Filmes 2020.

En voinu olla ajattelematta Tarantinoa ja Hatefulia tätä katsoessa. Tylytyksen aste on kohdillaan.

Jo pelkästään Flynnin Reagania kohtaan toistuvan jatkuvan cockblockauksen vuoksi tämä elokuva ansaitsee olla olemassa.

Joltain aleksi Mäkelältä olisin tuollaista shaittia odottanut. Mutta mieheltä kuka on aikoinaan 1982 ohjannut parhaan suomalaisen elokuvan koskaan.

Vuosi loppuu. Minisarja. Deal with it. Katsotaan josko vielä ensi vuonna. Tämä oli hyvä. Pakko myöntää,että käsi kävi hieman laudalla pariinkin otteeseen. Vain käväisi.

Rock Hudsonin fiftariversio oli ollut perseestä jo vuosia, mutta näin vuodenvaihteen, ja hikisten kosketunäyttökonmenttien myötä, lopun aikojen kanssa, Papaa fiilistellen, niin eipä tämä kummoinenkaan ollut. Ei kirjana eikä elokuvana. Oh Darling.

Pitkästä aikaa vanhan koulun viidakkoseikkailu. Cooper on oma jäyhä itsensä mutta ylittää itsensä vanhoilla päivillään. Muutenkin viidakkoseikkailu ja vedenalaiset kohtaukset ovat nättiä katsottavaa. Lopulta kuitenkin kyseessä on melko tavanomainen inkkarijahti. Ja niin tässähän oli ensimmäistä kertaa se wilhelmin screami.

Olen ennenkin jankuttanut kuinka minulla on outo fiksaatio elokuviin oikeussalissa. Ihan pystymetsästä tullut filmi yllätti megakyynisellä asenteellaan, vaikka jatkuva tositapahtumista muistuttaminen hieman veikin tehoa.

Tämä oli sitten jo paljon parempi ja ehkä kuuluisan elokuvaohjaajan roolien parhaimmistoa. Hupsuistata peruukeista huolimatta.

Yrjö Naurutonni perseilee Oscarin arvoisesti näemmä. Eli hekottelee ja mättää kanankoipia. Vakavankin tästä olisi kai saanut, mutta ihan absurdin rajoille tämä menee.

Belahan osasi välillä jopa yrittää näyttelemistä.

Boris Karloff kaatuilee ja törmäilee aivan kuin Boris Karloff vain osaa. Lyhyydessään ihan kivuton katselu.

Sieluja murskaavaksi Cannes-voittajaksi odotin ehkä hieman enemmän. Tosin synopsiksen lukeminen on sama kuin sitoisi kädet yhtään ja koettaisi taputtaa. Turhaa ja tarpeetonta siis. Sisältää toki paljon jopa koskettavaksi luokiteltavaa perhekuvausta, mutta hieman kylmäksi jätti kuitenkin. Lapsinäyttelijät hoitivat homman hyvin.

Tässä oli kai Sylttykin jossain välissä.

Elokuvan nimi kertoo kaiken. Harvinaisen sielutonta suomipaskaa.

Muutoin olisi ollut kolmen tähden hyvää perusdraamaa pikkutunneille, mutta kijallisuusrunkkailusta oli pakko antaa puolikas. Sen puolikkaan toisaalta kumoaisi Travoltan jäätävä albinofleda, mut en jaksa säätää.

Kaikki tietää jo, millaista silmäkarkkia tämä on. Olen samaa mieltä. Oli tässä myös kummitustarinoita.

Viimeinen näkemättömistä Essential Cassaveteseista. Jopa vitun ärsyttävä kakara ei onnistunut tätä pilaamaan. Päinvastoin se korostaa sitä, kuinka paljon Rowlandsin hahmoon täytyy sietää.

Kaikkeen tästä lukemastaniodotin entistäkin härömpää teosta. Kaikki ovai niin sekaisin kuin asiaan kuuluukin. Loppupuolikas toimii ensimmäistä paremmin.