– Soita ambulanssi!
9-vuotias Jere valui hikeä ja raapi itseään. Jeren äiti oli kauhuissaan. Vain hetkeä aikaisemmin poika oli käynyt isänsä kanssa saunassa ja alkanut sen jälkeen piirtää. Kohtaus oli alkanut sekunnissa.
Takana oli hauska päivä, sillä Jere ja hänen isänsä olivat olleet pelaamassa jalkapalloa. Ennen lähtöä hän oli nielaissut ensimmäisen ADHD-lääkkeensä.
Itä-Suomessa asuva Jere oli villi lapsi. Toisen luokan lopussa opettajat kyllästyivät vilkkauteen.
Haluan, että kaikki tietävät millaista se on.
Jere
Jere ja hänen vanhempansa kutsuttiin palaveriin kasvatusperheneuvolan sosiaalityöntekijän ja psykiatrin kanssa. He halusivat, että poika aloittaisi ADHD-lääkityksen. Diagnoosia Jerellä ei ollut.
– Emme olisi millään halunneet antaa lääkettä, sillä sairaudesta oli vain epäilys. Meitä kiristettiin lastensuojelutoimilla ja pelkäsimme huostaanottoa, kertoo Jeren äiti Katja.
Lääkäri kirjasi asian papereihin näin:
Vakavan neuvottelun ja lastensuojelulla uhkaamisen jälkeen vanhemmat suostuivat lääkekokeiluun.
Jere otti seuraavana päivänä ensimmäisen pillerin. Kaikki meni hyvin, kunnes jokin piirroksessa meni pieleen.
– Yhtäkkiä hän suttasi piirustuksen ja huusi, ettei hänestä ole mihinkään. Poika alkoi raapia itseään lattialla. Luulin ensin, että hän pelleilee, Katja kertoo.
Sukellus painajaiseen
Ambulanssi tuli. Ensihoitajat kirjasivat ylös, kuinka poika oli “aivan sekaisin”, pyöri lattialla ja puri itseään. Kiroili, ärhenteli, kukaan ei saanut häneen kontaktia.
Kohtaus kesti viisi tuntia. Diagnoosi oli lääkkeen aiheuttama, määrittelemätön psykoottinen häiriö. Lääkärit kertoivat Katjalle, että Jeren geeneissä oli alttius sairastua psykoottiseen sairauteen eikä kyseistä lääkettä olisi missään tapauksessa saanut hänelle antaa.
Yksi pilleri puhkaisi sairauden, joka vei pojan laitoskierteeseen. Siitä muodostui koko perheelle vuosien pituinen painajainen.
Jere kävi läpi kuusi laitosta. Kaikissa niissä Jere, ja samalla koko perhe, kokee saaneensa mielivaltaista kohtelua. Siksi Jere haluaa kertoa tarinansa.
– Haluan, että kaikki tietävät millaista se on. Tahallista ärsyttämistä ja sen jälkeen kohtuuttomia rangaistuksia. Lapsia pitää alkaa kohdella paremmin.
Paljastui, että Jerellä on kohtalotovereina paljon lapsia ympäri maata.
Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan ja aluehallintovirastoille tulee vuosittain satoja kanteluja huostaanotetuilta tai mielenterveysongelmista kärsiviltä lapsilta ja heidän vanhemmiltaan.
Kanteluissa kerrotaan alistavasta ja loukkaavasta kohtelusta laitoksissa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi psykiatrinen osastohoito, lastenkodit ja koulukodit. Moniongelmaiset lapset kulkevat usein niiden väliä.
– Nyt puhutaan jäävuoren huipusta. Meille kantelevat vain ne ihmiset, jotka ymmärtävät, että niin voi tehdä, sanoo esittelijäneuvos Tapio Räty eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta.
Nyt puhutaan jäävuoren huipusta.
Tapio Räty
Oikeusasiamies on ratsannut viimeisten kahden vuoden kymmeniä lastensuojelulaitoksia, koska epäilyksiä kyseenalaisista menetelmistä on ollut. Lähes kaikista löytyi ongelmia.
– Olen aika huolissani. On noussut esiin hyvin paljon epäkohtia, jotka eivät koske vain yhtä lasta vaan kaikkia laitokseen sijoitettuja lapsia. Lasten elämää on rajoitettu vetoamalla siihen, että kyseessä on kasvatuskeino, kertoo Räty.
Julkisuudessa tikunnokkaan on nostettu koulukodit ja erityisesti Muhoksella sijaitseva Pohjolakoti, josta löytyi useita mielivaltaisia ja lapsia nöyryyttäviä käytäntöjä. Kun Jere ja Katja ottivat yhteyttä Ylen toimitukseen paljastui, että lasten kaltoinkohtelu on laajempi ilmiö.
