Pimeyden Kasvot Hymyn Takana

Esipuhe

Tämä kirja on syntynyt tarpeesta ymmärtää ihmisluonnon synkkiä puolia, jotka usein piiloutuvat näennäisen tavallisuuden taakse. Rikokset ja rikollisuus ovat aina kiehtoneet ihmisiä – emme voi olla pohtimatta, mikä saa ihmisen ylittämään moraaliset rajat ja tekemään hirvittäviä tekoja. Vielä järkyttävämpää on, kun rikokset paljastuvat sellaisen henkilön kautta, jota yhteiskunta ei osannut epäillä: lapsi, äiti, tai naapurissa asuva mummo. Tämä kirja ei vain kerro rikoksista, vaan tutkii niiden taustalla olevaa inhimillistä ja psykologista todellisuutta.

Tarinat, jotka tässä teoksessa esitellään, ovat tositarinoita. Ne käsittelevät rikoksia, jotka ovat ravisuttaneet yhteiskuntia eri aikakausina ja paikoissa. Tässä kirjassa kuljemme Mary Bellin, Vera Renczin ja Waneta Hoytin kaltaisten hahmojen pimeisiin mieliin – henkilöiden, jotka ulkoisesti näyttivät viattomilta ja harmittomilta, mutta joiden sisimmässä kyti käsittämätön pahuus. Nämä tarinat paljastavat, miten trauma, hylkääminen, vallanhimo ja psykologiset ongelmat voivat muovata ihmistä tavalla, joka johtaa järkyttäviin rikoksiin.

Kirjan tarkoituksena ei ole ainoastaan kertoa lukijoille yksityiskohtia näistä rikoksista, vaan myös tuoda esiin yhteiskunnan epäonnistumisia. Useissa tapauksissa näiden henkilöiden varhaisia varoitusmerkkejä ei nähty, tai niihin ei puututtu ajoissa. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka paljon voimme vaikuttaa toistemme elämään ja mitä tapahtuu, kun laiminlyönnit ja välinpitämättömyys pääsevät hallitsemaan. Miksi esimerkiksi Mary Bell, lapsi itse, saattoi tehdä niin hirvittäviä tekoja? Miksi Vera Renczi valitsi myrkyn ja vallan rakkauden sijaan? Ja miten yhteiskunta voi tukea henkilöitä, joilla on synkkä ja vaarallinen sisäinen maailma?

Lukijan on tärkeä ymmärtää, että tämä kirja ei ole sensaationhakuinen teos. Sen tarkoitus ei ole ainoastaan herättää kauhua tai järkytystä, vaan tarjota syvällinen ja empaattinen näkökulma siihen, miten ja miksi nämä rikokset tapahtuivat. Kirja pyrkii tarjoamaan kontekstia ja ymmärrystä rikosten taustalla olevista olosuhteista ja psykologisista mekanismeista. Kun ymmärrämme syyt, voimme ehkä estää samanlaisten tragedioiden toistumisen.

Rikokset, joista tämä kirja kertoo, eivät ole vain yksilöiden tarinoita – ne ovat myös tarinoita yhteiskunnan heikkouksista. Moni tarinan henkilö jäi ilman tukea, apua tai ohjausta juuri silloin, kun he sitä eniten tarvitsivat. Toiset käyttivät hyväkseen yhteiskunnan puutteita ja manipuloivat lähipiiriään tavoilla, jotka jäävät usein huomaamatta. Tämä teos kutsuu lukijaa pohtimaan, mitä olisi voitu tehdä toisin ja miten voimme yhdessä rakentaa yhteiskuntaa, jossa tällaisia tragedioita tapahtuu harvemmin.

Kirja on jaettu useisiin tapauksiin, ja jokainen luku esittelee eri henkilön ja hänen tarinansa. Vaikka rikokset ovat yksittäisiä, niiden teemoissa on yhtäläisyyksiä: rakkauden kaipuu muuttuu vallanhimoksi, yksinäisyys kääntyy väkivallaksi ja hylätyksi tulemisen pelko johtaa kauheisiin tekoihin. Näiden tarinoiden henkilöt eivät ole vain rikollisia – he ovat myös ihmisiä, joilla oli menneisyys, tunteita ja konflikteja, jotka vääristyivät pahimmalla mahdollisella tavalla.

