Ohjaajalegenda Spike Lee pyyhältää Hotel Kämpin sviittiin suoraan Milanon elokuvajuhlilta, kättelee rivakasti, hymyilee leveästi ja pyytää kiinnittämään nappimikrofonin.
Tässä ei nyt turhia kursailla, tai joudeta ottaa edes takkia päältä. Puolen tunnin sisään pitää olla jo muualla. Vierailu Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla kestää vain lauantai-iltapäivästä sunnuntaiaamuun.
Siinä välissä täytyy pitää masterclass-luento festivaalin Do the Right Thing -erikoisnäytöksessä, käydä tervehtimässä BlacKkKlansman -elokuvan yleisöä ja hoitaa tämä reissun ainoa haastattelu.
Sitten pääsee, tai joutuu, Jasper Pääkkösen Löylyyn saunomaan, sillä Spike Lee on Helsingissä ystävänsä kutsusta.
– Tulin tänne, koska olin Jasperille luvannut. Harmi vain, että aikaa on vain päivä. Saunassa olen ollut ennenkin, mutta nyt vasta opin, että se on suomalainen sana.
Spike Lee hehkuttaa Pääkkösen näyttelijäntaitoja, ja kertoo tekevänsä tämän kanssa töitä jatkossakin. Miehet ystävystyivät, kun Pääkkönen oli koekuvattavana BlacKkKlansmanin kiihkoilijan rooliin – jonka sitten saikin.
– Hän on ilmiömäinen näyttelijä ja upea tyyppi. Olemme olleet ystäviä siitä hetkestä asti, kun tapasimme, eikä se muutu mihinkään. Lisää elokuvia Jasperin kanssa tulee, mutta en voi puhua niistä, koska en vielä tiedä, mitä ne ovat.
No niin, haastattelun pakollinen Suomi mainittu -osuus on hoidettu. Isompiin asioihin.
"Emme ole edistyneet kovin paljon"
Ohjaajalegenda arvelee, että hänellä saattoi olla 1980-luvun lopulla käytössään kristallipallo.
– On monia asioita, joista toivoo, että ne eivät olisi totta enää tänä päivänä, mutta ovat silti.
Leen läpimurtoelokuva Do the Right Thing (1989) kuvasi etnisiä jännitteitä Brooklynin köyhillä kaduilla. Rasismi yltyy väkivallaksi, myös sympaattiset ihmiset tekevät vihapäissään pahoja ja typeriä asioita, ja yksi päähenkilöistä kuolee poliisin käsissä.
Elokuva tuntuu ajankohtaiselta kuvaukselta Yhdysvalloista vielä 29 vuotta myöhemmin.
– Se kyllä osoittaa, että emme ole edistyneet kovinkaan paljon.
Silti Lee, 61, sanoo uskoneensa nuorena miehenä ja uskovansa edelleen, että maailma muuttuu paremmaksi. Ei se kuitenkaan itsestään tapahdu.
– Ei pelkkä haaveilu saa toiveita toteutumaan. Historia on opettanut meille, etteivät todella, todella suuret muutokset tapahdu yhdessä yössä. Täytyy jaksaa pitää tavoitteet mielessä, ja pitää yllä taistelua hyvän puolesta.
Do the Right Thing aiheutti ilmestyessään hirveän äläkän: sen sanottiin yllyttävän mustia väkivaltaiseen kapinaan. Valkoista yleisöä peloteltiin, että huonosti käy, jos elokuva esitetään omassa naapurustossa. Leelle sanottiin, että hänellä on elokuvan takia verta käsissään.
Mahtoi olla kauhistuttava elokuva.
– Typerykset, jotka silloin sanoivat tuollaisia asioita, eivät vieläkään ole pyytäneet anteeksi tietämättömyyttään.
Kauhukuvien maalailua on käytetty politiikan välineenä kautta historian, Lee huomauttaa. Hän ottaa esimerkin apartheidin aikaisesta Etelä-Afrikasta.
