Antisemitismi islamissa

Francisco Lameyer y Berenguer (1825–1877): Maurit hyökkäävät juutalaiskortteliin.

Antisemitismi islamissa tarkoittaa juutalaisvastaisuutta islaminuskon pyhissä kirjoituksissa, uskonoppineiden ja islamilaisen lain tuntijoiden näkemyksissä ja tavallisten muslimien asenteissa ja toiminnassa. Juutalaisvastaisuus eli antisemitismi tarkoittaa juutalaisten syrjintää joko rodullisin tai uskonnollisin perustein.

Islamilainen antisemitismi poikkeaa eurooppalaisesta ja kristillisestä antisemitismistä. Euroopassa juutalaiset nähtiin Kristuksen murhaajina. Heidän ympärilleen kehiteltiin salaliittoteorioita, jotka korostivat juutalaisten vaarallisuutta. Islaminuskossa juutalaiset ovat petollisia, katalia ja uskovien vihollisia, mutta eivät voimakkaita. Profeetta Muhammed teki heistä selvää Medinassa. Suuret juutalaisvähemmistöt saivat elää alistettuina dhimmeinä muslimimaailmassa satojen vuosien ajan. Tilanne muuttui, kun juutalaisia alkoi muuttaa Palestiinaan ja Israelin valtio perustettiin. Arabisti Hans Jansenin mukaan nykyinen islamilainen antisemistismi perustuu nöyryytyksen tunteeseen siitä, että halveksitut ja alistetut juutalaiset olivat kyenneet voittamaan arabiarmeijat ja perustamaan juutalaisvaltion keskelle islamilaista maailmaa.

Tietolähteet

Jonathan Brownin mukaan uskontoja voi tarkastella kolmella tasolla. Niitä ovat uskonnon pyhät kirjoitukset, niiden viralliset tulkinnat sekä tavallisten uskovien käsitykset. Islamin pyhiin kirjoituksiin kuuluvat Koraani ja profeetta Muhammedin sunnaa eli elämäntapaa tarkentavat hadith -kokoelmat. Näistä kokoelmista sekä sunneille että šiioille tärkeimmät ovat niin sanotut "kuusi kirjaa". Šiioille merkittäviä ovat lisäksi kokoelmaan Ali Ahl al-Bayt kuuluvat hadith-teokset.

Kuka tahansa ei voi pyhien kirjoitusten pohjalta väittää jotain islaminuskon sisällöstä, sillä pyhät tekstit vaativat myös tulkitsemista. Islaminuskon mukaan ainoastaan uskonoppineet ovat oikeutettuja tulkitsemaan pyhiä kirjoituksia ja ilmoittamaan, mikä on oikea usko. Kaikkein arvostetuimmat uskonoppineet elivät myöhäiskeskiajalla, ja heidän esittämiään tulkintoja pidetään nykyäänkin kaikkein arvovaltaisimpina. Islam on toisaalta elävä uskonto, joten sen aidoimman ja nykyaikaan tuodun sisällön saa selville nykyajan uskonoppineiden antamista lausunnoista eli fatwoista. Islaminuskon sisällöt ovat vakiintuneita, mutta elävää opettajaa tarvitaan esimerkiksi selittämään käsitteellisiä vaikeuksia, poistamaan epämääräisyyksiä ja korjaamaan kirjoitusvirheitä.

Kolmannen tason muodostavat yksittäisten muslimien käsitykset siitä, mitä islam on, ja mitä sen mukaisesti on ajateltava juutalaisista.

