Osa koosteen videoista on tekijänoikeudellisista syistä rajattu näkymään vain Suomessa
Vuonna 1982 perustettu rockbändi Sielun Veljet oli ennen kaikkea live-yhtye. Kuumimpina vuosina yhtyeen intensiivisillä keikoilla oli havaittavissa todellista hurmosta.
Psykedeelisen rokkiheimon shamaaneina heiluivat Ismo Alanko, Jukka Orma, Jouko Hohko, Alf Forsman ja keikkojen valoista vastannut Vinski Viholainen. Bändi ei tyytynyt vain tyydyttämään kuulijoita, Sielun Veljien taide palveli kaikkia kokijan aisteja – hikirauhasia unohtamatta.
Ismo Alanko perusti Sielun Veljet Hassisen Koneen hajottua. Veljien nimeä kantava ensimmäinen levy oli live-albumi, ja se ilmestyi vuonna 1983. Ensimmäistä kertaa "Siekkarit" materialisoituivat Yleisradion näköradiotaajuuksille debyyttilevynsä jälkilöylyissä.
Yhtye debytoi Tuubi-ohjelmassa kappaleella Tuulelta vastauksen sain. Näytelmällinen musiikkivideo on aikakaudelle tyypillinen, tehty todennäköisesti vain yhtä esityskertaa varten, mutta valaistuksesta ja esityksen koreografiasta huomaa Siekkareiden tietäneen oman reseptinsä jo varhaisessa vaiheessa. Bändi olikin aluksi harkinnut jopa jättää levyttämisen kokonaan sikseen, koska valot tai erikoistehosteet eivät päässeet äänilevyillä esille.
Siekkareiden tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuva Säkenöivä voima on napattu koosteeseen myös musiikkivideoversiona. Vauhdikas video esitettiin vuoden 1986 Hittimittarissa, jossa se tuolloin kilvoitteli parhaan kotimaisen esityksen tittelistä.
Hittimittarissa kuultiin myös Sielun Veljien kevätlaulu. Kevät on kappaleena kaikkea muuta kuin stereotyyppinen ajatus valoisasta vuodenajasta: laahava, tunnelmaltaan ahdistava ja vähän vinksahtanut. Ismo Alangon kekseliäissä sanoituksissa piilee myös opetus kaikille: "Ei kannata syödä lunta".
Kaikki tahtoo elää! Livenä paras
Sielun Veljien esiintyminen oli suomalaisittain aina poikkeuksellisen energistä. Supersuosituksi noussut bändi ammensi 1980-luvulla faninsa ennen kaikkea vauhdikkaiden live-esiintymistensä ansiosta. Yhtye myös painotti tekevänsä juuri sellaista musiikkia mitä itse halusi, eikä trendejä tai levymyyntitilastoja kumarreltu.
Rockmuusikot eivät elä valtion kolmivuotisilla taideapurahoilla.
Ismo Alanko vuonna 1985
Ajankohtaisen kakkosen keikkareportaasissa vuodelta 1985 nähdään otteita kappaleista L'Amour, Peltirumpu ja On mulla unelma. Tarvasjoella soitetulla keikalla bändi esiintyy myös ikonisissa hiuslaitoksissaan; shamaanityyliset sulkatöyhtöt ja tukkapalmut piiskaavat ilmaa yleisön nyrkkien tahdissa.
Vanha kansansävelmä Kanootin kapean vesille lasken eli Kanoottilaulu oli Siekkareiden live-suosikkeja. Oheinen video on kuvattu kevättalvella 1985 Tavastialla Helsingissä ja se nähtiin ensi kerran Tilt-ohjelmassa.
Onko se piru, vatsastapuhuja vai mikä lie?, kysytään Tango skitsofreniassa, joka on poimittu koosteeseen katsottavaksi samaiselta Tavastian keikalta. Ismo Alangon ja Jukka Orman yhteistyönä tekemä kappale ilmestyi Sielun Veljien kolmannella levyllä Hei soturit. Bändi levytti kappaleen vuonna 1986 myös englanninkielisenä ja nimellä Tango Schitzophrenia. Näissä levytyksissä Veljien yhtye käytti nimeä L´Amourder.
L’Amourder oli lopulta Siekkareiden kolmen levyn mittainen sivuprojekti, jonka tarkoituksena oli lyödä läpi myös kansainvälisesti. Kokoonpano käväisikin vuoden 1987 keväällä Moskovassa, josta oheinen Rockstop-ohjelman tallenne on peräisin. Kappale I Have a Dream on julkaistu L’Amourderin toisella albumilla Ritual vuonna 1986.
Ainutlaatuinen live-tunnelma on havaittavissa myös vuoden 1986 Provinssirockin taltioinneista. Sielun Veljet ovat kovassa vedossa ja suosionsa huipulla.
