Vuonna 1462 nykyisen Romanian eteläisessä osassa sijaitsevassa Valakiassa elettiin kaoottisia aikoja. Valakian ruhtinas Vlad III halusi irrottautua Ottomaanien valtakunnan ikeestä ja teki verisiä hyökkäyksiä turkkilaisten hallitsemille alueille. Vladin tuhoisissa ja raaoissa täsmäiskuissa tapettiin lyhyen ajan sisällä jopa 20 000 ihmistä.
Ottomaanien sulttaani Mehmed II sai tarpeekseen pienen vasallivaltionsa kapinahengestä ja lähetti matkaan 100 000 miehen jättiläisarmeijan. Ylivoimasta huolimatta Mehmed II:n sotaretki ei sujunut kovin mallikkaasti. Vlad III harjoitti sekä sissisotaa että poltetun maan taktiikkaa, ja jo heti ensimmäisissä taisteluissa kaatui satoja sulttaanin eliittijoukkoihin kuuluvia janitsaareja.
Varsinaisen järkytyksen sulttaanin armeija koki Valakian pääkaupungin Târgovișten lähettyvillä. Turkkilaissotilaiden eteen ilmestyi tuhansien seivästettyjen ihmisruumiiden löyhkäävä meri: miehiä, naisia ja lapsia – loputtomiin. Vlad III:n aiemmissa iskuissa tapettujen ihmisten ruumiit oli koottu yhteen paikkaan ja niistä oli tehty kauhistuttava performanssi, joka syöpyi sulttaanin armeijan mieliin pitkäksi aikaa.
Vlad III eli Vlad Seivästäjä oli todellakin nimensä veroinen.
Nimi voi pahentaa miestä
Vlad Seivästäjä (n. 1430 - 1476), jota kutsuttiin myös Vlad Draculaksi, on jäänyt kummittelemaan jälkipolville paitsi julmuutensa, mutta etenkin nimensä takia.
Bram Stoker ryhtyi valmistelemaan vuonna 1897 ilmestynyttä Dracula-klassikkoromaaniaan jo vuonna 1890. Hän teki kirjaansa varten perusteellista tutkimustyötä ja perehtyi hirviöistä, ihmissusista, paholaisista ja taikauskosta kertoviin lähteisiin. Stoker oli myös tietoinen vampyyrifiktiosta, jota oli kirjoitettu 1720-luvulta lähtien ja jossa viitattiin myös koko Eurooppaa kauhistuttaneisiin Balkanin alueen "oikeisiin" vampyyritapauksiin.
Serbiassa oli tuolloin kaivettu esiin hyvin säilyneitä, mädäntymättömiä ruumiita, joita epäiltiin lukuisia ihmisiä tappaneiksi verenjanoisiksi vampyyreiksi. Epäiltyjä hirviöitä kohdeltiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan: sydämen läpi iskettiin vaaja, päät irrotettiin ja lopuksi ruumiit vielä poltettiin.
Stoker käänsi siis katseensa syrjäiseen kaakkois-Eurooppaan ja sai käsiinsä William Wilkinsonin Valakian historiasta kertovan teoksen, jossa oli mainintoja hirmuhallitsija Vlad Draculasta. Romanian kielellä nimi tarkoittaa paholaista, mikä kiehtoi Stokeria. Alun perin hänen piti nimetä kirjansa päähenkilö kreivi Wampyriksi, mutta pahaenteiseltä kalskahtava Dracula vei voiton ja jäi historiaan yhtenä populaarikulttuurin tunnetuimmista hahmoista.
Samalla henkiin herätettiin valakialainen ruhtinas, joka oli uinunut unholassa vuosisatojen ajan. Sittemmin myös historiallista henkilöä ryhdyttiin pitämään vampyyrina ja fiktiivisen hahmon esikuvana.
– 1940-luvulta lähtien monet tutkijat ovat halunneet luoda yhteyksiä historiallisen Vlad Draculan ja Bram Stokerin luoman fiktiivisen Draculan välillä, mutta käytännössä nimi on ainoa asia, mikä heitä yhdistää, Dracula-tutkija Tuomas Hovi painottaa.
Vlad oli oman aikansa julkkis
Tuomas Hovi on tutkinut Dracula-myyttiä Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula _-_kirjassaan ja vaikka Vlad ei ollut niitä maailmanhistorian lempeimpiä hallitsijoita ja seivästeli ihmisiä tiuhaan tahtiin, hänen ei esimerkiksi tiedetä koskaan juoneen uhriensa verta. Hän ei siis ollut vampyyri, eikä hänellä ollut vampyyrimaisia taipumuksia.
1400-luvulla Vlad oli kuitenkin oman aikansa julkkis, josta levisi sekä suullisia että painettuja tarinoita ympäri Eurooppaa. Toisaalta hän oli älykkäänä pidetty ja oikeudenmukainen kristitty hallitsija, joka puolusti urheasti Eurooppaa muslimien invaasiota vastaan, toisaalta hänen julmuuteensa suhtauduttiin pelonsekaisella kunnioituksella ja inholla.
Romanian alueella Vladia on kohdeltu lähes kansallissankarina, mutta etenkin saksalaisissa tarinoissa Vladiin liitetään toinen toistaan kauhistuttavimpia kidutusmenetelmiä ja hänet kuvataan sadistisena hirviönä, joka nautti ihmisille aiheuttamastaan tuskasta. Vladin kerrotaan muun muassa nylkeneen ja keittäneen uhrejaan elävältä ja viiltäneen raskaana olevien naisten vatsoja auki.
– Tällaisten tarinoiden taustalla oli puhdas propagandistinen funktio. Niitä levittivät transilvanialaiset kauppiaat sekä Unkarin kuninkaan hovi. Heillä oli poliittisia motiiveja päästä Vladista eroon, joten tämänkaltainen mustamaalaaminen oli tässä yhteydessä hyödyllistä, Tuomas Hovi kertoo.
Harvinaisia esineitä Unkarista
Tampereen Vapriikin Dracula-näyttelyssä näiden kahden Draculan tarinat nivotaan yhteen. Näyttelyssä käydään läpi Dracula-hahmon historiaa ja merkitystä populaarikulttuurissa ja toisaalta se kertoo Vlad Seivästäjästä ja hänen kuohuvasta aikakaudestaan.
Tampereella on esillä todellisia harvinaisuuksia, kuten Vladista 1500-luvulla maalattu muotokuva, joka on kopio hänen elinaikanaan tehdystä maalauksesta. Näyttelyyn on saatu esineitä ympäri Eurooppaa, muun muassa Unkarista.
– Tällaista esineistöä ei Suomessa ole aiemmin vielä nähty oikeastaan missään yhteydessä. Olemme ylpeitä myös siitä, että saimme tänne Nosferatu-mykkäelokuvaan liittyvää materiaalia, joka löytyi eräästä sveitsiläisestä kirjastosta, näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemi paljastaa.
Dracula-näyttelyn populaarikulttuuripuolen helmiä ovat kolmiulotteiset, muun muassa The Lost Boysin (1987) Kiefer Sutherlandin ja Nosferatun 1970-luvun uusintaversiossa pääroolia vetäneen Klaus Kinskin käsityönä tehdytmaskeeraussuunnitelmat. Näyttely käy myös läpi Dracula-hahmon muodonmuutokset ja metamorfoosin 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään.
– Etenkin viime vuosikymmeninä Vladin ja Draculan hahmot ovat kietoutuneet toisiinsa hyvin mielenkiintoisilla tavoilla. Voisi sanoa, että on olemassa Dracula 1.0, joka on Vlad Seivästäjä, Dracula 2.0, eli vampyyrikreivi Dracula ja nyt sitten Dracula 3.0, joka on uuden vampyyrifiktion myötä syntynyt hahmo, Marjo-Riitta Saloniemi sanoo.