Koraani

Koraani

Koraani sisältää runsaasti viittauksia juutalaisiin. Juutalaiset ovat juonittelevia ja petollisia valehtelijoita ja uskovien pahimpia vihollisia. Naisten suurassa (suura 4) todetaan, että juutalaiset tekivät vääryyttä ja estivät ihmisiä kulkemasta Jumalan tiellä, minkä takia Jumala rankaisi heitä (4:160). Pöydän suurassa (suura 5) todetaan, että Daavid ja Jeesus kirosivat ne israelilaiset, jotka eivät usko (5:78). Eniten uskovia vihaavat juuri juutalaiset ja polyteistit (5:82). Koraani moittii juutalaisia etenkin siitä, että he ovat hylänneet ja jopa tappaneet heidän luokseen tulleet profeetat.

Kristillisessä antisemitismissä juutalaiset nähtiin Jeesuksen murhaajina, ja siksi Jumalan viha kohdistui heihin. Koraanissa katsotaan, että juutalaiset eivät tässä onnistuneet (4:157-158), mutta tappoivat muita Jumalan profeettoja:

Me annoimme Moosekselle Kirjan ja lähetimme hänen jälkeensä muita profeettoja. Jeesukselle, Marian pojalle, me annoimme selkeät todisteet ja vahvistimme häntä pyhällä hengellä. Niskuroitteko te joka kerran, kun profeetta tuo teille käskyjä, joista te ette pidä? Toiset te kielsitte, toiset tapoitte. (2:88)

Avauksen suura (1)

Al-Fatiha sudanilaisessa Koraanissa 1800-luvulta.

Avauksen suura (al-Fatiha) kuuluu yhtenä osana päivittäisiin islamilaisiin rukoushetkiin (salat), ja oikeauskoinen muslimi lausuu sen joka päivä seitsemäntoista kertaa. Koko suura kuuluu seuraavasti:

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle, armolahjojen Antajalle, laupiaalle Ohjaajalle ja Siunaajalle, jonka hallussa yksin on Tilinteon päivä. Sinua ainoata palvelemme, Sinua huudamme avuksi. Ohjaa meidät oikeata tietä, niiden tietä, joiden osana on Sinun mielisuosiosi ei niiden tietä, jotka ovat Sinun vihasi alaisia, eikä niiden, jotka harhaan eksyvät.

Suurassa ei suoraan sanota, keitä ovat siinä mainitut "vihan alaiset" ja "harhaan eksyvät". Koraanin merkittävä islamilainen eksegeetti al-Tabari (838–923) katsoi, että vihan alaiset ovat juutalaisia ja harhaan eksyvät kristittyjä. Tabari perustelee näkemystään luettelemalla joukon luotettavia haditheja, joissa Muhammedin kerrotaan viitanneen nimenomaan juutalaisiin ihmisinä, jotka "ovat Sinun vihasi alaisia". Viha tarkoittaa, että Jumala tulee rankaisemaan vihan alaisia joko ajassa tai ikuisuudessa. Tabarin mukaan vihan alaisista juutalaisista Koraani kertoo esimerkiksi seuraavassa jakeessa:

Sano: »Onko minun lueteltava teille eräitä, jotka Jumalan kostoa ovat vieläkin enemmän kokeneet? Näitä ovat ne, joilta Jumala on riistänyt suosionsa ja jättänyt vihansa heidän päälleen. Ne, joiden keskuuteen Hän on siittänyt apinoita ja sikoja ja jotka paholaista palvelevat, - nämä ovat vielä kurjempia ja etäämmälle eksyneitä oikealta tieltä. (5:60)

Tabarin mukaan myös juutalaiset katsovat, että Jumalalla on poika ja lainaa Koraania:

Juutalaiset sanovat: »Esra on Jumalan poika», ja kristityt sanovat: »Messias on Jumalan poika». Tätä he hokevat suullaan. He jäljittelevät niitä, jotka ennen olivat uskottomia. Jumalan ynseys heitä rasittakoon! Kuinka ovatkaan he etääntyneet! (9:30)

Juutalaisten syntinä on Tabarin mukaan se, että he ovat surmanneet profeettojaan ja sanoneet, että Esra on Jumalan poika. He eivät kuitenkaan palvo tätä. Kristityt taas ovat asettaneet Jumalalle kumppanin (Jeesus) ja palvovat tätä. Molemmat ryhmät lisäksi torjuvat profeetta Muhammedin. Sekä juutalaiset että kristityt ovat "harhaan eksyneitä", mutta juutalaiset ovat suurempien syntiensä takia myös "vihan alaisia".

