uskonnossa maailma syntynyt maailmanlopun eli Ragnarökin jälkeen enää uudelleen, vaan uuden kultaisen ajan kuvaus on myöhempää kristillistä perintöä.[8]
Kohtalo
muokkaaSkandinaavit olivat hyvin kohtalonuskoisia. He uskoivat, että kaikki on ennalta määrättyä ja että kaikki voitiin jälkikäteen selittää. Kohtaloa vastaan ei ollut järkevää taistella. Koska asiat oli ennalta määrätty, niistä kysyttiin ennustajilta.[9]
Kuolema
muokkaaSkandinaavien kirjoituksissa ei ole johdonmukaista kuvausta siitä, mitä uskottiin tapahtuvan kuoleman jälkeen. Kuolleiden uskottiin matkaavan tuonpuoleiseen tavalla tai toisella. Vainajat polttohaudattiin hyödyllisten tavaroiden kanssa, mikä kertoo uskosta kuolemanjälkeiseen elämään. Kirjallisuudessa on kuvauksia matkasta tuonpuoleiseen pimeiden laaksojen, kuohuvien jokien ja muiden esteiden poikki jättiläisten valvonnassa. Määränpään kuvaukset vaihtelevat. Halutuin kuolemanjälkeinen paikka oli Valhalla, jonne pääsivät taistelussa kuolleet.[10]
Vainajien uskottiin vaikuttavan kuolemansa jälkeen ihmisten elämään hyvässä tai pahassa, joten heille saatettiin uhrata ruokaa.[10]
Uskonnollinen elämä
muokkaaMuinaisten skandinaavien uskonto näkyi monin tavoin heidän jokapäiväisessä elämässään. Esimerkiksi häissä ja valojen vannomisissa käytettiin symbolista Thorin vasaraa, uhrattavan vihollisen ylle nostettiin keihäs merkiksi uhrista Odinille, ja maatilojen pohjapiirrokset suunniteltiin muistuttamaan tuonpuoleista.[11]
Paikat
muokkaa
Skandinaavit pitivät uskonnollisia seremonioitaan yleensä ulkosalla. Heidän jäljiltään ei ole löydetty varsinaisia uskonnollisia rakennuksia tai temppeleitä, tai edes luotettavia kuvauksia sellaisista. Uskonnollisia seremonoita järjestettiin kuitenkin toisinaan myös kuninkaan tai heimopäällikön salissa.[12]
Skandinaavien pyhät paikat erottuivat usein jonkin näyttävän maisemallisen piirteen vuoksi. Esimerkiksi Frösön saarella ruotsalaisella järvellä suuren puun juurella oli pyhä paikka, josta oli hieno näköala ympäröiville matalille vuorille. Paikalta on löydetty runsaasti erilaisten eläinten luita, jotka kertovat siellä uhratun eläimiä 900-luvulla. Þingvellirissä Islannissa, missä keskikesän aikaan järjestettiin lainsäätäjien kokoukset, myös jumalten uskottiin olevan läsnä. Sen vuoksi lakikokouksen yhteydessä pidettiin suuria uhrijuhlia. Paikka on hyvin vaikuttava ja uskonnollisia tunteita herättävä.[12]
Rituaalipaikkoina toimivat usein hautakummut, kuten myös suot ja muut vedet. Veteen upotettiin usein uhrilahjoja.[12]
Pyhällä paikalla oli usein jumalia esittäviä puuveistoksia, joista jotkin saattoivat olla hyvinkin suuria. Pyhää paikkaa ympäröi usein aita, pensasaita tai köysi. Paikan ylläpito rahoitettiin käyttäjämaksuilla.[12]
Pyhillä paikoilla ei suvaittu minkäänlaista väkivaltaa, eikä niihin saanut yleensä tuoda edes aseita. Tämän vuoksi niitä käytettiinkin usein pakopaikkoina, jonne saagojen mukaan jopa eläimet osasivat tulla turvaan.[12]
Juhlat ja seremoniat
muokkaaSkandinaavien uskonnollisiin seremonoihin sisältyi monia julkisia rituaaleja. Kalenterivuodessa oli kolme suurta juhlaa, lokakuinen talviyön juhla, keskitalven joulujuhla, ja huhtikuun kesän alun juhla. Jumalilta anottiin suosiota myös silloin, kun siihen oli syntynyt erityistä tarvetta, kuten vihollisen uhatessa tai päällikön kuoltua. Seremonioita ei johtanut pappi vaan maallinen päällikkö. Seremonioihin kuului yleensä eläimen uhraus ja valojen vannominen. Eläin oli yleensä hevonen, härkä, villisika tai sika. Uhrauksen jälkeen eläin syötiin yhdessä, ja sen veri pirskoteltiin paikan ja osanottajien päälle. Lopuksi järjestettiin iloinen juhla, johon kuului juomingit, urheilua ja ennustamista.[13]
