Ensin kaljuja laikkuja alkoi ilmestyä hiuksiin, sitten kulmakarvoihin. Lopulta lähtivät ripset. Kolmekymppisen Tiia Valkeapään ulkonäkö muuttui radikaalisti, kun hän sairastui kaljuuntumista aiheuttavaan alopeciaan. Takana oli stressaava elämänvaihe, mikä saattoi vaikuttaa sairauden puhkeamiseen. Hotellin vastaanotossa työskentelevä Tiia peitteli kaljuaan alkuun huivilla, mutta se ei tuntunut omalta. Nykyään hän kulkee ylpeästi pää paljaana. Hyvää palautettu on tullut muun muassa treffikumppaneilta. "Parasta on ollut huomata, etten ole mikään viimeinen mahdollisuus kenellekään."
Pitkiä vaaleita hiuksia alkaa tippua lattialle. Tiia Valkeapää istuu kampaamotuolissa selkä peiliä päin, juo kahvia ja lukee lehteä. Samalla hän pohtii, miltä oma pää mahtaa näyttää ilman hiuksia. Toivottavasti sieltä ei paljastu syntymämerkkiä tai outoja kuoppia.
Kun kaikki hiukset on ajettu, kampaaja kääntää tuolin oikein päin. Peilistä näkyy kalju nainen. Tiia huokaisee helpotuksesta. Pää näyttää hyvälle ilman tukkaa, eikä siellä ole enää yhtään laikkua.
Laikuista oli alkanut muodostua todellinen riesa. Tiia oli pari vuotta aikaisemmin sairastunut harvinaiseen kaljuuntumista aiheuttavaan sairauteen, alopeciaan. Ihan ensimmäinen hiukseton kohta löytyi samaisessa kampaamossa takaraivolta.
Kahden euron kolikon kokoinen laikku saatiin helposti piiloon hiusten alle, eikä Tiia ajatellut asiaa sen enempää. Hetken päästä läiskiä tuli myös kulmakarvoihin. Seuraavaksi harvenevien hiusten takia piti vaihtaa jakauksen paikkaa.
Tukkaa tippui koko ajan lisää, ja suihkun jälkeen pesuhuoneen lattiakaivo oli täynnä hiuksia. Päästä löytyi jo isoja länttejä. Hotellin vastaanotossa työskentelevä Tiia yritti peittää niitä pinneillä ja kampausta muuttamalla.
Lopulta hiukset tulivat uniinkin
– Me ollaan asiakkaan kanssa tiskillä nokat vastakkain. Pelkäsin koko ajan, että hotellivieras näkee kaljun kohdan päässäni, jos pinni valahtaa tai tukka heilahtaa vähääkään, Tiia muistelee.
Hiukset täyttivät siinä vaiheessa täysin Tiian ajatusmaailman.
– En pystynyt nauttimaan elämästä ollenkaan, kun ajattelin koko ajan, milloin tukkaa taas tippuu ja kasvaako se takaisin. Lopulta hiukset tulivat uniinkin, niin kokonaisvaltainen stressi siitä tuli.
Alopecian perussyy on edelleen tuntematon. Se on luokiteltu tulehdukselliseksi autoimmuunisairaudeksi. Alopecia voi periytyä, ja stressi saattaa vaikuttaa sen alkamiseen tai pahenemiseen.
Tukan lähteminen oli vain jäävuoren huippu
Stressi. Jos Tiian elämä ennen alopeciaan sairastumista pitäisi tiivistää yhteen sanaan, olisi se varmasti stressi.
– Se oli rankkaa aikaa. Minulla oli lapsettomuushoidot päällä, ja tunnelma kotona oli tosi kireä ja etäinen. Samaan aikaan työpaikka vaihtui. Siinä oli paljon asioita, jotka lipsuivat käsistäni. Tukan lähteminen oli vain jäävuoren huippu.
Raskaassa elämänvaiheessa Tiia joutui hyväksymään, ettei välttämättä ikinä saisi lapsia ja lopetti lapsettomuushoidot.
– Avioero tuli seuraavaksi. Halusin, että edes toinen meistä saisi lapsia. Muutenkin minun piti saada olla yksin ja selvittää oman elämäni solmut.
Tiia turvautui ammattilaisen apuun ja kävi juttelemassa ongelmistaan terapeutin kanssa. Yhdessä he pohtivat, miten Tiia voisi olla tyytyväisempi elämäänsä, saisi vähennettyä stressiä ja oppisi elämään muuttuneen ulkonäkönsä kanssa.
Silmäripsiä kaipaan tosi paljon
– En ollut ikinä kuullutkaan tällaisesta sairaudesta, joten Facebookin Alopeciaklubi-ryhmästä sekä Alopecia- ja Vitiligoyhdistyksestä sain paljon vertaistukea. Oli hyvä saada tietää, etten ollut yksin tämän sairauden kanssa, jopa täältä Kouvolasta löytyi muitakin alopeetikkoja.