Lehmän suura (2)

Lehmän suurassa juutalaisuus esiintyy uskontona, kuten kristinusko, eikä kansallisuutena. Jumalan viha kohdistuu niihin juutalaisiin, jotka hylkäävät hänet. Jumala on solminut liiton uskovien, juutalaisten, kristittyjen ja saabilaisten kanssa, ja ne, jotka uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään ja tekevät hyviä töitä, pääsevät Paratiisiin (2:62). Sen sijaan ne, jotka rikkovat sapatin, muuttuvat apinoiksi (2:65).

Islaminuskon mukaan alkuperäinen juutalaisuus ja kristinusko olivat identtisiä islamin kanssa. Lehmän suura puhuu liitosta, mutta islam ei toisaalta tunne "liittoa" Jumalan ja ihmisten välillä, sillä sellainen sitoisi Jumalan kädet ja olisi vastoin Jumalan ehdotonta kaikkivaltiutta. Tämä tehdään selväksi Pöydän suurassa (5:64).

Pöydän suura (5)

Pöydän suura kieltää uskovia ottamasta ystävikseen aikaisemmin Kirjan saaneita eli juutalaisia tai kristittyjä, mutta myös uskottomia. He ovat toistensa ystäviä, ja joka ottaa heitä ystävikseen, kuuluu heihin (5:51, 57). Ibn Ishaqin Muhammed-elämäkerrassa tämä jae liitetään juutalaisen Banu Qainuqa-heimon karkotukseen Medinasta ja Muhammedin kiistaan Abdallah ibn Ubaita vastaan, joka piti juutalaisheimoa ystävinään. Pahimman palkan saavat ne, joihin Jumala vihastuu, sillä hän tekee heistä apinoita, sikoja ja epäjumalanpalvelijoita (5:60). Tabari katsoi, että juutalaiset ovat Jumalan vihan alaisia.

Profeetta Muhammedin elämäkerta

Ibn Ishaqin 760-luvulla kirjoittama elämäkerta profeetta Muhammedista on säilynyt jälkipolville lähinnä Ibn Hishamin 800-luvulla välittämän versiona. Teos ei kuulu islamin pyhiin kirjoituksiin, kuten hadith-kokoelmat, mutta sen antama kuvaus islamin synnystä on islamin pyhää historiaa, jota uskova ei voi kyseenalaistaa syyllistymättä uskosta luopumiseen. Elämäkerran mukaan Muhammed laati niin sanotun "Medinan perustuslain". Siinä Juutalaiset asetettiin huonompaan asemaan kuin muslimit, ja heihin kohdistui selvästi epäluottamusta. Hämmennystä on herättänyt, että sopimusteksti tästä huolimatta lukee juutalaiset muslimien kanssa samaan uskonyhteisöön, ummaan. Koraanissa umma kuitenkin tarkoittaa vain uskovien muodostamaa yhteisöä. Myöhemmin elämäkerta vahvistaakin, että Muhammed karkotti tai tappoi kaikki Medinan juutalaisheimot. Muslimien ja juutalaisten yhteistä ummaa koskeva maininta katosi monista myöhemmistä sopimuksen kuvauksista. Näin tapahtui muun muassa al-Waqidilla, al-Baladhurilla ja al-Tabarilla. Uri Rubin arvelee, että syynä oli islamin myöhempi vihamielisyys juutalaisia kohtaan.

Banu Qainuqan karkotus ja Banu Quraizan joukkomurha

Pääartikkelit: Banu Qainuqa ja Banu Quraizan joukkomurha

Banū Quraizan juutalaisia viedään teloitettavaksi. Miniatyyrimaalaus 1800-luvulta.

