Lahtelaisen elokuvakompleksin aulaan valuu pieninä ryppäinä hämmentyneen oloista väkeä. Tilaisuuden luonne vaikuttaa olevan vähän epäselvä kaikille.
Osa on paikalla ystävyyden velvoittamana, osa viettämässä tykypäivää, osa kestitsemässä bisneskumppaneitaan. Osa on vain tullut katsomaan Valmentaja-elokuvaa. Muut näkevät sen vasta parin kuukauden päästä.
Tuottajapariskunta Tuukka ja Olga Temonen kättelee leveästi hymyillen kaikki. Sitten poseerataan porukalla elokuvan jättijulisteen edessä.
Vieraat ohjataan punaista mattoa pitkin viereisen Seurahuoneen buffetiin. Tarjolla on perunamuusia ja karjalanpaistia. Jälkiruuaksi on kiisseliä.
Pöydissä käydään haparoivia keskustelunpoikasia. Ne käsittelevät sitä, että kyllähän tämä normityöpäivän voittaa. Kiihkeää verkostoitumispöhinää suomalaisen pikkukaupungin mittakaavassa, liput 25 euroa.
Sitten on aika siirtyä saliin, varsinainen ohjelma alkaa.
Kahteen kertaan vuoden puhujaksi valittu Speakersforumin André Noël Chaker kertoo, että ihmisistä suurempi osa pelkää puhumista kuin kuolemaa. Sitten kanadalaissyntyinen Chaker naurattaa yleisöä jutuilla savolaisesta vaimostaan. Niiden ydin on se, että suomalaisten mielestä on kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka tekevät, ja niitä jotka puhuvat. On selvää, kumpia arvostetaan enemmän.
Chaker huomauttaa että on kolmaskin ryhmä: ne, jotka puhuvat tavalla, joka saa muut toimimaan. Sellaisia kuin pian nähtävän elokuvan päähenkilö Jari Sarasvuo.
Shownsa päätteeksi Chaker vetää pienen paneelin, jossa paikalliset vaikuttajat pohtivat puhetaitoa. Yleisö ei oikein syty, vaan keskittyy plaraamaan kiiltävälle paperille painettua Valmentaja Business -lehteä. Sen kannessa poseeraa Mikko Nousiainen, Jari Sarasvuo 2.0.
Sisäsivuilla elokuvan näyttelijät ja ohjaaja Tuukka Temonen esittelevät upeissa mainoskuvissa Turon uusia pukuja. Lehdestä voi myös poimia elokuvassa useaan otteeseen näkyvästä Mummon muusista loihdittavan rieskareseptin.
Juttuja kirjoittamaan on pestattu tunnettuja toimittajia. Niissä kerrotaan Valmentaja-elokuvan yhteistyöyrityksistä ja pohditaan elokuvien tuotesijoittelua.
Päätoimittaja Tuukka Temonen sanoo lehteään köyhän miehen Forbesiksi.
Puhukaa, mitä puhutte, kunhan puhutte
On kiinnostavaa, että ristiriitaisia tunteita herättävä, hankalan tyypin maineessa oleva ohjaaja tekee elokuvan ristiriitaisia tunteita herättävästä tyypistä.
Ei se silti riitä vielä. Jari Sarasvuon viljelemän huomiotalouden oppien mukaisesti asiakkaiden ja voittojen maksimointi edellyttää kohinaa.
Suuresta sirkuksesta ei ihan ole kyse, mutta jostain suomalaisen elokuvan markkinoinnille epätyypillisestä kyllä. Harvoin, jos koskaan, kotimaisia uutuuksia lanseerataan yhtä avoimen kaupallisin keinoin.
Tuukka Temosen mielestä lehdistönäytösten pitämisessä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Ei niissä kukaan kuitenkaan käy.
– Olisitko itse tullut Lahteen vain elokuvaa katsomaan? Käytkö presseissä? Mun käsitykseni mukaan niissä on ehkä kolme ihmistä, isossa tyhjässä salissa. Täällä on sali sentään puolillaan ihmisiä, jotka ovat maksaneet lippunsa, tai joku on ostanut sen heille. Eikä meidän yhteistyökumppaneille ole väliä, koska ihmiset elokuvan näkevät. Kunhan näkevät.