– Valkoiset pelkäsivät, että jos Nelson Mandelasta tulee presidentti, kaikki mustat rynnivät viidakkoveitsien kanssa kaduille ja alkavat tappaa ihmisiä. Me näimme, että se ei ollut totta. Tätä taktiikkaa käytetään ihmisten jakamiseen ja toisistaan erottamiseen. Sitä taktiikkaa sanotaan peloksi.
Pelon politiikka tuntuu saavan vain lisää kierroksia, Lee huomauttaa. Sillä lietsotaan vihaa.
– Oikeiston nousua koko maailmassa yhdistää yksi asia, jolle se rakentaa perustansa. He osoittavat maahanmuuttajia sormella, ja väittävät, että jos emme rakenna muureja ja sulje satamia, maahanmuuttajat kaappaavat vallan. Tämä tiivistyy yhteen sanaan: viha. Kyse on vihasta.
Kyllä Spike Leetäkin pelottaa, pelottaa niin, että ei uni meinaa tulla.
– Ajattelen joka ilta sitä, että sillä tyypillä on koodi, jolla voi laukaista ydinaseen.
Lee ei suostu käyttämään Yhdysvaltojen presidentistä Donald Trumpista tämän nimeä.
"Me elämme nyt vaaran vuotta"
Aina kun tunnettu afroamerikkalainen matkustaa ulkomaille, hän joutuu Spike Leen mukaan puhumaan kaikkien Amerikan mustien suulla – täysin riippumatta siitä, mistä on tunnettu.
Ilmiöön törmää erityisesti elokuvajuhlilla, joissa kansainvälistä lehdistöä eivät niinkään kiinnosta ohjaajien teokset, kuin se, mitä näiden kotimaassa tapahtuu.
– Kun valmistauduin lähtemään Cannesiin BlacKkKlansmanin kanssa, mietin valmiiksi , mitä vastaan, kun minulta tentataan, että miten tämä tyyppi tuli valituksi presidentiksi? Tai kysytään, että mitä Spike, mietit maailman ja maasi tilasta?
Cannesissa kun oltiin, päätti Lee antaa vastauksensa mainitsemalla elokuvan, jonka nimi summaa parhaiten hänen tuntemuksensa.
Se on Indonesian vallankaappausyrityksen tiimoille sijoittuva, Peter Weirin ohjaama The Year of Living Dangerously (Rakkaus veitsenterällä, 1982).
– Sitä me elämme juuri nyt, vaaran vuotta. Jopa presidentti Obama on sanonut, että parin kuukauden päästä pidettävät kongressin välivaalit voivat olla tärkeimmät välivaalit koko maan historiassa.
Spike Lee on jokaisessa haastattelussaan tehnyt selväksi, että haluaa Donald Trumpin viralta. Hän pitää tätä sekä niin halveksuttavana, että vaarallisena, että kutsuu Trumpia Agent Orangeksi. Agent Orange on kasvimyrkky, jota Yhdysvaltojen ilmavoimat levitti laajoille alueille Vietnamin sodassa. Myrkky aiheutti sairauksia miljoonille ja epämuodostumia myös seuraaville sukupolville.
Aika rankka liikanimi presidentille.
– No mieti nyt! Agent Orangella on ydinaseen laukaiseva koodi, vaikka se tyyppi on päästään tällainen, Lee nauraa käkättää ja huitoo käsillään sekavasti ilmaa.
Sitten seuraa pitkä hiljaisuus, ja vakavoituminen.
– Todella toivon, että hänelle on annettu väärä numerosarja, vaikka 01234, Lee sanoo, ja räjähtää taas lyhyeen naurunremakkaan.
Ei tässä kyllä mitään hauskaa Leen mielestä oikeasti ole.
Spike Lee kiittelee Pulitzer-palkitun toimittajan, Bob Woodwardin Trumpin hallintoa kuvaavaa paljastuskirjaa. Sen nimi on Fear, pelko.
