Oopiumi oli hyvä lääke

Neljä suomalaista kuolee opiaattien yliannostukseen viikossa.

Yhdysvalloissa puhutaan jo epidemiasta, jossa opiaattikuolemia on satoja tuhansia.

Miten tähän on tultu?

Kuuntele Pieleen mennyt historia-podcast: Opiaattien historia – miten hyvistä lääkkeistä tuli tappavia huumeita?

3000 eaa.

Oopiumia käytettiin kipulääkkeenä jo Mesopotamian, muinaisen Egyptin ja Kreikan kulttuureissa.

1000-1700-luvut

Keskiajalla oopiumia käytettiin hammassäryn tai yskän hoitoon laajasti jo Euroopassakin, myös Suomessa.

1800-luvun alku

Tapahtui lääketieteellinen läpimurto.

Kemian kehityksen myötä oopiumin vaikuttava aine, morfiini, saatiin eristettyä.

Morfiini oli kymmenen kertaa voimakkaampaa kuin oopiumi.

Lääkkeenä sitä käytettiin esimerkiksi itkevien pikkulasten rauhoittamiseen.

1850-luku

Yläluokka jäi heti koukkuun morfiiniin.

Osasyyllisinä lääkärit, jotka määräsivät morfiinia avokätisesti varakkaille potilailleen mitä erilaisimpiin "yskösvaivoihin".

Uutta oli myös injektioruiskujen kehitys. Pistettynä morfiini oli tehokkaampaa.

Samaan aikaan länsimaissa poltettiin oopiumia piipulla kiinalaiseen tapaan.

Myös sen tiedettiin aiheuttavan riippuvuutta.

1800-luvun loppu

Kansa lääkitsi itseään oopiumista ja alkoholista tehdyillä tinktuuroilla, joita sai ostaa ilman reseptiä.

Oopiumitinktuura piti osata annostella itse. Joskus seuraukset olivat kohtalokkaat.

Maaliskuussa 1894 Vaasassa kuoli vajaat kaksi kuukautta vanha vauva, kun äiti oli antanut tälle oopiumia sisältäviä "Rosénin rintatippoja".

1900-luvun alku

Tapahtui uusi läpimurto.

Kehitettiin uusi synteettinen opiaatti, heroiini.

Se oli kolme kertaa vahvempaa kuin morfiini, ja myös paljon voimakkaammin riippuvuutta aiheuttavaa.

Lääketehtaat kuitenkin vakuuttivat, että tämä "ihmelääke" korvaisi morfiinin, sillä heroiini ei aiheuttaisi riippuvuutta.

1914-1918

Ensimmäisessä maailmansodassa sotilaille jaettiin anteliaasti morfiinia, heroiinia ja kokaiinia.

Juoksuhaudoissa niiden tarjoamaa eskapismia hyödynnettiinkin.

1910- ja 1920-luvut

Kokonainen nuorten miesten sukupolvi jäi riippuvaiseksi rintamalla tarjotuista "virkistävistä lääkkeistä".

Tavallinen kansa oli opetettu käyttämään vahvoja opiaatteja.

Heroiinin hinta laski ja opiaattiriippuvuus ulottui nyt myös alempiin sosiaaliluokkiin.

1920- ja 1930-luvut

Suomessa heroiinin, eli diasetyylimorfiinin kulutus oli niin suurta, että Kansainliitto, eli YK:n edeltäjä joutui huomauttamaan asiasta.

Mutta köyhä kansa jatkoi tuberkuloosiepidemian ja yskän hoitamista heroiinilla pitkälle 50-luvulle asti, sillä se oli halpaa.

1939-1945

Toisessa maailmansodassa huumekierrokset lisääntyivät.

Myös Suomessa sotilaille tarjottiin morfiinin, heroiinin ja kokaiinin lisäksi myös amfetamiinia vahvempaa metamfetamiinia "höökipulveria".

1940- ja 1950-luvut

Sodan jälkeen suuri joukko Suomen veteraaneista olikin pahasti huumeriippuvaisia.

Vammautuminen, perheettömyys ja asunnottomuus pahensivat ongelmaa.

Kuvassa sotainvalidi kerää rahaa joulukadulla Helsingissä vuonna 1957.

"Gängit" möivät sodan jälkeisessä Helsingissä heroiinia ja morfiinia kahviloissa ja käymälöissä.

Uutisessa vuodelta 1947 kerrotaan, että poliisille tutut "vanhat heroinistit" olivat siirtyneet morfiiniin, kun heroiini oli takavarikoitu.