Sitä esiintyy myös laitoksissa, joissa hoidetaan kehitysvammaisia tai mielenterveysongelmaisia lapsia.
Yllätystarkastuksia
Kun kantelua ruvetaan selvittämään, ollaan usein sana sanaa vastaan -tilanteessa. Eduskunnan oikeusasiamies pyrkii selvittämään totuuden muun muassa tekemällä laitoksiin yllätystarkastuksia. Se on puuttunut viime vuosina esimerkiksi erään sairaalan käytäntöön, jossa aggressiivisesti käyttäytyviä lapsia ja nuoria käärittiin mattoon. Osastolla oli käytössä erityinen matto tätä tarkoitusta varten.
Kehitysvammaisten lasten hoitokotiin viime syksynä suuntautuneella tarkastuksella puolestaan selvisi, että lähes kaikkien lasten liikkumisvapautta oli rajoitettu laittomasti. Laitoksen ovia pidettiin lukossa ja lapsilla käytettiin automatkoilla ylimääräisiä turvavöitä ilman lain vaatimia perusteluja. Hoitokoti myös piti yhtä lapsista talutusvyössä, jota hän ei saanut itse riisuttua pois. Laittomat käytännöt olivat jatkuneet lähes kaksi vuotta.
Tapio Räty on yksi laitoksia kiertävistä tarkastajista. Hän sanoo, että lastensuojelulaitosten yleisimmät puutteet ovat liikkumisvapauden ja yhteydenpidon laiton rajoittaminen.
– Laitoksilla voi olla lukuisia omia mielivaltaisia sääntöjä ja käytäntöjä, joiden nojalla estetään lapsia lähtemästä ulos tai pitämästä yhteyttä kotiin.
Laitoksilla voi olla lukuisia omia mielivaltaisia sääntöjä ja käytäntöjä.
Tapio Räty
Työntekijät myös puuttuvat nuorten asioihin tavalla, joka ei heille kuulu. Räty kertoo, kuinka erääseen lastensuojelulaitokseen sijoitettu tyttö halusi e-pillerit.
– Laitos halusi tietää, miksi tyttö menee lääkäriin, vaikka se ei liity huostaanottoon eikä kuulu laitokselle pätkääkään. Tyttö kertoi, että työntekijät tuppautuivat lääkärin vastaanotolle mukaan.
Laitoksiin sijoitetut lapset myös ovat myös kertoneet, että ohjaajat kirjaavat heitä koskeviin raportteihin vääriä tietoja. Lapset pelkäävät väärien kirjausten vaikuttavan heitä koskeviin päätöksiin.
Niin kävi ainakin Jerelle, joka päätyi epäonnistuneiden lääkekokeilujen ja kyseenalaisten kirjausten jälkeen pakkohoitoon erittäin vaikeahoitoisten nuorten osastolle Niuvanniemen sairaalaan.
Outoja kirjauksia
Jere oli suutuspäissään viiltänyt kotona käteensä haavan vanerinpalalla, jonka hän oli irrottanut rikkinäisestä ovesta. Oli kesä 2014, ja hän oli tapauksen aikaan kotilomalla Kuopiossa sijaitsevan Alavan sairaalan psykiatriselta osastolta. Takana oli jälleen yksi pieleen mennyt lääkekokeilu.
– Poika on reagoinut lääkkeen lopettamiseen aina vahvasti. Toivoin, että lääke olisi sen takia ajettu alas reilusti ennen kotilomaa, mutta niin ei tapahtunut, Katja sanoo.
Katja kertoi kotiloman jälkeen vaneripalaepisodista lääkäreille. Hänelläkin sattui tuolloin olemaan jalassaan tuore haava, jonka lääkärit näkivät. Katja kertoo huomauttaneensa erikseen, että se ei ollut Jeren aiheuttama.
Papereihin kirjattiin, että poika oli hajottanut oven ja aiheuttanut äidilleen ison haavan. Jere päätettiin lähettää pakkohoitoon Niuvanniemen sairaalaan. Päätöksen perusteluna oli, että Jere oli vaaraksi itselleen ja muille. Katja oli ihmeissään.
– Se, mitä papereissa luki, ei ollut totta. Poika ei hajottanut ovea vaan se oli jo valmiiksi rikki. Minun haavani oli ihan omaa syytäni. Jere ei ole ollut koskaan väkivaltainen. Lapsi sekoitettiin ensin lääkkeillä ja sitten hän joutui pakkohoitoon liian kevyin perustein.
En todellakaan ole koskaan kuvitellut olevani muurahainen.
Jere
Hoitoraportteihin päätyi muutakin sellaista, jota Jere ja Katja ovat kummastelleet. Jere kertoo avautuneensa ennen Niuvanniemeen joutumistaan psykologille siitä, kuinka pahalta hänestä tuntui. Kuinka hän tunsi itsensä pieneksi muurahaiseksi, jota isot pahat aikuiset jahtaavat. Hoitoraporttiin pojan tuntemukset kirjattiin näin:
Jere kokee olevansa muurahainen.