Lahden Kuvapalatsi on Valmentaja-kiertueen ensimmäinen etappi. Vastaava tapahtuma järjestetään myös 13 muulla paikkakunnalla.
Temonen huomauttaa, että on musiikkipuolella tottunut siihen, että asiat tehdään leveästi. Hän kuvailee itseään henkeen ja vereen leffamieheksi, jolle jokainen uusi filmi on juhlan arvoinen, on se oma tai jonkun muun.
– Elokuvien tekeminen on niin harvinaista, että me verrataan Olgan kanssa sitä formula ykkösiin. Kaikki ymmärtää, että vain Räikkönen pääsee ajamaan sitä tiettyä itävaltalaista vastaan, ei kukaan muu. Elokuva on samalla lailla tosi harvojen herkkua. Siksi, kun niitä tehdään, pitää antaa ihmisille syitä kiinnostua ja fanittaa. Siksi kannattaa edes yrittää keksiä jotain elokuvan ympärille.
Sitä paitsi elokuvan elinkaari teatterissa on todella lyhyt.
– Helsingin ensi-illasta tulee tietysti ihan överispektaakkeli. Samaan aikaan on kuitenkin tulossa paljon muita leffoja, esimerkiksi uusi Halloween. Mitä pidempään elokuvan pystyy pitämään ihmisten mielissä, sitä paremmat edellytykset sillä on pysyä teatterissa vähän kauemmin.
Temonen rohkaisee vielä ennen näytöstä katsojia haukkumaan elokuvaa kaikille tutuilleen, jos eivät siitä pidä. Saa kehuakin.
Ihan sama mitä puhutaan, kunhan puhutaan.
"Jos luulee rahankeruuta helpoksi, niin sopii tulla kokeilemaan"
Ohjaaja Tuukka Temosen elokuvien ympärillä on aina joku kohu tai kiista.
Sauli Niinistön kampanjaa käsitellyt dokumentti Presidentintekijät suututti kokoomuksen ja sai Temosen katkaisemaan suhteensa puolueeseen.
Apulanta-elokuva Teit meistä kauniin ajoi Temosen kiistoihin Finnkinon kanssa. Ohjaaja laittoi filminsä digitaaliseen jakeluun Elisan kautta, vaikka se pyöri vielä teattereissa. Saman elokuvan oheistuotehampurilaisesta ja katsojalukujen laskutavasta kiivailtiin julkisesti. Apulanta-yhtye sanoutui entisen basistinsa elokuvasta irti.
Myös Valmentajasta luultavasti irtoaa ainakin muutama mehevä otsikko – ja ilkkumista läpinäkyvästä tuotesijoittelusta. Temonen ei vaikuta yhtään riidanhaastajalta, vaikka sanoo, että viisastelu ei häntä enää hetkauta. Hän tekee asiat omalla tavallaan.
Elokuvien tekeminen on kallista, ja Elokuvasäätiön 25 miljoonan tukipotille koko ajan enemmän jakajia.
– Ei näitä elokuvia oikein voi tehdä kuin pyytämällä yrityksiä apuun, ja yrityksille halutaan antaa vastineeksi jotain. Mä en välitä noista puheista. Jos joku kokee tosi helpoksi rahankeruun, niin sehän on vaan makeeta. Sopii tulla kokeilemaan.
Temonen vakuuttaa, että ei hirveästi piittaa siitäkään, mitä mieltä katsojat – tai varsinkaan kriitikot – ovat itse elokuvasta.
– Suurin näyttämisen tarpeeni täyttyi jo edellisessä elokuvassa. Nyt mulle on tavallaan ihan se ja sama, mitä ihmiset Valmentajasta ajattelee. Tietysti sisimmässäni toivon, että ne tykkäisivät. Eihän näitä sen takia tehdä, että ihmiset haluaa inhota ja pääsee haukkumaan, mutta ymmärrän, että se kuuluu tähän meininkiin.
Miehestä miehille
”Syksyn röyhkein elokuva!” ”Vuoden miehekkäin elokuva!” ”Raha ratkaisee, pojat ovat poikia ja tasa-arvo vain härski pilke yritysjohtajan silmäkulmassa.”
Tällaisilla lauseilla Valmentajaa markkinoidaan. Äijäelokuvana. Eipä naisten osa kovin kummoinen elokuvassa olekaan.