– Se on hieno kirja, joka on totta, eikä valheita. Siinä kerrotaan hänen kabinettinsa ihmisistä, jotka poistavat salaa papereita hänen pöydältään, ettei hän ehdi allekirjoittaa niitä. Toivottavasti samankaltainen ajattelu on vallalla hänen ydinasekoodinsa suhteen.
Spike Lee kysyy yht’äkkiä, miten sanotaan suomeksi ei, ja harjoittelee sitä hetken. Hän haluaa painottaa Trump-purkauksensa jälkeen, että vihan ilmapiiri ja oikeiston nousu ei ole vain amerikkalaisten ongelma.
– Cannesissakin moni kuvitteli, että BlacKkKlansman kertoo Amerikan ongelmista, mutta ei, ei, ei. Italiassa on Matteo Salvini, Ranskassa Le Penit, on Brexit, ja teillä täällä se tyyppi, josta Jasper puhui, mutta jonka nimeä en muista.
Taas Lee toistaa itseään. Hän haluaa varmistaa, että viesti menee perille.
– Tämä on koko maailman ongelma, ei vain Amerikan. Tosin täytyy myöntää, että me hoidamme tämän vihanlietsonnan paremmin kuin kukaan muu.
Leellä on tarjota vihaan vastalääke. Se on rakkaus, ja siitä täytyy pitää meteliä.
Vihalle pitää sanoa ei
Spike Lee uskoo, että hänen haaveilemansa muutos kytee. Hän näkee, että ihmiset ympäri maailmaa ovat havahtuneet hereille, ja lähteneet liikkeelle.
– Ihmisten, jotka ovat rakkauden, vapauden ja oikeuden puolella, täytyy saattaa äänensä kuuluviin. Heidän täytyy kaikkialla sanoa vihalle ei.
Jos sattuu olemaan Spike Lee, sanansa voi sanoa esimerkiksi ohjaamalla elokuvan afroamerikkalaisesta poliisista, joka soluttautuu rasistiseen Ku Klux Klan -järjestöön.
BlacKkKlansman päättyy dokumenttimateriaaliin Charlottesvillen terrori-iskusta ja sen jälkimainingeista. Viime vuoden elokuussa kaupungissa järjestettiin äärioikeiston mielenosoitus, ja sen vastamielenosoitus. Ohiolaismies kaahasi autollaan vastamielenosoituksen sekaan. 32-vuotias Heather Heyer kuoli ja parikymmentä ihmistä loukkaantui. Kuljettaja sai useita kymmeniä syytteitä muun muassa viharikoksista.
– Olimme aloittamassa elokuvan kuvauksia, kun tämä tapahtui. Sanoin silloin itselleni, että Agent Orange, (valkoista ylivaltaa kannattava) David Duke, Alt-Right, uusnatsit ja KKK kirjoittivat elokuvalleni uuden lopun, mutta se maksoi ihmishengen.
Presidentti Donald Trump syytti Charlottesvillen väkivaltaisista tapahtumista ”molempia osapuolia”. Spike Leen mielestä se on törkeää. Samalla tavalla on tarkoitushakuista, että sana terrorismi halutaan liittää ainoastaan islamisteihin.
– Se, mitä elokuvassa käytetyssä kuvamateriaalissa näkyy, on vahvaa todistusaineistoa kotona kasvatetusta, omenapiirakan tuoksuisesta, sinipunavalkoisesta terrorismista. Klaani, Alt-Right ja uusnatsit ovat terroristiryhmiä. Amerikkalaiset tekevät enemmän terroritekoja kuin mitkään muslimiryhmät. Meillä on harva se päivä joku ammuskeluvälikohtaus.
BlacKkKlansmanin poliittinen sanoma on väännetty niin paksusta ratakiskosta, että väärin tulkitsemisen vaaraa ei ole. Se on nostattanut etenkin Yhdysvalloissa kritiikkiä. Leetä ei kiinnosta.
