Jutun sitaatit ovat peräisin Melkein kaikki rahasta -podcast-sarjan haastateltavilta.
1. Muista, mitä sinulla jo on
"Jos tekee mieli mennä ostamaan jotain uutta, niin avaa kotona kaappi, jota vihaat kaikkein eniten ja joka pursuaa ylitse aina. Käypä sitä läpi, niin ei tee hetkeen mieli mennä ostelemaan mitään uutta."
Entinen shoppailuriippuvainen Saana Opacic
2. Mielikuvashoppaile – ja kieltäydy lopuksi
"Tämä on häpeällistä, mutta olen ihminen, joka ei juurikaan urheile mutta rakastaa katsoa eettisten kauppojen urheilu- ja ulkovaatteita. Kasaan netissä ostoskoriin kaikenlaista – ja jätän ne ostamatta. Seuraavana aamuna, kun ne tulevat kyselemään sähköpostiini, että muistatko Erica tämän elintärkeän erikoisfleecen? Se on vielä ostamatta. Sitten ajattelen, että muistan. Mutten silti osta! Ja siirryn elämässän eteenpäin."
Taloussosiologi Erica Åberg
3. Tunnista uudet ovelat markkinoinnnin keinot
"Tuotteiden markkinointi on muuttunut yhä tarinallisempaan muotoon. Somessa ihminen kertoo elämäntarinansa ja loppuun kertoo, että ostamalla tämän tuotteen, ostat myös tarinani. Se on uusi markkinoinnin muoto, jonka kohdatessa kannattaa olla hereillä: voi miettiä, tekeekö tuotteen ostaminen oikeasti sinut onnelliseksi vai kuulitko vain koskettavan tarinan?"
Toimittaja ja ohjaaja Susani Mahadura
4. Tunnista pinttyneen tavan ja aidon tarpeen ero
"Pandemia sai meidät miettimään, mikä on tärkeää ja mihin haluamme jatkossa käyttää aikaamme. Osa on huomannut, ettei kaivannutkaan niin paljon matkoille että matkustamisesta onkin tullut vain tottumus. Samoin kuin monesta muusta kuluttamisesta."
Toimittaja Kati Kelola
5. Tee lista tarpeista ja haluista – kyllä halujen listaltakin saa ostaa
"Olen huono käyttämään itseeni rahaa. Minun pitäisi pystyä panostamaan itseeni. Minulla on tarve- ja halulista, enkä keksi mitään haluan-listalle. Nyt yritän keksiä jotain omalle haluan-listalle. Sitten kun ne ovat olleet siellä tarpeeksi pitkään ja olen harkinnut asiaa, voin ostaa ne vailla huonoa omaatuntoa."
Eduskunnan tarjoilija ja kolmen lapsen äiti Pauliina Väliheikki
6. Löytyisikö tarvittava verkon kirpparilta? Luultavasti
"Huomasin pandemian aikana, miten kypsäksi verkon kirpputorit ovat kasvaneet. Nykyään isoilta kauppapaikoilta löytää kaiken käytettynä. Tarjontaa on niin paljon, että voi valita, ostaako esineen vähän käytettynä vai tosi kuluneena. Uskon, että muokkaa kulutustottumuksiamme: jos ostan jotain uutta, niin haluan ostaa hyvälaatuista, jotta pääsen asiasta eroon. Ihmiset eivät halua ostaa enää krääsää, koska sitä ei saa myytyä eteenpäin. Laadukkaat tuotteet säilyttävät arvonsa myös käytettynä."
Markkinoinnin professori Henri Weijo
7. Odota myös julkisilta tahoilta kiertotaloutta
"Vain yksittäiset ihmiset eivät ole kuluttajia, vaan julkinen valta on myös suuri tekijä siinä, miten kiertotaloutta voidaan edistää. Tällä hetkellä julkiset hankinnat perustuvat aina uuden ostamiseen, mutta näin ei tarvitse olla. Tavaraa on jo valmiiksi täällä, kysymys on siitä, haluammeko tehdä muutoksen."
Emmyn toimitusjohtaja Timo Huhtamäki
8. Ole laiska
"Aina valitetaan, että kuluttaakseen ekologisesti pitäisi olla rikas, valveutunut ja jaksaa perehtyä kaikkeen. Ei tarvitse. Kaikkein helpointa on olla laiska. Jos ei jaksa nousta sohvalta varaamaan etelän-matkaa, ostamaan isompaa asuntoa tai käymään edes kaupassa, niin ihminen on voittaja. Laiskuudella kohti ekologista elämää!"
Toimittaja ja ilmastoaktivisti Riikka Suominen
9. Voit valita olla kuluttamatta
"Kun katson omaa jälkikasvuani huomaan, miten eri tavalla he kuluttavat. Elämme nykyään niin yltäkylläisessä yhteiskunnassa, että lapset voivat valita myös olla kuluttamatta. Vaikkei tämä ehkä ole henkilökohtainen saavutukseni, olen siitä iloinen."
Sosiologian professori Terhi-Anna Wilska
10. Kuluta merkityksiä, älä materiaa
"Myös merkitysten kuluttaminen on kuluttamista. Minulle näitä ovat esimerkiksi luontomeditaatio ja mindfulness. Se, että saan istua kalliolla, katsella taivaalta ohi lipuvia pilviä tai auringonlaskuja."
Kauppatieteiden tohtori ja wellness-tutkija Miia Grénman
11. Näe toimintasi merkitys isossa kuvassa
"Ihminen on hyvin merkityshakuinen olento. Se, mitä eniten pelkäämme, on että elämämme osoittautuu turhaksi eikä elämisen arvoiseksi. Kannattaa muistaa, miten voimakkaasti jokainen on kytkeytynyt yhteen kaiken sen kanssa, mitä ympärillä tapahtuu, myös kuluttamisen kautta. Kun aamulla herätään, laitetaan kahvinkeittimen virta päälle ja leivät paahtimeen. Voi miettiä, mist vesi, kahvipavut, vilja ja laitteiden raaka-aineet tulivat. Puoli maapalloa värähtää sillä hetkellä, kun me laitamme aamumme käyntiin. Jokainen meistä on koko ajan kiinni isossa planetaarisessa voimassa, joka ottaa askelia kohti tiettyä tulevaisuutta. Meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, mihin olemme menossa – yhdessä muiden kanssa."
Uskontotieteilijä Mikko Kurenlahti
12. Muista, miten hyvin meillä on asiat maailman mittakaavassa
"Välillä on hyvä katsoa ympärilleen ja muistaa, että meillä menee tosi hyvin. Lähdin vähän aikaa sitten Ilosaarirockiin. Päätin mennä sinne samalla tavalla kuin 30 vuotta sitten: mukana vain kahden päivän lippu, ei muuta, edes telttaa. Taustalla oli tietenkin ajatus, että jos kaikki menee huonosti, menen hotelliin. Tämä muistuttaa, miten hirveän hyvinvoivaa, suorastaan luksusta tämä meidän olemisemme on."
Kirjailija Jussi Seppänen
Melkein kaikki rahasta -podcastin kolmas kausi on kokonaisuudessaan kuunneltavissa Yle Areenassa.