Hänen perinteisestä poikkeavat runonsa, niiden epätavalliset teemat ja vapaa rytmi olivat tekijöitä, joiden takia Södergrania ei hänen elinaikanaan ymmärretty. Hän on vaikuttanut monen sukupolven runoilijoihin ja kirjailijoihin.
Hänen runojaan on käännetty yli 40 kielelle, mm. englanniksi, espanjaksi, italiaksi, arabiaksi ja japaniksi. Runot tunnetaan maalailevasta kielestä, vapaista riimeistä ja intohimoisesta intellektuaalisesta tyylistä.
Edith Södergran kuoli tuberkuloosiin nuorena, vain 31-vuotiaana. Sitä ennen hän ehti kirjoittaa neljä runokokoelmaa ja yhden aforismikokoelman.
Södergranin runot hämmensivät monia hänen aikalaisiaan. Häntä on pidetty nerona, joka eli yksinäistä ja eristäytynyttä elämää. Hän oli epäsovinnainen ja ravisteli oman aikansa naiskuvaa ja käsitystä naisrunoilijasta.
Äidin silmäterä
Edith Södergran syntyi 4. huhtikuuta 1892 Pietarissa Venäjällä. Hänen äitinsä Helena Södergran (os. Holmroos) oli syntynyt Pietarissa valimomestarin perheeseen. Edithin isä Matts oli Närpiöstä kotoisin oleva mekaanikko, joka oli työskennellyt eri puolilla Venäjää.
Kun Edith oli pieni, perhe muutti Raivolan kylään Karjalan kannakselle. Hän oli vanhempiensa ainoa yhteinen lapsi: molemmilla oli ollut lapsia aikaisemmista suhteista, mutta he olivat kuolleet.
Matts Södergranilla oli alkoholiongelma ja vanhempien välit olivat jännittyneet. On arveltu, että isä ei ollut Edithille kovin läheinen, mutta äitinsä kanssa hänellä oli koko elämänsä ajan läheinen suhde. Edith Södergran oli erossa äidistään vain lyhyitä aikoja.
Kun Edith oli 10-vuotias, hän muutti äitinsä kanssa takaisin Pietariin ja aloitti koulunkäynnin saksalaisessa koulussa. Pietari oli siihen aikaan Euroopan neljänneksi suurin kaupunki Lontoon, Pariisin ja Berliinin jälkeen. Elettiin poliittisesti levotonta aikaa, jota leimasivat tsaarin yksinvaltius, mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet. Ne koskettivat myös Edithiä: koulumatkallaan hän saattoi nähdä verenvuodatusta ja Neva-joessa ajelehtivia ruumiita.
Edith Södergran, 1905.
Edith ja Helena Södergran viettivät kesänsä Raivolassa, jonka huviloilla varakkaat venäläiset viettivät lomaansa. Edith puhui vanhempiensa kanssa ruotsia ja koulussa saksaa. St. Petrin koulu oli kansainvälinen ja Edith oppi myös ranskaa, englantia ja venäjää, mutta äidinkielessään ruotsissa Edith ei saanut mitään opetusta.
Edith oli älykäs ja lahjakas oppilas. Hän sai kasvaa vapaasti, vailla perinteisiä nuoren naisen rooliin liittyviä rajoituksia.
Vaxdukshäftet - ensimmäisiä runoja
Edith kirjoitti ensimmäiset runonsa jo kouluikäisenä. Hän kirjoitti runomuotoista päiväkirjaa, joka tunnetaan nimellä Vaxdukshäftet, vuosina 1907-09. Aluksi hän kirjoitti saksaksi, mutta myöhemmin myös ranskaksi, ruotsiksi ja venäjäksi.
Vaxdukshäftet-kokoelmassa on 238 runoa. Varmaksi ei tiedetä, ovatko ne Södergranin ensimmäisiä runoja: Helena Södergranin mukaan oli olemassa toinenkin runovihko, joka myöhemmin on kadonnut.
Tuo aika oli Edith Södergranille hyvin vaikeaa. Lokakuussa 1907 hänen isänsä kuoli tuberkuloosiin, jota hän oli sairastanut vuodesta 1904 alkaen.
Vuonna 1909, Edith Södergranin ollessa 16-vuotias, hänellä todettiin sama sairaus kuin hänen isällään. Sairauden toteamisesta alkoi pitkä kuntoutumisjakso, jonka aluksi hän joutui Nummelan keuhkoparantolaan. Samalla Edith joutui lopettamaan koulunkäyntinsä.
1900-luvun alussa 70-80 % tuberkuloosiin sairastuneista kuoli kymmenen vuoden sisällä taudin toteamisesta. Onkin ymärrettävää, että sairastuminen oli kova paikka Edith Södergranille, joka yhtäkkiä joutui elämään sairautensa ja sairaalan vankina.
