Kanta-Hämeessä lammilaisessa pihapiirissä oli niin hieno luonnonkolo pihakoivussa, ettei edes ihmisen läheisyys saanut pöllöä vaihtamaan pesäpaikkaa. Siitä huolimatta, että sille vietiin pönttö lähimetsään.
Ensireaktioni on hämmästys, kun näen miten erikoisen paikan viirupöllö on hyväksynyt kodikseen. Aivan tien vieressä avoimen pihanurmen keskellä muutaman koivun rivistössä. Toki alue on rauhallista maalaismaisemaa, mutta viirupöllö ei yleensä asu peltojen keskellä. Se ympärillä pitää olla metsää ja riittävästi rauhaa.
Harri Koskinen pyydystää naaraan haaviin ennen poikasten rengastusta. Kolon suuta on vaikea peittää kokonaan.
Naaras rengastetaan, jotta tiedetään valitseeko se saman pihakoivun myös tulevana vuonna
Viirupöllön pesän läheisyydessä on syytä varoa, sillä se voi hyökätä ihmisen kimppuun puolustessaan poikasiaan. Pitkät neulanterävät kynnet ovat vaarallisia, ja monella rengastajalla onkin arpi naamassaan - tai jopa takapuolessaan - niiden hyökkästen jäljiltä. Rengastajat kiipeävät pesälle yleensä kypärä päässään. Tosin kypärä on erilainen kuin pääsuojat yleensä, sillä se on pehmustettu myös yläpuolelta paksulla superlonikerroksella. Hyökkääjäkään ei saa loukkaantua.
Viirupöllön pesälle kiivetään yleensä kypärä päässä. Se on pehmustettu myös ylhäältä, ettei hyökkäävä pöllö loukkaannu.
Kaikesta näkee, että rengastajat ovat lintujen puolella. Pesälle mennään ja poikasia rengastetaan, jotta pöllön elämästä saataisiin enemmän tietoa: missä ne asuvat, mikä pesäpaikan valinnassa on olennaista ja mitkä muut tekijät ovat lajille tärkeitä.
Tämä naaras ei ole osoittanut aggressiivisuutta talon asukkaita kohtaan. Ilmeisesti. Itse asiassa tästä ei ollut puhetta, mutta ympärilläni on kokeneita lintumiehiä, jotka tietävät mitä tekevät.
Lyhyt neuvottelu, ja Harri Koskinen hiipii tottunein askelin puun juurelle. Haavi kolon suulle, ja lyhyt nyökkäys. Lintumiehen korvat erottivat pari pientä nokan naksausta: naaras on paikalla.
Haavi tukkii vain osan kolon suusta, mutta lintu ei pääse karkuun. Kun se on pyydystetty, kävelen lähemmäksi.
Vanhan koivun halkaisija on noin 80 senttimetriä. Hämmästyn, kun huomaan miten ison onkalon se kätkee sisäänsä.
Suuaukko on luonnon muovaama, epäsäännöllinen joka suhteessa. Ihmisen rakentamassa pöntössä se on tasaisen pyöreä ja mitoitettu juuri kyseisen linnun kokoon.
Pesäkolon suu on yli metrin korkuinen ja leveimmästä kohdasta ainakin puoli metriä.
Miltähän sisällä mahtaa näyttää? Haiseeko pahalta, lyökö kostea ummehtunut ilma vasten kasvoja?
Päätän kiivetä tikkaille heti sen jälkeen kun naaras on tarkastettu.
Pöllönaaras tarkkailee tiukasti rengastajaansa Joona Koskista. Koska emo otettiin kiinni, kypärää ei nyt tarvita.
Pihakoivusta paljastui ärhäkkä emo
Olen pitänyt pöllöjä itsekin.
Siivet levällään metsässä lentäessä lintu vaikuttaa valtavalta, mutta sylissä se on yllättävän kevyt. Painoa on vain maitotölkin verran.
Naama on pyöreä. Mustat silmät tapittavat tarkasti. Välillä minua, välillä kiinni pitäjäänsä. Mitähän se miettii?
Varsinkin poikaset ovat minusta ilmeikkäitä. Ne näyttävät nyrpeiltä kun siipeä mitataan. Aikuiset ovat pokerinaamoja.
Otteen pitää olla napakka ja turvallinen. Sellainen että lintu tietää rimpuilemisen olevan turhaa. Vähän kuin pitäisi villiä koiranpentua.
Paitsi että pöllöllä on kunnioitusta herättävät kynnet. Jalkojen kanssa on oltava tarkkana, ne eivät saa päästä irti.
Tätä naarasta en pystyisi pitelemään.
