Tältä näytti Suomen ensimmäinen drag show vuonna 1981 – ryhmän tarina päättyi henkirikokseen

Teatteriohjaaja Reijo Paukku pohti yli 40 vuotta sitten, miten tienaisi lisää rahaa. Syntyi esitys, jolle riitti kysyntää Hangosta Rovaniemelle.

Otteita Reijo Paukun drag showsta vuodelta 1981.

Yle näytti uraauurtavan ryhmän esiintymisen suorassa tv-lähetyksessä. Lähetys tuli Hämeenlinnasta marraskuussa 1981. Elävään arkistoon on nyt julkaistu otteita esityksestä ensimmäistä kertaa alkuperäisen tv-lähetyksen jälkeen.

Kotkalaisen teatteriohjaajan Reijo Paukun ryhmä oli aikansa edelläkävijä. Suomessa miehiä oli nähty mekoissa viihdyttämässä rintamalla taistelleita sotilaita, mutta Reijo Paukku & Guys loi lavalle täysimittaisen drag show'n.

Samoihin aikoihin Aira Samulin ja Åke Blomqvist opettivat suomalaisille ”jytätanssin” askeleita. Neljännesvuosisadan vallankahvassa ollut presidentti Urho Kekkonen oli väistymässä. Suomalaiset ostivat koteihinsa videonauhureita ja saivat käyttöönsä ensimmäiset luottokortit.

Elävään arkistoon julkaistussa reportaasissa kerrotaan, miten naiset olivat vain vuosia aiemmin saaneet luvan mennä ravintolaan ilman miestä. Toisaalta, rukouspäiviin liittyvä huvikielto oli yhä voimassa. Yhteiskunnan asenteet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan olivat ahtaita. Homoseksuaaliset teot olivat laittomia vuoteen 1971 saakka ja homous luokiteltiin sairaudeksi vielä kymmenen vuotta pidempään.

Sukupuolirooleilla leikittelevä drag ei ollut sinänsä uusi asia. Sen juuret ovat teatterin historiassa ja ne ulottuvat antiikin aikaan saakka. Miehet esittivät naistenkin roolit, sillä naiset eivät saaneet näytellä.

Dragin historia on myös queer-kulttuuria. Toimittaja Fiona Elone kirjoittaa Ruskeat tytöt -median artikkelissa, miten ballroom-kulttuuri kehittyi Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa järjestetyissä sukupuolinormeja rikkovissa tanssiaisissa.

Paukun drag show'ssa mummoksi pukeutunut Raimo Liukkonen asteli korkokengissä lavalle kameroiden eteen. Muutamaa vuotta myöhemmin hänet löydettiin tapettuna kotoaan. Se päätti Suomen ensimmäisen drag-ryhmän tarinan.

Rahaa samppanjaan

Reijo Paukku oli saavuttanut jo menestystä teatterialalla. Suomalaiset olivat saaneet kokea kansainvälisen musikaalishow'n, kun hän toi Hair-musikaalin Suomeen vuonna 1969. Popteatterin esitykset myytiin loppuun jo ennen ensi-iltaa. Paukku muisteli esitystä Ylen haastattelussa 2013.

Kokonaista drag show'ta Suomessa ei kuitenkaan oltu nähty ennen kesää 1979. Tuolloin 34-vuotias Paukku mietti, miten voisi tienata hieman lisää rahaa samppanjaan. Hän kokosi neljä ystäväänsä yhteen. Lopputuloksena syntyi show, jossa viisi miestä esitti musikaalihittejä ja kotimaisia iskelmiä naisiksi pukeutuneina. Ensi-ilta oli helsinkiläisen Club Dianan avajaisissa 1979.

– Olin kuullut ruotsalaisesta ryhmästä nimeltä After Dark. Ajattelin, että mitä jos Suomessa kokeiltaisiin tämmöistä. Kesä- ja heinäkuu oli lomaa ja oli vuosia puhuttu, että tällainen pitäisi tehdä. Ei ollut ollenkaan suunnitelmissa, että siitä olisi tullut näin valtava juttu, Paukku kertoi Elävän arkiston haastattelussa myöhemmin keväällä 2024.

Suomi on queer -sarjan (2023) haastattelussa Paukku kertasi ensimmäisen drag shown syntyä.

– Joka paikkaan kysyttiin. Me vierailimme Hangosta Rovaniemelle. Muutamien vuosien aikana oli noin 200 esitystä, Paukku muisteli.