Väite muurahaiskokemuksesta kertautui jatkossa aina uusiin hoitoraportteihin, joissa käytiin läpi Jeren taustoja. Se on siellä tänä päivänäkin.
– Se oli kielikuva. En todellakaan ole koskaan kuvitellut olevani muurahainen, Jere puuskahtaa.
12-vuotias poika suljettiin Niuvanniemeen lähes puoleksi vuodeksi. Perhettään hän sai tavata valvotusti kaksi kertaa viikossa, mutta kotilomille hän ei päässyt. Joskus perheen jo sovitut vierailutkin peruttiin.
– Minulle oli kerrottu, että Niuvanniemi olisi tosi kiva paikka ja siellä saisi käydä koulua. Kaikki oli valetta. Oikeasti siellä ei ollut mitään tekemistä. Olin vain huoneessani, itkin ja nukuin. Nukkuessa aika kului nopeammin, Jere sanoo.
Jere ei päässyt kouluun viiteen kuukauteen. Niuvanniemestä kerrotaan, että lapsipotilaat käyvät koulua ja saavat liikkua ohjaajien kanssa sairaalan ulkopuolella kuntonsa mukaan. Kotilomakäytäntöön ei sairaalan mukaan voida kaikkien lasten kohdalla mennä lainkaan, koska potilaat ovat vakavasti sairaita.
Koti-ikävä
Koko Jeren perheelle oli kova isku, kun poika ei päässyt kotiin edes jouluksi. Kaikki hoitajat tuntuivat Jeren mielestä vihaisilta ja kylmiltä.
– Koti-ikävä oli ihan kamala koko ajan, mutta kukaan ei lohduttanut.
Jere alkoi osoittaa mieltään eikä totellut käskyjä. Katja sai pojaltaan itkuisia, hätääntyneitä puheluita.
– Hän kertoi, kuinka hoitajat vääntävät hänen käsiään selän taakse niin että häntä sattuu. Olin ihmeissäni. Hoitajat sanoivat, että nämä lapset keksivät asioita.
Kun Katja meni joulun jälkeen Niuvanniemeen tapaamaan Jereä, häntä odotti mustelmille rusikoitu poika.
Kaulassa ja käsissä oli verenpurkaumajäljet. Kyynärpäistä olivat nahkat palaneet.
Tilanne oli alkanut siitä, ettei Jere suostunut menemään huoneeseensa. Mieshoitaja oli taluttanut hänet sinne, mutta Jere oli sanonut ettei aio pysyä siellä.
Nyt poika kertoi itkuisena äidilleen, mitä sen jälkeen oli tapahtunut.
– Hoitaja laittoi huoneen oven kiinni ja nosti minut ryntäistä kaappia vasten. Sitten hän hakkasi päätäni seinään.
Jeren papereissa tilanteen kirjaus päättyy siihen, että hoitaja talutti hänet huoneeseen. Myöhemmin päivätyistä teksteistä löytyy silti kirjauksia, joiden mukaan poika on näyttänyt hoitajille ruhjeita sekä puhunut kovakouraisesta käsittelystä.
Potilas näyttänyt kyynärpään rupea, joka hänen harhamaailmansa mukaan syntynyt hoitajan syynä.
Potilas kertoo, kuinka on kokenut joutuneensa mieshoitajan pahoinpitelemäksi jokin aika sitten. Kyseenalaistettu potilaan kokemusta tapahtuneesta. Potilas kuitenkin jatkaa ”jankkaamista” ja väittää uhmakkaasti puhuvansa totta.
Katja oli useita kertoja yhteydessä Niuvanniemen hoitajiin. Raporteista käy ilmi, että myös Katjan kertomus on kyseenalaistettu ja puheluita on kirjattu muun muassa "saman asian jauhamisena", jonka seurauksena hänelle on ainakin kerran lyöty luuri korvaan.
Kirjaus "katosi"
Katja sai lopulta kiinni lääkärin, joka kirjasi pahoinpitelyepäilyn ylös. Yle on nähnyt tekstin. Myöhempien kirjausten mukaan pahoinpitelyepäily ei kuitenkaan koskaan päätynyt lääkäreiden tietoon.
Äidille todettiin, ettei tällaista viestiä ole lääkäreille tullut. Vanhemmille todettiin, ettei dokumentoitua näyttöä äidin kuvailemista pahoinpitelyepäilyistä ole.
Katja kertoo, että kuukausia myöhemmin sairaalan ylihoitaja soitti hänelle ja kertoi, että pojan kohtelusta tehdään sisäinen selvitys. Myöhemmin kaksi hoitajaa siirrettiin syrjään Jeren hoidosta.