Paljon pahempi opiaattiongelma oli kuitenkin vasta edessä.

1960-luku

LSD:n, hasiksen, heroiinin ja kokaiinin viihdekäyttö tuli osaksi nuorisokulttuuria.

Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta. Näinhän oli ollut jo 1800-luvulla.

1970-luku

Pieleen alkoi mennä vasta silloin, kun valtaapitävät ryhtyivät ratkaisemaan huumeongelmaa julistamalla huumeiden vastaisen sodan.

Huumeiden käyttäjistä tehtiin rikollisia, ja huumeriippuvaiset pantiin vankilaan.

1980-1990-luvut

Kriminalisointi ei saanut huumeongelmaa kuriin.

Päinvastoin.

Jokainen ikäluokka kriminalisoinnin jälkeen on käyttänyt huumausaineita enemmän kuin aikaisempi.

Huumeriippuvaisten ongelmat alkoivat kasautua.

Seurasi vankilakierteitä ja yhä pahempaa syrjäytymistä, sillä rikollisen stigma sysäsi riippuvuuksista kärsivät marginaaliin.

Kaiken lisäksi kriminalisointi oli lottovoitto alamaailmalle.

Huumeparoneiden, kuten Kolumbian Pablo Escobarin, vaikutusvalta kasvoi sitä mukaa, kun laittomiksi julistettujen huumeiden hinnat nousivat.

Samaan aikaan lääketiede kehitti jatkuvasti uusia, aina vain vahvempia synteettisiä opiaatteja: buprenorfiinia, oksikodonia sekä fentanyyliä, joka on sata kertaa morfiinia voimakkaampaa.

2000-luku

Opiaattien yliannostuksiin alkoi kuolla Yhdysvalloissa yhä laajempi kirjo kansaa.

Uutta oli se, että heroiinin yliannostukseen kuolivat pikkupaikkakuntien keskiluokkaiset, valkoiset naiset, jotka eivät olleet erityisessä syrjäytymisvaarassa.

Miten näin pääsi käymään?

Pieleen mennyt historia toisti itseään.

Lääkefirma Purdue Pharma oli vakuuttanut, että heidän oksikodonia sisältämä OxyContin-lääkkeensä ei aiheuttaisi riippuvuutta.

Aivan niin kuin heroiininkin kohdalla.

Oksikodonia alettiin määrätä holtittomasti krooniseen kipuun, sillä vääriin mielikuviin perustuva mainonta oli massiivista.

Tosiasiassa jo melko lyhytaikaisesta oksikodonin käytöstä seuraa riippuvuutta, joka on heroiiniriippuvuuden tasoista.

Kun asia ymmärrettiin, oksikodonireseptejä ei enää herunut.

Mutta mitä tekivät koukkuun jääneet kipupotilaat?

Hakivat oksikodoniannoksensa katukaupasta.

Kadulta sai kuitenkin helpommin heroiinia, ja se oli halvempaa.

Näin kipulääkeriippuvaisista tuli heroinisteja.

Entä Suomi?

Neljä suomalaista kuolee opiaattien yliannostukseen viikossa.

Suomi on huumekuolematilastoissa kymmenen surkeimman maan kärjessä.

Lähes kaikkiin Suomen huumekuolemiin liittyy buprenorfiinin, eli "Subutexin" käyttö yhdessä alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden kanssa.

Buprenorfiinia on käytetty korvaushoitona muista opiaateista riippuvaisille.

Ja taas: teoriassa siitä ei pitäisi tulla euforista tunnetta, eikä siitä pitäisi jäädä riippuvaiseksi.

Mutta kun lääke siirtyy katukauppaan ja sitä aletaan käyttää toisin kuin lääkäri määrää, on todellisuus toinen.

Oopiumunikon siemenkodasta saatu luonnollinen opiaatti ehti olla ihmiskunnan hyvänä kivunlievittäjänä tuhansia vuosia.

Sitten opiaateista kehitettiin yhä voimakkaampia, ja niitä tarjottiin yhä laajemmalle osalle väestöä.

Vahvaa kipulääkettä, joka ei aiheuttaisi riippuvuutta, ei toistaiseksi ole löytynyt.

Varmaa on, että ihmiskunta jatkaa tämän ihmelääkkeen etsimistä.

Kuuntele

Pieleen mennyt historia-podcast: Opiaattien historia – miten hyvistä lääkkeistä tuli tappavia huumeita?

Yle Areenassa