Ruskeiden silmien katse on samalla sekä läpitunkeva että kuumeinen. Kullanväriset kasvot hehkuvat mystistä valoa. Pitkät, kiharaisina kiiltävät hiukset ovat laskeutuneet olkapäille. Oikean käden hoikat sormet koskettavat hienostuneessa, tarkoin mietityssä asennossa punertavan turkistakin reunaa.
Maalaus voisi esittää jumalolentoa – muttei kuitenkaan esitä. Saksalaisen Albrecht Dürerin (1471 - 1528) yli viisisataa vuotta sitten maalattu omakuva on mysteeri, joka on kiehtonut sukupolvia toisensa jälkeen. Ei ihme, että paljon kysymyksiä herättävä, mutta niukkoja vastauksia antava teos on jättänyt pysyvän jäljen myös Läjä Äijälään.
– Huomasin jo nuorena poikana, että Dürer on pitkine hiuksineen hienon näköinen mies. Ja koska kyseisessä maalauksessa on Kristuksen habitus, voi päätellä, että hän tiesi oman arvonsa. Tuntuu siltä, että kyseessä olisi sellainen herra, jolle voisi sanoa että mitäs jätkä, Äijälä toteaa.
Albrecht Düreristä ei loppujen lopuksi ole kovin pitkä matka Läjä Äijälään, ja todennäköisesti he tulisivat varsin hyvin keskenään toimeen. Siinä missä Dürer oli renessanssinero, joka tutki geometriaa ja perpektiivioppia, on Äijälä kulttiartisti, sarjakuvataiteilija ja runoilija. Kummatkin ovat olleet kokeilijoita ja edelläkävijöitä, joiden tekemisiä on jäljitelty, ihailtu ja pöyristeltykin – maailmanlaajuisesti.
Ruotsissa kaikki on kauniimpaa
Veli-Matti eli Läjä Äijälä syntyi vuonna 1958 Tornion piskuisessa rajakaupungissa.
– Tornio oli aikoinaan vähän niin kuin jaettu Berliini: joen toisella puolella oli änkyrä Suomi, ja toisella puolella vapautunut Ruotsi. Siellä odotti kuningas, siellä kaikki oli mahdollista ja siellä oli enemmän happea hengittämiseen.
Teini-ikäisenä Äijälä kuunteli Ruotsin radion musiikkiohjelmia ja vieraili ahkerasti Haaparannassa hankkimassa levyjä, joita ei Suomesta vielä saanut. Ensimmäisenä käteen tarttui Jimi Hendrixiä, joka oli Äijälän nuoruuden suurin sankari, sittemmin New York Dollsia ja Black Sabbathia. Vähitellen joukosta alkoi nousta esiin helmiä, joista muodostui Äijälälle merkittäviä esikuvia.
Vuonna 1977 Äijälä kuuli Ruotsin radiosta ensimmäisen kerran Alan Vegan luotsaamaa newyorkilaista Suicide-yhtyettä, joka yhdisteli musiikissaan painostavaa tunnelmaa, syntetisaattoreita ja primitiivisiä rumpukoneita.
Kaksi vuotta myöhemmin Äijälä hankki itselleen Helsingistä Wasp-syntetisaattorin, ja hänen musiikillinen maailmansa ryhtyi kurottautumaan kohti uusia ulottuvuuksia. Syntyivät ensimmäiset kokeilut elektronisen musiikin parissa.
Kotona musiikkiharrastukseen suhtauduttiin kannustavasti. Äijälän isä oli sotaveteraaani, joka työskenteli tehtaalla huoltomiehenä, äiti siivosi kouluja.
– Sanottiin vain, että soittakaa vaan, kunhan ette naapureita häiritse. Treenasimme autotallissa, jossa oli tietenkin talvella kylmä. Lisäksi piti vinguttaa täysillä, vaikka korvia särki. Ja kun fanipostia alkoi tulla, sekä isä että äiti olivat ylpeitä, Äijälä muistelee.
