Tommi Kinnusen uusin romaani Pintti on kuin onnistunut huijaus.
Se on lasinterävistä havainnoista puhallettu tarina.
Yksityiskohtaisen tarkasti kirjailija kertoo, kuinka lasimassa saa muodon ja valmistuu vaihe vaiheelta arvokkaaksi esineeksi.
Oikeasti Kinnunen ei ennalta tiennyt lasinpuhaltamisesta yhtään mitään.
– Olin vain kerran elämäni aikana nähnyt kun lasia puhalletaan ja silloin romaanini oli jo valmis, hän paljastaa.
Kaikki oli uutta, mutta lasi kiehtoi.
– Sen takia kirjan kirjoittaminen oli itsellenikin kiinnostava seikkailu.
Menneestä kirjoittava nostalgikko
"On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella."
Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.
Kirjailija myöntää olevansa vanhoja aikoja haikaileva nostalgikko. Hänestä on helpompaa kirjoittaa menneestä kuin nykypäivästä.
– Olen ihminen, jonka mielestä mikään ei saa koskaan muuttua. Olen juuri niitä, jotka kahlitsevat itsenä vanhaan taloon, ettei sitä purettaisi.
Tommi Kinnusen kolmas romaani vie lukijan tehtaan hämärään, mänkkihalliin, hiomoon ja lasihyttiin – "lasinpolttamien muottien nokiseen hajuun" ja "potaskasäkkien suolantuoksuun".
Jokainen formupoika, lasinkantaja, puhaltaja tai mestari tekee työtään tarkkaa arvojärjestystä noudattaen. Jokainen osaa sanomatta asettua jonossa arvoansa vastaavalle paikalle.
– Kun tajusin lasinpuhaltamisen prosessin, hierarkkisen järjestyksen ja töiden ketjun, se auttoi minua kirjoittajana solahtamaan sisälle tähän ympäristöön.
Hyötyä oli myös siitä, että kirjailijan appivanhemmat ovat työskennelleet Nuutajärven lasitehtaassa. Silti kirja vaati paljon taustatyötä.
– Olen tarkkaan kaivellut arkistoja ja ollut yhteydessä useisiin eri paikkoihin tietoja saadakseni. Olen haastatellut vanhoja tehtaan työntekijöitä ja kysellyt, minkälainen paikka oli ja millainen oli työn tahti.
"Pintti on Turussa asuvan Kinnusen kolmas romaani. Hänen ensimmäinen romaaninsa Neljäntienristeys oli Finlandia-ehdokkaana vuonna
Ihmiset kuin jätelasia
Kolmenpäivänromaani on kolmen sisaruksen tarina.
Henkilöt kirjailija nappasi Laitilasta kesämökiltään, missä naapurit kertoivat talossa asuneista sisaruksista ja veljestä, joka eleli saunakamarissa. Kun Kinnusen anoppi näytti vanhan saunan Nuutajärvellä, sisarukset siirtyivät kirjan henkilöiksi lasikylään.
Heistä Jussi on heikkolahjaisena pidetty kaatumatautinen. Helmi on suremaan jäänyt lasitehdastyöläinen, Raili uhmakas oman tiensä löytänyt.
He ovat kuin pinttiä, lasinpuhalluksessa syntynyttä rikkinäistä jätelasia. Tehtaan työläisten muodostamassa jonossa heidän paikkansa on loppupäässä.
– Kyllä. Tavallaan he ovat hylky- tai jätelasia. Eivät he ole ainakaan niitä kaikkein kirkkaimpia kristalleja.
Kinnunen kuvaa muiden vieroksumia ihmisiä inhimilliseen tyyliinsä.
Jussia kiusaavat kylän pojat ja päivittelevät aikuiset, mutta hän osaa nähdä auringonkukkien kauneuden ja sitoa seppeleen. Jussi myös tunnistaa koivuklapeja kopauttamalla, miten kuiva se on ja tietää, missä järjestyksessä puut kannattaa heittää tulipesään.
"Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä. Silti juuri ne toimivat käännekohtina loppuelämän ajan. Niitä edeltävä aika on kaunista ja valoisaa, mutta seuraavat ilottoman tummia."
Johtajista on jo kirjoitettu, tädeistä ei
Tässäkin kirjassa kuulluksi tulevat maan hiljaiset, ihmiset, "joita ei koulukirjoihin merkitä".
– On paljon ihmisiä, joiden tarinoita kukaan ei kerro. On paljon unohdettuja tätejä ja setiä, joista kukaan ei kirjoita. Hekin ansaitsevat tulla kuulluiksi.
Lukijoita se ei aina miellytä.
– Neljäntienristeyksen ilmestyttyä sain lukijapalautteen, jossa sanottiin, että Kinnusella oli neljä päähenkilöä ja yksikään niistä ei ollut heteromies.
Kirjailijaa palaute hämmästytti, "koska suomalaisen miehen tarina on kerrottu aika monta kertaa".
– Minua kiinnostivat itselliset naiset, jotka elättivät itsensä jollain ammatilla, näkövammaisen tai kaappihomon tarina. Vahvojen johtajien tarina on kerrottu niin monta kertaa.
Seuraavaksi vanhan talon tarina
Vuonna 1973 syntynyt kirjailija on kotoisin Kuusamosta, mitä hän ei kaihda olla kertomatta.
– Kuusamolaisuus näkyy ainakin siinä, että ei mene yli neljää minuuttia, kun mainitsee olevansa Kuusamosta. Me kaikki olemme hyvin ylpeitä siitä.
Vahva luontosuhde näkyy myös kirjoissa.
– Olen tottunut lumeen ja poroihin. Isä oli valokuvaaja, joka otti paljon luontovalokuvia. Jo lapsena lähdin isän mukana aamuvarhain tai yömyöhään metsään kuvaamaan.
Omien sanojensa mukaan hän ei koe olevansa millään tavalla kaupunkilainen.
– Luonto ja varsinkin luonnonvalo ovat minulle hyvin tärkeitä.
Nykyisin Tommi Kinnunen asuu Turussa.
Kirjansa hän kirjoittaa öisin, koska päivisin hän opettaa koululaisille äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä remontoi perheen omakotitaloa.
Vuonna 1882 rakennettu talo saattaa olla aihio tulevalle romaanille. Kotia korjatessa vastaan on tullut ”umpeen lyötyjä ikkunoita ja siirrettyjä ovia”.
Kinnusella on tallessa vanhan talon täydelliset asukasluettelot ja tietoja myös sen alkuvaiheista.
– Minua kiinnostaa ajatus, että pystyisinkö kirjoittamaan romaanin, jossa tärkeintä on rakennus ja sille tapahtuneet muutokset. Ihmiset tulevat ja menevät, kuolevat tai muuttavat pois. Kirjassa yksittäinen ihminen ei olisikaan tärkeä, vaan muutos, joka talolle tapahtuu.
"Hedelmättömintä maailmassa on pohtia sellaista, mille ei mitään mahda. Kaikille ihmisille tapahtuu asioita, joista osa on hyviä ja loput eivät. On turha pohtia, mitkä syyt niihin johtivat, sillä ei niitä kukaan etukäteen tiedä saati jälkeenpäin voi muuttaa."
Kirjailija-titteliä vierastava kirjailija
Tommi Kinnusen vuonna 2014 ilmestynyt Neljäntienristeys ja 2016 ilmestynyt Lopotti ovat olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä. Kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.
Molemmat olivat Finlandia-palkinto ehdokkaita.
Kaikista palkinnoista ja kiitoksista huolimatta Ylen suosittu kolumnisti epäili pitkään itseään kirjailijana ja kärsi aluksi huijarisyndroomasta.
– Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en huijaa, mutta vieläkin kutsun itseäni mieluummin opettajaksi kuin kirjailijaksi.
Jutun sitaatit ovat Tommi Kinnusen kirjasta Pintti. Kuvat on otettu Nuutajärven lasitehtaassa elokuussa 2018.
Lue myös: