Vuonna 1955 valmistuneessa Suomen Filmiteollisuuden lyhytfilmissä annetaan liikennevalistusta erityisesti autoilijoille ja neuvoja siitä miten kolari vältetään. Vakavaa aihetta lähestytään osin dramatisoiden ja huumorillakin höystettynä.
Lisääntynyt autoilu 1950-luvulla toi liikenteeseen vaaratekijöitä, kuten väärät ja vastuuttomat ohitukset, muiden huomiotta jättäminen liikenteessä, suuntamerkin väärä käyttö ja päihtyneenä ajaminen.
Filmissä varoitellaankin näistä: ”aja huolellisesti, osoita aina tinkimätöntä vastuuntuntoa” liikenteessä. Lasten ja polkupyöräilijöiden suhteen oli oltava erityisen varovainen ja tarkkaavainen. Kevytmielinen ajaminen, esimerkiksi yhdellä kädellä ohjaaminen, oli vaarallista, eikä moukan tuuriin ollut luottamista.
Oikeaa asennoitumista liikenteeseen vaadittiin myös muilta tienkäyttäjiltä. Poukkoilevat, tien laidalta toiselle kävelijät ja pyöräilijät eivät ainakaan lisänneet turvallisuutta. Sujuva liikenne on ”kahden kauppa”, toisten huomioon ottamista.
Teksti: Teuvo Niiranen