Ibn Ishaq ja vielä yksityiskohtaisemmin Ibn Hisham kertovat, miten muslimien ja juutalaisten välirikko sai alkunsa. Kyse oli nimeltä tuntemattoman juutalaisen kultasepän koirankujeesta Medinan torilla, mikä johti katumellakkaan ja koko juutalaisen Banu Qainuqa-klaanin karkotukseen Medinasta. Muhammed karkotti Medinasta myös Banu Nadir-klaanin.

Viimeinen jäljelle jäänyt juutalaisklaani eli Banu Quraiza joutui vuonna 627 joukkomurhan kohteeksi. Kaikki antautuneet juutalaismiehet kuljetettiin pienissä ryhmissä Medinan torille, missä heidän kaulansa katkaistiin miekalla. Ibn Ishaq kertoo teloituksesta myös yksityiskohtia. Kaikkiaan surmattiin 600–700 juutalaista. Jotkut sanovat, että heitä oli 800–900.

Khaibarin taistelu

Pääartikkeli: Khaibarin taistelu

Seuraavana vuonna Muhammed teki selvää myös karkotetusta Banu Nadir-klaanista niin sanotussa Khaibarin taistelussa 150 kilometriä pohjoiseen Medinasta. Muhammed piiritti keidasta, kunnes juutalaiset kertoivat antautuvansa, jos saisivat vapaasti poistua. Muut nähtävästi surmattiin, sillä Ibn Ishaq toteaa Muhammedin sanoneen: "Kun saavumme torille, se on paha aamu niille, joita on varoitettu."

Khaibar tuli muslimeille edustamaan islaminuskon voittoa ja juutalaisten nöyryyttävää tappiota. Nykyisin Khaibar on alkanut muslimien keskuudessa merkitä myös Israelin valtiota. Palestiinalaisten keskuudessa suosittu taisteluhuuto mielenosoituksissa juutalaisia vastaan on: Khaybar Khaybar, ya yahud, Jaish Muhammad, sayaud, joka tarkoittaa: "Khaybar Khaybar, juutalaiset, Muhammedin armeija tulee takaisin". Huuto on kaikunut myös Euroopan kaupungeissa, kuten Amsterdamissa, Lontoossa, Malmössä ja Milanossa. Khaibar on myös antanut nimen juutalaisvastaiseen tv-sarjaan Syyriassa. Hizbollah ampui vuonna 2006 Israeliin raketteja, joiden nimeksi oli annettu "Khaibar 1".

Juutalainen tappoi Muhammedin

Ibn Ishaq kertoo myös tarinan, jonka mukaan juutalainen tappoi Muhammedin, joten profeetta kuoli marttyyrina.

Kun Khaibarin taistelu oli ohi Zainab bint al-Harith, Sallam ibn Miskamin vaimo, valmisti Muhammedille lampaan, johon hän pani myrkkyä. Jumalan lähettiläs puraisi palan lampaan lavasta, mutta ei nielaissut sitä. Sen sijaan hän sylkäisi sen suustaan ja sanoi, että se on myrkytetty. Bishr ibn al-Bara'a oli ehtinyt nielaista oman palansa, ja hän kuoli siihen. Muhammed antoi myrkyttäjälle anteeksi, mutta neljä vuotta myöhemmin, kuolemaansa johtaneen sairauden aikana, hän sanoi Bishrin sisarelle: "Umm Bishr, nyt minä tunnen sydämeni ratkeavan sen palasen takia, jonka söin Khaibarissa." Ibn Ishaq kertoo, että tämän takia muslimit katsoivat Jumalan lähettilään kuolleen marttyyrina.

