Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Seksikäs-Suklaa juoksi rasisteja karkuun – nyt hän hurmaa huumorillaan mummotkin

Kulttuurivieras, Luyeye Konssi, on suosittu tubettaja, joka on tehnyt paljon töitä sopeutuakseen suomalaiseen kulttuuriin.

Seksikäs-Suklaa
Kuva: Jari Kovalainen / Yle
  • Eemeli Martti
  • Eetu Pietarinen
  • Ville Vedenpää

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koululaisia, pukumiehiä, hipstereitä, juoppoja, aasialaisia, suomalaisia, afrikkalaisia, romaneja, mammoja ja pappoja.

Helsingin Herttoniemen metroasemalla liikkuvat ihmiset ovat läpileikkaus tämän päivän Suomeen.

Väkijoukon keskeltä kiiruhtaa Luyeye Konssi. Hän tulee haastatteluun parikymmentä minuuttia myöhässä. Se on geeneissä, Konssi nauraa. Opit olemaan ajoissa, kun alat seurustella, kaveri sanoi. Muijat eivät odottele.

“Mitä äijät? Miten menee?” Konssi paiskaa kättä ohi menevien kavereiden kanssa. Hän myös pälyilee ympärilleen.

Olen ylpeä, että olen suomalainen.

Seksikäs-Suklaa

– Metroasemalla saattaa törmätä entisiin Tinder-treffeihin, Konssi parahtaa nauraen.

Seksikäs-Suklaa
- Goom-risteily oli aivan kamala. Viime yönä oli liskojen yö, Seksikäs-Suklaa nauraa. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Koulupoika tunnistaa Konssin ja ottaa kuvan. Hän on Seksikäs-Suklaa: tunnettu tubettaja ja huumorin tekijä.

– En tajua, että olen tässä vaiheessa jo 25-vuotiaana. On otettu olo. Olen ylpeä, että olen suomalainen.

Angolasta Saloon

Onpa täällä pimeää. Näin ajatteli 9-vuotias Luyeye Konssi, kun hän saapui Suomeen 2000-luvun alussa. Raha oli markka ja presidenttinä Tarja Halonen.

Konssin perhe tuli pakolaisena Helsinkiin Angolan vuosia jatkuneen sisällissodan seurauksena. Helsinki vaihtui pian Saloon, sillä äiti halusi neljän pienen lapsen kasvuympäristöksi pienemmän paikan.

Luyeyen isoveli meni isompaan kouluun, kun hän itse päätyi pienelle ala-asteelle. Siellä ei ollut muita ulkomaalaisia.

Suomalaisessa koulussa oli outoa. Kellään ei ollut kouluvaatteita niin kuin Angolassa ja kaikki vaikuttivat hyvinvoivilta. Kotimaassa tuloerot olivat suuria. Rikkaiden lapsilla oli kaikkea, köyhimmillä ei mitään.

Seksikäs-Suklaa
- Salon ABC:llä joku uhkasi hakata mut, kun kasvan isoksi. Ajattelin, että en tunne tyyppiä. Mitä mä olen sille tehnyt? Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Uudet koulukaverit olettivat, että tummaihoinen Konssi osasi pelata hyvin koripalloa ja räpätä. Näinhän he olivat oppineet elokuvista. Hän joutui tuottamaan pettymyksen. Konssia kiinnosti koriksen sijaan fudis ja räpätäkään hän ei osannut.

Kavereita alkoi löytyä musiikin kautta. Lapsia yhdisti hip hop -musiikki. Torille keräännyttiin koripallotossut jalassa ja lökäpöksyjä roikottaen.

Päätin, että en jaksa täyttää elämääni vihalla. Antaa menneiden olla.

Seksikäs-Suklaa

Mutta sitten oli niitä, jotka huutelivat tummaihoisen Konssin perään harva se päivä. Se oli haukkumista ja väkivallalla uhkailua.

– Siellä piti olla nopea juoksemaan ja kova suustaan. Sillä pärjäsi, Konssi muistelee.

Huutelua jatkui pari vuotta. Sen jälkeen osasta tuli Konssin kavereita. Tuosta ajasta ei ole jäänyt traumoja, sillä Konssi sanoo käsitelleensä asiat.

– Päätin, että en jaksa täyttää elämääni vihalla. Antaa menneiden olla.

Mamuläppää

Työttömänä oli tylsää. Luyeye Konssi oli kouluttautunut peruskoulun jälkeen matkailuvirkailijaksi, mutta töitä ei löytynyt.

Tylsyyden tappamiseksi Konssi alkoi tehdä huumoria maahanmuuttajien arjesta kaverinsa Hanad Hassanin kanssa vuonna 2012. Vaikeimman ajan kautta löytyi itselle jotain hauskaa.

