Outi katsoi iltapäivälehden kansikuvaa huvittuneena. Siinä oli kaksi morsianta, joista toisella oli valkoinen huntu kasvojensa peittona.
Outi mietti, miten vihkijä oli kuvannut aviopuolisoita sanoin mies ja vaimo. Eihän asia ollut niin.
Huntuun pukeutunut nainen oli Outi itse. Vieressä seisoi hänen paras ystävänsä Ritu. Kahden naisen avioliitto oli 1980-luvulla uutinen, sillä samaa sukupuolta olevien avioliitot olivat kiellettyjä.
Ritu ja Outin avioliitolla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä romanttisen rakkauden kanssa. Liitto oli ystävysten protesti viranomaisten epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Ritukin oli nainen, mutta ei yhteiskunnan silmissä.
Kapinallinen Impi, joka halusi olla Esko
1900-luvun alussa Lapinlahden mielisairaalaan saapui Impi-niminen potilas, joka vihasi naisten töitä. Hän pukeutui miesten vaatteisiin, joi alkoholia ja poltti tupakkaa. Hänellä kerrottiin olleen naissuhteita.
Impi vaati, että kirkkoherra korjaisi kirkonkirjoihin hänen nimekseen Esko.
Kirkkoherra kieltäytyi, joten Impi väärensi nimensä itse. Hän joutui syytteeseen, mutta korosti sinnikkäästi oikeuttaan olla mies. Impi vaati pääsyä kirurgiseen operaatioon, jossa hänen sukuelimensä korjattaisiin miehen elimiksi.
Tällaisia sukupuolikirurgisia operaatioita oli tehty jo 1930-luvun alussa Saksassa, mutta Suomessa ei ollut tehty vielä yhtään vastaavaa leikkausta.
Psykiatrit käsittelivät Impin sukupuoliristiriitaa mielenterveyden häiriönä ja seksuaalisuuteen liittyvänä ongelmana, eikä häntä leikattu.
Tanskassa lääketieteelliset kastraatiot olivat lain puitteissa sallittuja. Yhdysvaltojen armeijan sotilas George, myöhemmin Christine Jorgensen, matkusti Kööpenhaminaan sukupuolenkorjausleikkauksiin 1950-luvun alussa.
Jorgensen toi transsukupuolisuutta ennennäkemättömällä tavalla näkyväksi, kun hän kertoi avoimesti sukupuolenkorjauksestaan. Suomessa Seura-lehti uutisoi hänestä.
”Minä tunnen jopa semmoisia tuskia, että täytyy itkeä”
Impin jälkeenkin, 50 vuotta myöhemmin Lapinlahteen hakeutui ihmisiä, jotka eivät kokeneet heille syntymässä määriteltyä sukupuolta omakseen. He halusivat lääketieteellistä apua.
Osa potilaista ei osannut kuvata oloaan sanoin. He kertoivat kuitenkin, että tunne sukupuoliristiriidasta oli ollut läsnä lapsuudesta saakka.
Ihmisten mielissä erilaiset sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmentymät, kuten transsukupuolisuus, transvestisuus ja homoseksuaalisuus, olivat sama asia. Niihin suhtauduttiin poikkeavuuksina ja sairauksina.
Transsukupuolisuus luokiteltiin yhdeksi psykopatian muodoksi. Tuolloin psykopatia tarkoitti erilaisia mielenterveyden ja persoonallisuuden häiriöitä.
Lehtien otsikoihin nousi esiin yksittäisiä tarinoita, mutta muutoin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt jäivät piiloon julkisissa keskusteluissa.
Sukupuolielämää-ohjelmassa tuntemattomaksi jäänyt transnainen kertoo eläneensä 12 vuotta naisen roolissa. Sukupuoliristiriita ei painostanut häntä, mutta ulkoinen arvostelu satutti.
Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971 saakka. Sen jälkeen tuli voimaan kehotuskielto, joka piti sensuuria yllä ja rajasi myös transsukupuolisten ihmisten näkyvyyttä julkisuudessa.
Tavallisia ihmisiä, epätoivoisia ratkaisuja
Hoitoa hakeneet transsukupuoliset ihmiset lisäsivät samalla lääkäreiden ja psykiatrien ymmärrystä siitä, mistä sukupuoliristiriidassa saattoi olla kysymys.
Ruotsissa oli kehitetty 1960-luvun loppupuolella transsukupuolisten hoitoa, ja sama toimintapa tuli myös Suomeen. Sen mukaan lääkärin oli seurattava potilasta ja esimerkiksi hormonihoitojen vaikutuksia vähintään kaksi vuotta. Seurannan aikana henkilön oli elettävä sen sukupuolen roolissa, jonka koki omakseen.
Vuonna 1970 Suomessa säädettiin kastroimislaki. Kastraatio eli sukuelinten poisto tuli Suomessa mahdolliseksi, kuten Impi oli jo vuosisadan alussa toivonut. Lain mukaan kastraatioon sai anoa lupaa terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta.
Luvan saaminen oli kuitenkin hankalaa. Osa potilaista hakeutui leikkaukseen ulkomaille. Osa päätyi yrittämään hengenvaarallista kastraatiota itse. Pirkko oli yksi heistä.
Hän kertoi kokemuksestaan Ajankohtainen kakkonen -ohjelmassa 1986.
Ohjelmassa keskustelivat myös psykiatrian professori Kivi Lydecken ja Lääkintöhallituksen ylilääkäri Leena Arpo. He kertoivat näkemyksistään transsukupuolisten hoidosta ja kohtelusta.