Hadith -kokoelmat

Sunan Abi Dawud -kokoelma

Islamin pyhiin kirjoituksiin kuuluvat hadith -kokoelmat sisältävät satoja juutalaisia koskevia lausahduksia. Niitä on paljon enemmän kuin sellaisia, joissa käsitellään muslimien suhdetta kristittyihin. Monissa harmitellaan, että juutalaiset eivät kääntyneet muslimeiksi. Muhammed sanoi, että jos vain kymmenen olisi kääntynyt, muutkin olisivat seuranneet heitä. Useat hadithit ovat jyrkän juutalaisvastaisia. Muhammedin kerrotaan sanoneen, että jos hän saa elää, hän karkottaa kaikki juutalaiset ja kristityt Arabian niemimaalta. Muhammedin kerrotaan itse tappaneen joitakin juutalaisia, kuten kivittäneen juutalaisparin kuoliaaksi aviorikoksen johdosta ja tappaneen varkauteen syyllistyneen juutalaisen. Al-Bukhari ja Muslim ovat välittäneet Aišan kertoman hadithin, jonka mukaan Muhammed sanoi :

Viimeinen tuomio ei tule ennen kuin taistelette juutalaisia vastaan, ja kivi, jonka taakse juutalainen piiloutuu, huutaa: Oi muslimi! Juutalainen piilottelee minun takanani. Tapa hänet!

Tämän hadithin muunnelma esiintyy myös terroristijärjestö Hamasin peruskirjassa. Siinä todetaan myös, että johtopäätös on selvä: Jumala lupasi, että juutalaiset tullaan murhaamaan, ja Hamas pyrkii toteuttamaan Jumalan lupauksen kestäköön tehtävä sitten kuinka kauan tahansa.

Hadithit syyttävät juutalaisia erilaisista asioista. Erään hadithin mukaan Jumalan lähettiläs sanoi: "Olkoon Jumalan kirous juutalaisten päällä, sillä he rakensivat palvontapaikkoja profeettojen haudoille." Toisessa hadithissa juutalaisten kerrotaan valehtelevan, kun he väittävät keskeytetyn yhdynnän (azl) tarkoittavan pienimuotoista lapsenmurhaa.

Šaria

Islamin šarialaki tarjoaa juutalaisille kolme vaihtoehtoa, kääntymisen, kuoleman tai alistumisen dhimmiksi. Huomattava keskiajan uskonoppinut Ahmad ibn an-Naqib al-Misri (1302–1368) kirjoittaa, että kalifin tehtävä on sotia juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia vastaan, kunnes nämä kääntyvät muslimeiksi tai maksavat jizya-veronsa. Dhimmin asema sisältää toisen luokan kansalaisuuden lisäksi erilaisia julkisia nöyryytyksiä, joita niin sanottu Umarin sopimus luettelee.

Juutalaisten asema muslimimaissa

Jemenin juutalaisia pakomatkalla Adeniin vuonna 1949.

Huolimatta siitä, että muslimien pyhissä kirjoituksissa käytetään kovaa kieltä juutalaisista, nämä saivat elää keskiajan islamilaisessa maailmassa yleensä paremmassa turvassa kuin juutalaiset kristityssä Euroopassa. Heidän kohtelunsa vaihteli eri maissa. Monissa tietokirjoissa maurien Espanjaa pidetään juutalaisen kulttuurin kukoistuskautena, mutta alan historioitsijat ovat torjuneet käsityksen myyttinä. Joskus syntyi myös pogromeita, kuten Marokon Fesissä vuonna 1465 tai Granadassa joulukuun 30. päivänä vuonna 1066, jolloin muslimit murhasivat 5 000 juutalaista eli jokseenkin koko Granadan juutalaisväestön.

Juutalaiset olivat muslimimaissa aina toisen luokan kansalaisia, dhimmejä. He saivat harjoittaa omissa oloissaan uskontoaan, mutta joutuivat maksamaan lisäveroa ja kärsivät monenlaisista rajoituksista, nöyryytyksistä ja epätasa-arvosta. Uuden ajan alun Osmanien valtakunnassa juutalaisten asema alkoi vähitellen kohentua. Valtakunnan dhimmi-lainsäädäntö kumottiin vuonna 1856, minkä jälkeen juutalaiset olivat ainakin muodollisesti samanarvoisia muiden kanssa.

