The Galilee Boat
History from the Sea. Ed. P. Throckmorton. Mitchell Beazley International, Ltd., London: 81-83.
Sign up for access to the world's latest research
Related papers
Lähikuva, 2013
Tiedepolitiikka, 2006
Kriisien ja avustusoperaatioiden kohdalla ihminen meissä punnitaanja paljastetaan. Viime vuoden tapaninpäivän tienoilla uutisotsikoihin noussut Aasian tsunami palautti (länsimaalaisiin) mieliin elämän rajallisuuden ja sen, että tuo rajallisuus saattaa kohdata jopa meitäkeitä meitä? Otsikoita (eri maiden lehdistä) lukiessa ei tullut täyttä varmuutta siitä, oliko kyseinen onnettomuus kohdannut pelkästään tietyn maan kansalaisia, vai oliko sittenkin kyse erityisesti paikallista väestöä, aasialaisia koskettaneesta suuraallosta? Tiedotusvälineiden yritys tehdä uutisesta esimerkiksi suomalaisia koskettanut onnettomuus oli vilpitön. Maapallomme sai oikeanlaiset mittasuhteet. Se tiedetään, mikä pallonpuolisko meitä todellisuudessa eniten kiinnostaa. Oma, tietysti. Mutta onko oltava näin, tai itse asiassa, täytyykö pelkästään omaan napaan tuijottavan asenteen muuttua, jotta maailma olisi "turvallinen" paikka elää? Keitä oikein pelkäämme: luoko vauraus ja hyvinvointi pelkoja ja uhkia paitsi omien rajojensa sisäpuolelle, myös niiden ulkopuolelle? Voiko missään enää olla "turvassa" jos toiset, he, tunkeutuvat rajojemme sisäpuolelle? Onko turvallisuus sanana osa vauraiden hyvinvointivaltioiden retorista apparaattia, jonka avulla torjutaan toinen, uhkaava? Globalisaatio on avainsana Yhdysvaltain länsirannikolla riehunut hirmumyrsky Rita osoitti ihan kouriintuntuvasti, että ylemmän kerroksen väki ajattelee myös meitä parempiosaisia, yltäkylläisessä todellisuudessa, vauraalla pallonpuoliskolla eläviä ihmisiä. Ehkä Jumala halusi pierullaan muistuttaa meitä joistakin
Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu
Kirjoittaja tutkii artikkelissaan kahta Belgian Eurovision laulukilpailuun lähettämää kappaletta, osallistujaa ja esitystä. Telex-yhtyeen ”Euro-Vision” (Haag 1980) ja Pas de deux -ryhmän ”Rendezvous” (München 1983) olivat omana aikanaan poikkeuksellisen hämmentäviä, ironisoivia ja provosoivia esityksiä. Kumpikin jäi finaalissa kolmanneksi viimeiseksi.Telex ja Pas de deux pyrkivät haastamaan sekä Euroviisujen audiovisuaalisia ja musiikillisia konventioita että kilpailun arvoja ja ihanteita. Kummassakin esityksessä oli myös kansallinen kontekstinsa, sillä Belgian euroviisumenestys oli jäänyt heikohkoksi koko kilpailun olemassaolon ajan, mikä ilmeni rohkeina kokeiluina 1980-luvun alussa. Yhtyeet rakensivat esityksensä elektronisten rytmien, äänten ja soitinten varaan. Telex esitti kappaleensa taustanauhan ja taustalaulajien kera, Pas de deux väritti sointiaan Eurovisio-orkesterin muusikoiden kanssa sekä tavattomaksi koetulla koreografiallaan. Molemmat yhtyeet toivat lavalle joukon elek...
2015
Deakinin yliopisto on sairaalan yhteistyökumppani. Se on hieman Helsingin yliopistoa suurempi yliopisto. Sairaalaan tultiin harjoittelemaan, erikoistumaan ja tukimaan myös muista yliopistoista, kuten Monash ja Melbourne. Yliopiston kirjastot huolehtivat opiskelijoiden tiedonhaun ja viitteidenhallinnan kouluttamisesta, mutta sairaalan vastuulle jäi erikoistuvien lääkäreiden ja hoitajien, tutkijoiden sekä väitöskirjatyöntekijöiden koulutus. Myös muille opiskelijoille koulutusta pyydettiin, koska potilastyöhön osallistuminen saa opiskelijat usein ymmärtämään tiedonhaun taitojen tarpeellisuuden. Toimin siis Barwon Health nimisessä sairaalassa vierailevana asiantuntijana 12 viikon ajan. Sinä aikana oli monenmoista tehtävää, kuten brought to you by CORE View metadata, citation and similar papers at core.ac.uk
Etnomusikologian vuosikirja
Idäntutkimus, 2019
SQS, 2022
This bilingual thematic issue entitled "Borderlands of Representation" discusses the limits of recognition and the politics of representation and interpretation in the context of gender, sexuality, and queer studies. What kinds of differences are visible, tellable, or readable, thus open to interpretation or misinterpretation, whether intended or unintended? Why do they become sites of meaning-making processes and contestations over the politics of representation, and even arenas of political power struggles? How do the visibility and significance of representations change in relation to time and place, the needs and desires of the interpreter, and the prevailing knowledge systems? Can and should we trust our perception and are we capable of escaping the cultural conventions that shape our understandings of gender and sexuality? SQS
2013
Opinnäytetyössä 100 tavaraa tutkitaan ihmisen ja tavaran suhdetta, sekä erityisesti kahta kuluttajan ääripäätä: askeettia ja keräilijää. Opinnäytetyömallisto on vuoropuhelu näiden kahden henkilöhahmon karikatyyrien välillä. Mallisto on muotojen, värien ja materiaalien lineaarinen kehityskulku vakavasta askeetista ailahtelevaiseen keräilijään. Se on konseptimallisto, joka ei sijoitu mihinkään tiettyyn vaatetusalan sesonkiin. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Koskenpään Huopatehtaan kanssa. Työssä syvennytään huovan käyttöön vaatetuskankaana. Tarkoituksena on tutkia, miten vaatetuksessa voi hyödyntää huovan purkautumattomuutta ja tiivistä rakennetta. Opinnäytetyössä perehdytään myös marmorointiin värjäystekniikkana ja kankaan pinnoittamiseen polyuretaanilakalla. Opinnäytteen tuloksena on kymmenen asukokonaisuuden mallisto.The degree work 100 tavaraa circles around the subject of ownership and especially the different ways people relate to their possessions. It is a research of two di...

Loading Preview
Sorry, preview is currently unavailable. You can download the paper by clicking the button above.