Kuvittele mielessäsi se tunne, kun sun pitäisi tehdä jotain, mut sun aivot on, että I think the f*** not! Kuvittele sitten, että sulla on tällainen tunne 100 kertaa päivässä – joka ikinen päivä. Ja kuvittele että samaan aikaan sun pää on internet-selain, jossa on 16 000 välilehteä auki ja jostain kuuluu musiikkia, mutta sulla ei oo mitään hajua, että mistä. Tervetuloa ADHD-pään sisälle!
Yllä on lainaus Tiktokista, yhdestä reilusta neljästäsadasta videoista, joita Karita Viitanen on tehnyt sinne nimimerkillä ADHDKarita. Hän haluaa sisällöillään hälventää ADHD:hen liittyviä stereotypioita.
Jos julkinen kuva ADHD:sta on kapea, ihmiset eivät tunnista piirteitä itsessään. Siksi on tärkeää, että myös aikuisten ADHD:sta puhutaan.
– Haluan, että ihmiset saisivat apua oireisiin ja ongelmiinsa ja ymmärtäisivät, että niille saattaa olla joku selitys.
Itselle oli iso juttu tajuta, että sille kaikelle on joku järkevä selitys. Että en ole huono tai jotenkin vääränlainen. Että se vika ei ole minussa itsessäni.
Kun ADHD-diagnoosi 25-vuotiaana löytyi, moni asia Karitan elämässä sai selityksen. ADHD oli heittänyt kapuloita rattaisiin elämän kaikilla osa-alueilla. Impulsiivisuus oli johtanut ristiriitoihin ihmissuhteissa. Sosiaaliset tilanteet kuormittivat ja pään sisällä pyöri ainainen karuselli. Opiskelu- ja työpaikat olivat vaihtuneet usein.
– Olen kohta vasta kolmekymppinen, mutta mun CV on niin nolon pitkä, etten kehtaa edes laittaa siihen kaikkea, Karita nauraa.
Kyllä mä olen aika paljonkin miettinyt sitä, missä olisin nyt, jos ADHD olisi löydetty aiemmin.
Viime vuosina aikuisten ADHD:sta on puhuttu tosi paljon – välillä myös vähättelevään sävyyn, trendidiagnoosina.
Kun Ruotsissa pari vuotta sitten uutisoitiin, että nuoret aikuiset siellä jonottavat päästäkseen eroon ADHD-diagnoosista, oli helppoa erehtyä ajattelemaan, että kyse on jonkinlaisesta vastareaktiosta siihen, että trendidiagnooseja oli vain tehty liikaa.
Oikeasti ihmiset halusivat ja haluavat siellä eroon diagnoosista, koska diagnoosi sulkee ovia opinnoissa ja työelämässä.
– Eivät kaikki halua eroon ADHD-diagnoosista, mutta enenevässä määrin nuoret aikuiset. He huomaavat, että diagnoosista voi olla haittaa, selittää lasten- ja nuorisopsykiatrian professori Sven Bölte Karoliinisesta Instituutista.
– Yhteiskunta syrjii diagnoosin saajia. He eivät pääse tiettyihin ammatteihin kuten poliisiin, puolustusvoimiin, ammattiautoilijaksi, sukeltajaksi tai palomieheksi,
Monissa ammateissa täytyy läpäistä lääketieteellisiä testejä eikä testeihin aina edes pääse, jos on diagnoosi.
Mä stimmailen. Jos juttelen jonkun kanssa, mulla pitää olla jotain näprättävää. Se auttaa keskittymään.
Myös Karitaa harmittaa puhe ADHD:sta trendidiagnoosina. Nyky-yhteiskunta suosii neurotyypillisiä ja on suunniteltu neurotyypillisille. On epäreilua, että ADHD:t vain yksipuolisesti joutuvat sopeutumaan ulkoisiin vaatimuksiin. Nyt olisi jo maailman vuoro tulla vähän vastaan!
– Se muotti, mihin kaikkien pitäisi mahtua, on hyvin kapea. Se jättää ulkopuolelle hirveän määrän ihmisiä. Meidät neuroepätyypilliset pitäisi ottaa osaksi yhteiskuntaa ihan tasavertaisina. Me ollaan ihmisiä siinä missä muutkin, meillä on vain jossain asioissa erityistarpeita, Karita lataa.
Samaa mieltä on Karoliinisen Instituutin tutkija Tatja Hirvikoski. Hän sanoo, että osa yksilöön kohdistuvasta huomiosta pitäisi siirtää yhteiskunnalliselle tasolle.
– Tarvitaan lisää ymmärrystä. Meidän pitäisi oppia paremmin ymmärtämään ja hyväksymään erilaisia aivoja ja erilaisia tapoja toimia. Ei ole olemassa oikeita ja vääriä tapoja, vaan vain erilaisia tapoja toimia, Hirvikoski sanoo.
Sanotaan, että ADHD on trendi, ihan niin kuin se olisi asia, jonka joku haluaa itselleen.
– Trendikeskustelussa sivuutetaan myös ADHD:n ruma puoli. Se voi oikeasti pahimmillaan pilata ihmisen elämän. Meillä nepsyillä on kohonnut riski päihderiippuvuuksiin, rikoksiin, työttömyyteen ja moniin liitännäissairauksiin, Karita muistuttaa.
– Että jos joku nyt haluais söpön, hassun ADHD:n, jossa välillä unohtuu avaimet kotiin, niin okei, haluatko sä sitten myös tän päihdehäiriön siihen rinnalle tai vaikka kaksisuuntaisen mielialahäiriön?
Mitä muuta ihmisten pitäisi ymmärtää aikuisten ADHD:sta?
Ainakin se, ettei ADHD:ta saa patologisoida ja nähdä vain diagnostiikan kautta häiriönä tai ikävänä poikkeuksena.
– ADHD-piirteet voisivat olla ihan mieletön vahvuus monissa työpaikoissa, mutta valitettavan harva paikka osaa hyödyntää meidän nepsyjen vahvuuksia ja valjastaa ne käyttöön.
– Mä ja monet muut ADHD:t on tosi luovia. Meillä ei ole mitään suodatinta siihen, mitä sieltä pään sisäisestä maailmasta tulee ulos. Me saadaan jatkuvasti uusia ideoita.
Karita purkaa luovuttaan maalaamalla. Hänen kotinsa on täynnä keskeneräisiä maalauksia, mikä on ADHD:ille tyypillistä. Artikkelin kuvissa näkyvät maalaukset ovat Karitan tekemiä.
