Duomo di Milano

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 2. huhtikuuta 2024 kello 13.58 käyttäjän Miikalassa (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Duomo di Milano.

Duomo di Milano (suom. Milanon tuomiokirkko) on tunnettu Milanossa Italiassa sijaitseva goottilaistyylinen katedraali. Duomo di Milano on Euroopan toiseksi suurin katedraali Sevillan katedraalin jälkeen. Se on 157 metriä pitkä ja tilaa riittää 40 000 ihmiselle.

Duomo sijaitsee Piazza di Duomolla, keskellä Milanon kaupunkia. Aukiolla sijaitsee myös Galleria Vittorio Emanuele II di Milano ja Castello Sforzesco näkyy Via Danten toisessa päässä, Duomoa vastapäätä. Duomo on avoinna yleisölle ja pientä maksua vastaan pääsee myös Duomon katolle, josta on näkymät Milanon keskustan ylle.

Duomon keskilaiva.

Milanon katuverkostosta on pääteltävistä, että Duomon sijainti on ollut Milanon keskus Rooman valtakunnan ajoista lähtien. Paikalle rakennettiin 400-luvulla Pyhän Ambrosiuksen Uusi basilika, jota laajennettiin 836. Vuonna 1075 rakennukset vahingoittuivat tulipalossa ja jälleenrakennuksen myötä syntyi nykyinen Duomo.

Arkkipiispa Antonio da Saluzzo aloitti 1386 työt Duomon muuttamiseksi myöhäisgoottilaiseen tyyliin. Projektin otti suojelukseensa Milanon herttua Gian Galeazzo Visconti. Rakennustöihin kerättiin suuret summat rahaa lahjoituksin ja ensimmäiseksi rakennusmestariksi nimitettiin Simone da Orsenigo, joka sai vapaat kädet resurssien käyttöön.

Eräs Duomon sivulaivoissa olevista alttareista.

Vuoteen 1402 mennessä, jolloin Galeazzo kuoli, työt oli saatu puoliväliin. Tämän jälkeen rakennustyöt pysähtyivät lähes 90 vuodeksi rahoituksen ja taiteellisten ideoiden puutteen vuoksi. Tänä aikana kirkkoon lisättiin vain paavi Martinus V:n hauta (1424) ja apsiksen lasimaalaukset 1470-luvulla. Vuonna 1490 kupolin rakennustyöt aloitettiin Ludovico Sforzan suojeluksessa. Kymmenen vuotta myöhemmin kahdeksankulmainen kupoli oli valmis, ja sitä koristi 60 patsasta, jotka esittivät Vanhan testamentin henkilöitä.

Madonnan patsas kirkon katolla.

Espanjalaisten vallan aikana duomo oli saanut hahmonsa, mutta sisäosien rakennustyöt olivat edelleen kesken. Vuonna 1552 Giacomo Antegnati rakensi urut pohjoissiipeen ja kuoria koristeltiin. Carlo Borromeon noustessa piispaksi duomosta poistettiin sinne haudattujen ruhtinaiden muistomerkit. Borromeo palkkasi Pellegrino Tibaldin uudeksi rakennusmestariksi tavoitteenaan muuttaa duomon tyyli ”ulkomaalaisesta” goottityylistä roomalaiseksi tyyliksi. Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu, vaan duomon sisätöitä jatkettiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Fasadin rakentamisen aloitti 1600-luvun alussa Federico Borromeo. Vuonna 1638 oli saatu valmiiksi viisi ovea ja kaksi ikkunaa, mutta 1649 uusi rakennusmestari Carlo Buzzi päätti muuttaa fasadin goottilaistyyliseksi. Katto valmistui vuonna 1682.

Vuonna 1762 Francesco Crocen suunnittelema kultainen Madonnina-patsas asetettiin paikoilleen 108,5 metrin korkeuteen duomon katolle ja siitä on tullut eräs Milanon tunnusmerkeistä. Toukokuun 20. päivänä 1805 Napoleon Bonaparte antoi määräyksen, että kirkon fasadi oli rakennettava valmiiksi. Koska hän suunnitteli kruunauttavansa itsensä Italian kuninkaaksi, hän päätti siirtää varoja Ranskasta Duomo di Milanon rakentamiseen. Rahat eivät koskaan saapuneet, mutta duomon fasadi saatiin valmiiksi seitsemän vuotta myöhemmin. Kiitokseksi Napoleon sai näköispatsaan erääseen duomon katolla olevaan pikkutorniin. Napoleon määräsi myös Piazza di Duomoa muutettavaksi siten, että Castello Sforzescon portilta näkyy duomon fasadi.

Seuraavina vuosina loputkin kirkon holveista ja torneista rakennettiin ja patsaita viimeisteltiin. Vuosina 1829–1858 vanhoja lasimaalauksia vaihdettiin uusiin. Katedraali valmistui lopullisesti kuitenkin vasta 1900-luvulla: viimeinen portti vihittiin käyttöön tammikuun 6. päivänä 1965, jolloin sukupolvia kestäneet rakennustyöt saatiin päätökseen.

Milanon tuomiokirkko nousi otsikoihin 13. joulukuuta 2009, kun Massimo Tartaglia -niminen mies heitti kirkon pienoismallilla Italian pääministeriä Silvio Berlusconia Milanossa pidetyn puhetilaisuuden jälkeen.[1] Berlusconilta katkesi kaksi hammasta ja murtui nenä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]