Strippiklubilla heiluvan takapuolen ja mutapainipitissä läiskähtelevien naisten lisäksi henkilögalleriaan kuuluvat Jarin marttyyriäiti sekä avovaimo, joka hoitaa kodin ja lähes näkymättömät lapset. On myös palvova kollega, joka pompsahtaa lähes tyhjästä toivomaan turhaan työpaikkaromanssin jatkojalostumista.
Lopuksi ilmestyy vielä yksi stereotyyppinen nainen: uusi puoliso, jonka tehtävä on hoivata pullon pohjalle eksynyt mies takaisin tolpilleen.
– Vuoden miehekkäin elokuva tarkoittaa sitä, että uskon potentiaalisten katsojien olevan enimmäkseen miehiä. Saa Valmentajaa toki naisetkin katsoa, mutta on tämä elokuva miehille. Tämä on miehen tarina, summaa Temonen.
Valmentaja on miehen tarina, mutta samalla kertomus melko huuruisesta mieskulttuurista; sellaisesta, jossa menestyksen kiimassa taotaan tolkuttomia voittoja ja mielipuolisia tappioita.
On katsojasta kiinni, tulkitseeko sävyn ihailevaksi vai ei.
– Elokuva käsittelee osittain toki myös yritysmaailman ja koko asenneilmapiirin vaihtumista todella erilaiseksi. 1990-luvulla liike-elämä oli varsin toisenlaista kuin nyt. Valmentaja on aikakausielokuva, ja tuntuisi väärältä kirjoittaa historiaa uusiksi vain siksi, että se sopisi tähän aikaan. Ei me tekijöinä oteta mitään kantaa, ainoastaan näytetään miljööt ja kulissit.
Valmentaja ottaa kyllä kantaa. Se tekee varsin vahvan väitteen Jari Sarasvuon henkilöstä.
"Tämä ei ole pahinta, mitä Jarista on sanottu"
Kuvausten aikaisten haastattelujen perusteella Temonen näytti olevan tekemässä jonkinlaista fanileffaa ihmisestä, jota hän pitää oppineena, hauskana ja älykkäänä.
Valmiin elokuvan Sarasvuo kuitenkin vaikuttaa jonkinlaiselta rehveliltä, joka ensin juoksee kotoa karanneen isänsä perässä, ja sitten juoksee tämän varjoa karkuun.
Sarasvuo koohottaa tasapaksua tahtia suuruudenhulluudesta toiseen, ei perustele mitään, ja ryskää sitten visionsa päin seinää. Samalla hän pettää jotakuinkin kaikki läheisensä.
Temonen vaikuttaa melankoliselta selittäessään, mihin tähtää. Virheitä pitää tehdä, että jotain oppii. Yleensä ihminen oppii kuitenkin liian myöhään.
– Mä ajattelen niin, että meidän jokaisen elämä on sarja epäonnistumisia. Sitten kun 80, 90, tai 100 vuotta kestävä piina päättyy, niin ehkä viimeisinä päivinä on opittu jotain. Ehkä siitä syntyy hetken rauha.
Valmentajan perusteella on vaikea käsittää, miksi Jari Sarasvuosta tuli vuosiksi menestyksen messias. Markkinamiehen, yritysvalmentajan ja toimittajan käärmeenlumoojaominaisuudet eivät välity. Aivan loppua lukuunottamatta hahmo on lähinnä traaginen.
Temonen halusi selvittää, mikä Sarasvuo on miehiään, ja tähän johtopäätökseen hän tuli.
– Jarin tehtävä on ollut auttaa muita loistamaan ja pääsemään eteenpäin. Niitä oppeja on ehkä ollut vaikea ammentaa omaan elämään. Eihän elämä mene niin kuin konsulttiopeissa.
Sarasvuo ei ole ollut elokuvaprojektissa mukana, eikä ole antanut sille siunaustaan. Hän ei ole vielä edes nähnyt Valmentajaa. Temonen ei ole miehen reaktiosta huolissaan.
– Olen tietysti utelias kuulemaan, mitä hän tästä ajattelee. Luulen, että hän kestää elokuvan kyllä, ja viihtyy ihan hyvin, vaikka on asioista eri mieltä. Jari on ollut niin pitkään näissä kuvioissa mukana, että hänestä on sanottu jo kaikki, eikä tämä ole millään muotoa pahinta, mitä hänestä on sanottu.