Bela Lugosin kuolema
Elokuvantekijät kiinnostuivat Bram Stokerin kauhuromaanista jo melko varhaisessa vaiheessa, ja kirjan ensimmäinen filmiversio tehtiin Unkarissa vuonna 1921 – Drakula halála-elokuvasta ei tosin ole jäänyt jälkipolville ihmeteltäväksi yhtään mitään.
Vuonna 1922 kreivi Draculasta innostui ohjaaja F.W. Murnau. Nosferatu-elokuva esitteli Max Schreckin tulkitseman varsin groteskin ja primitiivisen, mutta toisaalta myös traagisuutta huokuvan hahmon, joka pelottelee ihmisiä dramaattisesti valaistuissa lavasteissa. Stokerin leski Florence haastoi Murnaun myöhemmin oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta, ja valtaosa Nosferatun filmikopioista tuhottiin.
Vuonna 1931 sai ensi-iltansa Tod Browningin ohjaama ja Bela Lugosin tähdittämä Dracula - vanha vampyyri -elokuva. Unkarilaissyntyisen näyttelijän vetovoima perustui hypnoottiseen katseeseen ja eksoottiseen aksenttiin – hienostuneesta ja hillitystä käytöksestä huolimatta oli helppo havaita, että siellä jossakin, kultivoituneen pinnan alla lymyili vaarallinen ja arvaamaton peto. Ei ihme, että Draculaa katsottiin kauhunsekaisissa tunnelmissa ja elokuvayleisö – etenkin naispuolinen – pyörtyili.
Bela Lugosin sulavan aristokraattinen Dracula-tulkinta vei hahmoa valovuosia eteenpäin ja siitä tuli monien seuraavien vuosikymmenten hieman modernimpien yön ruhtinaiden esikuva. Lugosille ikonisesta hahmosta muodostui loppujen lopuksi riippakivi: hän päätyi parodioimaan rooliaan komedioissa ja hänet jopa haudattiin Dracula-viitassaan.
Vuonna 1979 Lugosi sai uusia faneja, kun goottiyhtye Bauhaus teki Bela Lugosi's Dead -klassikkokappaleensa, jossa "lepakot ovat lehahtaneet kellotornista" ja "uhrit tihkuvat verta".
Tematiikkaan sopivasti Bauhaus esitti Bela Lugosi's Deadin neljä vuotta myöhemmin Tony Scottin tekotaiteellisessa The Hunger -elokuvassa, jossa verenjanoaan tyydyttivät David Bowie ja Catherine Deneuve.
– Kyllähän Dracula-elokuvat toki heijastavat omaa aikaansa. Esimerkiksi Gary Oldmanin Dracula on fantasiatyylinen ja seurasi samalla 1990-luvun alun trendejä, Tuomas Hovi kertoo.
Samankaltaisella visuaalisella linjalla jatkoi vuoden 1994 Veren vangit, jonka pääosassa teräviä kulmahampaitaan väläytteli Tom Cruise.
Romantiikan ja erotiikan kautta pornoon
Jos harppaus Nosferatusta Bela Lugosiin oli melkoinen, seuraava radikaali muutos Draculan imagoon tapahtui seksuaalisen vallankumouksen jälkimainingeissa 1970-luvun alussa.
– Bram Stokerin kirjassa kreivi Dracula oli hirviömäinen saalistajahahmo, mutta 1970-luvulta lähtien häntä on pyritty inhimillistämään. Draculasta tuli rakkautta janoava ja kaipaava romanttinen hahmo, ja tätä kautta kuvioihin astui mukaan myös erotiikka, Tuomas Hovi kertoo.
Bela Lugosin manttelinperijäksi oli 1950-luvun loppupuolella liidellyt synkänkomea Christopher Lee, joka teki brittiläiselle Hammer-kauhuyhtiölle useita Dracula-elokuvia. Leen Dracula viettelee eläimellisellä vetovoimallaan uhkeita naispuolisia uhrejaan sensuellein suudelmin, ja vasta sitten seuraa kohtalokas puraisu.