Ensimmäinen video oli oma huono läppä siitä, kuinka nainen häviää kuin laukku. Jos ei pidä laukustaan huolta, nainen heilastelee pian toisen miehen kanssa. Tarinaan samaistui moni muu mies ja videot saivat jatkoa.

Konssista tuli Seksikäs-Suklaa. Nimi tuli ajalta, jolloin hän oli töissä kaupan kassalla. Vanhempi nainen oli ihmetellyt tummaa miestä, joka puhui hyvin suomea. Hän harmitteli, että ei ollut törmännyt komeaan mieheen nuorempana. Imarteleva nimitys Seksikäs-Suklaa jäi elämään.

Seksikäs-Suklaa
- Olin katsonut ennen omien huumorivideoiden tekemistä Bulttiboisia ja Kummeleita. Kantasuomalainen huumori on härskiä ja raakaa. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Nyt Seksikäs-Suklaa ja Dosdela (Hanad Hassan) tekevät huumorivideoita, jotka käsittelevät muun muassa maahanmuuttajien ja suomalaisten yhteentörmäyksiä. Heidän YouTube-tilillään on lähes 40 000 seuraajaa. Huumori poiki myös Elisa Viihteelle tehdyn Supisuomalaiset-sarjan.

Maahanmuuttajamiesten vitseissä nauretaan vahvasti itselle. Lähtökohtana ovat stereotypiat.

– Arki on hankalaa, kun ei saa työpaikkaa tai tyttöystävää. Naisia liehitelläkseen ulkomaalaiset puhuvat ummet ja lammet, kun suomalaiset miehet ovat lyhytsanaisia.

Konssin mielestä kantasuomalainen huumori on härskiä ja raakaa. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Se onkin asia, jota hän suomalaisuudessa rakastaa.

– Suomalaisuudessa parasta on se, että sovitut asiat pitävät. Suomalaiset osaavat myös pitää pitkiä ystävyyssuhteita. Afrikassa saattaa olla vain yhden päivän tuttuja.

Seksikäs-Suklaa
- Mulle meinasi iskeä miesflunssa päälle. Silloin haluaa, etta joku tuo sänkyyn kermaista kalakeittoa. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Seksikäs-Suklaa ja Dosdela on monesti sekoitettu heidän kavereihinsa Mustaan Barbaariin ja Prinssi Jusufiin. He toivat maahanmuuttajien uuden sukupolven esille ensimmäisenä. Miehet ovat tehneet yhdessä räppiä ja muita projekteja.

Supisuomalaiset-sarjassa he kaikki seisovat jäähallissa jääkiekkovarusteet päällä ennen matsia. Kysymys nousee, voisiko musta mies olla mukana Suomen jääkiekkomaajoukkueessa?

Lisää suomen kieltä!

Luyeye Konssi istui koulussa väärään ruokapöytään. Hän ei ollut enää Salossa, sillä asuinpaikka oli vaihtunut Helsinkiin hänen mennessä yläasteelle. Pääkaupungissa oli kansainvälisempi meininki ja itä-helsikiläisessä koulusta löytyi muita maahanmuuttajia.

Pöytä oli väärä, sillä siinä istui ulkomaalaistaustaisia nuoria, jotka olivat täynnä vihaa. He kokivat tulleensa väärin kohdelluiksi ja suunnittelivat alkavansa hakkaamaan ihmisiä. Konssi ei halunnut lähteä mukaan.

– Jos olisin lähtenyt sille linjalle, en olisi edennyt tässä maassa mitenkään. Siinä olisi tullut käräjäoikeus sekä ulosotto ja olisin maksanut jonkun hampaiden rikkomisesta. Osalle kävi niin. Nyt he ovat kasvaneet miehiksi ja katuvat tekojaan.

Seksikäs-Suklaa
- Minulle on ollut tärkeää sopeutua suomalaiseen kulttuuriin. Siksi olen opiskellut kieltä ahkerasti. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Sen sijaan Konssi keskittyi opettelemaan suomen kieltä. Hänen äidinkielensä on portugali ja siitä ei ollut apua, kun nuori mies halusi ilmaista itseään.

– Mua ärsytti todella pitkään, että en pystynyt sanomaan ajatuksiani. Tuntui kädettömältä. Ärsyttävin fiilis ikinä!

Minulle on ollut tärkeää sopeutua suomalaiseen kulttuuriin.

Seksikäs-Suklaa

Nyt Konssi puhuu suomea sujuvasti pienellä aksentilla. Se alkaa olla jopa äidinkieltä vahvempi. Suomen taito vahvistui edelleen, kun hän suoritti käsikirjoittajan perusopinnot Helsingin Evankelisessa Opistossa.

– Luin todella paljon ja kirjoitin joka päivä. Yritin ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa ja mikä tämä sana on.

Suomen opetteleminen jatkuu edelleen.

