Leipomot

Leipomo Krossi, Sepen grilli ja Jesse's Kitchen tarjoavat kukin omantyylistään lounasta. Kuvassa leipuri Jenna Järvelä (vas.) yrittäjä Tanja Helenius ja keittiömestrai Sakari Salminen.
Taiteilija kertoo inspiroituneensa teosta suunnitellessaan Turun linnan holvikaarista.
Naantalin Aurinkoisen nykyiselle parkkipaikalle nousee kauppa.
Rostenin toimitusjohtajan Kari Meltovaaran mukaan yrityskaupan myötä Rosteinin näkyvyys kasvaa entisestään. Arkistokuva.
Verkatehtaankadun kahvila on ketjun seitsemäs.
Pia ja Juha Lehtolan omistama Pian Pakari laajenee jälleen. Tänä vuonna yritys avasi leipomon Naantalissa, ja nyt siitä tulee vähemmistöomistaja Tampereen seudulla toimivaan yritykseen.
Sydänperällä Lehväkahvilaa pyörittävät mietoislaiset Saana ja Jani Konttila ovat avanneet pihapiirinsä vierailijoille.
Anne Siltalan kahvilassa vitriinit suorastaan pursuavat herkkuja.
Turkulainen leipomo Rosten käyttää nestekaasua. Toimitusjohtaja Kari Meltovaaran mukaan leipomot Tampereella ja itäisessä Suomessa ovat olleet maakaasun varassa.
Runebergin päivää vietetään tulevana lauantaina. Bageri Å:n yrittäjä ja leipurimestari Maija Pääkkönen työkavereineen leipovat sesonkiherkkua sunnuntaille asti.
Viitekuva.
Leipomopäällikkö Jouni Asikainen ja myymäläpäällikkö Marina Hakala ovat iloisia, että Nurmi & Sulosen uudesta myymälästä Yliopistonkadulla saa myös lounasta. Päivittäin on kaksi erilaista keittoa ja salaattipöytä.
Vuonna 2016 yrittäjät Mikko Hietala ja Katja Nurmi juhlivat M Kitchen & Cafe avajaisia Aboa Vetus & Ars Nova -museoiden yhteydessä. Nyt tiloissa toimii toisen yrittäjän Café Pegasus, ja M Bakery keskittyy yhä selvemmin leipomo- ja kahvilatoimintaan.
Kahdesta akateemisesta kotiäidistä Eila Alhosta (kuvassa) ja Mari Haavistosta on kuoriutunut täysiverisiä leipomoyrittäjiä. Gluteenittomaan hapanleipään erikoistunut leipomo Eilamari aloitti toimintansa 10 vuotta sitten.
Yli 20 vuotta leipomo Nonparellia pyörittänyt kondiittori Anna-Leena Verainen kehittelee nyt uusia tapoja yrityksensä toiminnan jatkamiseksi.
Vuonna 1918 perustettu Kosken leipomo on sijainnut aina samassa kiinteistössä Puutarhakadulla. Myymälöitä perheleipomolla on useita.
Rostiksen hurja menekki yllätti Leipomo Rostenin. Sen tuotanto Turun Runosmäen leipomossa aiotaan nyt kolminkertaistaa.