Se yrittää yllättää rengastajansa Joona Koskisen monta kertaa. Yleensä isotkin petolinnut ovat hiljaa paikallaan. Ne protestoivat siiven mittauksiin ja punnituksiin korkeintaan nokkaa naksuttamalla, mutta tämä naaras on toista maata.
Naaras oli laiha, se painoi vain 880 grammaa. Ehkä uros ei löydä kovin paljon myyriä ympäristöstä.
Se yrittää iskeä nopealla nokallaan. Iskut saavat varomattoman kädet verille, mutta näin ei onneksi käy nyt. Välillä isot siivet räpistelevät, kun lintu yrittää rimpuilla itsensä vapaaksi.
Vaikka pöllö on kelpuuttanut pihan pesäpaikakseen, sitä ei ole yhtään helpompi käsitellä kuin metsässä pesiviä lajitoveretaan. Päinvastoin.
Emo ei tietenkään ymmärrä, ettei sen poikasille tehdä pahaa ja että rengastuksen avulla niiden elämästä on opittu paljon ja opitaan jatkossakin.
Sen sijaan Joona ja muut lintumiehet tietävät, että vaikka tilanne voi tuntua tottumattomasta hurjalta, pöllölle koituva stressi on lyhytaikainen ja se palautuu siitä nopeasti. Viirupöllöjä on rengastettu tuhansia kertoja. Se ei hylkää pesäänsä tai poikasiaan rengastuksen jälkeen.
Joona pitää pöllöä varmoin ottein sylissään ja peittää sen kasvot. Lintu rauhoittuu.
Harri Koskinen poikaset kädessään pesäkolon suulla.
Viirupöllö on uskollinen pesäpaikalleen
Kun emo on rengastajan käsittelyssä, Harri Koskinen hakee poikaset pesän pohjalta. Niitä on kaksi.
Vaikka pelkona oli, että poikaset ovat jo lähes liian suuria rengastukseen, ilmenee että pesintä on myöhemmässä kuin on ajateltu. Poikaset ovat vielä niin pieniä, että linnun henkilötunnusta kantava rinkula putoaisi kapeasta nilkasta,
Niiden arvioidaan kuoriutuneen noin kymmenen päivää sitten.
Nyt minäkin voin kiivetä tikkaille tutkimaan pesäkoloa. Joudun nousemaan varpailleni, jotta näen pohjalle asti. Se on paljon syvemmällä kuin ajattelin. Yli käsivarren mitan päässä.
Noinko syvällä pöllönaaras kyhjöttää koko hautomis- ja poikasajan.
Luulin, että nenääni lehahtaisi tympeä tuoksu, mutta ilma on raikasta. Ei homeen tai mädäntyvien myyrien hajua. Emo pitää pesän puhtaana.
Sisällä on oma pieni ilmastonsa. Paksu koivun runko viilentää, jos ulkona on liian kuuma.
Pallerot kasvavat emon suojissa vielä kolmisen viikkoa. Pyrähtävätköhän ne kolon suulle vai pitääkö niiden kiivetä kynsien avulla noin korkealle, kun pitää päästä maailmalle.
Nyt talon väki voi seurata, kun koiras kiikuttaa naaraalle myyriä. He ovat nähneet myös sen vaiheen, kun pesää vasta kelpuutettiin.
Naaras lämmittää poikasia ruumillaan, koiras saalistaa myyriä ja tuo ne pesälle.
He voivat pian katsella pieniä pöllöjä pihakoivunsa ympärillä, jos poikaset pysyvät hengissä.
Tosin silloin on syytä olla erityisen tarkkana, sillä emot puolustavat lentokyvyttömiä, maassa olevia poikasiaan silmittömästi.
Talon isäntä yritti ehkäistä konfliktia syntymästä viemällä pöllöparille pöntön vähän sivummalle lähimetsään. Näin tehdään usein silloin, jos reviirit sattuvat liian lähekkäin ihmisen kanssa.
Mutta ohjaus ei mennyt perille. Ilmeisesti tämä luonnon muovaama onkalo on pöllön mielestä parempi. Kenties kyseessä on unelma-asunto, juuri sellainen, jonka jokainen pöllö haluaisi kodikseen.
Joona Koskinen rengasti emon, ja pöllö pääsi takaisin pesäänsä.
Jos poikaset ovat kovin pieniä, emon voi palauttaa suoraan pesään
Pelkona oli, että pesälle tullaan liian myöhään, mutta toisin kävi. Rinkula päätyi vain emon jalkaan. Tavallisesti emo vapautetaan lentoon, ja se palaa pesälle omia aikojaan. Mutta koska poikaset ovat vielä niin pieniä, tämä naaras kiikutettiin takaisin poikasten luo. Sinne se jäikin ilmeisen helpottuneena.
Rengastajan ja meidän muiden oli aika häipyä paikalta.
Kuuntele Metsäradion juttu emon rengastuksesta.