Lukijalle tämä kirja tarjoaa mahdollisuuden kohdata ihmismielen synkät puolet turvallisesta näkökulmasta. Jokainen tarina on kutsu ymmärtää inhimillistä monimutkaisuutta – ei vain rikollisuuden vaan myös sen takana olevien tunteiden ja kokemusten kautta.

Miksi siis lukea tämä kirja? Koska se tarjoaa muutakin kuin pelkkiä rikoskuvauksia. Se kutsuu pohtimaan, mitä tapahtuu, kun rakkaus muuttuu tuhoksi, kun lapsuuden viattomuus katoaa, tai kun äidinrakkaus vääristyy valheelliseksi omistamisen tarpeeksi. Se pakottaa meidät katsomaan peiliin ja pohtimaan, miten voisimme estää vastaavanlaisten tragedioiden tapahtumisen uudelleen.

Tämä kirja on muistutus siitä, että pimeys voi piillä missä tahansa – hymyssä, viattomuudessa tai rakkauden varjolla. Jokainen tapaus tässä kirjassa on todistus siitä, miten monimutkainen ja arvaamaton ihmismieli voi olla. Ja samalla se on myös varoitus siitä, että meillä kaikilla on vastuu havaita ympärillämme olevat merkit, ennen kuin on liian myöhäistä.

Toivomme, että tämä kirja herättää ajatuksia, kysymyksiä ja keskustelua. Tärkeintä ei ole vain se, mitä nämä tarinat kertovat rikollisista, vaan myös se, mitä ne kertovat meistä yhteiskuntana ja yksilöinä. Miten voimme tunnistaa varhaiset merkit? Kuinka voimme tarjota apua ja tukea niille, jotka sitä eniten tarvitsevat? Ja ennen kaikkea, miten voimme oppia menneisyyden virheistä ja luoda turvallisemman tulevaisuuden?

Lukija astuu näiden tarinoiden myötä matkaan, jossa hän kohtaa paitsi rikosten kauhut myös niiden taustalla olevat inhimilliset ja yhteiskunnalliset haasteet. Tämä matka ei ole helppo, mutta se on tarpeellinen. Jokainen tarina on muistutus siitä, että pahuus ei aina näytä siltä kuin odotamme – joskus se piiloutuu arkisuuden, hymyn tai rakkauden taakse.

—Kirjailija

1. Musta Leski

Elfriede Blauensteiner syntyi tammikuisena pakkaspäivänä vuonna 1931 Wienin sydämessä. Lapsuuden vuodet kuluivat pienessä ja ahtaassa asunnossa työväenluokan naapurustossa, missä huoneiden seinät kantautuivat taloudellisten ongelmien kaiuista. Hänen vanhempansa, Peter ja Ingeborg, tekivät uupumatta töitä perheensä elättämiseksi, mutta köyhyys tuntui aina varjostavan heidän arkeaan. Jo varhain Elfriede oppi selviytymään karuista olosuhteista ja kehitti sisäistä sitkeyttä, joka oli yhtä aikaa hiljaista ja voimakasta.

Elfriede vietti nuoruutensa kuljeskellen Wienin katuja, ihaillen kaupungin historiallisia rakennuksia ja vilkkaita toreja. Hän haaveili ylellisyydestä, jota ei koskaan saanut kokea. Hänen sydämessään paloi halu murtaa köyhyyden kahle ja saavuttaa parempi elämä. Tämä kaipuu kuitenkin kasvoi katkeruudeksi, kun Elfriede huomasi, kuinka helposti maailma tuntui suosivan rikkaita ja vaikutusvaltaisia.

Nuorena aikuisena Elfriede avioitui Friedrichin kanssa, mutta liitto ajautui nopeasti eroon. Myöhemmin hän löysi vakautta toisessa avioliitossaan Josef Blauensteinerin kanssa, mutta suhde oli ristiriitainen. Josef oli lempeä mutta heikko, ja Elfriede hallitsi suhdetta rautaisella otteella. He saivat pojan, mutta äidin ja pojan välinen suhde oli etäinen. Poika kasvoi tunteessaan äitinsä manipulatiiviset taipumukset, ja aikuisena hän katkaisi yhteyden Elfriedeen.