– Muut hoitajat olivat kertoneet nähneensä, että poikaa oli kohdeltu osastolla muulloinkin väkivaltaisesti. Poika oli ollut kontillaan ja häntä oli potkittu polvella selkään, Katja sanoo.
Hän yritti saada asiasta mustaa valkoiselle, mutta se ei onnistunut.
– Syyksi kerrottiin, että tapauksen nähneet hoitajat eivät muistaneet tapahtumien päivämääriä.
Rajankäyntiä
Niuvanniemen sairaala ei voi kommentoida yksittäistapauksia, mutta sen mukaan epäilyt väkivallasta selvitetään aina. Jos tekijäksi epäillään hoitajaa, tapauksen selvittää ylihoitaja. Potilaan lisäksi kuullaan syytösten kohteeksi joutunutta henkilöä.
– Se on helppoa silloin, kun tiedetään ajankohta, milloin tapaus on sattunut. Jos sitä ei tiedetä, selvittäminen on vaikeampaa. Ei saada tietoa siitä, keitä on ollut paikalla, sanoo ylihoitaja Satu Tuovinen.
Tilanteiden selvittäminen voi olla hankalaa myös siksi, että psykoosisairauksien oireisiin kuuluu usein harhoja. Potilas voi esimerkiksi luulla, että hänen kimppuunsa hyökätään.
– Usein harhan tunnistaa, jos väite on niin epätodellinen ettei se mitenkään voi pitää paikkaansa. Joskus sitä on vaikea erottaa. Siksi tilanne pitäisi pystyä käsittelemään mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun se on tapahtunut, Tuovinen toteaa.
Hoitajan reaktio voi joskus olla tarpeettoman voimakas.
Satu Tuovinen
Satu Tuovinen vetää Niuvanniemessä hoitajille koulutusta, jolla opetetaan fyysisiä tekniikoita aggressiivisen potilaan kohtaamiseen. Tavoitteena on antaa sitä kautta potilaille keinoja, jotka auttavat heitä hillitsemään itseään.
Tuovisen mukaan sairaala on pyrkinyt viime vuosina aktiivisesti vähentämään pakkotoimia kuten fyysistä rajoittamista, sitomista ja eristämistä. Tuovinen arvioi, että sairaala on myös onnistunut siinä. Hoitajan reaktio voi silti joskus olla tarpeettoman voimakas.
– Hoitajat ottavat toisinaan esiin asioita, joissa olisivat itse toimineet toisin. Paljon keskustellaan siitä, olisiko tilanteessa ollut tarpeen käyttää voimaa vai ei. Se on sellaista rajankäyntiä.
Väkivaltaepäilyt poliisille
Niuvanniemen sairaalan johdolle ei ole kantautunut tietoa Jeren kokemuksista. Johtava lääkäri Eila Tiihonen sanoo, ettei sairaala missään nimessä hyväksy väkivaltaa eikä huonoa kohtelua.
– Jos sellaista on tapahtunut, teemme sen kitkemiseksi kaiken voitavamme. Minusta epäilyt väkivallasta pitää ilmoittaa poliisille. Toivon, että vanhemmat ottavat myös yhteyttä sairaalaan tai aluehallintovirastoon.
Tiihonen huomauttaa, että joskus alaikäisestäkin potilaasta joudutaan pitämään tiukasti kiinni, ettei hän käy toisen potilaan tai henkilökunnan kimppuun.
– Alaikäinenkin potilas voi olla aikuisen kokoinen. Siinä voi tulla potilaalle myös mustelmia.
Emme missään nimessä hyväksy väkivaltaa tai huonoa kohtelua.
Eila Tiihonen
Tiihonen korostaa, ettei potilasta saa koskaan näissä tilanteissa lyödä, piestä eikä alistaa. Kun häneltä kysyy, voiko sairaalassa tapahtua Jeren kuvaamia asioita, hän vastaa näin:
– Olen ollut täällä johtavana lääkärinä 20 vuotta ja pääasiassa psykiatrian alalla 40 vuotta. Voin sanoa, että kaikki on mahdollista. Jos on aihetta, ilmoitamme epäilyistä poliisille. On kaikkien osapuolten edun mukaista, että ulkopuolinen taho tutkii vakavat moitteet.
Tiihosen mukaan yksi sairaalan hoitaja on tuomittu sakkoihin toistakymmentä vuotta sitten. Tiihonen kertoo saavansa potilailta ja heidän vanhemmiltaan jonkin verran viestejä, joissa sairaalaa syytetään asiattomasta kohtelusta. Hänen mukaansa syytökset selvitetään aina.
– Yleensä kyse on mielen pahoittamisesta tai väärinkäsityksestä.