Euroopassa kristityt syyttivät juutalaisia rituaalimurhista. Tämä selitys levisi islamilaiseen maailmaan 1840-luvulla Syyrian Damaskoksessa, kun paikalliset munkit aiheettomasti syyttivät juutalaisia munkkiveljensä rituaalimurhasta. Osmaniviranomaiset pidättivät, kiduttivat ja surmasivat joitakin juutalaisia, kunnes eurooppalainen protesti pysäytti toiminnan ja sai osmaniviranomaiset toteamaan, ettei syytöksissä ollut perää. Siitä kuitenkin seurasi useita samankaltaisia tapauksia Pohjois-Afrikassa aina 1900-luvun vaihteeseen asti.

Ranskan valloitettua Pohjois-Afrikan 1800-luvulla juutalaiset saivat näissä maissa yhteiskunnallisen tasa-arvon ja Algeriassa Ranskan kansalaisuuden. Tämä vaikutti antisemitismin nousuun näissä maissa.

Israelin perustamisen vaikutukset

Merkittävin tekijä antisemitismin nousuun muslimien keskuudessa oli 1880-luvulla alkanut juutalaisten muutto Palestiinaan. Se alkoi herättää arabien keskuudessa vastarintaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Juutalaisvaltion ja sionismin vastaisuus laajeni lopulta yleiseksi juutalaisvastaisuudeksi ja johti joukkomurhiin Hebronissa vuonna 1929, Algeriassa vuonna 1934, Bagdadissa vuonna 1941. Arabisti Hans Jansenin mukaan Islamilainen antisemistismi ei perustunut juutalaisten ulkonäköön vaan nöyryytyksen tunteeseen siitä, että halveksitut juutalaiset olivat kyenneet voittamaan arabiarmeijat ja perustamaan juutalaisvaltion. Antisemitismi sai kuitenkin islamilaisen perustelun, sillä juutalaisvastaisuudelle etsittiin perusteita lainaamalla Koraania ja islamilaista perimätietoa.

Toisen maailmansodan aikana Palestiinan suurmufti Amin al-Husseini liittoutui Adolf Hitlerin kanssa juutalaisia vastaan. Israelin perustamisen jälkeen vuonna 1948 arabimaissa puhkesi väkivaltaisuuksia maiden suuria juutalaisväestöjä kohtaan. Tällöin vähintään puoli miljoonaa arabimaailman juutalaista pakeni tai karkotettiin välittömästi. Useimmat heistä siirtyivät Israeliin ja osa Ranskaan, Britanniaan ja muihin länsimaihin. Lähdön syynä oli arabien yleinen vihamielisyys, joka ilmeni pogromeina ja arabihallitusten harjoittamana syrjintänä ja sortona.

Vuonna 1948 noin miljoona juutalaista oli asunut muslimimaissa, mutta vuoteen 2020 mennessä enää noin 30 000, useimmat heistä Turkissa ja Iranissa. Esimerkkejä juutalaisväestön supistumisesta vuodesta 1948 nykyaikaan 2020-luvulla ovat Marokko (265 000 → 2 100), Iran (100 000 → 9 200), Irak (150 000 → 4), Algeria (140 000 → 200), Jemen (55 000 → 7).

Keskustelua

Daniel J. Schroeter katsoo, että 1960-luvulta lähtien keskustelu islamin antisemitismistä on jakautunut kolmeen aaltoon. "Arabialainen antisemitismi" nähtiin ensin seurauksena Israelin ja arabimaiden konfliktista. Radikaalin islamin ilmaantuessa muslimien antisemitismin taustaa haettiin itse islaminuskosta. Syyskuun 11. päivän terrori-iskun ja globaalin jihadin myötä on alettu painottaa islamin ikuista vihamielisyyttä juutalaisia kohtaan.

