Spatha

Spatha oli roomalainen ratsuväen miekka, joka omaksuttiin kelteiltä ja germaaneilta ratsuväen taktisen merkityksen kasvaessa ja roomalaisten metallinkäsittelytaidon kehittyessä noin vuonna 50 jaa. Miekka taottiin ahjohitsaamalla toisiinsa kankirautaa ja hiiletettyä terästä damaskoinnin tapaan. Näin miekasta tuli sekä joustava että riittävän kova säilyttämään terävyytensä.

2. vuosisadan jälkipuolelta olevan spathan jäljitelmä. Sotilaan asu on jäljitelmä noin vuoden 175 roomalaisen sotilaan asusta.

Itse miekka oli gladius, jonka pituutta oli lisätty roimasti ja terän leveyttä kavennettu. 60-senttisen gladiuksen sijaan oli spathan kokonaispituus saattoi yltää metriinkin. Miekka oli mitoiltaan suunnilleen 5–7 cm x 100 cm ja poikkeuksetta suora kuten edeltäjänsä. Spathan käyttöönotto mahdollisti edistyneiden miekkailutekniikkojen kehittymisen, sillä sen ulottuvuus oli parempi kuin gladiuksen, ja sillä pystyi leikkaamaan tehokkaammin pelkän pistämisen ja hakkaamisen sijaan. Lyhyt gladius oli hyvä ase käsikähmässä ja kilpimuurissa, mutta se oli lähes puhdas pistoase.

Miekkaa käytti aluksi vain ratsuväki, mutta Rooman valtakunnan myöhemmillä ajoilla se korvasi kokonaan gladiuksen, osittain muuttuneen sodankäynnin takia. Ratsuväki ja jousimiehet olivat tulleet ratkaisevampaan asemaan. Spathalla ylettyi lyömään paremmin hevosen selästä, mikä antoi edun gladiukseen verrattaessa.

Spathaa pidetään klassisen eurooppalaisen keskiaikaisen miekan tärkeänä edeltäjänä. Varhaiskeskiajan miekkojakin kutsutaan usein spatha-nimityksellä. Bysanttilaisella ajalla ase tunnettiin nimellä spathion, ja se oli katafrakti-ratsuväen sivuase.

Nimi spatha tulee kreikan kielen pitkulaista lehteä tai terää tarkoittavasta sanasta. Sana "spatha" on kantasanana romaanisten kielten "miekkaa" tarkoittaville sanoille:

• italia: spada
• espanja: espada
• portugali: espada
• ranska: épée
• katalaani: espasa
• romania: spată