Ja 80-luvun alussa fanipostia todellakin rupesi tulemaan suorastaan valtoimenaan, ovista ja ikkunoista. Syynä oli Terveet Kädet -yhtye.
Maailman vietävänä
Raiskaa, tapa, tuhoa! Rukoile, rakasta, siunaa!
Jeesus Perkele! Jeesus Perkele! Jeesus Perkele!
Helsingin Lepakkoluola helmikuussa vuonna 1986. Paidaton, nahkahousuihin pukeutunut hoikka mies huojuu kuin transsissa sekavasti käyttäytyvän, humalaisen yleisön edessä ja ärjyy mikrofoniin jeesusperkelettä. Musiikki on hypernopeaa ja kitaravallit maanisia.
Suomen ensimmäinen hardcore-yhtye Terveet Kädet eli TK perustettiin vuonna 1979. Torniolaisissa bändikatselmuksissa se jäi pääsääntöisesti jumbosijalle. Mutta muualla yhtye keräsi nopeasti kulttimainetta ja omistautuneita fanilaumoja ympäri maailman, etenkin Japanissa ja uudella mantereella. Esimerkiksi brasilialainen Sepultura-yhtye mainitsee Terveet Kädet yhdeksi vaikuttajistaan.
Äijälän mukaan Terveet Kädet on ollut ja on globaalisti suosittu pienissä piireissä, mutta suuren maailman pienet piirit ovat luonnollisestikin suuremmat kuin Suomen pienet piirit, mistä johtuu, että yhtye on noussut oman genrensä hyvin tunnetuksi klassikoksi.
– Vaikka nettiä tai sosiaalista mediaa ei tuolloin vielä ollut olemassa, toisella puolella maailmaa asuviin ihmisiin tutustui hyvin nopeasti. Se oli se kirjeenvaihto, jossa oltiin noihin aikoihin hyvin aktiivisia. Minä lähetin levyjä ja vastasin tuolloin postiin – ja vastaan vieläkin. Se on ollut myyräntyötä bändin puolesta.
Tiuhatahtinen kirjeenvaihto laajensi myös Äijälän maailmankuvaa.
– 80-luvulla tajusin, että elämä esimerkiksi jossakin Brasiliassa oli käsittämättömän rujoa. Sieltä tulleessa kirjeessä saattoi ohimennen olla maininta, että metrossa joku hakattiin kuoliaaksi – tuollainen oli siellä aivan normaalia arkipäivää.
Terveiden Käsien kohdalla kyse oli musiikillisen ääri-ilmiön viemisestä äärimmäisyyksiin. Etenkin alkuaikoina kappaleiden normikesto oli joitakin kymmeniä sekunteja ja sanoitukset nonsenseä: Pissaa ja Paskaa, Mull on liian lyhyt sänky, Kaks' vihreää polkupyörää...
80-luvun alun konservatiivisissa kotimaisissa punkpiireissä Terveet Kädet oli kuuma peruna: sitä ei oikein ymmärretty eikä haluttukaan ymmärtää. Yhtyeeltä puuttui poliittisesti korrekti sanoma.
– Sanoitusten olisi tuolloin pitänyt käsitellä lähinnä anarkiaa. Ryhdyttiin ikään kuin sanelemaan, että et saa tehdä tällaista ja et saa tehdä tuollaista. Terveiden Käsien tarkoitus oli tehdä nopeaa ja käsittämätöntä möykkää. Kun esimerkiksi sanoin, että pidän Albrecht Düreristä, kysyttiin, että onko se joku punkbändi. Kuuntelin tuolloin myös Karlheinz Stockhausenia, ja tätäkin pidettiin outona. En ymmärtänyt tällaista asennetta, koska olen itse vapaamielinen ja kaikenlaisista asioista kiinnostunut ihminen, Äijälä pohtii.
