Ravintolaruokien klassikko, joka onnistuu myös kotona – tässä kolme erilaista muunnelmaa tartarista

Punajuuri, kirjolohi ja raaka liha ovat pääraaka-aineet näissä helppotekoisissa alkupaloissa, jotka voi syödä myös pääruokana.

Katettupöytä kera kolmen valmiin tartar annoksen.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Perinteinen tartar eli raakapihvi tehdään raa’asta lihasta ja viimeistellään keltuaisella. Viime aikoina tästä ruokalajista on kehitelty erilaisia uusia versioita. Monet ravintolat haluavat tarjoilla sen modernilla tavalla, jolloin liha ei välttämättä ole pääosassa.

Råbiff med äggula, saltgurka, lök och rödbeta.
Raakapihvin eli tartarin perinteinen versio tarjotaan klassisten lisukkeiden sipulin, suolakurkun ja punajuuren kanssa. Kuva: Leo Gammals

Punajuuri, kirjolohi ja raaka liha ovat pääraaka-aineemme

Valmistamme kolme tartaria eri pääraaka-aineista mutta täysin samoilla lisukkeilla: pikkelöidyllä kyssäkaalilla ja pippurimajoneesilla. Lisukkeet kannattaa tehdä ensin, jotta niiden maut ehtivät tekeytyä. Niiden reseptit ovat artikkelin lopussa. Tartarpihvit myös maustetaan samalla tavalla punasipulilla, miedolla oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla.

Tavallisten lautasten sijaan tartarit laitetaan tarjolle leikkuulaudoilta, joilta jokainen voi valita mieleisensä vaihtoehdon. Jokaisesta tartarista riittää alkuruoaksi neljälle henkilölle.

Tre personer står i ett kök. De håller i skärbräden med olika tartarer.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Punajuuritartar

Leikkuulauta jonka päällä punajuuritartar, piklattua kyssäkaalia ja yrttejä.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Ainekset

  • 500 g punajuuria
  • ½ punasipulia
  • suolaa
  • mustapippuria
  • oliiviöljyä

Ohjeet

1. Keitä punajuuria 40–50 minuuttia, kunnes ne ovat täysin kypsiä.

2. Kuori punajuuret ja leikkaa ne noin 1 cm:n viipaleiksi. Levitä viipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

3. Kuivata viipaleita 120-asteisessa uunissa noin tunnin ajan, tai kunnes ne ovat puolikuivia ja sitkeähköjä.

Paahdettua punajuurta uunipellillä.
Tältä punajuurten tulee näyttää kuivattuina. Tämän jälkeen ne leikataan vielä pieniksi paloiksi. Kuva: Carina Ahlskog / Yle

4. Leikkaa punajuuriviipaleet pieniksi paloiksi. Me hienonsimme ne tehosekoittimessa lyhyissä jaksoissa, mutta emme suosittele sitä, koska siten punajuuresta irtoaa liikaa nestettä.

5. Silppua punasipuli hienoksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Lihatartar

Tartaria leikkuulaudalla katetussa pöydässä.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Ainekset

  • 250 g naudanlihaa, mieluiten sisäpaistia tai ulkofileetä. Poista mahdolliset kalvot ja ylimääräinen rasva.
  • ½ punasipulia
  • suolaa
  • mustapippuria
  • oliiviöljyä

Ohjeet

1. Leikkaa liha reiluiksi paloiksi ja jauha palat lihamyllyssä.

2. Silppua punasipuli hienoksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kalatartar

Kirjolohitartar tarjoiltuna kauniilla puutarjottimella kera perunalastujen, piparjuuriraasteen ja tillinoksien.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Ainekset

  • 250 g puhdistettua kirjolohta
  • ½ punasipulia
  • suolaa
  • mustapippuria
  • oliiviöljyä

Ohjeet

1. Leikkaa kala pieniksi kuutioiksi.

2. Silppua punasipuli hienoksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Tartarin lisukkeet tuovat rapeutta ja täyteläisyyttä

Kyssäkaali on raaka-aine, jota käytämme aivan liian harvoin. Se on hyvää tuoreena, mutta pikkelöitynä se antaa tartareille pikantin happaman maun ja rapeutta. Lisäksi kaikkien tartarien kanssa tarjotaan sipsejä. Voit mainiosti käyttää kaupan valmiita sipsejä, mieluiten maalaissipsejä, joissa on paljon makua.

Pippurimajoneesi on todella intensiivisen makuista, sillä se maustetaan pippuritahnalla, joka on tosi helppo valmistaa. Pippurien keittäminen tasoittaa niiden voimakkuutta mutta vahvistaa makua. Kuvittele oikein täyteläistä pippurituorejuustoa, niin pääset aika lähelle majoneesin makumaailmaa.

Piparjuuriliemeen säilötty kyssäkaali

Lasipurkki jossa pikkelöityä kysskaalia.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Ainekset

  • 100 g piparjuurta
  • 300 g kyssäkaalia
  • 1 dl valkoviinietikkaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vettä

Ohjeet

1. Kuori piparjuuri ja leikkaa se viipaleiksi.

2. Kuori kyssäkaali ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi (mieluiten mandoliinilla).

3. Kiehauta valkoviinietikka, sokeri, vesi ja piparjuuriviipaleet.

Kyssäkaali leikkuulaudan edessä, jossa valmiiksi viipaloitua kyssäkaalia.
Mandoliini on keittiöväline, johon kannattaa panostaa. Tällaisia ohuita, lähes läpinäkyviä viipaleita on vaikea saada ilman mandoliinia. Kuva: Carina Ahlskog / Yle

4. Laita kyssäkaaliviipaleet kiehuvaan liemeen, ota kattila liedeltä, peitä se kelmulla ja anna seistä huoneenlämmössä vähintään tunnin ajan.

Pippurimajoneesi

Pippurista majoneesia kulhossa.
Kuva: Carina Ahlskog / Yle

Ainekset

  • 40 g kokonaisia mustapippureja
  • 1 + 3 dl rapsiöljyä
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • suolaa

Ohjeet

1. Kiehauta vettä kattilassa, lisää joukkoon mustapippurit ja keitä noin 2 minuuttia.

2. Kaada vesi pois ja toista sama vielä kaksi kertaa.

3. Sekoita mustapippurit ja 1 dl rapsiöljyä tehosekoittimessa tasaiseksi tahnaksi.

4. Riko kananmuna korkeaan kapeaan astiaan.

5. Lisää joukkoon valkoviinietikka ja suola. Kaada varovasti joukkoon 3 dl rapsiöljyä.

6. Laita sauvasekoitin astian pohjalle, käynnistä se ja nosta sekoitinta hitaasti ylös, kunnes kaikki öljy on sekoittunut.

7. Mausta majoneesi pippuritahnalla.

Tarjoiluun:

  • 30–40 maalaissipsiä ja pala piparjuurta

Levitä liha-, kala- tai punajuuritartar leikkuulaudalle tai tee annoksia lautasille. Laita päälle pieniä nokareita pippurimajoneesia, taiteltuja kyssäkaaliviipaleita ja sipsejä ja raasta pinnalle hieman piparjuurta.

Vinkki

Pippuritahnaa jää yli, mutta se säilyy pitkään jääkaapissa ja sopii loistavasti vaikkapa kastikkeiden maustamiseen.