Väinämöisen vene lipuu hitaasti pitkin mustan virran peilityyntä pintaa. Jylhät kalliopaadet kohoavat kohti harmaata taivasta. Tunnelma on tiheä ja uhkaava. Sitten Väinämöinen saapuu paikkaan, jossa on kuolleita ja eläviä kuolleita, ja jotakin siltä väliltä. Alaston mies roikottaa kädessään omaa päätään. Paikan hallitsijalla, valtavalla olennolla on läpinäkyvät, harsomaiset siivet – kuten hyönteisellä. Väinämöinen polvistuu ja sanoo yhden sanan:
– Tuonetar.
Tällaista Kalevalaa ei Suomessa ole aiemmin nähty: Sami Makkosen sarjakuvaromaanissa veri lentää, erilaiset hirviöt koettelevat ihmiskuntaa, jättiläishirvet möyryävät ja pikimustan pahuuden läsnäolo on käsinkosketeltavaa.
Otavan kustantama sarjakuvaromaani todennäköisesti löytää tiensä myös ulkomaille: teoksen käännösoikeuksista on keskusteltu amerikkalaisten tahojen kanssa.
Sami Makkonen kiinnostui Kalevalasta jo opiskeluaikoinaan Savonlinnan taidelukiossa, jossa hän teki lopputyönään Suomen kansalliseepoksesta viisisivuisen sarjakuvan. Sitten alkoivat työt painaa päälle Yhdysvalloissa, ja vasta nyt löytyi aikaa toteuttaa suuri haave, kaksiosainen Kalevala-sarjakuvaromaani, jonka tummissa kuvastoissa värisee kauhu, välillä brutaalikin sellainen.
– Ehkä Kalevalaa on aiemmin tulkittu liian vaisusti – on pysytelty lähinnä eepoksen pääkohtauksissa, joita ovat muun muassa Sammon valmistus ja ryöstö sekä Ainon kuolema. Kauhuaineistoa Kalevalassa on paljon ja minua on aina ihmetyttänyt, miksi sitä ei ole ryhdytty visualisoimaan, Sami Makkonen pohtii.
Samaan hengenvetoon voi todeta, että vaikka Kalevalassa olisi tarinoidensa, hahmojensa ja koko rikkaan universuminsa puolesta aineksia vaikka mihin, sitä ei edelleenkään koeta Suomessa erityisen trendikkääksi opukseksi, eikä sen tarjoamia mahdollisuuksia osata hyödyntää. Sami Makkosen mukaan monelle muodostuu esteeksi Kalevalan runokieli.
– Itse tarinoihin ei oikein pääse kiinni, koska teosta luetaan koulussa vähän niin kuin väkipakolla ja vanhahtavalla kielellä. Jos miettii kaikkea runokielen takana tapahtuvaa toimintaa, luulisin että kuvallisessa muodossa Kalevala on helpommin omaksuttavissa, ja että sarjakuvaromaanini toivoakseni luotsaa Kalevalaa nykyaikaan.
Pohjola, pahuuden pesäke
Kalevalan sisältöä Makkonen on käsitellyt kronologisessa järjestyksessä ja seurannut sen tapahtumia sellaisina, kuin ne ovat alkuperäisteoksessakin. Joitakin runoja tosin on tarpeen mukaan lyhennelty, joitakin paisuteltu ja muutamia hieman muuteltu.
Uudessa Kalevala-versiossa näkyvämmän roolin saa etenkin Pohjolan häikäilemätön matriarkka, mahtavista taikavoimistaan kuulu Louhi.
– Louhi on ehdottomasti koko Kalevalan kiinnostavin hahmo. Olen sarjakuvassani seurannut hänen kehittymistään noitana ja siirtymistä lopullisesti pimeälle puolelle. Pohjolasta olen tehnyt marquis de sademaisen pahuuden pesäkkeen, jossa meno on hyvin moraalitonta. Ja toisessa osassa Louhi sitten sammuttaa koko Kalevalasta valot – kyse on hyvin mystisestä kohtauksesta, Makkonen innostuu.
Makkonen on piirtänyt Kalevalaan myös hahmoja, joita ei aiemmin juuri ole visualisoitu. Yksi näistä hahmoista on ikiaikainen, valtavia lonkeroitaan kurotteleva merihirviö Iku-Turso.
– Halusin Iku-Tursoon viittauksia H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiasta, josta löytyy samantyyppinen merihirviö. Raamatussa taas mellastaa Leviathan, Makkonen kertoo.
Kalevala-sarjakuvaromaanista löytyy myös lukuisia viittauksia taidehistoriaan. Ruutu, jossa Väinämöinen lähestyy veneineen Tuonelan portteja viittaa Arnold Böcklinin symbolistiseen Kuolleiden saari -maalaukseen. Raadollinen Tuonela taas muistuttaa Gustave Dorén kuvittamaa Danten helvettiä.
Lisäksi sarjakuvaromaanista löytyy muutama Akseli Gallen-Kallela -tosinto, muun muassa Lemminkäisen äiti - ja Joukahaisen kosto -maalauksista.