– Vastasin tähän jo: Amerikan presidentillä on koodi ydinaseen laukaisuun. Tämä ei ole oikea aika olla hienovarainen. Me olemme kuilun partaalla, ihan sen reunalla. Tämä ei ole oikea aika hienovaraisuudelle, Lee toistaa.
Hollywoodin vanha järjestys murtuu vähitellen
Spike Lee on pitänyt meteliä muutenkin kuin ohjaamalla poliittisia elokuvia ja haukkumalla Trumpia haastatteluissa.
Yksi hänen koko uraansa leimanneista missioista on ollut elokuva-alan valkoisen hegemonian ravistelu.
Lee on lukuisissa haastatteluissa puhunut siitä, miten häntä kalvaa se, että Do the Right Thing jäi aikoinaan ilman merkittäviä Oscar-palkintoja. Se ei päässyt edes ehdolle parhaan elokuvan kategoriassa.
Halutuin palkinto meni elokuvalle Palveluksessanne, Miss Daisy. Valkoisen ohjaajan elokuvassa toinen päähenkilö on rasistinen vanha rouva, toinen passiivinen musta palvelija.
Kymmenen vuotta sitten Lee täräytti New York Magazinessa, että akatemian päätös teki kipeää, mutta kukaan ei enää edes puhu siitä elokuvasta enää.
Vuonna 2015 Lee sai jonkinlaisen hyvityksen elämäntyöstään myönnetyn kunnia-Oscarin muodossa. Kiitospuheessaan hän suomi Hollywoodia siitä, että elokuvatehtaan toimistoissa näkyy mustia ihmisiä vain studion turvatarkastajina.
Muutkin kuin Lee olivat saaneet tarpeekseen. Vuoden 2015 ehdokaslista oli valkoisin sitten vuoden 1998. Se käynnisti #OscarsSoWhite-kampanjan, jonka näkyviä keulakasvoja Lee on ollut.
Kampanja nostatti isoja aaltoja, mutta ei tuottanut heti tulosta. Kun vuoden 2016 ehdokkaat parhaiksi näyttelijöiksi julkistettiin, he kaikki olivat valkoisia. Ehdokkaat nimeävän akatemian jäsenistä valtaosa oli valkoisia, yli 60-vuotiaita miehiä.
– Minä ja vaimoni Tonya Lewis Lee, sekä Will Smith ja Jada Pinkett Smith ilmoitimme julkisesti boikotoivamme koko gaalaa, Lee muistelee nyt.
#OscarsSoWhite johti lopulta siihen, että akatemia joutui tarkastelemaan kokoonpanoaan rehellisesti, ja muuttamaan sitä.
– Monet ihmiset Hollywoodissa pitävät itseään liberaaleina. Tämä sosiaalisen median kampanja ja aihetunniste nolasi heidät julkisesti. Kukaan ei tykkää hävetä, joten he toimivat oikein, they did the right thing.
Hollywoodissa kuuluu kuitenkin edelleen soraääniä.
Vaikka osa vähemmistöistä on saanut tilaa, on monen edelleen lähes mahdotonta saada ääntään kuuluviin. Esimerkiksi espanjaa äidinkielenään puhuvia on Yhdysvalloissa jo enemmän kuin afroamerikkalaisia. Suhteessa väestön kokoon se ei kovin voimakkaasti näy valtavirtaviihteessä.
Pitääkö kaikkien tapella tilastaan erikseen?
– Sanonpa tämän: Amerikan kansalaisoikeusliike raivasi tietä homojen ja naisten oikeuksille, ja Vietnamin sodan vastustajille. Se oli kuin jäänmurtaja. Kun se menee edellä, pääsevät muut perässä
Haastatteluaika päättyy. Jasper Pääkkönen kolistelee jo eteisessä, pitää mennä. Ennen kuin Spike Lee ponnahtaa sohvalta, hän hörähtää vielä kerran nauruun.
– Kyllä te täällä Suomessa varmaan tiedätte, miten isoja laivoja jäänmurtajat ovat.