Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Pori hyväksyi kiistellyn suuren tuulipuiston: Onko seurauksena työpaikkoja vai helvetti asukkaille?

Päätös mahdollistaa 14 ison tuulivoimalan rakentamisen Porin Ahlaisten Lammiin. Voimaloiden vastustajat arvostelivat tuulipuistoa voimakkain sanoin mutta hävisivät äänestyksen.

Tuulivoimala puolipilvistä taivasta vasten.
Lammin tuulivoimakaava hyväksyttiin Porin valtuustossa. Kuva: Arvo Vuorela / Yle
  • Antti Laakso

Porin valtuusto on tehnyt ratkaisun kiistellyssä ja vuosien ajan puhuttaneessa Ahlaisten Lammin tuulivoima-asiassa. Äänestys kaavasta päättyi kannattajien voittoon lukemin 32–27.

Lammiin saa päätöksen perusteella rakentaa 14 voimalan tuulipuiston. Voimalat olisivat varsin korkeita ja näkyisivät pitkälle: niiden napakorkeus olisi enintään 150 metriä ja kokonaiskorkeus enintään 220 metriä.

Pitkä, repivä kiista

Tuulivoimalat jakoivat porilaisia poliitikkoja voimakkaasti jo etukäteen. Kaavaa on käsitelty vuodesta 2012 asti ja välillä on näyttänyt siltä, että kaava hylätään.

Porin valtuutetut päättivät viime vaalikaudella, että voimaloita ei saa rakentaa kahta kilometriä lähemmäs asutusta. Nyt tästä linjauksesta poikettiin.

Keskusta, perussuomalaiset ja kristilliset sekä sinisten Ari Jalonen vastustivat kaavaa. Perussuomalaisten Ismo Läntinen vertasi Ahlaisten asukkaiden kohtaloa "Siperiaan ja lisäksi helvettiin", mikä sai valtuuston puheenjohtajan Krista Kiurun (sd.) vaatimaan valtuutettuja käyttämään siivoa kieltä.

Puolesta ja vastaan

Vasemmistopuolueissa eli SDP:ssä ja vasemmistoliitossa edustajien yhteenlaskettu enemmistö oli etukäteen kaavaa vastaan. SDP teki kuitenkin ennen valtuuston kokousta ryhmäpäätöksen kaavan puolesta tiukan, lukemin 9–8 päättyneen äänestyksen jälkeen.

SDP:n riveistä Jarno Joensuu, Noora Kinnunen, Martti Lundén, Tiina Puska ja Markku Tanttinen kapinoivat ja äänestivät voimalakaavaa vastaan. Heille voi tulla ratkaisustaan seurauksia, kuten varoitus tai jopa erottaminen ryhmästä. Tästä päättää demarien kunnallisjärjestö myöhemmin.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Ahlaisten asukkaita Porin valtuuston kokousta seuraamassa 26.2.2018. Kokouksessa päätettiin Lammin tuulipuistosta.
Porin valtuuston kokousta oli seuraamassa noin sata Ahlaisten asukasta. Kuva: Antti Laakso / Yle

Vasemmistoliitosta enemmistö vastusti kaavaa mutta puolue ei tehnyt asiasta ryhmäpäätöstä. Kaksi vasemmistoliiton valtuutettua, Jari Pajukoski ja Erno Välimäki, kannattivat kaavaa voimalarakentamisen tuomien työpaikkojen takia.

Vasemmistoliiton jakautuminen sai puolueen riveissä aikaan arvostelua. Pitkäaikainen porilainen vasemmistovaikuttaja Matti Nissi kertoi Ylelle erovansa vasemmistoliitosta, koska hän ei halua olla samassa puolueessa kaavan puolesta äänestäneiden kanssa.

Vihreät kannattivat kaavaa. Puolue oli tehnyt asiasta päätöksen, joka tosin ei sitonut valtuutettuja.

Poissaoloja paljon

Kokoomus oli varsin yhtenäisenä kaavan takana. Yhtenäisyyteen saattoi tosin vaikuttaa myös runsas poissaolojen määrä.

Useat kokoomuksen, demarien ja vasemmistoliiton poliitikot jättivät tulematta kokoukseen ja heidän tilallaan valtuustosalissa istui runsaasti varavaltuutettuja: yhteensä kymmenkunta.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Pori valtuustosali 26.2.2018. Valtuusto teki ratkaisun Lammin tuulipuistosta.
Porin valtuustossa oli maanantaina runsaasti varajäseniä, muun muassa etualalla istuva Nina Aronen (kok.) ja kuvassa oikealla oleva Timo Tarvainen (kok.). Kuva: Antti Laakso / Yle

Miesmuistiin näin iso joukko valtuutettuja ei ole jättänyt paikkaansa varajäsenelle. Osa valtuutetuista oli jäävännyt itsensä tuulivoimala-asian kohdalla ja osa jäi pois koko kokouksesta. Valtuustosalissa nähtiin SDP:stä vaalituloksen perusteella yhdeksäs ja kokoomuksesta seitsemäs varavaltuutettu, mikä on erittäin harvinaista.

Kristillisten Simo Korpela lähetti kokouksen puhujapöntöstä lämpimät paranemisterveiset äkillisesti sairastuneille edustajatovereilleen. Ilkeämmät kielet arvelivat, että osa tuulivoiman vastustajista jätti tulematta kokoukseen, jotta he eivät joutuisi äänestämään ryhmänsä kantaa vastaan.