Moni lapsi ei tunne oikeuksiaan
Laitoksissa elävien lasten ja nuorten huono kohtelu jää silti helposti piiloon. Monet lapsista eivät tunne oikeuksiaan tai tiedä, mihin koetuista vääryyksistä voi kannella. Jotkut eivät tunnista, mikä on väkivaltaa ja mikä ei. Myös valvonnassa on porsaanreikiä.
Esimerkiksi lasta koskevien raporttien kirjaaminen on usein laitoksen hoitajan tai ohjaajan vastuulla. Kukaan muu ei välttämättä tiedä, kirjataanko tapahtumat oikein tai jääkö jotain tärkeää kirjaamatta.
Ja ilman asiakirjoja ei ole näyttöä.
Aluehallintovirastot käsittelevät kantelut kirjallisesti. Ilman kirjallisia todisteita kantelija on heikoilla, jos osapuolten näkemykset tapahtumista ovat erilaiset.
– Jos tilanteessa on ollut läsnä vaikkapa yksi hoitaja ja potilas eikä huonoon kohteluun viittaavaa tulee esiin asiakirjoissa ja selvityksissä, tapahtuneesta ei saada enempää tietoa, sanoo aluehallintoylilääkäri Marja Kuronen Itä-Suomen aluehallintovirastosta.
Kun Yle otti Niuvanniemeen yhteyttä pahoinpitelyepäilyyn liittyen, sairaalan johtava lääkäri pyysi aluehallintoviraston edustajaa tarkastuskäynnille. Avi ei nähnyt käyntiä tarpeelliseksi vaan pyysi asiasta kirjallisen selvityksen.
– Niuvanniemessä on pitkälle viety omavalvontajärjestelmä, ja saimme sieltä laajat selvitykset, Kuronen toteaa.
Kolme valvovaa psykiatria
Suljetun psykiatrisen osastohoidon yksiköt lähettävät kahden viikon välein aluehallintovirastoon luettelon potilaista, joiden hoidossa on käytetty sitomista ja eristämistä. Myös pakkotoimien syy ja kesto on ilmoitettava. Kuronen myöntää, että laitoksissa on varmasti puutteita omavalvonnasta huolimatta.
Se, että samasta laitoksesta tulee useita kanteluita, voikin johtaa valvontakäyntiin. Niitä aluehallintovirastot tekevät yleensä siten, että käynti sovitaan laitoksen kanssa etukäteen. Yllätystarkastuksia tehdään hyvin harvoin. Kuronen sanoo, että tavoitteeksi on asetettu yksi käynti vuodessa.
– Minusta yllätystarkastuksilla ei ole automaattisesti suurta etua verrattuna siihen, että kaikki osapuolet ovat voineet valmistautua keskusteluaiheisiin. Voimme silti ottaa haastatteluun työntekijöitä ja potilaita oman valintamme mukaisesti.
Mahdollisuus käydä edes jokaisessa oman alueen yksikössä on hyvin rajallinen.
Marja Kuronen
Kurosen mukaan käyntejä psykiatrisissa laitoksissa rajoittaa työtehtävien laajuus. Aluehallintovirastoilla on hänen lisäkseen koko maassa vain kaksi valvovaa psykiatria. Kurosella on valvottavanaan kymmeniä yksiköitä pelkästään omalla alueellaan Itä-Suomessa.
– Mahdollisuus käydä edes jokaisessa oman alueen yksikössä on hyvin rajallinen.
Lisäksi Valvira siirtää nykyään lasten ja nuorten psykiatrista osastohoitoa koskevat kantelut aveille.
Viime vuosina avit ovat pyrkineet ottamaan käsittelyyn vain ne kantelut, jotka herättävät epäilyn merkittävästä lainvastaisesta toiminnasta. Suuri osa kanteluista siirretään kantelun kohteena olevaan yksikköön käsiteltäviksi muistutuksina.
Nälkä
Mutta voiko laitos käsitellä kantelun neutraalisti, kun siinä esitetään omaan nilkkaan osuvia syytöksiä? Katja epäilee, että ei. Siksi hän ei ole kannellut poikansa kohtelusta eteenpäin, vaikka huonoja kokemuksia on kaikista laitoksista. Joistakin enemmän, toisista vähemmän.
– Se on tuntunut minusta turhalta, kun kirjallisia todisteita ei ole. Samoin rikosilmoituksen tekeminen. Olen myös pelännyt, että laitos kostaa pojalle.
Kovakourainen käsittely ei ollut ainoa huoli. Kuudessa laitoksessa hoidettu Jere kertoo, että hänellä oli melkein kaikissa nälkä. Pitkä ja ruumiinrakenteeltaan roteva poika ei mielestään saanut tarpeeksi ruokaa. Annokset olivat hänestä myös sisällöltään yksipuolisia.