Skandinaavit uhrasivat joissain seremonioissaan myös ihmisiä, niin omiaan kuin sotavankejaankin. Eräässä saagassa kuvataan jopa oman kuninkaan uhraus nälänhädän lopettamiseksi. Useimmat ihmisuhrit annettiin Odin-jumalalle, mutta kaikille muillekin jumalille uhrattiin. Julmin ihmisuhrin muoto oli niin sanottu ”verikotka”, jossa uhrin keuhkot vedetään selän kautta ulos kuin siivet.[14]
Yksityinen uskonnollisuus
muokkaaSkandinaavit harjoittivat uskontoaan myös yksityisesti ja omissa kodeissaan. Ihmiset uhrasivat jumalille ja pitivät unia ja enteitä merkkeinä jumalilta. Monilla oli oma henkilökohtainen suojelijajumala tai suojelushenki, joka yritettiin pitää hyvällä tuulella.[15]
Taikuuden harjoitus
muokkaaTaikuutta käytettiin ennustamiseen ja elämän sekä luonnonkierron tapahtumien yhteydessä. Taikuudella oli myös vahingoittavia käyttötarkoituksia. Yksi pelätyimmistä taikuuden muodoista oli nimeltään seid, joka oli yleensä luonteeltaan vahingoittavaa taikuutta. Sen alkuperän arvellaan olevan kahden jumalallisen perheen, aasojen ja vaanien kannattajien vihanpidossa.lähde?
Seidiä arvostettiin ja pelättiin läpi viikinkiajan. Sen naisharjoittajat saattoivat harjoittaa sitä yhteisön tuomitsematta (yleensä ennustamiseen), mutta miesharjoittajia ei katsottu hyvällä: eräs kronikka kertoo Norjan ensimmäisen kuninkaan Harald Kaunotukan sytyttäneen poikansa talon tuleen kun tämä oli turvautunut seidiin. Poika ja hänen 80 kannattajaansa poltettiin elävältä. Miehille tämän katsottiin olevan sopimatonta, koska taikuuden manipuloivan luonteen takia sitä pidettiin ristiriidassa miehisen ihanteen, avoimuuden ja rehellisyyden, kanssa.lähde?
Naisharjoittajia, jotka kiersivät talosta taloon ennustaen ihmisten ja yhteisöjen tulevaisuutta, kutsuttiin sanalla völva. Ainoa yksityiskohtainen lähde, joka kertoo völvan työskentelystä, on 1200-luvulta peräisin oleva Erik Punaisen Saaga. Völuspá kertoo skandinaavien käsityksen maailman synnystä ja lopusta. Runo on esitetty völvan näkeminä näkyinä, joista Odin palkitsi tietäjän koruilla.
Mytologia
muokkaa- Pääartikkeli: Skandinaavinen mytologia
Skandinaaviseen mytologiaan kuuluvat Skandinavian rautakautisten ja varsinkin viikinkiaikaisten asukkaiden myytit, jotka kertovat maailman synnystä, rakenteesta ja tuhosta sekä jumalten, jättiläisten ja muiden olentojen seikkailuista. Tärkein myyttien lähde on Edda, joka kirjoitettiin muistiin 1200-luvulla Islannissa.
Lähteet
muokkaa- McCoy, Daniel: The Viking Spirit. An Introduction to Norse Mythology and Religion. Määritä julkaisija! Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Hagen, Anders: ”Pronssikauden talonpojan uskonto”, Otavan suuri maailmanhistoria 1, Esihistoria, s. 231–246. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06922-5
- ↑ Biedermann, Hans: Suuri symbolikirja, s. 183–184. ((Knaurs Lexikon der Symbole, 1989.) Suomentanut ja toimittanut Pentti Lempiäinen) Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X
- ↑ a b c McCoy 2016, luku 2: Gods and Goddessses.
- ↑ McCoy 2016, luku 3: Other Numinous Beings.
- ↑ McCoy 2016, luku 4: Cosmology.
- ↑ a b McCoy 2016, ”Chapter 4: Cosmology – The Viking Otherworld”
- ↑ McCoy 2016, ”Chapter 4: Cosmology – Time”
- ↑ McCoy 2016, ”Chapter 5: Fate”
- ↑ a b McCoy 2016, ”Chapter 8: Death and the Afterlife”
- ↑ McCoy 2016, luku 9: Formal Religious Practice.
- ↑ a b c d e McCoy 2016, luku 9: Formal Religious Practice – Holy Places.
- ↑ McCoy 2016, luku 9: Formal Religious Practice – Festivals and Other Public Ceremonies.
- ↑ McCoy 2016, luku 9: Formal Religious Practice – Human Sacrifice.
- ↑ McCoy 2016, luku 9: Formal Religious Practice – Personal Devotion.