Tiian ulkonäkö muuttui radikaalisti, sillä hän oli sairastunut alopecian harvinaisimpaan esiintymismuotoon, jossa kaikki kehon ihokarvat ja hiukset katoavat. Tiialla ei ollut enää silmäripsiä tai edes nenäkarvoja.
Peruukkia Tiia kokeili, mutta ei tuntenut sitä omakseen. Peruukki päässä hänelle tuli samoja ajatuksia kuin laikkujen kanssa. Huomaako joku, että minulla on peruukki?
Kulmakarvat Tiia sen sijaan teetti kestopigmentoinnin avulla, sillä ne ovat niin isossa osassa kasvojen ilmeissä ja tunteiden ilmaisussa. Toimenpide pitää uusia vuosittain, jotta ihoon kevyesti tatuoidut kulmakarvat pysyvät hyvässä kunnossa.
– Silmäripsiä kaipaan tosi paljon, jotta roskat eivät menisi silmiin heti ensimmäisenä. Nenässä kaikki hajut tuntuvat erilaisille ja se myös vuotaa paljon helpommin kylmällä ilmalla. Mutta kesällä olen kiitollinen, että minun ei tarvitse ajaa säärikarvoja.
Muutamat miehet ovat ymmärtäneet, että tykkään tytöistä, koska minulla on kalju
Töissä Tiia peitti kaljunsa aluksi huivilla, mutta luopui siitä ensimmäisten kesähelteiden aikana. Sen jälkeen hän on ottanut hotelliasiakkaat vastaan ylpeästi kaljuna.
– Jotkut asiakkaat katsoo päähän, vaikka pitäisi katsoa silmiin. Kaljujen miesasiakkaiden kanssa saatetaan vitsailla, että meillä on sama kampaaja. Mutta on asiakas kysynyt suoraankin, että missä vaiheessa sinun syöpähoitosi ovat.
Myös vapaa-ajallaan Tiia joutuu kestämään ihmisten katseita, kysymyksiä ja kommentteja ulkonäöstään. Moni tulee kysymään, saako kaljuun koskea ja onpa joku halunnut baarissa suudellakin Tiian paljasta päätä.
– Tykkään, että minulta kysytään suoraan eikä tuijotella tai levitellä huhuja selän takana. Muutamat miehet ovat ymmärtäneet, että tykkään tytöistä, koska minulla on kalju. Sitten ihmetellään yhdessä, mistä tuollainen ajatus on tullut. Minulla ei vaan ole tukkaa.
– Yritän olla mahdollisimman avoin ja oma itseni. Silloin muutkin tajuavat, että minussa on paljon muutakin kuin se, että he voivat tuijottaa kaljuani.
Läheiset ihmiset ovat auttaneet Tiia paljon kamppailussa ulkonäköpaineita vastaan. Välillä tulee päiviä, jolloin siipi on maassa.
– Esimerkiksi juhliin lähteminen voi olla vaikeaa, mutta silloin kaverit sanovat, että näytän tosi hyvältä. Kyllä minä sen sitten uskon.
Hyvää palautetta on tullut myös treffikumppaneilta.
– Parasta on ollut huomata, etten ole mikään viimeinen mahdollisuus kenellekään. Avioeron jälkeen oli muutenkin luuserifiilis, joten on tuntunut tosi kivalta saada hyvää vastakaikua.
Kaljunkin voi puuteroida, jos tuntuu, että tulee joku nolo tilanne
Silmänrajauskynä, luomiväri, poskipuna ja puuteri. Siinä Tiian luottomeikit, kun hänen pitää laittautua vaikkapa töihin.
Alopeciaan sairastumisen myötä Tiialla kuluu meikkaamiseen enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Esimerkiksi puuttuvat silmäripset pitää tehdä silmänrajauskynällä, jos ei halua käyttää magneetilla kiinnittyviä tekoripsiä.
– Kaljunkin voi puuteroida, jos tuntuu, että tulee joku nolo tilanne ja pää on punaisena. Aika paljon kuljen myös meikittömänä. En ole koskaan ymmärtänyt sellaisia, jotka eivät voi lähteä kauppaan ilman meikkiä.
Tiian sairauteen ei ole olemassa parannuskeinoa. Joillekin alopeetikoille hiukset ovat kasvaneet takaisin, mutta Tiian sairastamassa universalis-muodossa se on erittäin epätodennäköistä.
– Toivon, että minulle kasvaisi takaisin edes ripset tai nenäkarvat. Tukankin voin ottaa takaisin, mutta se ei ole maailmanloppu, jos niin ei tapahdu.
Tiia kertoo elämästään Akuutin jaksossa Ulkonäkö – Otatko paineita?
Kuuntele Areenassa Kimmo Oksasen tarina: Kuinka kasvojen menetys vaikutti aiemmin niin komean miehen elämään? "Yritän välttää katkeruutta, sillä oli tästä hyötyäkin"
Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!