– Samaan aikaan hoitajat tilasivat itselleen pitsaa. Jos jotain hyvää välipalaa olikin tiedossa, sen menetti yhdestä kirosanasta. Älyttömiä rangaistuksia tuli joka paikassa tosi pienistä asioista, Jere kertoo.
Jeren perhe vei nälkäiselle pojalle ruokaa käydessään tapaamassa häntä. Omien eväiden ja etenkin herkkujen syöntiä säädeltiin laitoksissa kuitenkin tiukasti. Annosten kokoa ja herkkukiintiöitä perusteltiin sillä, että mielenterveyspotilaat lihovat helposti lääkityksensä takia.
– Pahimmillaan ei saanut edes kurkkupastilleja flunssaan, jos viikon herkkukiintiö oli täynnä, Jere sanoo.
Perhe nosti ravintoasiat laitoksissa esiin toistuvasti. Katjan mukaan ruoka-annosten laatu nousi ja koko kasvoi kuitenkin vasta, kun pojan veriarvot huononivat. Jeren papereihin on kirjattu pelkät veriarvot. Niihin vaikuttaneista asioista on saatavilla vain pojan ja hänen äitinsä kertomus.
Koulukoti poisti kuvat
Entä, jos laitoksen henkilökunta tekee vääriä kirjauksia ja jopa tuhoaa todisteita? Piiloon oli jäädä ainakin 12-vuotiaan espoolaisen Miian kohtelu Sippolan koulukodissa Kouvolassa.
Ongelma oli puhelin. Miia käytti opettajan mielestä jatkuvasti puhelintaan oppituntien aikana, vaikka se oli kielletty. Tyttö ei suostunut antamaan puhelinta pois. Tilanne eteni kiinnipitoon.
Miian mukaan hänelle tuli tilanteessa mustelmia ja haava. Puhelin oli otettu Miialta pois, joten hän ei voinut ottaa jäljistä kuvaa. Ohjaajat kuitenkin kuvasivat jäljet tytön vaatimuksesta seuraavana päivänä koulukodin järjestelmäkameralla.
Ohjaajat näyttivät kuvat koulukodin johtajalle, minkä jälkeen koulukoti päätti poistaa kuvat muistikortilta. Kun Miian isä halusi nähdä kuvat, niitä ei ollut.
Miian isä kanteli kiinnipitotilanteesta Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Koulukodin antaman selvityksen mukaan lapselle ei tullut tilanteessa ruhjeita. Koulukoti oli ennen kuvien poistoa arvioinut, että mustelmat olivat haaleat eivätkä ne olleet paikassa, josta tätä oltiin pidetty kiinni.
Kuvien poistamisen syy oli koulukodin mukaan se, ettei niitä ollut tarpeellista säilyttää eikä edes ottaa. Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan koulukodin olisi tullut säilyttää kuvat.
Avi totesi myös, ettei laitos ollut tehnyt kiinnipidosta lain vaatimaa rajoituspäätöstä. Päätöksestä ei huolehtinut Espoon lastensuojelun sosiaalityöntekijäkään, jonka olisi kuulunut niin tehdä.
Sippolan koulukoti ei kommentoinut Miian tapausta Ylelle. Se ei myöskään halunnut avata laitoksen toimintatapoja yleisellä tasolla.
Tahatonta satuttamista
Lastensuojelun keskusliiton selvityksen mukaan laitoksissa voi olla käytäntöjä, joita ei ole tarkoitettu väkivaltaisiksi. Niiden toteuttaminen saattaa silti saada laitoksen arjessa väkivaltaisia piirteitä. Nuoret kokivat, että kiinnipitoja tehdään mielivaltaisesti ja nuoren on mahdoton tietää, toimiiko ohjaaja lain puitteissa vai ei.
Koulukotitoiminnan johtaja Matti Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo, että hankala tilanne pyritään aina rauhoittamaan puhumalla. Tahatonta satuttamista voi silti tapahtua esimerkiksi kiinnipitotilanteessa, jonka tulisi lain mukaan olla luonteeltaan mahdollisimman lempeä.
– Jos aggressiivinen nuori on isokokoinen ja voimakas, tilanne voi olla työntekijän näkökulmasta erittäin haastava. Pyrkimys on, ettei näitä tilanteita tulisi, mutta käytännössä niitä ei pystytä estämään, Salminen toteaa.
En näe puutteellisia kirjauksia isona ongelmana.
Matti Salminen
Rajanveto voi olla laitoksissa vaikeaa, sillä väkivallan määrittelystä syntyy joskus tulkinnallisia ristiriitoja. Salminen kertoo, että valtion koulukodeissa on viime aikoina tehostettu aggression hallintaan liittyvää koulutusta.
Koulukotien rajoituspäätöksiä on tilastoitu vasta viime vuoden alusta lähtien. Salmisen mukaan niistä ei ole vielä vertailukelpoista tietoa. Hän arvioi, että laitokset ovat rajoituspäätösten suhteen kuuliaisia.