"En ymmärrä, mitä Sarasvuo meille myi"
Sarasvuota näyttelevä Mikko Nousiainen ei ole ikinä tavannut hahmonsa tosielämäversiota, mutta tämän maineen kyllä. Hyvät, pahat ja rumat -talk shown älyttömät tempaukset olivat kestopuheenaihe 90-luvun tamperelaisten teinipoikien porukoissa.
– Onhan siinä täytynyt olla jotain siinä ajassa räjäyttävää: eivät sen ikäiset katso keskusteluohjelmia. Osan jutuista olin unohtanut, mutta kun luin niistä nyt, niin onhan ne olleet ihan hulluja ja tosi rohkeita.
Ajatus Sarasvuo-elokuvasta tuntui Nousiaisesta alkuun älyttömältä – tai ainakin jotenkin väärältä.
– Olen tätä ennen tehnyt tulkintoja jopa muutama sata vuotta sitten edesmenneistä henkilöistä. Sellainen on ollut helpompi kääntää fiktioksi. Alussa oli sellainen tunne, että miksi me tehdään tätä? Eikö joku voisi mieluummin tehdä Sarasvuosta dokkarin?
Matkan varrella mieli muuttui.
– Kun mentiin kuvauksissa eteenpäin, ajattelin, että me voitaisiin olla vielä rohkeampia, ja väittää vielä enemmän. Valmentajassa on valittu se yksi kanava, jota pitkin mennään, haippi, addiktio, ja tietty öykkärimäisyys.
Nousiainen teki roolia varten uutterasti kotiläksyjä, katsoi videoita, opetteli puhetapaa ja Sarasvuon eleitä, luki kirjat ja kuunteli kymmeniä tunteja Sarasvuon radiomonolgeja. Silti yksi asia ei valjennut.
– En oppinut ymmärtämään, mitä Sarasvuo on meille myynyt. En, en. Ja nyt on mun mielikuva Sarasvuosta, sitten se oikea Jari Sarasvuo, josta en tiedä mitään, ja sitten tämä elokuva-Jari, joka on outo sekoitus kaikkea. Mutta ei, en ymmärrä, mitä meille myydään.
Amerikkalaiset kertovat paremmin satuja
Tuukka Temosella on elokuvien ja perheensä lisäksi vielä yksi suuri rakkaus. Se on 1990-luku.
Se rakkaus paistoi jo Teit meistä kauniin -elokuvassa, ja se näkyy erittäin vahvana Valmentajassa. Ajankuvasta on otettu kaikki irti takatukkaperuukkeja myöten.
– Kyllä, mä rakastan sitä vuosikymmentä, ja haluan aina palata vanhoihin hyviin aikoihin, vaikka on hölmöä häipyä nostalgian uumeniin. Mä jotenkin koen, että 90-luku oli niin paljon ihanampaa aikaa: sai olla teini, ei ollut kiertuehuolia, ei elokuvahuolia, eikä mitään muitakaan huolia. Sai olla vapaa pikkupoika.
Seuraavassa elokuvassaan Temonen kuitenkin keskittynee tuoreempiin vuosikymmeniin.
Hän tekee elokuvaa Jaana Kivimäestä, jonka menestyksekkäälle esteratsastusuralle tuli stoppi, kun vakava onnettomuus vei liikuntakyvyn. Kivimäki kuitenkin päätti ratsastaa uudelleen. Hän on yksi maailman parhaista pararatsastajista, ja on kilpaillut olympialaisissa.
Mikä ihmeen vimma Temosella on tehdä elokuvia ihmisistä, jotka ovat vielä täällä ja vaikuttavat? Eikö sillä väkisin vähän kaiva verta nenästään?
– Meillä on hyviä tarinoita Suomessa kerrottavana, ja niitä kertomalla me voisimme oppia tuntemaan toisemme paremmin. Nyt yhteiskunnassamme on se ongelma, ettei me tiedetä toisistamme kovin paljon. Ja sadut haluan katsoa mieluummin amerikkalaisten tekeminä. Ne tekee sadut tosi paljon isommin, paremmin ja kalliimmalla.