Kun 17-vuotias Ronja Hampf vetää silmilleen mustat, läpinäkymättömät uimalasit ja hyppää pää edellä uima-altaan viileään veteen, hän on turvassa tutussa paikassa. Veden alla ei tarvitse miettiä reittejä tai eksymistä, sen kun kauhoo vain.
Kun altaan toisessa päässä tulee aika kääntyä, Ronja tuntee päälaellaan napakan napautuksen.
Avustaja antaa altaan reunalta merkinantokepillä ilmoituksen lähestyvästä kaakelista, ja Ronja pyöräyttää sulavan volttikäännöksen jatkaakseen matkaa.
–Joskus olen kyllä uinut täysiä päin kaakeliakin. Sitä en suosittele! Ronja nauraa.
Ronja on menestynyt parauimari, joka kilpailee luokassa s11, eli täysin sokeiden uimareiden luokassa. Hänen palkintoseinällään killuu kosolti mitaleita kaikissa väreissä. Plakkarissa on tuore Suomen ennätyskin tältä keväältä.
Valkoinen keppi ei ole avunpyyntö
Ronja elää juuri nyt itsenäistymisen kynnyksellä. Omilleen muuttokin mielessä jo liikkuu, joskus sitten lakkiaisten jälkeen. Tällä hetkellä lukiolaisen päiviin sisältyy kovan uintitreenaamisen ja koulunkäynnin ohella yhä laajenevan oman reviirin haltuunottoa muun muassa liikkumistaidon ohjaajan kanssa.
– Mietimme vaikka millä bussipysäkillä on paras jäädä pois, että reitti on toimivin.
Ronja kulkee ulkona ja vieraissa sisätiloissa valkoisen kepin kanssa, se toimii tuntoaistin apuna ja varmistaa reitin esteettömyyden. Maamerkkeinä reiteillä toimivat esimerkiksi roskikset, penkit, bussipysäkit ja tiet. Myös autojen ja liikennevälineiden äänet auttavat. Keppi toimii myös merkkinä ympäristön näkeville ihmisille, esimerkiksi autoilijoille.
Vauhdikkaasti matkaa taittava Ronja ei liikenteessä juuri apuja kaipaa, eikä varsinkaan pyytämättä. Sellainen ärsyttää.
Suojelunhalua esiintyy ihan liikaa. Se luo tunteen, etten hallitsisi omaa elämääni, minkä minä kyllä teen, vaikka se välillä kaaokselta näyttääkin.
Ronja nauraa, että omat vanhemmatkin ovat opetelleet liiasta auttamisesta pois.
– He ottavat lenkille mukaan koirat, joita voivat suojella.
Elämää mahdollisuuksien, ei rajoitusten kautta
Turhautumista herättävät välillä myös ulkopuolisten ihmisten päivittelyt ja ihmettelyt sokean uimarin kohdatessaan. Rohkeaksi kehuminen tuntuu lähinnä hassulta. Hänhän vain elää joka päivä ihan tavallista, omaa elämäänsä.
Välillä tuntuu, että pelkästään olemassaoloni on joku statement.
Itse Ronja hahmottaa elämää mieluummin mahdollisuuksien kuin rajoitusten kautta. Näin teki myös partionjohtaja, joka käänsi Ronjan materiaalit pistekirjoitukselle ja opasti tämän metsäreittien läpi ilman sen kummempaa ihmettelyä.
– Hän on loistava esimerkki siitä, mitä uteliaisuudella voi saada aikaan, Ronja kehuu.
Tulevaisuudessa Ronjaa kiinnostaisi urheilupsykologin ura. Ammattiurheilijaksikin olisi toki upeaa päästä, mutta Ronja tietää siihen olevan paraurheilun saralla varsin rajallisesti mahdollisuuksia. Aika näyttää.
Juuri nyt uimarin haaveena ja päätavoiteena ovat Los Angelesin paralympialaiset 2028. Kivaa olisi myös laittaa 20 vuotta vanhat Suomen ennätykset uusiksi.
– Kyllä luulen sen olevan ihan mahdollista, jos kroppa ja pää pysyvät kasassa, Ronja pohtii.