Kuva: Edith Södergran Arosan parantolassa.
Vuonna 1911 Edith Södergran matkusti hoidettavaksi Sveitsiin Arosan parantolaan ja sen jälkeen kahteen eri paikkaan Davosissa. Perhe oli vielä vakavarainen ja siksi Helena Södergran pystyi etsimään tyttärelleen parasta mahdollista hoitoa. Siihen aikaan tuberkuloosia hoidettiin samalla tavalla koko Euroopassa: hoitoon kuului raikasta ilmaa, liikuntaa ja ravitsevaa ruokaa.
Äiti seurasi tytärtään parantoloihin, ja he viettivät Keski-Euroopassa lähes kaksi vuotta.
Edith ja Helena Södergran matkustivat myös suurkaupungeissa ja turistikohteissa, joissa he vierailivat taidemuseoissa. Kuvataide innosti Edithiä, ja ulkomailla vietetty aika antoi mahdollisuuden tutustua koko Keski-Eurooppaan ja sen kulttuuriin.
Edith kirjoitti runoja koko ajan. Hän kirjoitti sairauden ja kuolemanpelon tuottamista tunteista, lääkäreistä ja sairaalassa olosta.
Ensimmäinen kokoelma julkaistaan
Södergran palasi Suomeen vuonna 1914 melko hyväkuntoisena. Hän ei halunnut jatkaa hoitoja: Edith oli päättänyt elää mahdollisimman normaalia ja täysipainoista elämää sairaudesta huolimatta.
Kesäkuussa 1916 Edith Södergran lähetti runojaan Holger Schildtin kustantamolle. Saman vuoden jouluna julkaistiin hänen ensimmäinen kokoelmansa Dikter (Runoja). Se sai osakseen sekä ihailua että arvostelua. Muutamat helsinkiläiset kriitikot ja kirjailijat oivalsivat, että oli syntynyt uudenlaista, perinteitä rikkovaa lyriikkaa. Monet kuitenkin kyseenalaistivat Södergranin mielenterveyden ja pitivät häntä pilkkanaan: Södergran oli tuntematon ja vielä kaiken kukkuraksi nainen.
Edith Södergran, Kuva: V. Kondratjeva.
Södergranin runot eivät noudattaneet perinteistä runomuotoa. Niissä oli leikillisiä käänteitä, fantasiaa ja toistoa ja ne käsittelivät sellaisia teemoja kuin onni, kuolema, tuska ja kauneus. Pimeys ja aurinko olivat runoissa usein esiintyviä elementtejä
Tähän ensimmäiseen kokoelmaan kuului yksi Edith Södergranin rakastetuimmista runoista, Vierge Moderne, "moderni neitsyt" . Södergran kirjoitti usein vahvoista naishahmoista, jotka kulkivat omaa tietään ja hylkäsivät miehiset käsitykset maailmasta ja rakkaudesta. Vierge Moderne oli yksi esimerkki tästä teemasta.
En minä ole nainen. Olen neutri. Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös, olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa... Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko, olen malja kaikkien naisten kunniaksi, olen askel kohti sattumaa ja perikatoa, olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni... Olen veren kuiske miehen korvassa, olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto, olen uusien paratiisien portinkilpi. Olen liekki, etsivä ja röyhkeä. Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka, olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja.
Vierge Moderne, Dikter 1916
Edith Södergranilla oli useita esikuvia. Hän oli saanut vaikutteita mm. venäläisistä kansansaduista ja -runoista sekä eurooppalaisilta symbolismin ja ekspressionismin edustajilta.
Hän kiinnostui myös futurismista ja julkaisi oman kirjallisen manifestinsa ensimmäisenä naisena Euroopassa. Hän julisti vähät välittävänsä sovinnaisuuksista: hänen runonsa syntyivät inspiraatiosta.
Saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche oli Södergranille tärkeä inspiraation lähde. Nietsche kritisoi järkeä ja loi käsitteen yli-ihminen: taiteilija oli olento, joka oli tavallisen ihmisen yläpuolella. Nietscheläisyyden katsotaan näkyvän erityisesti Södergran kolmessa viimeisessä runokokoelmassa.
Södergranin ajatteluun vaikuttivat myös tuon ajan poliittiset tapahtumat: Suomen orastava itsenäisyys, Venäjän vallankumous sekä ensimmäinen maailmansota.
Kuvassa neljä naista Södergranin talon pihalla Olga Fabritius, Kirsti Moilanen, Helena Södergran och Paula Orlowsky.