Kumin lumoava kiilto
Terveet Kädet on tuonut alusta saakka esille myös Äijälän viehtymystä erilaisiin fetisseihin, kuten kumiin ja kaasunaamareihin. Ääretön joulu -EP:n kannessa komeilee bondagessa ylösalaisin roikkuva alaston mies, jonka takapuolessa pilkottaa palava kynttilä. Sanoituksissa taas puhutaan peräaukoista, virtsaamisesta ja kumivaatteista, ja inspiraatiota lyyrisiin teemoihinsa Äijälä haki muun muassa saksalaisesta Rubber Sex -lehdestä.
Kyse oli pioneerityöstä, koska tällaisia asioita ei Suomessa oltu aiemmin julkisesti juuri käsitelty tai esitelty. Äijälän ohella fetissimaailmoja piirsi sarjiksissaan 80-luvulla myös kuvataiteilija Nalle Virolainen.
– Minua kiinnostaa kumissa ja lateksissa etenkin kiilto, Äijälä toteaa ja nostaa samalla kämmenensä ylös kohti ikkunaa, siten että siitä hohkaa syyskuun lopun kalpeaa valoa.
– Kyllähän tämä käsi kiiltäisi paljon hienommin, jos se olisi peitetty mustalla lateksilla! Fetissit siirtyivät nopeasti myös Äijälän sarjakuviin, joista hupaisimpiin ja tunnetuimpiin esimerkkeihin kuuluu Bach's Passions -nimellä otsikoitu strippi. Siinä yksin kirkossa oleva Johann Sebastian Bach pukeutuu kumipukuun ja kaasunaamariin ja ryhtyy soittamaan uruilla toccatojaan ja fuugiaan.
– Kyse oli hetken inspiraatiosta, joka piti piirtää pois. Tuntuu siltä – mitenkään näitä germaanisia juuria vähättelemättä – että saksalainen mielenlaatu on aina ollut tällainen hieman fetisistinen. Bach oli sellainen varsin vakava herra: mistä sitä tietää, mitä hän ehkä olisi halunnut oikeasti olla. Hän olisi voinut tuolla tavalla vaikka vähän vapautua siinä urkujen soittamisessaan.
Äijälän sarjakuvien fetissimaailmoissa seikkailevat myös Urho Kaleva Kekkonen ja Elvis Presley, moottoripyöräilevästä Albrecht Dürerista tai 1950-luvun fetissimalli Bettie Pagesta puhumattakaan.
90-luvun taitteessa Äijälän sivuprojekteihin kuului myös Death Trip -bändi, jonka yhteyteen hän suunnitteli fetissi-showta: tavoitteena oli roikkua katosta ylösalaisin "pikimustana, tällingit päällä."
– Nykyisin kaikki on periaatteessa sallittua, mikä on toisaalta hyvä niille ihmisille, jotka fetissejä harrastavat. Mutta toisaalta se alkuperäinen jännitys ja salaperäisyys on näiden asioiden kohdalla vesittynyt ja kadonnut, ja ehkä ihmiset hakevat sitä sellaisista asioista, joita suuri yleisö ei tunnista.
Fetissilehtien ja -videoiden lisäksi Äijälää innostivat splatter-elokuvat, jotka olivat tuohon aikaan Suomessa kiellettyjä tai joita oli leikattu rankasti.
– Oli tämä saksalainen ällötys Nekromantik ja japanilainen Tetsuo, kaikki nämä hirvitykset piti nähdä leikkaamattomina versioita ja kopion kopion kopioina. Ihan sama, kuinka suttuista kuvanlaatu sitten olikaan.
Sähköisten äänten iskuja
Sähköisistä instrumenteista kiinnostuneen Läjä Äijälän uusimpiin innovaatioihin kuuluu korkea kukkapöytä, josta hän on rakentanut ergonomisesti toimivan soittotason ja täyttänyt sen sekvensserillä, moduuleilla ja syntikoilla.
