Tappavin Homo sapiensin tartuntatauti kautta historian on mitä todennäköisimmin tuberkuloosi. Luututkimusten perusteella se verotti varhaisia ihmisiä jo 70 000 vuotta sitten.
Vielä nykyäänkin Mycobacterium tuberculosis-bakteerin aiheuttamaan tuberkuloosiin kuolee WHO:n mukaan lähes 1,5 miljoonaa ihmistä vuosittain.
On mahdotonta laskea, montako miljardia henkeä tuberkuloosi on kautta historian vaatinut, mutta monien epidemioiden kohdalla tilanne on toinen.
Epidemiaksi määritellään tilanne, jossa tartuntatauti esiintyy poikkeuksellisen suurella osalla jonkin tietyn alueen väestöstä. Jos epidemia laajenee useimmalle mantereelle, kyseessä on pandemia.
Kuuntele Tiedeykkönen: Seuraava pandemia tulee takuulla, sillä joku kulkutauti on aina iskenyt muutaman kymmenen vuoden välein Yle Areenassa.
Isorokko
Isorokkovirus Variola major niitti uskomattomalla tavalla kuolemaa aivan lähivuosikymmeniin asti. On arvioitu, että 1800- ja 1900-luvuilla maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa ihmistä kuoli isorokkoon. Vielä vuonna 1967 maailmassa oli 15 miljoonaa isorokkotartuntaa vuosittain.
Isorokko levisi jo tuhansia vuosia sitten aasialaisten ja egyptiläisten kauppiaiden mukana. Etelä-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa se riehui espanjalaisten valloittajien saavuttua mantereelle 1500-luvun alussa tappaen yksin Meksikossa viidestä kahdeksaan miljoonaa ihmistä.
Erityisesti lapsia tappava isorokko onnistuttiin hävittämään systemaattisten maailmanlaajuisten rokotusten avulla. Lopulta vuonna 1981 tauti julistettiin voitetuksi. Isorokkovirusta on edelleen USA:n ja Venäjän armeijoiden turvalaboratorioissa.
Rutto
Paise-, keuhko- ja verirutto, joiden aiheuttajana on Yersinia pestis-bakteeri, ovat olleet niinikään ihmiskunnan riesana jo muinaisista ajoista lähtien. Esimerkiksi Rooman keisari Justinianuksen ajalla riehuneet epidemia-aallot tappoivat vähintään 25 miljoonaa, mutta jopa 50 miljoonaa ihmistä.
Musta surma riehui sydänkeskiajalla, ja levisi vilkkaasti liikennöivien kauppalaivojen mukana mantereelta toiselle. Musta surma on edelleen maailman tuhoisin pandemia. Alle kymmenen vuoden aikana se tappoi vähintään 75 miljoonaa, mutta todennäköisesti jopa 200 miljoonaa ihmistä. Vain muutama maa Euroopassa, kuten Islanti ja Suomi säästyivät epidemialta.
Niin sanottu kolmas ruttopandemia levisi nopeasti maailmanlaajuiseksi modernien höyrylaivojen mukana. Se oli erittäin vakava aina vuoteen 1959 asti.
Rutto ei ole hävinnyt maailmasta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa maaoravat kantavat rutto-bakteeria ja siellä esiintyy silloin tällöin pieniä epidemioita.
AIDS
Maailman tappavimpien tartuntatautien kärkijoukkoon kuuluu myös HI-viruksen aiheuttama AIDS. Siihen on kuollut 1980-luvulta alkaen noin 40 miljoonaa. HIV tappoi ennen sataprosenttisesti, nyt lääkehoito pysäyttää taudin etenemisen. Silti AIDSiin kuolee edelleen lähes 700 000 ihmistä vuosittain.
Espanjantauti
Espanjantauti oli influenssa-A H1N1-viruksen aiheuttama. Sotilaiden siirrot ensimmäisen maailmansodan aikana toivat taudin Yhdysvalloista Eurooppaan ja puutteellinen sairaanhoito sekä huono hygienia vauhdittivat taudin leviämistä. Vain muutaman vuoden sisällä se tappoi vähintään 17 miljoonaa, mutta jopa 100 miljoonaa ihmistä.
Myös sikainfluenssan aiheuttaja on lintuinfluenssaviruksen muunnos, A-tyypin influenssavirus A H1N1.
Covid-19
Koronaviruksen eri mutaatiot ovat aikojen saatossa aiheuttaneet lukuisia epidemioita, ja kaava niissä on huomattavan samanlainen.
Epidemiaksi laajennut koronavirus SARS-Cov levisi aikoinaan kiinalaisesta lepakosta sivettikissan kautta maailmalle Aasiasta. Koronavirukset ovat esimerkiksi olleet kiinalaisilla villieläintoreilla jopa niin yleisiä, että torien myyjät ovat muuttuneet niille jo vastustuskykyisiksi.
Toisen epidemian aiheuttanut koronavirus MERS-Cov kamelien kautta Lähi-Idästä.
Korona pyörii keskuudessamme hamaan tulevaisuuteen – seuraava pandemia ehkä jo 10 vuoden päästä
Aina kun ihmiset tunkeutuvat villieläinten elinalueille, heillä on riski saada eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja, zoonooseja, ja levittää niitä muihin ihmisiin. Varsinkin lepakoissa on lukemattomia viruksia, jotka ovat potentiaalisesti vaarallisia ihmiselle. Useimmat uusista pandemioiden aiheuttajista ovatkin peräisin eläimistä.
On ennustettavissa, että seuraava mahdollinen pandemia onkin tiedossa 10, viimeistään 30 vuoden päästä. Todennäköisesti kyseessä on jokin virustauti, sillä ruttoon ja muihin bakteeritauteihin on olemassa lääkehoitoja.
Edit 26.1.2023: lisätty tuberkuloosi otsikkoon