– Halusin tuoda Gallen-Kallelan ja muidenkin taiteilijoiden jo valmiiksi suunnittelemia hahmoja sarjakuvaani, jolloin Kalevalan kaanon saa jatkumoa, Makkonen perustelee valintojaan.
Amerikkalaisen sarjakuvan pauloissa
Tarton yliopistosta vuonna 2003 kuvataitelijaksi valmistuneen Sami Makkosen kansainvälinen ura lähti liitoon reilu vuosikymmen sitten. Hän laittoi portfolion sivustolle, jossa sarjakuvataiteilijat ja käsikirjoittajat kontaktoivat toisiaan.
– Sitä kautta alkoi tulla yhteydenottoja, joista pyrin valitsemaan parhaat. Asiaa auttoi esimerkiksi selkeä kustannussopimus ja tieto siitä, että kirja tullaan julkaisemaan pian.
Makkonen on nyt piirtänyt sarjakuvia Yhdysvaltojen markkinoille vuodesta 2008 lähtien. Repertoaariin kuuluvat muun muassa Hatter M. -, The Looking Glass Wars - sekä Deadworld -sarjat. Lisäksi hän on tehnyt kansitaidetta muun muassa Clive Barker`s Hellraiser: The Dark Watch -sarjaan.
– Hatter M. on sarja, jossa mennään pitkälti humoristisella ja värikkäällä otteella, eli se ja Deadworld ovat kuin yö ja päivä. Jossakin vaiheessa tein molempia samanaikaisesti, ja pikku hiljaa pomppiminen näiden kahden hyvin erilaisen maailman välillä alkoi tuntua haasteelliselta, Makkonen muistelee.
Deadworldia kirjoittanut Gary Reed kuoli yllättäen vuonna 2016, ja samalla Reedin ja Makkosen tuleva projekti jäi kesken.
– Hän oli todella mukava ihminen. Kun teimme duunia, olimme yhteydessä päivittäin. Meillä oli kehitteillä seuraava albumi, Mad Max -henkinen dystopia, johon olin ehtinyt piirtää näytössivut ja johon Gary oli tehnyt käsikirjoitusta melko pitkälle. Tämä teos jäänee kokonaan tekemättä.
Makkosen mukaan yhteistyö amerikkalaisten käsikirjoittajien ja taiteilijoiden kanssa on ollut aina mutkatonta.
– Osa kirjoittajista haluaa nähdä sivut jo kuvakäsikirjoitusvaiheessa, mutta en muista, että töihini olisi kertaakaan puututtu. Siinä mielessä minulla on aina ollut vapaat kädet. Hahmosuunnitteluun on tosin joskus tullut pieniä korjausehdotuksia.
Makkonen ei itse osaa sanoa, miksi juuri hän on suomalaisena sarjakuvataiteilijana onnistunut luomaan uraa Yhdysvalloissa.
– En tiedä, onko kovin moni suomalainen edes Jenkkeihin yrittänyt. Ehkä tyylini on sellainen, että se sopii sinne paremmin kuin monen muun suomalaisen sarjakuvataiteilijan kädenjälki, Makkonen pohtii.
Kädenjäljestä puheenollen, Makkonen tekee piirtää sarjakuvansa ensin tussilla paperille, ja jatkaa vasta sitten tietokoneella.
– Fyysinen teos on kuitenkin aina fyysinen teos. Jos lopettaa kokonaan piirtämisen tussilla paperille, ei se pidemmän päälle ole hyvä juttu. Tässä pitää kuitenkin olla mukana myös vanhaa käsityötaitoa.
Yliluonnollinen kauhu on parasta
Ei liene yllättävää, että Sami Makkonen on ollut kauhufani jo teinipojasta lähtien.
– Silloinhan kauhu oli Suomessa kiellettyä. Vuokraamoista ei juuri kauhuleffoja löytynyt tai ne olivat pahasti pätkittyjä, joten kauhua katseltiin useaan kertaan kopioiduilta VHS-kaseteilta. Luulisin, että kiinnostustani kauhuun edesauttoi juuri se, että kyse oli kielletystä aihepiiristä.
Makkosen kauhusuosikkeihin kuuluvat muun muassa Sam Raimin Evil Dead sekä William Friedkinin Manaaja. Uudemmasta kauhusta kiinnostaa Conjuring-sarja.
– En ole niinkään innostunut väkivallasta tai slasher-tyyppisestä kauhusta. Sen sijaan, mitä yliluonnollisemmalle puolelle mennään, sen mielenkiintoisemmaksi menee. Ja kyllähän esimerkiksi myös Kalevalasta löytyy yliluonnollista kauhua.
Sami Makkosen työhuoneessa silmään pistää horror punk-yhtye Misfitsin mustavalkoinen juliste. Tuotako kuunnellessa kauhusarjakuvat syntyvät?
– Nykyisin en juuri kuuntele musiikkia, kun piirrän. Mutta Misfitsin fani olen ollut jo vuodesta 1992.
Jutun keskustelu on avoinna klo 22.00 saakka. Tervetuloa mukaan.