– Pidän tästä mallista. Siitä tulee mieleen obeliski tai sitten se Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvan musta monoliitti.
Äijälä on itse ihastunut vanhaan kokeelliseen elektroniseen musiikkiin, josta hän mainitsee hyvänä esimerkkinä 1960-luvulla vaikuttaneen M.A. Nummisen sähkökvartetin sekä Erkki Kurenniemen itse tehdyt soittimet.
– Sähkövärkeissä on se hyvä puoli, että aina kun pistää virran päälle, voi kuulua jotakin aivan uutta. Joskus meinaa jonkun hienon soundin takia lähteä järki päästä, Äijälä maalailee.
Sähköisiä ambitioitaan Äijälä on viime aikoina toteuttanut etenkin The Kolmas -yhtyeessä, jossa hän soittaa Waspia ja analogista Korgin Monotribea-syntetisaattoria. Tuoreisin musiikillisiin kokeiluihin kuuluu myös Vihanmiehet-duo, jossa Äijälä on yhdistänyt voimansa noise-artisti Bizarre Uproarin eli Pasi Markkulan kanssa. Markkula on ottanut Äijälältä runsaasti etenkin visuaalisia vaikutteita, ja kaksikon debyyttialbumin kantta koristavat kumi ja kaasunaamarit.
– Aloite taisi tulla minun puoleltani. Bizarre Uproar edustaa tietynlaista äärimmäisyyttä, josta pidän paljon, Äijälä tähdentää.
Tietynlaista äärimmäisyyttä edustaa myös Veli-Matti O Äijälä -projekti, jonka kahden ensimmäisen albumin synkät äänimassat kietoutuvat Äijälän isän sairastumisen ja kuoleman ympärille.
"Anna kuoleman tulla, anna kuoleman tulla ", Äijälä hokee samannimisessä kappaleessa. Samea ääni tuntuu tulevan jostakin suonsilmäkkeen pohjamudista.
– Olen varmaan näitä vanhan kansan ihmisiä, koska ajattelen, että kuoleman jälkeen muutun joksikin muuksi, ehkä eläimeksi: harakaksi, rotaksi tai kissaksi. Tosin kissat saattavat olla liian fiksuja, eivätkä hyväksyisi jengiinsä. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että kaikki vain pysähtyisi ja päättyisi. Kyse on toisesta jatkumosta. Olen myös toivonut, että pääsisin joskus kummittelemaan, Äijälä virnistää.
Samalla puhe kääntyy siihen, että viime aikoina useita elektronisen musiikin tekijöitä on menehtynyt.
– Kuuntelen yleensä töissä paljon Mika Vainion Pan Sonicia. Perttu Häkkinen taas oli mukava mies, ja tuntuu siltä, että hän on jotenkin vieläkin mukana näissä jatkumoissa. Ja Alan Vegakin kuoli pari vuotta sitten, Äijälä luettelee.
Kahden kissan armoilla
Läjä Äijälää arvostetaan myös kotikonnuillaan. Viime vuonna hänet valittiin vuosisadan lappilaiseksi, ja esimerkiksi Antti Tuisku jäi äänestyksessä kauas jälkeen.
Äijälä viettää varsin tavallista ja rauhallista perhe-elämää Oulussa vaimonsa ja lapsiensa kanssa. Keittiössä sijaitsevasta kirjahyllystä löytyy Malleus Maleficarum ja okkultismiin viittaavia teoksia.
Äijälä käy vuorotöissä postissa ja innostuu välillä työpaikkansa automaattien ja koneiden monotonisista äänistä. Vuonna 2016 toimintansa lopettaneen Terveiden Käsien perään Äijälä ei enää haikaile.