Dragia televisiossa

Vuonna 1981 esitys kuvattiin Hämeenlinnassa. Show lähetettiin TV2:ssa suorana Yömyssy-ohjelmassa. Toimittaja Juhani Wiio haastatteli Paukkua paikan päällä.

– Aina sanotaan, että show'ssakin pitäisi olla kauheasti jotakin tyrkytettävää, mutta me tyrkytämme ainoastaan iloa ja naurua. Sehän on aina paikallaan täällä ankeassa syksyssä ja ankeassa ajassa, Paukku totesi tuolloin.

Reijo "Rolle" Paukun ryhmän Drag Show esiintyy ravintola Alibissa 14. toukokuuta 1981. Hemaisevat "siskot" Arto Kaasinen, Jorma Husu ja Reijo Paukku. Tanssijat ovat pukeutuneet pitkiin raidallisiin mekkoihin.
Arto Kaasinen, Jorma Husu ja Reijo Paukku esiintyivät ravintola Alibissa 14. toukokuuta 1981. Sama esitys nähtiin Aulangolla Hämeenlinnassa myöhemmin marraskuussa. Kuva: Timo Hämäläinen / Lehtikuva

Arto Kaasinen, Jorma Husu, Reijo Paukku, Raimo Liukkonen ja Juhani Nieminen esittivät pienemmillä paikkakunnilla yksittäisiä, show'sta irrotettuja numeroita. Uudenlainen esitys herätti toisinaan ihmetystä, eivätkä kaikki ymmärtäneet mistä on kysymys. Tietynlainen kielletyn tuntu saattoi myös houkutella yleisöä, ohjaaja pohti Elävän arkiston haastattelussa.

Vuonna 1981 toimittaja tiedusteli Paukulta, mitä esitys antaisi kuvitteelliselle pudasjärveläiselle Anna Mäkiselle.

– Ainakin se antaa ajattelemisen aihetta. Olen kovin iloinen, jos Anna Mäkinen aamulypsyllä muistaa vielä meidät ja ehkä hymyileekin muistaessaan näitä hullutuksia täällä, Paukku totesi.

Kiertue kesti useamman vuoden, kunnes yksi esiintyjistä menehtyi.

Selvittämätön surma

Paukun hittishow'ssa Mummo-nimellä esiintynyt Raimo Liukkonen löydettiin kotoaan tapettuna vuonna 1988. Liukkonen oli 34-vuotias. Henkirikos jäi selvittämättä.

Vuoden sisällä myös kaksi muuta homomiestä oli tapettu. Ilta-Sanomat otsikoi huhtikuussa 1988 ”Viinuri löydettiin kuolleena kotoaan”. Viinuri tarkoittaa anniskeluravintolan tarjoilijaa, jollaisena Liukkonen oli muun muassa työskennellyt.

Poliisi-TV käsitteli homoseksuaaleihin kohdistettuja väkivaltatapauksia vuonna 2007. ”Mummon” kuolema tarkoitti myös lopullista päätöstä Paukun drag-ryhmälle, jonka toiminta oli hiipunut.

1980-luvulla lyhyen ajan sisällä tapahtuneita surmia alettiin yleisesti kutsua viinurisurmiksi.

Drag ei silti kadonnut. 1990-luvulla Suomessa kiersi jo useita drag-ryhmiä. Reijo Paukun ryhmän kanssa samoihin aikoihin aloittanut Mega-Paula eli Juha Rastas ja Sylvester Lindarw esiintyivät Star Sisters -ryhmässä.

Vuonna 1997 sai alkunsa Miss Drag Queen -kilpailu, jossa kruunattiin vuosittain uusi drag queen. Televisiossa yleisöä viihdytti Sirkka Tälli ja 1990-luvun lopussa Ylen Linnunradan pianobaari -ohjelmassa esiintyi Jarkko Valteen drag-hahmo Lana Laser.

Kuuntele Yle Areenassa

Toimittaja Ville Soikkeli paneutuu suomalaisen dragin historiaan syvemmin kuusiosaisessa Drag-Suomi -sarjassa (2021). Sarja kurkistaa dragin historiaan, monimuotoisuuteen, pop-kulttuuriin ja tulevaisuuteen.

Drag-Suomi
Drag-Suomi on katsaus suomalaiseen drag-kulttuuriin, sen ilmiöihin ja tekijöihin.