Töitä Mäntyluotoon

Voimaloiden rakentamista kannatettiin erityisesti työvoimavaikutusten takia. Tuulivoimayhtiöt eli Ahlströmin kiinteistöyhtiö ja Satawind ovat sopineet Mäntyluodon telakan omistavan Technipin kanssa, että voimalat rakennetaan osittain Mäntyluodossa.

Arvion mukaan Lammin voimalan työllisyysvaikutus on rakentamisaikana noin 120 henkilötyövuotta. Mäntyluodon telakalla työtä tulee 50–60 henkilötyövuoden verran. Telakka on kärsinyt viime aikoina työpulasta.

Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen korosti valtuuston kokouksessa, että Porin ja Mäntyluodon telakan kannalta työpaikat ovat merkittävä asia.

Voimalat hyödyttävät myös kaupungin omistamaa sähköyhtiö Pori Energiaa ja tuovat kiinteistöverotuloja kaupungin kassaan. Luukkosen mukaan Lammin voimaloiden rakentaminen tuottaa tuloja kaupungin kassaan saman verran kuin 0,25 prosenttiyksikön suuruinen veronkorotus.

Keskustan ryhmänjohtaja Juha Kantola kutsui voimaloiden tuomia työpaikkoja tempputyöllistämiseksi. Hänen mielestään kyse ei ole aidoista työpaikoista.

Asukkaat vastaan

Valtuuston kokousta oli seuraamassa noin satakunta ahlaislaista, jotka antoivat aplodeja tuulivoiman vastustajien puheenvuoroille.

Ahlaislaiset arvostelevat kaavaa muun muassa tuulivoimaloiden aiheuttamien meluhaittojen takia. Myös tuulivoimayhtiö Satawindin taustalla oleva venäläinen omistus herättää arvostelua.

Lisäksi Ahlaisten asukkaita huolettaa, millaisia vaikutuksia tuulipuistolla on Lammin luontoon ja lähialueen maisemaan. Pelkona on myös kiinteistöjen arvonlasku.

Osa kokousta seuraamassa olleista Ahlaisten asukkaista kertoi kokouksen jälkeen aikovansa viedä kaavapäätöksen laillisuuden vielä hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Kaavan käsittelystä on ahlaislaisten mukaan kanneltu myös eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Tuulivoimayhtiöt ja Technip kuitenkin aloittavat voimaloiden suunnittelun jo tiistaina aamulla.

Näin valtuutetut äänestivät

Listassa ovat valtuutetut ja paikalla sijaisena olleet varavaltuutetut. Kyllä tarkoittaa voimalakaavan kannattamista, ei vastustamista.

Mika Aho (vas.) EI

Sinikka Alenius (sd.) KYLLÄ

Nina Aronen (kok.) KYLLÄ

Diana Bergroth-Lampinen (sd.) KYLLÄ

Sanna Grönmark (vihr.) KYLLÄ

Minna Haavisto (vihr.) KYLLÄ

Aila Haikkonen (kesk.) EI

Satu Hatanpää (kok.) KYLLÄ

Johanna Huhtala (sd.) KYLLÄ

Tapio Huhtanen (kesk.) EI

Laura Huhtasaari (ps.) EI

Petri Huru (ps.) EI

Ari Jalonen (sin.) EI

Jarno Joensuu (sd.) EI

Juha Joutsenlahti (kok.) KYLLÄ

Jaakko Jäntti (vas.) EI

Juha Kantola (kesk.) EI

Bia Kaski (kok.) KYLLÄ

Mari Kaunistola (kok.) KYLLÄ

Noora Kinnunen (sd.) EI

Krista Kiuru (sd.) KYLLÄ

Antero Kivelä (vas.) EI

Anttivesa Knuuttila (kok.) KYLLÄ

Tuomas Koivisto (sd.) KYLLÄ

Aila Korkeaoja (kesk.) EI

Simo Korpela (kd.) EI

Henna Kyhä (kok.) KYLLÄ

Petteri Lahti (sd.) KYLLÄ

Jaana Laitinen-Pesola (kok.) KYLLÄ

Arja Laulainen (sd.) KYLLÄ

Anne Liinamaa (vihr.) KYLLÄ

Martti Lundén (sd.) EI

Ismo Läntinen (ps.) EI

Pirjo Mäki (sd.) KYLLÄ

Tero Niskanen (kok.) KYLLÄ

Ari Nordström (sd.) KYLLÄ

Arto Nurmi (ps.) EI

Marianne Ostamo (ps.) EI

Jari Pajukoski (vas.) KYLLÄ

Veijo Puhjo (vas.) EI

Laura Pullinen (vihr.) KYLLÄ

Tiina Puska (sd.) EI

Kaarina Ranne (vihr.) KYLLÄ

Raisa Ranta (vas.) EI

Johanna Rantanen (sd.) KYLLÄ

Petri Reponen (kesk.) EI

Irma Roininen (kd.) EI

Mikael Ropo (kok.) KYLLÄ

Anssi Salmi (ps.) EI

Tommi Salokangas (ps.) EI

Heikki Santavuo (kok.) KYLLÄ

Markku Tanttinen (sd.) EI

Timo Tarvainen (kok.) KYLLÄ

Milka Tommila (vas.) EI

Henna Tuomikoski (sd.) KYLLÄ

Juha Vasama (kok.) KYLLÄ

Rami Virtanen (vas.) EI

Erno Välimäki (vas.) KYLLÄ

Esa J. Wahlman (sd.) KYLLÄ