– Tykkään välillä lukea riimisanakirjaa tai sivistyssanakirjaa, että mä vain oppisin tätä kieltä. Sitä mä tarvitsen tässä maassa. Minulle on ollut tärkeää sopeutua suomalaiseen kulttuuriin.

N-sana on pahin

“Mua sanottiin Salossa neekeriksi joka päivä. Hei läskiperse neekeri! Kun mä olin suihkussa, ne sanoi, miksi sun perse on niin musta.”

Seksikäs-Suklaa muistelee Supisuomalaiset-ohjelmassa kohtaamaansa rasismia.

Neekeri-sanassa menee raja. Mustaksi voi Konssin mielestä sanoa. Se on ihan ok. Kaikista paras on afrosuomalainen, sillä se kuvastaa sitä, mitä hän on.

Miksi sä sanoit mua neekeriksi? Tyyppi jäätyi.

Seksikäs-Suklaa

Konssi on huomannut, että maahanmuuttajiin ja tummaihoisiin kohdistuvat ennakkoluulot ovat vaikuttaneet myös hänen käyttäytymiseensä.

– Olin kerran baarissa ja joku oli jättänyt takin tuolin selkänojalle. Ajattelin, että vaihdan paikkaa, sillä jos jotain häviää, kaikki luulevat heti, että se olen minä. Miksi mä ajattelin niin?

Seksikäs-Suklaa
Seksikäs-Suklaa kohtaa nykyisin häntä haukkuvat silmästä silmään. - Jos sulla on hyvä päivä ja joku tulee huutamaan, että sä et maksa veroja, se ei tunnu kivalta. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Viikko sitten Seksikäs-Suklaa seisoi muina miehinä Mustan Barbaarin kanssa Goom-risteilyllä. Yhtäkkiä takana joku huusi: neekeri!

– Mä käännyin ja sanoin, että me ei tunneta. Miksi sä sanoit mua neekeriksi? Se jäätyi ja vain tuijotti meitä. Sanoi sori ja lähti menemään.

Konssi on ylpeä tavasta, jolla hän tilanteen selvitti. Aikaisemmin hän saattoi olla vain hiljaa. Viime aikoina hän on vastannut huutelijoille. Ei aggressiivisesti, vaan kysymällä rauhallisesti, miksi sanoit noin.

Yksinkertaista ja tehokasta.

Konssin mielestä rasismi on vähentynyt Suomessa vuosien aikana. Nuorempi sukupolvi on avarakatseisempaa, ja siihen on vaikuttanut rap-musiikin suosio.

Suomalaisten asenteiden muuttamista on edistänyt se, että ulkomaalaistaustaisia on yhä enemmän viihdealalla. Enää se ei tarkoita pelkästään Arman Alizadia, vaan Putous-sarjassa on mukana Ernest Lawson ja netissä huumoria veistelevät maahanmuuttajat Seksikäs-Suklaa etunenässä.

– Se auttaa, että televisiossa ja mainoksissa on erilaisia ihmisiä. Ihmiset ovat huomanneet, että olemme hyviä tyyppejä.

Leffa lähiöstä

Seksikäs-Suklaa on hämmentynyt mummoista. He ovat alkaneet jutella hänelle, koska tunnistavat hänet televisiosta. Mummot ovat kehuneet Supisuomalaiset-ohjelmaa.

– Se tuntuu jopa paremmalta kun joku tulee sanomaan, että olipa hyvä keikka. Mutta nyt mun pitää alkaa käyttäytyä julkisilla paikoilla, Konssi nauraa.

Ennen kaikkea Konssi on ylpeä siitä, että on saanut olla esimerkkinä muille maahanmuuttajille.

– He ovat tulleet sanomaan, että se mitä te teette, antaa toivoa myös meille. He ovat kertoneet lopettaneensa hölmöilyn ja muuttuneensa paremmiksi ihmisiksi.

Seksikäs-Suklaa
Seksikäs-Suklaa on ollut esimerkkinä muille maahanmuuttajille, että yrittämällä omaa juttuaan asiat voivat muuttua paremmiksi. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Seksikäs-Suklaa haluaisi tehdä Supisuomalaiset-sarjasta vielä toisen kauden pidemmillä jaksoilla. Mutta hänellä on kaverinsa Hanadin kanssa vielä isompi unelma: lähiöelokuva.

– Se olisi päivä Kontulassa, missä tapahtuisi kaikenlaista. Kaikki näyttelijät olisivat oikeita ihmisiä. Täällä on niin paljon hauskoja hahmoja.

Elokuvaan liittyisi tietenkin tarina ulkomaalaisen miehen ja suomalaisnaisen suhteesta ja kulttuurierojen aiheuttamista konflikteista.

– Se toteutuu ehkä 10 tai 20 vuoden päästä. Pitää vaan uskoa itseensä.

Konssi soittaa haastattelun jälkeen puhelun kaverilleen.

– Sori veli, oon taas myöhässä.