Tänään Hymylän perheen arkiaamu on ollut erilainen. Vapaapäivä keskellä viikkoa.
Keltaisen puutalon keittiössä on syöty myöhäinen aamupala, ja meno on poikkeuksellisen kiireetön.
On aikaa Uno-matsille ja rentoilulle. Se on kolmivuorotyötä tekevälle Petra Hymylälle (32) arkiluksusta.
Tänään arkivapaasta pääsevät nauttimaan myös perheen lapset Julius ja Viena. Jani-iskä on ainoa, jonka aamu on alkanut herätyskellon soitolla.
Me ollaan ajauduttu rakastamaan rutiineja.
Rutiineista on pakostakin tullut yksi Hymylän perheen rakkauksista. Kiireisten aamujen rutiineista Petra-äiti ei kuitenkaan tykkää.
Siitä, kun jokainen unisena ja kiireessä tokkuroi aamupalapöydän ja pakollisten aamutouhujen välillä, vaikka oikeasti tekisi mieli edelleen kölliä lämpimän peiton alla.
Perheen pienimmäistä, 6-vuotiasta Vienaa, joutuu vielä välillä muistuttelemaan aamutouhujen keskellä: ”Syö nyt. Hae sukat. Puehan nyt. Pesitkö jo hampaat?”
Esikoinen, 8-vuotias Julius, toimii sen sijaan kuin kone. Ellei unohdu haaveilemaan.
Julius tietää, mitä pitää tehdä, ja missä järjestyksessä. Jos joku unohtuu, jääkaapin oveen kiinnitetyt kuvatuet auttavat oikeaan järjestykseen. Eikä Julius poikkea siitä ikinä.
Nyt ei voida, kun on päiväuniaika ja lounasaika ja kaikkea.
Kun Julius kahdeksan vuotta sitten syntyi, muuttuivat perheen rutiinit.
Vauva vaati niin pikkutarkkaa säännönmukaisuutta, että yllättävät menot alkoivat vähentyä yksi kerrallaan.
– Hän tuntui järkyttyvän pienistäkin poikkeamista. Ei syönyt tai nukkunut, ja lopulta minä himmasin vähän kaikkea. En halunnut kuormittaa lasta ja koko perheen arkea.
Niin haahuilusta sekä spontaaneista lähdöistä ja päätöksistä aiemmin nauttinut Petrakin rakastui rutiineihin. Siihen tunteeseen, että asiat ovat hallittavissa.
Nyt neljä vuotta Juliuksen adhd-diagnoosin jälkeen hän ymmärtää, miksi.
Myös kivoja asioita lapsen arjessa joutuu rajaamaan.
Petra huomaa Juliuksen kuormittumisen heti, jos perusarjen päälle lisätään palikoita. Liikaa on esimerkiksi useammat kaveritreffit koulun jälkeen peräkkäisinä päivinä.
Kivatkin jutut kuormittavat. Siksi Juliuksen haaveilema jääkiekkoharrastus ei ainakaan vielä toteutunut. Pari tuntia sählyä viikossa riittää toistaiseksi.
Kun Julius kuormittuu, ei mistään oikein meinaa tulla mitään. Hän on väsynyt, läksyt kiukuttavat, tekee mieli kiusata siskoa ja unille meno on itkuista.
Siksi koko perheen viikossa on päiviä, jolloin ei tehdä mitään ylimääräistä.
– On tosi hyvä, että joskus tullaan koulusta ja töistä kotiin, ja ollaan vaan. Luetaan, kuunnellaan äänikirjoja, piirretään, rakennetaan legoja tai touhutaan pihalla.
Mennään hiihtämään!
Tänään kaksi peliä Unoa riittää.
Ikkunan takana satava höttyrälumi houkuttelee sisarukset hiihtämään. Isolle pihalle voi tehdä omat ladut.
Petra katselee, kun sisarukset kiinnittävät suksia yhteistuumin, ja lähtevät kiertämään taloa.
– Lapset ovat ihan erilaisia. Olleet jo vauvoista asti. Kun Viena odottelee ja katselee rauhassa, mitä seuraavaksi tapahtuu, on Julius aina kaivannut selkeyttä ja ennakointia arkeen.
Juliuksella on adhd-lääkitys. Ilman sitä olo olisi hankala ja kaoottinen, ja kuormituksen säätely vielä haastavampaa.
Julius havainnoi ympäristöään jatkuvasti. Bongaa ihan kaiken, ja aistitulva on mieletön.