Arpo näki, ettei sukupuoli ollut ainoastaan yksilön oma asia, vaan se vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja ihmisen lähipiiriin. Lydecken taas näki, että kyseessä on nimenomaan kypsyneen yksilön oma näkemys. Hän korosti lääkärin etiikkaa, jonka mukaan lääkärin tehtävä on auttaa.
Nykyaikaan verrattuna sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä käsiteltiin mediassa toisinaan räikeästi ja syrjivästi. Ymmärrys sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sekä niiden erottamisesta lisääntyi pikkuhiljaa.
Lydeckenille myös Pirkon tapaus oli tuttu.
- Tästä vakavasti varoittaisin ja toivoisin, että ihmiset eivät joutuisi niin seinää vastaan, että joutuisivat näin tekemään, hän painotti.
Itse tehtyyn kastraatioon päätyneitä oli muitakin.
Ritu ei saanut matkustaa ulkomaille, mutta pääsi naimisiin
Ritu oli myös epätoivoinen. Hänen mielessään oli käynyt itsetuhoisia ajatuksia monta kertaa. Ritu oli kuullut leikkaushoidosta jo 17-vuotiaana, mutta sinnitteli miehenä kolmekymppiseksi saakka. Käytyään leikkauksessa hän sai virallisesti myös naisen nimen.
Henkilöturvatunnuksessa oli kuitenkin edelleen merkintä miehen sukupuolesta, joten lain mukaan Ritu oli yhä mies. Ristiriitaisen tunnuksen vuoksi Ritu kertoi, ettei voinut hakea lainaa, matkustaa ulkomaille tai esimerkiksi asioida virastoissa.
Ritun tukena prosessissa oli ollut hänen ystävänsä Outi. Molempia suututti viranomaisten mielivaltainen kohtelu. He päättivät koetella byrokraattista järjestelmää.
- Jos kerran viranomainen katsoo, että Ritu on mies, niin mennään sitten naimisiin. Onhan meidät vihittävä. Katsotaan, mikä mahdoton tilanne siitä sitten tulee, Outi kertoi.
Pari vihittiin. Ritu sai vuotta myöhemmin naisen henkilötunnuksen, mutta avioliitto pysyi voimassa.
Pari kertoi tarinansa Elämää naamion takana -ohjelmassa vuonna 1989. Outi mainitsi, että samaa sukupuolta olevia voisi myös virallisesti vihkiä.
Tasa-arvoiseen avioliittolakiin oli kuitenkin aikaa vielä 25 vuotta.
Lainsäädäntö muuttui hitaasti
Lakiluonnos sukupuoleen kuulumisen vahvistamisesta valmistui vuonna 1991. Aamun peili -ohjelmassa kerrottiin, että vahvistamista hakevan tulisi olla ”20 vuotta täyttänyt, naimaton ja lapseton sekä steriloitu Suomen kansalainen”.
Esitys keräsi kritiikkiä. Psykiatri Veronica Pimenoff ja Trasek ry:n edustaja kertoivat näkemyksiään ohjelman haastattelussa.
Varsinainen translaki, eli laki ”transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta” astui voimaan lopulta 2003. Laki edellytti selvitystä siitä, että hakija kokee pysyvästi kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen, elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa ja että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön.
Kymmenen vuotta myöhemmin keskusteltiin yhä lain muuttamisesta. A-Studion keskustelussa Seta ry:n pääsihteerinä toiminut Aija Salo esitti, että translain tulisi perustua itsemääräämisoikeuteen.
Omaa transprosessiaan läpikäynyt Lauri Punamäki kertoi pitkistä psykologisista testeistä. Hän ei ollut psykiatrien näkemyksen mukaan mies, minkä vuoksi henkilöllisyystodistuksessa oli yhä naisen henkilötunnus.
Punamäki kohtasi edelleen samat käytännön ongelmat kuin Ritu kaksi vuosikymmentä aiemmin. Punamäki korosti, ettei ongelma ollut yksittäisissä psykiatreissa, vaan lainsäädännössä.
Sukupuolen vahvistamista koskevan lain eli translain uudistaminen sisällytettiin hallitusohjelmaan vuonna 2019. Vuosikymmenien ajan käyty keskustelu kulminoitui helmikuussa 2023, kun eduskunta hyväksyi uuden lain.
Sen mukaan mukaan henkilö voi vahvistaa sukupuolensa juridisesti, jos hän selvittää kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen, on täysi-ikäinen Suomen kansalainen tai asuu Suomessa.
Lääketieteelliset hoidot on lain myötä eriytetty juridisesta sukupuolen vahvistamisesta. Siihen ei vaadita lääkärintodistusta, eikä vaatimusta lisääntymiskyvyttömyydestä enää ole.
Harkinta-ajan jälkeen sukupuolimerkintä korjataan automaattisesti väestörekisterissä hakijan henkilötunnukseen, ilman pitkää taistelua byrokratian kanssa.
Juuri niin kuin Ritu ja Outi toivoivat.
Katso ja kuuntele lisää Areenassa
Kuuntele: Moninainen sukupuoli ja seksuaalisuus
Lähteet: Arkisto-ohjelmien lisäksi artikkelin lähteinä on käytetty Katariina Parhin väitöskirjatyötä Syntyneet poikkeaviksi: Psykopatiadiagnoosin historiasta Suomessa (2018), Sateenkaarihistorian ystävät -verkkoartikkelikokoelmaa sekä Sateenkaari-Suomi: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa (2007) -teosta.
Juttua korjattu 20.7.2023: Täsmennetty vuonna 2003 ja 2023 voimaan tulleiden translakien sisältöä koskien vaatimusta lisääntymiskyvyttömyydestä.