– Meidän Draculamme on komea ja seksikäs ja hänen uhrinsa ovat vetävännäköisiä nuoria naisia, Hammerin vastaavana tuottajana toiminut Michael Carreras kiteytti aikoinaan koko konseptin.
Yksi 1970-luvun vampyyrierotiikkaboomin esimerkeistä on Vampyros Lesbos (1970), joka nimensä mukaisesti yhdistää verenjanon ja lesboilun. Samoihin aikoihin markkinoille ilmestyi vähäpukeinen, kurvikas ja tummakutrinen sarjakuvasankaritar Vampirella, joka laskeutui Maan pinnalle, koska hänen kotiplaneetaltaan Drakulonilta oli loppunut juotavaksi kelpaava veri.
Ei liene yllättävää, että Dracula on löytänyt tiensä myös aikuisviihdeteollisuuteen. Esimerkiksi Hustler-julkaisu tuotti vuonna 2011 This Ain't Dracula -pornoelokuvan, joka on railakas parodia Stokerin romaanista.
– Finally Dracula finds his beloved Mina... and proceeds to fuck the living shit out of her, Hustler on mainostanut elokuvaansa.
Draculasta on tehty myös lukuisia homopornoversioita. Esimerkiksi Gayraculassa (1983) kreivi Gaylord jahtailee ja vehtailee vihollistaan Marquis de Suedea.
Vampyyreista tuli teiniviihdettä
2000-lukua on leimannut vampirismin muuttuminen teiniviihteeksi. Trendin huipentumiin kuuluu Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasarjaan perustuva, vampyyripojan ja kuolevaisen tytön rakkaustarinaan keskittyvä Twilight-saaga, joka sulatti monen teinitytön (ja ehkä pojankin) sydämen.
Vuonna 2006 alkanut brittiläinen, Ylenkin kanavilla nähty Teinidracula-sarja taas kertoo nuoresta Vladista, joka isänsä kauhuksi ei haluakaan purra ihmisiä kaulaan, vaan sulautuu mieluummin kuolevaisten ystäviensä joukkoon.
Teinidraculan tavoin vuoden 2014 Dracula Untold -elokuva on hyvä esimerkki siitä, kuinka Draculaa on pyritty inhimillistämään entistä enemmän.
– Dracula Untoldissa Vlad Seivästäjä ja Dracula yhdistetään hyvin vahvasti toisiinsa. Kyseessä on hahmo, jota ajautuu vampyyriksi tahtomattaan, mutta onnistuu silti rakastamaan ja pitämään huolta perheestään, Tuomas Hovi sanoo.
Myös vampyyrilarpit ovat viime aikoina kokeneet renessanssin, ja suosittuihin Halloween-pukuihin kuuluu edelleen klassinen Dracula-asu viittoineen ja röyhelöpaitoineen.
– Nykyvampyyreiden kohdalla korostuu näkemys, että he ovat olosuhteiden uhreja. Myös tekninen kehitys on kulkenut vampyyrien rinnalla: vampyyrien ei enää tarvitse hyökätä ihmisten kimppuun, koska nyt osataan valmistaa synteettistä verta, Marjo-Riitta Saloniemi viittaa True Blood -sarjassa esiintyvään japanilaiseen keksintöön.
Mutta mikä Draculassa ja vampyyreissa sitten jaksaa kiinnostaa vuosisadasta toiseen?
– Kyllähän vampyyri on pohjimmiltaan hyvin kiehtova hahmo. Se on myös hyvin monipuolinen – siihen voidaan liittää vaivattomasti ajankohtaisia kulttuurisia teemoja. Toisekseen siinä näkyy ihmisen kaipuu ikiaikaiseen elämään, ja jos tällaisen ikuisesti elävän hahmon yhdistää romantiikkaan, niin onhan se kieltämättä ihmismieltä kiinnostava yhdistelmä, Tuomas Hovi kiteyttää.