Matthias Küntzlerin mukaan nykyinen islamilainen antisemitismi on sekoitus islamilaisen kirjallisuuden juutalaisvastaisuutta ja modernia eurooppalaista antisemitismiä. Sellaisena se yhdistää kaikkein kielteisimpiä mielikuvia juutalaisista. Modernin islamilaisen antisemitismin juuria voi etsiä 1930-luvulta, vuoden 1937 arabikongressista Bludanissa ja Jerusalemin suurmuftin Amin el-Husseinin erityisroolista.

Etenkin Intiassa ja Pakistanissa esiintyvä Ahmadiyya-liike, joka syntyi 1900-luvun alussa, torjuu väitteen, että islam olisi antisemitistinen uskonto. Liikkeen edustajat väittävät, että tapa, jolla Muhammed kohteli Medinan juutalaisia, todisti päinvastoin muslimien hyvänsuopaisuudesta juutalaisia kohtaan. Ahmadiyya-liikettä ei kuitenkaan yleisesti ole hyväksytty islamilaiseksi. Ammanin julistus ei pidä sitä sellaisena, ja Indonesiassa mielenosoittajat ovat vaatineet sen kieltämistä, samoin Pakistanissa, missä liike on perustuslaissa tuomittu harhaoppiseksi.

Katso myös

• Antisemitismi arabimaailmassa
• Dhimmi
• Umarin sopimus
• Juutalainen pakolaisuus muslimimaista

Lähteet

• Ali Qadir & Pertti Alasuutari: Sosiologinen institutionalismi ja uskonnontutkimus: Diskursiivinen näkökulma. Teoksessa: Uskonto, kieli ja yhteiskunta, toim. Titus Hjelm, s. 64-68. Suomalaisen Kirajllisuuden Seura, 2021. Teoksen verkkoversio.
• Brown, Jonathan: The Canonization of Ibn Mâjah: Authenticity vs. Utility in the Formation of the Sunni Ḥadîth Canon. Revue des mondes musulmans et de la Méditerranée , vol. 129, s. 169–184, 2011. Artikkelin verkkoversio.
• Cohen, M.R: Under Crescent and Cross. The Jews in the Middle Ages. Princeton University Press, 1994. ISBN 978-0-691-13931-9
• Fernandez-Morera, Dario: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain. ISI Books, 2016. ISBN 9781610170956 (englanniksi)
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
• Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
• Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9
• Jansen, Hans: Why shouldn't Israel exist in the Middle East? A Synopsis. Aspekt, 2017. ISBN 9789463382298
• Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
• Koraani (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995. ISBN 978-952-5534-22-1
• Küntzel, Matthias: Islamic Antisemitism: Its Genesis, Meaning, and Effects. Antisemitism Studies, 2018, 2. vsk, nro 2, s. 235-253. Artikkelin verkkoversio.
• Laqueur, Walter: The Changing Face of Antisemitism. From Ancient Times to the Present Day. Oxford University Press, 2006. ISBN 9780195341218 (englanniksi)
• Meotti, Giulio: Chanting "Jews, remember Khaybar" in Italy Arutzsheva Israelnationalnews.com.
• Rubin, Uri: The "Constitution of Medina" Some Notes. Studia Islamica, nro. 62, s. 5–23, 1985. Artikkelin verkkoversio.
• Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0 Teoksen verkkoversio.
• Tabari: Selections from the Comprehensive Exposition of the Interpretation of the Verses of the Qur'an. Volume I, s. 149–158. Te Royal Aal al-Bayt Institute for Islamic Thought, 2017.
• Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)
• Schroeter, Daniel J.: “Islamic Anti-Semitism” in Historical Discourse. The American Historical Review, 2018, 123. vsk, nro 4, s. 1172–1189. Artikkelin verkkoversio.