– En usko, että niitä jäisi kirjaamatta. Työntekijöillä on hyvin tiedossa, että rajoituspäätös antaa oikeusturvaa sekä työntekijälle että lapselle.
Miian lainvastainen kohtelu sai kuitenkin Sippolassa jatkoa. Sekin olisi jäänyt osin piiloon ilman erästä puhelua.
Alastiriisutuksen kaksi versiota
Miia joutui Sippolasta osastojaksolle Kymenlaakson psykiatriseen sairaalaan. Kun häntä kuljetettiin takaisin koulukotiin, hän kieltäytyi jälleen antamasta puhelintaan pois.
Ohjaajat tekivät rajoituspäätöksen puhelimen haltuunotosta. Lisäksi he tekivät henkilöntarkastuksen löytääkseen puhelimen Miian vaatteista tai tavaroista. Lain mukaan henkilöntarkastus on sallittu tilanteissa, joissa lapselta etsitään päihteitä tai esineitä, joilla hän voisi vahingoittaa itseään tai muita.
Miia määrättiin rauhoittumishuoneeseen henkilötarkastusta varten. Myöhemmin Miian isä kuuli tilanteessa mukana olleelta ohjaajalta, mitä huoneessa oli tapahtunut. Ohjaajan mukaan ovi oli ollut tilanteessa auki ja Miia oli riisunut vaatteensa verhon takana. Ohjaaja kertoi myös, tytöllä oli alasti riisuutuessaan pyyhe suojanaan.
Sippolan koulukodin antaman selvityksen mukaan tytön päällä olleet vaatteet tarkastettiin. Tyttöä ei ollut riisutettu alasti ja hän oli vaihtanut vaatteensa yksin suljetun oven takana.
Olennaista on, kokeeko lapsi tilanteen nöyryyttävänä.
Tapio Räty
Miian isä valitti puhelimen haltuunottoa koskevasta rajoituspäätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Oikeus totesi, ettei Sippolan koulukodilla ollut edellytyksiä puhelimen haltuunotolle. Se ei ottanut kantaa riisuttamiseen, koska henkilöntarkastuksesta ei voi valittaa oikeusteitse.
Koulukoti ei halunnut kommentoida Ylelle edes yleisellä tasolla syitä sille, miten kirjaus voi poiketa olennaisilta osin ohjaajan kertomuksesta. Valtion koulukotitoiminnan johtaja Matti Salminen THL:stä pitää tapausta yksittäisenä.
– En näe puutteellisia kirjauksia isona ongelmana. Minulla on se käsitys ja usko, että kirjaaminen on laitoksissa hyvällä tasolla.
Salmisen mukaan koulukotien ohjaajat kirjaavat tiedot asiakastietojärjestelmään, ja lapsella on oikeus nähdä itseään koskevat kirjaukset. Lasta pitää myös kuulla, jos jokin ei hänen mielestään pidä paikkaansa.
– Kaikki on nykyään hyvin läpinäkyvää toisin kuin menneinä vuosina. Silloin lapsikohtaisia kirjauksia ei tehty välttämättä lainkaan.
Laki ei oikeuta riisuttamaan
Lastensuojelulaitoksia tarkastavan esittelijäneuvos Tapio Rädyn mukaan alasti riisuttaminen on laitoksissa melko yleinen käytäntö, vaikka laki ei oikeuta siihen. Riisuttamiseen kokeneen lapsen keinot ovat vähissä, sillä henkilöntarkastuksia koskevat rajoituspäätökset eivät ole valituskelpoisia oikeudessa.
Kannella voi.
– Olennaista on, kokeeko lapsi tilanteen nöyryyttävänä. Emme ole hyväksyneet tapaa, jossa pyyhettä pidetään lapsen edessä kun lapsi riisuutuu. Silloin lapsen paljas keho näkyy. Lapsen pitäisi saada suojakseen aamutakki tai iso pyyhe, Räty sanoo.
Esimerkiksi Muhoksen Pohjolakotiin sijoitetut lapset kertoivat, että heidät oli pakotettu riisuutumaan alasti ohjaajien edessä. Kaikki riisuttamisen kokeneet lapset pitivät menettelyä nöyryyttävänä. Lastensuojelulakiin on kuitenkin kaavailtu muutosta, joka sallisi riisuttamisen yksiköissä, joihin on sijoitettu vaikeasti oireilevia lapsia.
– Nuoret tuovat mukanaan aineita ja itsensä tai muiden vahingoittamiseen tarkoitettuja teräaseita, joita kätketään kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Lakimuutoksen avulla pystyisimme turvaamaan, ettei näitä tulisi, sanoo koulukotitoiminnan johtaja Matti Salminen THL:stä.