Elävän arkiston festarivideoilla kuullaan laulut Säkenöivä voima ja Kuka teki huorin. Konserttia voisi kuvailla jopa psykedeeliseksi. Seinäjoen kesäinen auringonpaahde ei ainakaan vähennä konsertin energiatasoja.
Sä olet kuu, mä olen maa... Onnellinen päivä paratiisissa on päättymässä
Videota katsoessa tulee aina hyvä mieli.
Oululainen Risto toivomastaan musiikkivideosta
Kappale Onnellinen päivä tuotettiin vuonna 1991 musiikkivideoksi. Oheinen video esitettiin vuonna 2006 Ylen Musiikki-tv:n toivevideo-ohjelmassa.
Oululainen toivoja kuvaili äänestämäänsä videota tuolloin seuraavasti: "Videossa bändi on pienellä paratiisisaarellaan keskellä Helsingin keskustaa; syöden eksoottisia ruokia, soitellen soittimia ja laulellen. Videota katsoessa tulee aina hyvä mieli."
Mikko Kuustosen Q-klubi-sarjan viimeisenä esiintyjänä päästiin vuonna 1991 tunnelmoimaan tuolloin pitkältä keikkatauolta palanneiden Siekkareiden psykedeelisiä säveliä.
Sielun Veljet jakoi jaksonsa a cappella -laulujoukko Veeti & The Velvetsin kanssa. Ohjelman konsertissa kuullaan Siekkareilta kappaleet: Rakkaudesta, Elintaso, Lainsuojaton, Ikävä sekä Onnellinen päivä. Laulaja Ismo Alanko ehti antaa Q-klubin keikan jälkeen vielä lyhyen haastattelun. Alanko oli tuolloin musiikkiprojektiensa lisäksi osallisena Don Quijote -teatteriesityksessä ja kertoi pohdiskelevansa tulevaisuuttaan lähinnä seuraavan puolen vuoden osalta.
Sielun Veljet jäi vuoden 1992 kesällä pitkälle tauolle joka päättyi vasta vuonna 2011
Nukkuva hirviö heräsi – Comeback vuonna 2011
Vuoden 2011 rocktapahtumaksikin tituleerattu Sielun Veljien paluukonsertti keräsi Joensuun Ilosaarirockiin vannoutuneita faneja vuosien takaa. Mutta miten Siekkareiden hurmos iski nuorempaan sukupolveen? Lavalla kun nähtiin tällä kertaa poikien sijaan aikamiehiä.
Sielun Veljien paluu ajoittui Ilosaarirockin 40-vuotisjuhlaan. A-studion toimittaja Pasi Peipponen innostui paluu-uutisesta niin, että lähti tapaamaan fanitovereitaan paikan päälle. Peipponen kartoitti Joensuussa vanhojen fanien ja uuden sukupolven tuntemuksia sekä ennakkoarvioita. Olisiko Sielun Veljet yhä se erikoinen, hurmokseen ajava hirviö? Vai pitäisikö kullatut muistot jättää 80-luvun muistilohkoon patinoitumaan? Joka tapauksessa, tilaisuus nähdä suosikkiyhtye uudestaan ei tulisi toistumaan.
Vai tulisiko?
Festarikeikan yleisömenestyksen siivittämänä Siekkarit lähtivät loppuvuodesta 2011 vielä klubikiertueelle. Ismo Alanko ja Jukka Orma antoivat Yle Live -ohjelmalle haastattelun Helsingin Tavastia-klubilla joulukuussa. Tuolloin 51-vuotias ja 1980-luvulta lähtien itseään jatkuvasti työllistänyt Alanko painotti paluukeikoilla erityisesti lavalla riehumisen tärkeyttä itselleen. Sielun Veljet julkaisi paluunsa kunniaksi myös uuden kappaleen nimeltä Nukkuva hirviö.
Tavastian konsertin ohjelmisto koostui orkesterin suosituimmista kappaleista. Elävän arkiston koosteeseen konsertista on napattu kaksi esitystä. Rakastava, mutta raastava Satujen julma taikayö julkaistiin alkujaan yhtyeen L’amourha-albumilla 1985.
Koosteen loppukaneettina vielä provokatiivinen On mulla unelma. Kappale asetettiin 1980-luvulla Ylen radiossa soittokieltoon. Yleisradion arkiston tietokannasta tai aikakauden tv- tai radio-lehdistä ei kuitenkaan lyödy tarkkaa vahvistusta sille, missä ohjelmassa esitettynä biisi aiheutti soittokiellon. Kappale esitettiin radiossa ainakin joulukuussa 1984 Härmärock-lähetyksessä suorana. Radion soittokielto oli myös vielä 1989 voimassa, koska siitä löytyy pikainen maininta Suomen sananvapautta käsitelleestä Poikki!-tv-ohjelmasta.
Joka tapauksessa, biisi on oivallinen, kuten Siekkareiden vuoden 2011 comeback-konsertin vedosta voi todeta.