STTK huolissaan nuorten pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta
15–24-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut rajusti, tiedottaa palkansaajajärjestö STTK. Vuoden 2025 alussa pitkäaikaistyöttömiä nuoria oli yli 5 000, kun vielä vuonna 2007 heitä oli noin 400.
– Nuorten pitkäaikaistyöttömyys on yli kymmenkertaistunut alle 20 vuodessa. Ilmiö on huolestuttava, niin näiden nuorten kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Suomella ei ole tähän varaa, huomauttaa STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö STTK:n tiedotteessa.
Nuorten pitkäaikaistyöttömyys on lisäksi syventynyt: vähintään kaksi vuotta työttömänä olleiden nuorten määrä on lisääntynyt. Heitä on nyt noin tuhat.
Nuorten työllisyyden edistämisen toimet, kuten nuorisotakuu eivät Sirviön mukaan ole onnistuneet tavoitteessaan.
Nuorisotakuu on vuoden 2013 alussa Suomessa voimaan tullut nuorten yhteiskuntatakuu, jossa alle 25-vuotiaalle työttömälle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle taataan kolmen kuukauden kuluessa töitä, koulutusta tai muita työllistymistä auttavia tukitoimia.
– Työ on oikeus -ajattelua täytyy vahvistaa. Sitä vahvistaisi esimerkiksi nuorisotakuun uudistaminen tai uusi työtakuu pitkäaikaistyöttömille nuorille. Samalla tulisi harkita aiempaa laveammalla tehtävällä toimivaa työllistämisen valtionyhtiötä, niin sanottua Työkanava 2.0:aa, Sirviö ehdottaa.
STTK vetoaa myös työvoimapalveluiden kehittämisen ja palkkatuen käytön puolesta.