Oletko käyttänyt deittisovelluksia? Osallistu tutkimukseen ja kerro kokemuksistasi!

Seksiseuraa, tositarkoituksella vai ajanvietettä? Yle Tieteen Räjäytyskuva-podcast ja Turun yliopiston tutkijat ottavat selvää siitä, miten suomalaiset käyttävät deittisovelluksia. Vastaa kyselyyn.

Sormi puhelimen näytöllä painamassa Tinder -deittisovelluksen tunnusta.

Tilastokeskus toteutti vuonna 2021 kyselyn, jonka mukaan 360 000 suomalaista oli käyttänyt deittisovelluksia kyselyä edeltäneen 3 kuukauden aikana.

Deittipalveluita ovat esimerkiksi Tinder, Valo, Bumble ja Treffit24.

Seuranhakuun tarkoitettujen palveluiden on sanottu muuttaneen parisuhdemarkkinoita, mutta suomalaisten deittisovellusten käyttäjien motiiveja ja kokemuksia on kartoitettu suhteellisen vähän.

Toimittaja Juuso Pekkisen Räjäytyskuva-podcastin tulevan tuotantokauden aiheena on teknologia ja deittailu.

Tulevaa kautta varten Yle Tiede toteuttaa yhdessä Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijoiden kanssa kyselytutkimuksen, jossa on tarkoitus selvittää tarkemmin erilaisten deittisovellusten ja -palveluiden käyttöä.

Vastaajiksi kaivataan erityisesti henkilöitä, joilla on kokemusta deittipalveluiden käytöstä. Mikäli haluat kertoa omista kokemuksistasi, vastaa aihetta koskevaan kyselyyn. Vastaukset käsitellään luottamuksella ja anonyymeinä.

Vastaa kyselyyn (kysely on suljettu, kiitos vastaajille)

Kyselyyn vastaaminen vie noin 15 minuuttia.

Räjäytyskuva-podcastin teknologiaa ja deittailua käsittelevä tuotantokausi julkaistaan alkuvuodesta 2024.

edit 5.12. Kysely suljettiin.