Multakuutio, eli soil blocking, on ollut pitkään käytössä esikasvatusmenetelmänä suurilla viljelmillä, mutta koska menetelmästä on niin monia etuja, myös moni harrastaja on alkanut kylvää multakuutioihin.
Multakuutioita voi tehdä itse kylvömullasta ja vedestä kasvatuskaukalon ja lastan avulla. Kaupoista löytyy myös erilaisia työvälineitä, jotka on tarkoitettu juuri multakuutioiden valmistamiseen, mutta niitä sinun ei tarvitse hankkia, jos sinulla on pieni harrastusviljelmä.
Multakuutioista on monia etuja
Kun kylvät multakuutioihin, säästät muovia ja vältyt tiskaamasta suurta määrä purkkeja ja ruukkuja. Suurin etu multakuutioihin kylvämisestä on kuitenkin se, että juurista tulee vahvemmat ja niitä tulee enemmän.
Ilmarakojen ansiosta juuret leikkautuvat ilmassa. Kun juuret kohtaavat ilman ja valon, niiden kasvu pysähtyy ja sen sijaan muodostuu pieniä juurenhaaroja ja multakuution sisään syntyy suurempi juuriverkosto.
Jos taimi kasvaa ruukussa, juuret jatkavat kasvamista ruukun seinämiä vastaan ja muodostavat juurikiepin, josta juurten on vaikea päästä irti uudelleen istutuksenkaan jälkeen.
Hajakylvössä juuret kasvavat toistensa lomaan, mikä tarkoittaa, että on vaarana, että repii irti osan juurista uudelleen istutuksen yhteydessä. Se ei välttämättä ole vaarallista taimille, mutta se voi aiheuttaa enemmän stressiä kuin se, että juuret saavat kasvaa multakuutiossa.
Toisen edun multakuutioista näkee kastelussa. Niitä kastellaan varovasti kastelukannulla. Vesi hakeutuu kuutioiden väleihin ja kastelu tapahtuu alakautta, minkä ansioista juuret hakeutuvat syvemmälle alaspäin.
Multakuutioissa kasvattamisen haasteena on kylvön pitäminen kosteana. Vilkaise kuutioita usein ja huolehdi, etteivät ne kuivu. Ne täytyy pitää tasaisen kosteina.
Näin teet multakuutioita
Ennen kuin aloittaa multaseoksen sekoittamisen, voi puristella multakokkareet rikki ja poistaa mahdolliset oksat ja muun, mikä voi vaikeuttaa leikkaamista. Kylvömulta toimii hyvin useimmille siemenille, ja sen pitää olla märkää. Veden pitää valua sormien välistä, kun multaa puristaa kädessä.
Painele multa vesitiiviiseen muottiin. Koostumuksen tietää olevan sopiva, jos vettä tihkuu ja multa litisee, kun sitä taputtelee. Painele multaa kevyesti. Se ei saa olla ihan liian tiivistä, koska juurten pitää jaksaa tunkeutua sen läpi.
Kun multalevy on valmis, on aika leikata kuutiot. Paina lastalla tai vanhalla veitsellä, mitä terävämmällä, sitä helpommin työ sujuu. Luo muutaman millin levyinen vako kuutioiden väliin ja myös kuutioiden ulkoreunoille. Vaoista tulee täydellisiä kastelukanavia, ja valo pääsee niihin ja estää juuria kasvamasta toisten kuutioiden puolelle.
Käytä tikkua pienten reikien tekemiseen. Reikien syvyys riippuu siitä, mitä aiot kylvää. Varminta on lukea kylvösyvyys siemenpussista. Pudota siemen reikää ja peitä se. Muista pitää kuutio kosteana. Sitä mukaa kun juuret kasvavat, multakuutio pysyy paremmin koossa.