”Naapurin räystäälle muodostuu jääpuikko, kello tikittää, mikron kello on väärässä ajassa, toinen naapuri käynnisti auton, outo halkeama tuolla katossa, patteri naksahti, sukka on huonosti, paita kutisee ja ahdistaa.”
Haluan, että Juliuksen päivässä on jotain pysyvää ja tuttua.
Juliuksen arjessa on paljon muuttuvia ja yllättäviä tekijöitä, mutta iltapala on joka päivä samaan aikaan.
Jo ennen Juliuksen diagnoosia Petra ajatteli, että jos kaikki muu on sekaisin, niin ainakin kotona lapsella on turvan tunne: täällä tapahtuvat nämä asiat, tässä järjestyksessä.
Nepsylasten kuormitusta lisää myös negatiivinen suhtautuminen, jota he kohtaavat aika paljon, Petra Hymylä miettii.
”Mitä sä nyt noin? Koitas nyt. Yritäs nyt.”
– Sellainen lisää lasten kuormitusta. He yrittävät kaikkensa, mutta eivät aina joka hetkessä pysty parempaan. Siksikin on tärkeää, että kotona olisi turvaa tuovat rutiinit, joiden kanssa ei tarvitse pinnistellä.
On yksilöllistä, miten hyvin lapsi sietää rutiinien rikkomista
Hymylän perheen rutiinit saavat aivotutkija Tiina Parviaiselta peukun. Ne helpottavat kaikkien lasten arkea.
Jos vaikkapa koulussa opetellaan vaikeampia asioita tai kaverisuhteissa on haasteita, ovat kotona toistuvat tutut ja turvalliset rutiinit hyvä asia.
– Lisäksi esimerkiksi tarkkaavuushäiriöön liittyy poikkeava aivojen toiminta. Silloin voi olla erityinen tarve tukea kehittyviä aivoja useammilla toistoilla ja pysyvämmillä rutiineilla. Niiden avulla lapsen toimintakyky saadaan sellaiselle tasolle, että arki toimii.
Aikuinen voi suunnitella perheelle tavat, jotka tukevat lapsen kehitystä.
Rutiinien täyttämää arkea ei kuitenkaan tarvitse väkisin tavoitella. Tärkeämpää on tunnistaa lapsen yksilöllisyys ja ymmärtää hänen tarpeita.
Lapsen hermosto ja temperamentti vaikuttavat siihen, kuinka hyvin hän sietää rutiinien rikkomista.
– Toinen ahdistuu älyttömästi uusista asioista ja tilanteista. Jo puolen tunnin muutos nukkumaanmenoajassa voi sekoittaa pakan ihan täysin ja vaikuttaa useampaan päivään. Toiset taas kaipaavat enemmän rutiinien rikkomista, eikä sama puolen tunnin heitto haittaa mitään, Parviainen sanoo.
Kyllähän te voitte lähteä, olis niin kivaa!
Hymylän perhe ole spontaani kokeilija tai rajojen rikkoja. Se vain hajottaisi pakan ihan turhaan, eikä kenelläkään olisi hauskaa. Mukava yhteinen touhuaminen kotona perheen kesken on usein hauskempi ja helpompi valinta.
Joskus Petrasta tosin olisi kiva voida vastata myöntävästi ystävien yllättäviin kutsuihin. Jos päivässä kuitenkin on ollut jo paljon muuttuvia tekijöitä, ei se useinkaan onnistu.
Kun kivatkin asiat kuormittavat, ei niitä tee mieli lisätä liikaa lapsen elämään. Ulkopuolisten voi joskus olla vaikea ymmärtää sitä. Perhe on saanut osakseen ihmettelyä ja arvosteluakin.
– Sellaisina hetkinä tuntuu, ettei kukaan ymmärrä minua.
Lapset, nyt lähdetään syömään!
Lumessa näkyy toppavaatteisiin vuorattujen pienten kehojen ja erikokoisten kenkien painaumat. Kiemurtelevat ladut pyörivät pitkin pihaa.
Illalle olisi vielä lumitöitä ja kaikki omat tutut rutiinit.
Koko perhe rauhoittuu ja himmaa tahtia. Sitten iltapala ja -pesut, toinen lapsista lukee kirjaa ja toinen uppoutuu äänikirjan maailmaan. Niin se menee. Joka ilta.
Petra ei kauaa mieti lempirutiiniaan. Se on jokailtainen rakkauskierros.
– Se on hetki, kun sanomme illalla hyvää yötä ja kerromme, miksi rakastamme toisiamme.
Lapsetkin tykkäävät siitä älyttömästi. Se on ihana rutiini!