1980-luvulla, Josef Blauensteinerin kuoleman jälkeen, Elfriede ymmärsi, että selviytymiselle oli tuottoisampia keinoja kuin vähäinen varkaus ja petos, joihin hän oli jo tutustunut. Hän alkoi etsiä yksinäisiä ja varakkaita vanhuksia, joiden ystävyyden hän voitti taitavasti. Hän loi heihin läheisen suhteen, hoivaten heitä ja näyttäytyen ympäristölle huolehtivaisena lähimmäisenä.

Kun luottamus oli ansaittu, Elfriede toimi kylmäverisesti. Hän käytti rohypnolia, voimakasta rauhoittavaa lääkettä, huumaamaan uhrejaan ja varmisti, että kuolema vaikutti luonnolliselta. Hän väärensi testamentteja ja ryösti uhrien omaisuuden, samalla varmistaen, ettei heillä ollut läheisiä, jotka kyseenalaistaisivat tapahtumat. Uhreja oli useita, mutta jokainen heistä oli Elfriedeä varten pelkkä pelinappula hänen ahneuden täyttämässä suunnitelmassaan.

Elfriede kätki synkän puolensa täydellisesti. Hän näyttäytyi naapureilleen hiljaisena, mukavana naisena, joka hoiti puutarhaansa ja kutoi rauhallisina iltapäivinä. Kuitenkin, jokaisen hymyn takana piili laskelmoiva peto, joka tarkkaili seuraavaa uhriaan. Hänen manipulaationsa oli niin taitavaa, ettei kukaan osannut epäillä mitään.

Elfriede olisi saattanut jatkaa rikoksiaan vielä pitkään, ellei 1990-luvulla yhden uhrin perhe olisi kiinnittänyt huomiota hänen outoon käytökseensä. Tutkinnan käynnistyttyä totuus paljastui vähitellen, ja poliisi huomasi Elfriede Blauensteinerin olleen sarjamurhaaja, joka oli surmannut vuosien ajan. Kun hänet pidätettiin ja kuulusteltiin, hän pysyi tyynenä ja kylmänä. Tein vain, mitä oli pakko selviytyäkseni, hän sanoi kuulustelijalle, ikään kuin murha olisi ollut vain luonnollinen osa elämää.

Oikeudenkäynti sai laajaa huomiota, ja lehdistö kutsui häntä Musta leski -nimellä. Käräjäsalissa väkijoukot tungeksivat nähdäkseen naisen, joka oli vuosien ajan onnistunut huijaamaan kaikkia ympärillään. Elfriede ei koskaan osoittanut katumusta eikä myöntänyt rikostensa laajuutta. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, jossa hän kuoli vuonna 2003.

Elfriede Blauensteinerin tapaus herätti huolta siitä, kuinka haavoittuvia yksinäiset vanhukset voivat olla ja kuinka helposti he voivat joutua hyväksikäytön kohteeksi. Hänen tarinansa pakotti yhteiskunnan pohtimaan, kuinka tärkeää on valvoa vanhusten hyvinvointia ja testamenttien hallintaa. Se toi myös esiin sen, kuinka ihmisluonto voi kätkeä synkimmätkin aikeet tuttujen ja ystävällisten kasvojen taakse.

Elfriede Blauensteiner jäi historiaan ahneuden ja petoksen symbolina. Hänen tarinansa muistuttaa, että pahuutta voi löytyä jopa tutuimmista kasvoista, ja joskus suurin uhka piilee hymyn takana. Hänen tapauksensa opettaa meille valppautta ja varovaisuutta – sillä vaikka maailmassa on paljon hyvää, pimeys voi lymyillä juuri siellä, missä sitä vähiten odotamme.

