Amerikanmetsäviklo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amerikanmetsäviklo
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Alalahko: Kahlaajat Charadrii
Heimo: Kurpat Scolopacidae
Suku: Viklot Tringa
Laji: solitaria
Kaksiosainen nimi

Tringa solitaria
Wilson, 1813

Alalajit
  • T. s. cinnamomea
  • T. s. solitaria
Katso myös

  Amerikanmetsäviklo Wikispeciesissä
  Amerikanmetsäviklo Commonsissa

Amerikanmetsäviklo, aikaisemmalta nimeltään erakkoviklo[2] (Tringa solitaria) on pohjoisamerikkalainen kahlaajalintu. Lajin nimesi Alexander Wilson vuonna 1813.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnun pituus on 18–21 senttiä, siipien kärkiväli 55–59 senttiä ja paino keskimäärin 45–50 grammaa. Amerikanmetsäviklo on metsäviklon vastine Pohjois-Amerikassa[2]. Se muistuttaa sekä liroa että metsävikloa, mutta yläperä ei ole valkoinen, ja koivet ovat lyhyemmät. Sukupuolet ovat samanvärisiä.

Levinneisyys ja elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikanmetsäviklo pesii Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, Alaskan keski- ja eteläosissa sekä Kanadassa. Maailman populaation koko on noin 150 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen. Laji on muuttolintu, joka talvehtii pääasiassa Etelä-Amerikan sisäosissa mutta myös Keski-Amerikassa ja Länsi-Intian saaristossa. Lajia ei ole tavattu Suomessa. Amerikanmetsäviklon elinympäristöä ovat pohjoisen havumetsäalueen vesistöjen pirstomat täysi-ikäiset metsät ja metsiköt.

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikanmetsäviklo pesii puussa olevaan vanhaan linnunpesään kuten metsäviklokin, aina 13 metrin korkeuteen saakka. Pesäpuu on tavallisesti lähellä vesistöä tai suota. Munia on tavallisesti neljä. Haudonta-aika on 23–24 päivää.

Ensimmäinen varmistettu pesälöytö tehtiin niinkin myöhään kuin vuonna 1903.

Amerikanmetsäviklo syö etupäässä mudassa eläviä selkärangattomia, joskus myös pieniä sammakoita.

  • Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8
  • Oiseaux
  1. BirdLife International: Tringa solitaria IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.5.2014. (englanniksi)
  2. a b Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2045. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5