Masennus tuli kylään pyytämättä
Maanantaina 24.3. aamulla heräsin järkytykseen, Turun Sanomat oli julkaissut synkimmän salaisuuteni (uutinen ”Tällaisia rikostuomioita Turun kuntavaaliehdokkailla on”). Asiasta ei tiennyt kukaan, ei sukulaiset, ei lähipiiri, ei edes lähimmät ystävät.
Nostan käden ylös virheen merkiksi, haluan kertoa, miten tähän tilanteeseen päädyin.
Tein vuosia töitä sote-alalla, usealle työnantajalle samanaikaisesti sijaisena. Kun toisesta kotiuduin, oli toinen työ alkamassa. Hoitoalalla pätkätyö, jatkuvana sijaisena olo oli uuvuttavaa, piti jatkuvasti todistaa osaamisensa. Pelkästään Tyksissä olin yli 10 vuotta sijaisena. Klinikka ja osasto vain vaihtuivat, piti nopeasti opetella aina uusi erikoisala.
Lopulta poltin itseni loppuun.
Lähdin opiskelemaan kirkon alalle. Pääsin unelmatyöhön seurakunnan nuorisotyöhön, rakastin työtäni yli kaiken. 2013 maailma romahti, kun nuortenleirillä loukkasin polveni, vammauduin pysyvästi. Jouduin opettelemaan kävelemisen uudelleen.
Samalla jouduin työpaikkakiusaamisen uhriksi. Työyhteisössä oli ollut pitkään huono työilmapiiri, minun tullessa uutena jouduin kahden tulen väliin. En halunnut osallistua riitaan, kumpikin osapuoli luuli minun olevan toisella puolella. Myös hengellisesti olin vääräuskoinen, konservatiivinen ja vapaasuuntainen hihhuli, joka halusi tehdä töitä ”pelottavien” jenginuorten kanssa lähiössä.
Olin toiminut nuorisotyön johtavassa virassa sijaisena usean vuoden ajan, kunnes 2015 se virka tuli auki. Minua ei valittu.
Minulla oli toiminnassa valtavasti nuoria, työ heidän kanssa otettiin pois. Työn menetys ja vammautuminen yhdessä saivat aikaan masennuksen.
Koin, että minulla ei enää ollut minkäänlaista arvoa. En välittänyt enää mistään. Yritin selvitä jotenkin elämässä ja pitää kulissin kunnossa. Edes lähipiiri ei tiennyt todellista tilaani. Pahimmassa vaiheessa oli päiviä, että en päässyt ylös sängystä, paitsi silloin, kun sain jotain pätkätyötä.
Yhden työn kohdalla unohdin masennuksen keskellä ilmoittaa Kelaan olosuhteiden muutoksesta. Yritin korjata tilanteen maksamalla takaisin, mutta se ei riittänyt, vaan minut tuomittiin.
Vasta äidin vakava sairastuminen sai minut heräämään eloon masennuksesta.
Olin vihdoin päässyt elämässä eteenpäin, kunnes luin Turun Sanomien uutisen. Alun shokin jälkeen olen kuitenkin helpottunut ja vapautunut.
Voin vain nöyrästi pyytää anteeksi kaikilta, joilta olen tämän salannut ja joita olen toiminnallani loukannut. Olen nyt vihdoin vapaa, julkisesti syntini tunnustanut ja sovittanut sekä tuomioni kärsinyt.
Iloitsen myös siitä, että jatkossa voin avoimesti puhua masennuksesta ja auttaa muita kohtalon tovereita. Haluan tehdä töitä sen eteen, että hoitohenkilökunnan työolot paranevat ja kiusaaminen työpaikoilla sekä kouluissa loppuu.
Katri Fältberg
(kok.)