2. Verinen Kreivitär

Elizabeth Bathory syntyi 7. elokuuta 1560 Unkarin Nyírbátorissa, keskellä vehreää kesää. Hänen elämänsä alkoi varallisuuden ja ylhäisyyden keskellä, sillä hänen isänsä, György Bathory, oli arvostettu sotilas, ja äitinsä, Anna Bathory, oli kuninkaallista sukua. Jo lapsena Elizabeth erottui älyllään ja määrätietoisuudellaan, mutta hänen varhainen maailmansa kätki myös synkkiä varjoja. Aateliston ankara elämä opetti hänelle kovuuden varhain. Hän todisti julmia rangaistuksia, joita annettiin palvelijoille pienistäkin virheistä, ja nämä hetket kaiversivat jälkiä hänen nuoreen mieleensä.

Elizabeth kasvoi suurissa linnoissa, joissa ylellisyys kietoutui vaatimuksiin ja sääntöihin. Hän sai koulutusta useilla kielillä ja oppi latinaa, kreikkaa sekä suomea – harvinaisuus, sillä vain harvat naiset osasivat lukea ja kirjoittaa. Hän oppi myös kartuttamaan omaisuuksia ja hallitsemaan suuria maa-alueita. Perheen tiukat vaatimukset ja etäinen suhde vanhempiin jättivät kuitenkin Elizabethin ilman aitoa hellyyttä tai rakkautta. Ystävällinen ulkokuori peitti hänen kasvavan tarpeensa hallita ja vallita ympäristöään.

15-vuotiaana Elizabeth naitettiin Ferenc Nádasdyn kanssa. Avioliitto yhdisti kaksi vaikutusvaltaista sukua, mutta rakkaudesta se ei ollut tehty. Ferenc, Musta ritari, tunnettiin julmuudestaan taistelukentillä ja oli harvoin kotona. Elizabeth jäi usein yksin valtavien tilusten ja palvelijoiden kanssa. Tämä tilanne ruokki hänen vallanhaluaan ja synnytti hänessä pelottavan auktoriteetin. Hän hallitsi ympäristöään ankaralla kädellä, ja huhut hänen armottomuudestaan alkoivat levitä.

Ferencin kuolema vuonna 1604 merkitsi Elizabethille käännekohtaa. Yksin jäätyään hän tarttui tiukemmin valtaan ja syvensi otettaan palvelijoistaan. Kaupungeissa kiersi huhuja nuorten tyttöjen katoamisista, mutta kukaan ei uskaltanut syyttää mahtavaa kreivitärtä. Hänen käytöksensä alkoi muuttua yhä arvaamattomammaksi, ja huhut hänen pakkomielteestään nuoruuteen ja kauneuteen saivat voimaa. Joidenkin mukaan Elizabeth uskoi, että nuorten tyttöjen veri voisi säilyttää hänen kauneutensa ja estää ajan tuomia muutoksia.

Elizabethia ei pelkästään pelätty – häntä palvottiin lähes maagisena olentona, jonka valtapiirissä tapahtui selittämättömiä asioita. Nuoret tytöt, jotka lähetettiin hänen linnaansa palvelukseen, eivät koskaan palanneet. Todistajat kertoivat, kuinka Elizabeth kidutti uhrejaan julmasti – piiskoilla, veitsillä ja erilaisilla välineillä. Hän saattoi katsella heidän vertaansa tyynenä ja kylmänä, aivan kuin olisi saanut nautintoa heidän kärsimyksistään.

Vuosien ajan Elizabeth onnistui peittämään rikoksensa, mutta hänen tekonsa eivät voineet pysyä ikuisesti piilossa. Vuonna 1610 tilanne kärjistyi, kun nuoren aatelistytön katoaminen hänen linnassaan herätti kohua. Paikalliset asukkaat alkoivat vaatia oikeutta, ja kuningas Matthias II määräsi tutkinnan. György Thurzó, Elizabethin sukulainen ja Unkarin vaikutusvaltainen aatelinen, lähti selvittämään tapausta. Se, mitä Thurzó miehineen löysi linnasta, oli kuin suoraan painajaisesta. He kohtasivat verta, ruhjoutuneita kehoja ja kuolemaa lähellä olevia tyttöjä, joiden kasvot olivat täynnä pelkoa ja tuskaa.

Elizabeth pidätettiin ja vietiin oikeuden eteen. Hänen oikeudenkäyntinsä keräsi valtavasti huomiota, ja todistajien kertomukset järkyttivät koko kansakuntaa. Palvelijat, jotka olivat auttaneet