Rikkaudesta köyhyyteen
Bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä marraskuussa 1917. Södergranien omaisuus oli sijoitettu venäläisiin ja ukrainalaisiin obligaatioihin, jotka menettivät arvonsa vallankumouksessa.
Mukavaa elämää viettäneet naiset joutuivat nyt taloudellisiin vaikeuksiin. Samaan aikaan Edith Södergranin tuberkuloosi paheni.
Södergranit omistivat edelleen talonsa ja sen irtaimiston. Tontilla oli myös pienempi talo, jossa Edith ja hänen äitinsä asuivat vuodesta 1916 alkaen.
Sisällissodan puhkeaminen tuntui myös Södergranien talossa. Valkoiset käyttivät taloa ruokasalinaan ja näin naiset saivat hiukan vuokratuloja.
Sairaudestaan huolimatta Edith Södergran kirjoitti runoja kiihtyvään tahtiin. Hänen toinen kokoelmansa Syyskuun lyyra valmistui syyskuussa 1918. Se alkoi epätavanomaisella esipuheella:
... Itsevarmuuteni johtuu siitä, että olen löytänyt ulottuvuuteni. Minun ei sovi tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.
Huomautus johdannoksi, Syyskuun lyyra
Syyskuun lyyra ja kaksi lehtijuttua, jotka Södergran kirjoitti runoilijan työstä, herättivät yleisössä ärtymystä. Södergrania pidettiin itsevarmana ja provosoivana ja hänen suhtautumistaan miespuolisiin runoilijoihin ja kriitikoihin ylimielisenä. 1900-luvun alussa runoilijat olivat enimmäkseen miehiä ja runot noudattivat perinteistä runomittaa. Yhtäkkiä joku nainen rikkoi kaikkia normeja vastaan - ja uskalsi vielä sanoa ääneen olevansa hyvä.
Syyskun lyyran julkaisemisen aikaan Edith Södergran ystävystyi kirjailija Hagar Olssonin kanssa. Hagar Olsson kirjoitti arvostelun Edith Södergranin runoista ja he aloittivat kirjeenvaihdon.
Olsson oli tottunut eksentrisiin ihmisiin ja hän kiinnostui Södergranista. Olsson puolusti Södergrania kiivaaksi käyneessä julkisessa keskustelussa.
Hagar Olsson vanhempiensa kodissä pappilassa Räisälässä. Pappilan vinttikamari, noin 1920.
Hagar Olsson oli paitsi Södergranin ystävä ja sukulaissielu niin myös innoituksen lähde. Hän oli kirjailijana myös Södergranin kilpailija: naisilla oli intohimosta kilpailuhenkisyyteen aaltoileva viha - rakkaus -suhde.
Hagar Olsson tutustutti Södergranin myös kirjailija Elmer Diktoniukseen, jonka kanssa Södergran myös ryhtyi kirjeenvaihtoon. Diktoniuksesta tuli Södergranin lojaalein ystävä.
Kuolema ja uskonnollisuus
Vain viisi kuukautta Syyskuun lyyran jälkeen toukokuussa 1919 ilmestyi Edith Södergranin kolmas runokokoelma Ruusualttari. Samana vuonna Södergranilta ilmestyi myös aforismikokoelma.
Södergranin neljäs runokokoelma Tulevaisuuden varjo ilmestyi vuonna 1920.
Ruusualttarin runot käsittelivät kauneutta, sisaruutta ja erotiikkaa. Tulevaisuuden varjon teemat ovat kosmisempia: aurinkoa, tähtiä, avaruutta ja lähestyvää kuolmeaa. Södergran aavisti kohtalonsa ja lähestyvän kuoleman; erityisesti kuolema on läsnä Tulevaisuuden varjon toisessa osassa.
Kuva: Edith Södergran nojaa puuhun, kuvan ottaja Helena Södergran.
Tammikuussa 1920 Södergran sairastui espanjantautiin, joka yhdessä tuberkuloosin kanssa heikensi rajusti hänen kuntoaan. Helena ja Edith Södergraneilla oli suuria talousvaikeuksia ja he elivät muiden ihmisten tuella. Pulaa oli kaikesta, niin kuin monilla muillakin Karjalan kannaksen asukkailla tuohon aikaan.
Tulevaisuuden varjon jälkeen Edith Södergran päätti lopettaa runojen kirjoittamisen. Hän lähestyi kristillisiä ajatusmaailmaa ja tutustui uudenalaista hengellisyyttä ja maailmankuvaa käsitteleviin antroposofisiin teksteihin.
Vuonna 1922 Edith Södergran kirjoitti kaksikieliseen aikakauslehti Ultraan, jonka ruotsinkielistä osastoa johti Hagar Olsson. Södergranilta julkaistiin aforsimeja, artikkeleita ja runoja, joita hän ryhtyi uudestaan kirjoittamaan kuoleman lähestyessä..
