Tuija Ernamon ja Ilmari Saarelaisen puheenparresta kummunnut dialogi tiivistyi Hardwickin otteessa timantinkovaksi huumoriksi. Uutta olivat rytmi ja aiheet: tässä sarjassa rikottiin tabuja vastaansanomattoman ytimekkäästi.
Tarinallinen lähtökohta suomalaisen tv-viihteen kulmakiveksi muodostuneelle sarjalle on arkipäiväisyydessään nerokas. Bingoemäntä Tuija (Tuija Ernamo) ja opinnoissaan viivyttelevä Immu (Ilmari Saarelainen) ovat yli kolmekymppiset, lapsuudenkodissaan asuvat sisarukset, jotka eivät oikein ole saaneet otetta elämästään. Isän kuoleman myötä he havahtuvat miettimään elämän syvempiä kysymyksiä.
Se on sarja, jota tehtiin vain kuusi jaksoa, mutta mä olen äärimmäisen tyytyväinen siihen! Sen takia sitä ei tehtykään enempää. Se oli sanottu, se oli onnistunut yli odotusten.
Neil Hardwick (2006)
Uutta oli tapa, miten sarjassa käsiteltiin tabuja: esimerkiksi kuolemaa, seksiä, homoseksuaalisuutta ja vammaisuutta lähestyttiin komedian keinoin aivan uudesta kulmasta. Eniten keskustelua, suoranaisen kohun, herätti helmikuussa 1986 esitetty osa, jossa Tuija päätyy sokkotreffeille cp-vammaisen miehen kanssa.
Moni katsoja tyrmistyi näkemästään ja myös moni lehti paheksui ”vammaisten pilkkaamista”. Viikko ohjelman esittämisen jälkeen asetelma kääntyi, kun vammaisjärjestö Kynnys ry julkisesti kiitti ohjelmaa. Myös Invalidiliitto palkitsi ohjelman sen tavasta käsitellä vammaisuutta.
Hardwick on kertonut kypsytelleensä vammaisuutta käsittelevää aihetta viiden vuoden ajan. ”Tiesin koko ajan, että on valtava riski tehdä ohjema tästä aiheesta, ja vielä niin, että vammaiset näyttelevät mukana. Tällaisen kanssa ei ole varaa epäonnistua”, Hardwick sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa toukokuussa 1996.
Yritin rikkoa rajaa, jonka mukaan katsoja voi nauraa vain silloin, kun hän on varma, mille nauraa.
Neil Hardwick HS:n haastattelussa 17.5.1986
Uutta oli myös tapa, miten komiikka teknisesti rakentui. Jukka Lindfors haastatteli Hardwickia sarjasta vuonna 2006. Haastattelussa ohjaaja kertoo, miten Ernamon ja Saarelaisen huumorintajut ja länsirannikon murteet loksahtivat hänen päässään mahdollisuudeksi kokeilla uudenlaista komiikan rytmiä. Ernamo ja Saarelainen eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. "Ajattelin, että jos sais nämä kaks samaan sarjaan, niin sitten syntyy jotain erikoista. Mutta sen täytyy olla niin erilainen kuin kaikki muut sarjat", Hardwick kertoo.
Sekä Hardwick että näyttelijät ovat muistelleet sarjan tekemistä ohjelmanteon kulta-aikana muutoinkin. Silloin töitä tehtiin ”rakkaudesta tv-ohjelmiin”, ”sai vielä harjoitella” ja tavoitteena oli ”mennä eteenpäin tässä taidemuodossa”.
Se oli edistyksellinen aika televisiossa. Jos tv:ssä on ollut kulta-aika, se oli vissiin silloin.
Neil Hardwick (2006)
Vammaisuutta käsittelevä sarjan kolmas osa Tietokonetreffit palkittiin keväällä 1986 Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailussa lehdistöpalkinnolla sekä kunniamaininnalla ”komedian rajojen rikkomisesta”. Vuonna 1992 se voitti ylivoimaisin luvuin Nairobissa järjestetyn Rehabilitation International -elokuvakilpailun. Suomessa sarja voitti esitysvuonnaan vuoden parhaan dramatisoidun viihdeohjelman Venlan.
Hardwick muisteli Siskoa ja sen veljeä lämmöllä Jukka Lindforsin vuonna 2006 toimittamassa Kuvaputki-ohjelmassa.
Sisko ja sen veli valokuvissa - kuvagalleria artikkelin lopussa.
Sisko ja sen veli: valikoituja otteita
– Kö sä me töihi? – Ee. – Ooksä soittanu et sä oot kippiä? – E! – Ooksä kippiä? – E! – Onksne soittanu sielt sulle? – Ei. – Kunnei? – Kunnei o puhelint! – Ai juu.
Immu ihmettelee, miksi Tuija on aamulla kotona
– Syöksä unilääkkeit? – Joskus. – Eksä pysty rentoutumaa vai? – E. Mä hermostun, jos mä rentoudun. – Kui nii? – Jos mä yritän rentoutuu, mä pelkään koko aika, etten mä muist, mist mun pit hermostuu.
Tuijan lääkkeidenkäyttö huolettaa Immua
Kiitän totta kai Tuijaa ja Immua, vaihteeks mä kiitän vähän itseäni. Musta mä tein parhaan komediakäsikirjoitukseni just siihen sarjaan.
Neil Hardwick (2006)
Juho-Pekka Rantala haastatteli Hardwickia vuonna 2019. Tuloksena oli puhetta politiikasta, älykkyydestä, hauskuuttamisen vakavuudesta, Suomesta ja suomalaisista.
Artikkelin lähteenä on käytetty myös Helsingin Sanomien arkistoa