– Pakko senkin oli jossakin vaiheessa päättyä, koska tämä 60 vuoden ikä tulee vastaan. Kun nykyisin tulee kotiin pidemmältä reissulta, kyljet ja niska ovat kipeinä ja äänikin saattaa mennä. Pitkät keikkamatkat kyllästyttävät etenkin talvella.
Läjä Äijälää on toisinaan pidetty kulmikkaana ja ehkä arroganttinakin persoonana, mutta hänen mielestään kyse on jostakin muuta.
– Olen oikeasti hirveän ujo ihminen, ja ihmiset voivat käsittää sen väärin.
Ujouteen liittyy myös se, ettei Äijälä ole pitänyt esiintyessään silmälaseja, eikä näin ollen ole nähnyt lavalla käytännössä yhtään mitään.
– Joskus nuorempana minulla oli keikalla yhden ainoan kerran silmälasit, mutta heitin ne samantien menemään. Jännitys katoaa, kun esiintyy sellaisen udun keskellä. Muistan kuinka Japanissa minulle sanottiin, että miksi sinä huudat siinä silmät kiinni, etkä kunnioita yleisöäsi. Vastasin, että aina kun huutaa, silmät menevät kiinni ja samalla tavalla käy, kun keskittyy esittämäänsä kappaleeseen.
Vuonna 1997 Äijälää haastateltiin uskontotieteen soveltavaan kenttätyöraporttiin, jonka tarkoituksena oli selvittää hardcore-yhtyeiden keikoilla yleisön ja esiintyjien saavuttamaa muuntuneen todellisuuden tilaa. Etenkin Terveiden Käsien keikat ovat olleet Äijälälle parhaimmillaan ekstaattisia kokemuksia, joista osasta hän ei muista oikein mitään.
– Sitä muuttuu joksikin muuksi, päässä humisee ja olotila on kummallinen ja mystinen. Joskus on pitänyt jälkeenpäin kysyä pojilta, että oliko hyvä keikka.
Äijälä ei ole koskaan tarvinnut alkoholia tai muitakaan päihteitä optimaalisen keikkaolotilan saavuttamiseksi. Sen sijaan huutamista on edesauttanut pieni näläntunne ja myös kovalla äänenvolyymilla on ollut merkitystä.
– Siitä tulee sellainen energiapiikki, sellainen hurmos. Käsittämätön voiman tunne!
Levyjensä kansiteksteissä Äijälä kiittää paitsi perhettään, myös Lolaa ja Sisua, joita hän ulkoiluttaa säännöllisesti Oulun Intiössä.
– Olen yleensäkin pitänyt aina eläimistä, ja etenkin kissoista, koska ne ovat epämääräisiä, salaperäisiä ja kummallisia eläimiä.
Ei siis ihme, että Äijälän saavat vihaiseksi eläinten huono kohtelu ja luonnon tuhoaminen.
– Minua tympii se, että bisnes ja raha menevät nykyisin kaiken muun edelle. Suurelle osalle ihmisistä tärkeintä on oma napa ja oma etu.
Toisaalta jotkut asiat ovat menneet parempaan suuntaan: Äijälän nuoruudessa ei esimerkiksi ollut kierrätyssysteemejä tai huolta muovin joutumisesta ekosysteemiin. Pari vuotta sitten Japanista löydettiin myös muovia syövä bakteeri, josta toivotaan ratkaisua globaaliin muoviongelmaan.
– Entäpä jos siitä bakteerista kehittyy joku kauhistuttava hirviö, joka tuhoaa kaiken? Siitähän voisi tehdä vaikka biisin, Läjä Äijälä virnistää.
Katariina Vuoren kirja, Läjä Äijälä, kulttibändien kuningas, on ilmestynyt tänä syksynä. Läjä Äijälän 60-vuotisjuhlia vietetään 29.9. Helsingin Lepakkomies-baarissa kolmen yhtyeen voimin.
Korjaus 23.9. klo 22:20: Korjattu saksalaisen Nekromantik-elokuvan nimi.