Edith Södergran kuoli juhannuspäivänä vuonna 1923. Hänet haudattiin Raivolan kirkkomaahan.
Ennen kuolemaansa Södergran tuhosi kaikki saamansa kirjeet ja useimmat runoistansa. Hän ei halunnut jättää mitään jälkeensä elämäkertojen kirjoittajille, joita hän kutsui “ruumismadoiksi”.
Edithin kuoleman jälkeen hänen äitinsä Helena löysi runon Maa, jota ei ole. Siitä tuli yksi rakastetuimmista Södergranin runoista.
Ikävöin maahan jota ei ole, sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan. Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin maasta jota ei ole. Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti, maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat, maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme kuun kasteessa. Elämäni oli kuuma harha.
Maa jota ei ole, julkaistu 1925
Kuva: Edith Södergranin omakuva.
Maa jota ei ole -kokoelma ilmestyi vuonna 1925. Se sisältää Södergranin aikaisemmin julkaisemattomia runoja eri vuosilta. Kokoelman toimitti Elmer Diktonius ja sen esipuheen on kirjoittanut Hagar Olsson.
Maa jota ei ole oli Södergranin runokokoelmista ensimmäinen, joka sai myönteisen vastaanoton. Aikakauslehti Ultra oli tehnyt Södergranin yleisölle tutummaksi - mutta myös ajat olivat muuttuneet. Kirjallinen eliiti ymmärsi nyt Södergranin merkityksen.
Södergranin perintö
Edith Södergran oli karismaattinen, erityislaatuinen ihminen. Hän oli tietoinen omasta erityisyydestään ja runojensa erityislaatuisuudesta. Hän oli hyvin muuttuvainen: viidentoista runoilijavuoden aikana hänen tyylinsä ja aatteelliset ihanteensa vaihtuivat useita kertoja..
Edith Södergran ja Totti-kissa.
Helena Södergran eli useita vuosia tyttärensä kuoleman jälkeen. Hän kuoli talvisodan aikana Joroisilla, jonne hänet avakuoitiin Karjalan kannakselta.
Edith Södergran on innoittanut monia runoilijoita ja kirjailijoita. Hänellä on ollut suuri vaikutus suomalaiseen ja pohjoismaiseen modernismiin ja hänen tuotantonsa on jatkuvan tutkimisen ja tulkinnan kohteena.
Södergran on ollut rohkea roolimalli pohjoismaiselle naislyriikalle. Hänen oma tuotantonsa (alle 300 sivua) jäi vähäiseksi suhteessa siihen, miten laajasti hänen elämästään ja runoistaan on kirjoitettu.
Suomenruotsalainen kirjailija ja runoilija Jarl Hemmer, joka tapasi Södergranin hänen ensimmäisen runokokoelmansa julkaisemisen aikoihin, kuvailee Södergrania näin:
"En ole koskaan nähnyt ketään ihmistä, joka olisi niin yhtä runojensa kanssa... Hänen puheensa ei muistuttanut meidän puhettamme: yskänkohtausten välillä se työntyi esiin paradoksien ja kohtuuttomuuksien kuurupiiloleikkinä, jos yritti tuoda esille jotain, mikä muistutti tervettä järkeä, hän nauroi ja käänsi kaiken päälaelleen."
Hänen runoissaan lumoavaa ovat vastakohtaisuudet: korkea vastaan matala, mikrokosmos kohtaa makrokosmoksen. Runot ovat sekä itsetietoisia että yleisinhimillisiä, elämänmyönteisiä ja samaan aikaan täynnä kuolemankaipuuta.
Södergranin runoudessa keskeistä on oikeus määritellä itse itsensä, "nousta uutena tuhkasta", kuten Södergran kirjoitti Elmer Diktoniukselle viimeisenä elinvuotenaan.
Edith Södergran. Kuvan ottaja: Helena Södergran.
Lähteet: Agneta Rahikainen, Erkki Kivalo: Olen sylkenyt verta (Recallmed 1995), Suomalaisen kirjallisuuden seura: Edith Södergran, Nordisk kvinnolitteraturhistoria: "Jag är lag i mig själv" av Ebba Witt-Brattström, Agneta Rahikainen: Stadens dotter (artikel), Eva Ström: Edith Södergran (Natur och kultur 1994), Ebba Witt-Brattström: Ediths jag (Norstedts 1997)
Kuvat: Svenska litteratursällskapet i Finland
Artikkeli on käännetty ja muokattu Nanna Stenberg-Gustafssonin ja Sixten Björkstrandin artikkelin pohjalta.
Muokkaukset:
27.10. 2016: korjattu kolme käännösvirhettä
13.6.2023: muokattu otsikkoa