Ei keskustella avoimesti vaan yritetään aktiivisesti peitellä lasten huonoa kohtelua.
Leeni Ikonen
Miian asiaa on ajanut oikeudessa varatuomari Leeni Ikonen. Yli 20 vuotta lastensuojelun toimintaa seuranneella Ikosella on paljon Miian ja Jeren kaltaisia päämiehiä.
– Alistamista, huonoa kohtelua ja huonosti perusteltuja psyykelääkityksiä. Sellainen kuva minulle on piirtynyt. Jos lapsi on villi tai käyttäytyy huonosti, hän voi saada lääkityksen puhelinsoitolla.
Ikonen kertoo olleensa syksyllä 2016 tilaisuudessa, jossa silloinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esitti valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollossa vuosien varrella kaltoin kohdelluille. Ikonen näkee lastensuojelun nykyisen tilan vielä kurjempana kuin ennen.
– Tilaisuudessa sanottiin, että vaikenemisen aika on ohi. Minusta se on päinvastoin. Siitä, onko sijaishuollossa jotain vikaa, ei keskustella avoimesti vaan yritetään aktiivisesti peitellä lasten huonoa kohtelua. Lapsia eristetään ja ärsytetään, on kovakouraista käsittelyä. Jos sama tapahtuisi kotona, se olisi huostaanoton peruste.
"Vallankäyttöä"
Ikosen mukaan lapsia laitoksiin sijoittavat kunnat eivät tunnista omia vastuitaan. Usein ainoa, joka pitää lapsen puolta, on äiti tai isä. Kun hän yrittää puuttua epäkohtiin, hänet Ikosen mukaan vaiennetaan.
– Ruvetaan syyttämään vanhempia mielenterveyspotilaiksi ja rajoittamaan yhteydenpitoa. Se on vallankäyttöä, eikä perheillä käytännössä ole tehokkaita keinoja puuttua siihen.
Lastensuojelulain kokonaisuudistuksella ja uudella sosiaalihuoltolailla oli tarkoitus korjata lapsen ja perheen asemaa, mutta niin ei ole Ikosen mukaan tapahtunut. Hänen mielestään perheen ja nuoren oikeusturva on sivuutettu ja sosiaaliviranomaisen valtaa vahvistettu.
– Ei ymmärretä sitä näkökulmaa, että huostaanotto on väliaikainen toimi ja perhe on tarkoitus yhdistää. Koko systeemin pitää muuttua.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mielestä sosiaali- ja terveysministeriö ja vastuuministeri eivät ole kiinnittäneet riittävästi huomiota koulukodeissa olevien lasten oikeuksien toteutumiseen.
Lapsiasiavaltuutettu uudisti viime viikolla STM:lle suunnatun aloitteensa sijoitettujen lasten kuulemisesta. Ministeriöllä on syyskuun loppuun saakka asti aikaa vastata siihen.
Jere on nyt 16-vuotias. Puhe kangertaa, sanoja pitää hakea. Jere on aloittanut tänä syksynä opiskelun, mutta hänellä on oppimisvaikeuksia. Hän on asunut kotona vähän yli vuoden.
Poika voisi asua koulun asuntolassa, mutta hän ei halua. Tärkeämpää on ottaa nyt kotona kiinni vuosia, jotka hän lapsena menetti.
Kun Jere ottaa kynän käteensä ja alkaa kirjoittaa, teksti kääntyy vinoon, harakanvarpaiksi. Kun hän piirtää kuvan, jälki on vallaton. Lääkärien mukaan muutos ulosannissa ja kynänjäljessä johtuu sairaudesta. Jere on eri mieltä.
– Ne muuttuivat, kun aloin syödä lääkkeitä. Silloin tulin tosi väsyneeksi ja kömpelöksi.
Pienestä asti runoja kirjoittanut poika ei enää saa tekstiä paperille siten kuin haluaisi. Hän näyttää lapsena kirjoittamaansa runoa.
En yksin halua jäädä, vaikka kohta yksin jään tuskaan viileään
Kohta tähtiin jään tuskassa ainiaan
Vaikka muille hyvää haluan silti yksin jään.
Jere kertoo kirjoittaneensa runon juuri ennen ensimmäistä pidempää psykiatrista hoitojaksoa laitoksessa. Hän oli silloin 11-vuotias.
Jere, Katja ja Miia eivät esiinny jutussa omilla nimillään lasten henkilöllisyyden suojelemiseksi. Kertomusten paikkansapitävyys on varmistettu hoitoraporteista, lääkärinlausunnoista ja oikeuspöytäkirjoista. Jutussa on käytetty lähteinä myös puhelintallenteita, aluehallintovirastojen tilastoja sekä ratkaisuja eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtyihin kanteluihin vuodesta 2013 lähtien.